Rukoilkaamme

Mummoni oli harras körttiläisyyden ja länsi-suomen herännäisyyden välillä kilvoitteleva uskovainen. Siis uskovainen isolla kirjaimella, vaikka aivan mahdottoman kuolemanpelon kanssa elikin. Menetin isäni 7 vuotiaana. Äitini teki vuorotyötä. Mummoni asui toista päätä kotitaloani. Hän otti hoitaakseen minun "päivähoitoni". 

 Minä ja hän 1968, Eurassa. Olen kuvassa 3-vuotias.

 60-vuotisjuhlat, heinäkuussa 1977.
Rinnalla serkkunsa mies: Pentti Rajala, joka oli kiivas maallikkosaarnaaja
ja paljon muuta  (linkki)

Mummoni nukkui pois heinäkuussa 1988, sairastettuaan muutaman vuoden altzheimerin tautia

Siitä sitten noin 5-7 vuoden ajan jouduin mukaan "pyhille matkoille", erilaisiin tilaisuuksiin ja juhliin.

Oltiin muistaakseni Lappi TL:ssä joillakin herättäjäjuhlilla. Aikuiset istuivat kirkossa, teltoissa ja jossin kuulemassa sanomaa. me mukulat mentiin pitkin maita ja mantuja, tai muutoin vetelehdittiin kirkon läheisyydessä.

Saarnatauolla eräs maallikkosaarnaaja tuli luokseni, ja kysyi että: "jokos se sinä olet uskossa". Olin tuolloin 8- tai 9 vuotias, ehkä 10.

Mietin hetken, kiusaantuneena ja vähän hämilläni. Vastasin lopuksi, puoliksi vastakysymyksellä:

-Minä en tiedä. Mutta te varmaankin osaatte sanoa kuinka se määritellään. Millaisen vastauksen haluatte? Mikä on oikea vastaus.

Hihhulievankelista jumalan tai jonkun armosta, lähti kiireen vilkkaa mitään sanomatta matkoihinsa. Enkä nähnyt tai kuullut sellaisia kysymyksiä sen jälkeen.

Aloitin koulunkäynnin 1972.
Kuuluin ensimmäiseen ikäluokkaan, joka aloitti 9-vuotisen peruskoulun. Ensimmäisen ja toisen luokan opettajani olisi nykypäivänä saanut kenkää työstään, ja päässyt iltapäivälehtien lööppeihin. Mutta silloin hänen opetusmetodinsa oli yleisesti hyväksytty, eikä sitä varmaankaan kukaan kyseenalaistanut. Valistuksen karttakeppitehdas lähetti hänelle melko varmasti joulukortin.

Uskontotunneilla jätin silloin tällöin viittaamatta opettajan kysymyksiin. Silloin hän tietenkin kysyi minulta. Kun vastasin, oikein hän tiuski, miksi en viitannut  "olethan tunnetusti ahkera kirkossakävijä". Oli akka varmaankin ollut itse kirkonmenoissa jonakin sunnuntaina ja nähnyt minut siellä "päivähoidossa" mummoni knsssa, aina vakiopaikalla. Jälkeen päin olen ajatellut asiaa, ja luullut hänen olleen ateisti. Rauha hänen muistolleen.

Kolmannesta luokasta eteenpäin, alakoulun käyntini helpottui. Toisaalta siitä tuli vaativampaa, vaativan mutta erittäin sivistyneen ja reilun opettajamme käsissä. Kunnioitan kotiseutuneuvosta edelleen.

Minusta piti tulla kanttori. Mutta panin yläkoulussa hulinaksi ja meninkin lukion sijasta ammattikouluun ja luin itseni autonasentajaksi. Sitä hommaa en ole päivääkään tehnyt. Uskosta en muuta tiedä vieläkään, paitsi sen että jonkinlainen minullakin on. Oko se lahja, en tiedä. Mutta mikään tai kukaan ei pysty sille raameja tekemään. Se on oma lahjani, ja "kell' onni on, se onnen kätkeköön. Ja hiljaa iloitkoon onnestaan" (ulkomuistista, mahdoillisesti ei aivan pilkulleen)

Kuvitus on vuoden takaa. Kun Marian ilmestys ( Leonardo da Vinci) nousi olohuoneemme sinää hallitsemaan