13.4.15

Jalka-zoom


Jos luulette että maailma pelastuu ja joulu tulee sillä, että ostatte 1000 millisen objektiivin, saadaksenne koko ruudun täyttäviä linnun tai virtahevon kuvia puolen kilometrin etäisyydeltä, tulette pettymään.
On käytettävä  jalkazoomia jos haluaa korkealaatuisia kuvia. Tai edes siedettäviä. Toki on tilanteita joissa se ei ole mahdollista, mutta silloin kuvan korkea laatu ei ole ensisijainen tavoite.

Minulla on 70-300 millinen sigman zoomi, jonka kuvanlaatua olen kiroillut monta kertaa. Pari kertaa olen meinannut heittää sen ikkunasta, mutta sen makro on melko hyvä.

Kun olen kokeillut kalliimpiakin tele-objektiiveja, en ole vielä törmännyt todelliseen wau-efektiin. Toki ne ovat olleet parempaa kuvaa aikaan saavia, mutta kuitenkin. Lähemmäs on mentävä, eli zoomattava jaloilla.





Testi

Menin tänään Kirjurinluodolle, konserttiareenan kulmille. Väänsin sigman pitkäksi, vaikka tiedänkin ettei se ole parhaimmillaan aivan ääripäässä. Mutta siinä asennossa sillä kuvataan.

Otin seitsemän kuvaa, kohteena joku sähköpömpeli.
Ensimmäinen noin 100 metrin päästä, josta aina seuraava noin puolet lähempää kohdetta. Viimeinen, numero 7 on otettu noin 4-5 metrin päästä.
Kaikki samalla asetuksella, joka näkyy pienessä kuvassa. Kaikissa kuvissa on kaksi osaa: vasen ja oikea: Vasemmalla pitkältä sivultaan 1280 pikselin levyiseksi pienennetty rajaamaton "kokoruutu". Ja sen oikealla puolella 1:1 osarajaus täysikokoisesta kuvasta. Kuvia ei ole muokattu, edellä mainittua lukuunottamatta. Kuvattu RAW-muotoon, josta avattu suoraan photariin ja edelleen nettikuviksi 100% laadulla.
Kuvat saavat puhua puolestaan. Minä en viitsi. Klikkaamalla ne suurenevat, ja saattaa ne ladata hiiren kakkosnapilla tai kuka mitenkin, omalle koneelle ihmeteltäviksi.




asetukset


1







2





3





4





5





6





7




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...