2.1.16

Vuoden vaihduttua

Uuden kalenterin ensimmäinen aukeama avautui eilen.


Vuoden ensimmäinen blogikirjoitus. Uudenvuodenlupauksena voisi itselle luvata kirjoittaa vähän useammin tänne. Päättynyt joulukuu jäi kokonaan vaille merkintää, kun motivaatiota tai sanottavaa ei vain ollut.
Tulee ajatelleeksi, mihin nämä kirjoitukset ja kuvat lopulta päätyvät. Onko niistä kenellekään, edes itselle, mitään annettavaa. En tallenna kuviani pilvipalveluihin, koska minulla on aina ollut aavistus että jonkin päivänä esimerkiksi google kyllästyy ylläpitämään mokomia ja vaihtaa liiketoiminta-alueensa johonkin aivan muuhun.
Ajatellaanpa aikaa noin 10 vuotta sitten, kun ei ollut vielä esimerkiksi facebookia. Se alkoi hiljalleen lyödä itseään julkisuuteen, ensin lähinnä koululaisten chattikanavana. Sitttemmin heidän keskuudessaan sen ovat korvanneet jo aivan eri palvelu; instat ja gramit. Naamakirja eli tämä facebook, onmuuttunut varttuneemman väen tiedonvälityskanavaksi. He ovat löytäneet älypuhelimiensa kamerat, ja innostuneet kuvien julkaisemisesta ja tykkäämisien keräilystä. Hyvä niin; mukavaa että on tekemistä ja mielenvirkeyttä.
Blogi poistuu seuraavana tiedonvälitysvälineiden valikoimasta. Niin kuin on käynyt www-suvuille, jotka ovat jääneet suurempien instituutioiden tiedonvälitystavaksi.

Mutta laitetaanpa nyt vielä jotain sisältöä tänne. Muutama kuva menneen vuoden puolelta, ja jokunen tältä päivältä.

Joulu ja uusivuosikin menivät minulla työn merkeissä. Aloitin uuden ansiotyön, uudessa paikassa 18.12.2015. Olen lähihoitajana vanhusten palvelutalossa. Uudessa, juuri valmistuneessa. Pidän työstäni uudessa paikassa. Edellinen olikin vähän niin ja näin: "harjoittelupaikka" jossa opin asiat jotka pitää elää ja tehdä toisin kuin tein. Toivottavasti olen ottanut opikseni.


Vuoden 2016 ensimmäinen kuva olisi pitänyt ottaa 15 minuuttia myöhemmin tästä hetkestä, jolloin ikuistin iänikuista parvekenäkymäänä 4 kuvan stäkkäyksellä.
Mentyäni takaisin sisälle, meni talomme yli 40-50 laulujoutsenen aura merta kohti. Helppo kuvattava meni "sivu suun".



Kauppareissulla poikettiin pikaisesti Porin Kirjurinluodolla. Halusin ikuistaa joen jäätymistilanteen.






Sitten kauppaan, Lidliin.
Siellä on ollut tarjouksessa Bresserin lintukaukoputki, mutta se oli myyty loppuun saman tien.
Jäljellä oli muutama saman valmistajan zoom-kiikari.

Kuvassa vasemmalla vuoden ensimmäinen ostokseni. En tiedä kuinka monta kiikaria olen hommannut, mutta niitä on ollut paljon.
Onko minulla jokin kiikarifetissi?
No tuskin: monta on lentänyt roskikseeenkin. Näistä neljästä tuo toiseksi suurikokoisin löytää lähipäivinä paikkansa työpaikaltani, jonne olen suunnitellut erästä viriketoiminnan mallia johon kiikari liittyy. Siitä ehkä myöhemmin lisää.
Sininen on ns. laatukiikari, muut  halpoja paskoja, joilla kuitenkin tekee sen verran kuin itse kiikarilta odotan. Kaukoputkea tekee mieli, mutta sopivaa hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan ei ole tullut vastaan. Vielä.





Jouluksi

Hommasin Apple-TV boksin. Television netflix-laitteena palvellut applen bookki pääsi eläkkeelle.



Apple-TV: tuo pieni musta laatikko, jonka vierellä sen alumiininen kaukosäädin


Pöydällinen Applen tuotetta, mukana eläkkeelle siirtynyt läppäri.

 Otin huolella kuvan tonttufiguurista, joka istuu lampun reunalla. Käytin orjasalamaa, jota ei pidä ikänsä takia enää laittaa kiinnni moderniin kameraan. Siitä saattaa tulla jännitepiikki kameraan, ja rikkoa koko laitoksen.Orjakenno on liitetty salaman ja pikkujalustan väliin. 7D:ssä kiinni manuaalisalama jonka saa välkkymään niin että orjakin sen havaitsee.


 Lintujen ruokintani on supistunut yhteen pieneen plksilautaan makuuhuoneemme ikkunalla.

Hyvää alkanutta vuotta 2016: Pyrin kirjoittamaan tänne udseamminkuin kerran kuussa!


Porissa: 2.1.2016


.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...