10.5.16

Tiput ja Tipula





Aamulla





Katsoin aamulla tällaisen okulaarin läpi, mutta sitten heitin kameran hyllyyn ja päätin etten muutamaan päivään koske filmitouhuihin.




Mietin aamulla, että lintujen kuvaaminen on syksyhommaa, kun en ole viitsinyt lintutorneille ollenkaan. Saisi olla koko paska. Mutta sitten näin pihalla oudon linnun. En ole ennen nähnyt kottaraista. Tai olen varmaan, mutten huomioinut.
Rusakkokin, mutta ei citykani eikä -jänis. Porissa ei ole citykaneja, tai en minä ainakaan ole nähnyt.



Rannassa


Mentiin meren rantaan , että saatin raitista ilmaa ja aurinkoakin.
Nokikanat rakensivat pesää.

Kokeillin nokikanojen pesän lähellä kännykän videokuvaussysteemiä. Koskaan ennen en ole kännykällä videota kuvannut. Nytkin oli mielessä enemmänkn äänenlaadun testaus. Kuuluuhan se varoitusääni siellä. Vähän pumppaa, mutta kuitenkin.



Rantakäärmekin nähtiin. Jätin reissusta tarkoituksella "oikean" kameran kotiin. Mutta tuli  kuva kännykälläkin.



Kallossakin kurvattiin, josko sinne aiottava kahvilavaunu olisi jo aloittanut toimintansa. Kuten näkyy, ei ollut. Kuullessani kahvilahankkeesta haistatin ensin, ja lupasin että niin kauan kun siellä sellainen on, pysyn pois.
Nyt olen antanut itseni ymmärtää, että olkoon. Voihan siinä kupillisen hankkiakin. Ja nähdä ihan oikea julkkis: Metsolat- TV-sarjan Erkin, eli Kari Hakalan, joka kahvilavaunua Kallonnokkaan puuhaa.
Siis ei majakkarakennukseen, ei pavilijonkiin, ei luotsiasemalle, vaan tähän "liikenneympyrän" keskiöön. Siihen se on tulossa!


Tipula

Tipulaksi kutsuttiin Porin Liisantorin laidalla olevaa tyttölyseota, josta sittemmin tuli vaikka mitä koulua ja muuta. Lähdin sinne vielä illansuussa. Samalla pariin muuhunkin paikkaan, mutta ne eivät ole merkittäviä.
Tyttölyseon sisäpihalla kerrottiin olevan Emil Cedercreutzin veistämä patsas: Itkevä tyttö. Sitä kuvaamaan, kun olen patsaita kuvaillut, ja Face Bookin albumiin keräillyt. Tämä mokoma puuttui. Niin kuin muutama muukin, mutta matkan varrelle kun sopi, niin menin ja kuvasin.

Tein kollaasin. Patsas on vuodelta 1928. Se on Marttayhdistyksen lahja ja kunnianosoitus sota-ajan naisille. Minua kiinnostaa veistäjä ja hänen työnsä. Kotikontuni ja alakoulun sivistykseni kun on samasta pitäjästä.


Kiersin tipulan, tai kutsun taloa Liisanpuistoksi, koska siinä toimii sen niminen ravintola; opetusravintola. Hyvä sellainen. Tämä sisä / takapihalta.


Meinasin jättää tämän etupuolen kuvaamatta, kun siitä minulla on kuvia vaikka kuinka. Mutta otin ajankohtaisräpsyn kun paikan päällä olin. Se on tuo etualan rakennus se "tipula". Tyttölyseo... jne etc.


Miten se syntyi; siis Tipula

  • 1880 perustettiin Poriin suomenkielinen tyttöjen koulu. Aluksi viisiluokkainen alakoulu.
    Se aloitti toimintansa vuokratiloissa, nykyisen Suomalaisen Klubin talossa.
  • Ellisabetintorin, siis nykyisen Liisantorin länsilaidalle rakennettiin uusi rakennus tyttökoululle vuonna 1902. Siis tuo keltainen talo. Siinä oli alunperin erilainen kattorakenne: tornia ja tötteröä.
  • 1906 aloitti toimintansa myös lukio. Koulusta tuli tyttölyseo.
  • Kuninkaanhakaan valmistui 1960 uusi koulurakennus, johon tyttölyseo eli TIPULA muutti.
    Siellä se toimi, kunnes peruskoulu-uudistus 70-luvun alkupuolella pisti koko koulusysteemin  uusiksi. Viimeinen tyttölyseon lukuvuosi oli 1973- 74.
    Sen jälkeen siitä koulusta tuli Kuninkaanhaan yläaste ja lukio. Lukio lopetettiin 2009. Yläaste jatkaa edelleen. 

Liisantorin laidan jatkot

  •  Tyttölyseon eli tipulan häivyttyä, 1960, alkoi rakennuksessa toimia Malminpään kansakoulu, tai keskikoulu -jossain vaiheessa.
    Malminpää oli silloinen nimitys kaupunginosalle. Saattaa olla vieläkin.
  • Kun se malminpään kansakoulu loppui, niin tilalle tuli ammattikulu, palveluopisto, winnova. Winnova toimii siellä siis edelleen, kunnes uusi Kampus valmistuu 2017 Asema-aukiolle, puretun keskon tilalle. Silloin koko winnova muuttaa Tekunkorpeen, josta teku muuttaa uuteen kampukseen.
    Mitä sitten tapahtuuu Tipulalle? Liisantorille? malminpään kansakoululle?
    Ehkä tiput kokoontuvat siellä edelleen, muistelemaan tipulan aikoja  --kuten nykyisinkin tekevät.

Patsas-albumini karttuu hiljalleen, ja löytyy Facebookin avoimesta osoitteesta:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151949170087980.1073741841.650072979&type=1&l=d5ec07937d

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...