22.6.16

Kännykällä kuvaamisen koukeroita

Hommasin pokkarikameran korvaajaksi hyvälaatuisella kameralla varustetun puhelimen. En sellaista  olisi hankkinut, mutta vanha meni hukkaan -ja oli jo melko huonossa hapessa muutenkin.



Yksi kännykällä kuvaamisen "syitä", sen lisäksi että se on useimmiten matkassa mukana, on otettujen kuvien lähettäminen kuavustilanteesta ja -paikalta saman tien sosiaaliseen mediaan tai muualle heti nähtäväksi.  Niin minäkin olen nyt tehnyt, lähinnä FaceBookiin. Instagram ja pinterestkin on, mutta ne eivät oikein ole ajaneet itseään tällaisella vanhenevalla äijällä itseään läpi.
Lisäksi FB:n tavat pilata sinne ladattuja kuvia, ja keinot sen estämiseksi ovat tulleet jo rutiininomaisiksi tietokoneella tehtyinä.


Appsit vastaan www

Kännykkä tekee omiaan, jollei tiedä mitä se kätkee sisälleen. Tai sen ohjelmat.  Mobiililaitteissa; puhelimissa ja tableteissa, käytetään enimmäkseen eri touhuihin tarkoitettuja oljelmia, appseja. Siinä kun tietokoneella asiat hoituvat webbiselaimen kanssa. Siiinäkin on omat liitännäisensä ja sisäänasennetut lisäominaisuudet, mutta unohdetaan ne tässä yhteydessä.
Mobiili-appsit eivät aina ole yhtä kattavia toiminnoiltaan kuin "oikean" tietooneen käytössä on oppinut automaattisesti tekemään ja elämään ilman ihme rajoiuksia.

Pistin Yyterin sannoilta maiseman ja ilmanalaa kuvaavan tilannekuvan menemään naamakirjaani.
Kotiin palattuani näin ruudulta että se oli aivan suttu. Ihmettelin hetken ja latasin koneelta siihen kännykältä siirtämäni saman kuvan, asetuksilla joilla ladattuun kuvaan fb ei enempiä puutu.


Jotta eroa saattoi katsoa yhdella vilkaisulla, liitin kaksi kuvankaappausta yhdeksi kuvaksi ja tulos näkyy yllä. A-kuva on osarajaus rannalta suoraan lähettämästäni, ja B konen kautta kulkeneesta.
FaceBookin kuvanmuokkaus oli pakannut ja pienentänyt suoraan lähetetyn kuvan pitkältä sivultaan 960 pikselin kokoon. Kotikoneelta lähettämäni kuvan olin pienentänyt 2048 pikselin levyiseksi, joka on Facebookin suurin läpi päästämä koko, johon se ei puutu.


Paska systeemi, ajattelin. Kamera puhelimessa kyllä on  kohtuullinen, mutta mokoma systeemi pilaa laadun. Olin jo alkanut elää asian kanssa, joka ei minulle mikään suuriarvoinen tosin ole.
Mutta eilen putkahti someen eräs vuoden parhaista kommenteista. Se ei ole se, että on samantekevää millaista kuvaa "faceen" laittaa!
Vaan se, että mobiiliohjelmassa, siis FaceBook-appsissa on asetus jolla kuvat saa ladattua  seinälle  HD-laadulla. Ensin kohautin olkiani, ja ajattelin että joku sekoittaa nyt videot valokuviin. HD on minun järkeni mukaan liittynyt aina videokuvaan; teräväpiirtoa.
Mutta menin ja katsoin kännykkäni asetuksia, ja siellähän se HD lymyili.
Laitoin rastin ruutuun; että lataapa sitten HD-laatuisena, valokuvat. Testaamaan ja vertaamaan niin ettei kuviin pääse ylimääräisiä parannuksia. Kuva suoraan verkkoon, ja sama koneen kautta kuten ennenkin. Sitten ladattujen kuvien tallennus takaisin koneelle, ja ominaisuuksien vertailu.


Kuvapari samalla systeemillä kasattuna kuin edellinen rantakuva. A; jonka laitoin kännykästä suoraan "faceen" oli pakkautunut sen syövereissä juuri optimikokoon, eli 2048 pikseliä / pitkä sivu.
Se - ja koneella pienentämäni orkkis jonka laitoin myös verkkoon ja takaisin; näyttävät nyt jokseenkin identtisiltä.
Kännykän kameran alkuperäinen kuvakoko on 5520 x 4140 pikseliä. Eli maaginen 23 MEGAPIKSELIÄ! Kennoarkkitehtuuristakin voisi kirjoittaa tietokirjan, mutta se on tylsää jorinaa.
Sen verran kuitenkin; että tuo megapikselimäärä on sellainen jolla kännykkävalmistajat mainostavat kameroidensa vastaavan järjestelmäkameraa. Ja saavat tekeleitään kaupaksi!




>Tuolla asetuksella se temppu tehdään<


Sillä on merkitystä, millaiselta kuvat somessa näyttävät. Mobiilikuvaus on tullut jäädäkseen ja sen kanssa oppii elämään. Ennen kun seuraava menetelmä tai muotivirtaus keksitään kuluttajien rahoja imemään.
Vaikka vanhalla kunnon "järkkärillä" saa parempia kuvia, tai saako, niin sekin on digikamerana eri juttu kuin alkuperäinen filmille kuvaaminen. Näiden menetelmien välillä, uusiin siirtyessä, pitää miettiä asioita ja opettaa itselleen ellei muuta niin pitkää pinnaa ja avoimuutta saamilleen neuvoille.
Kiitokset niistä!



Pori: 22.6.2016


.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...