13.3.19

Paradoksi




Otin tämän blogipäivitykseni otsikon relaatiotoetokantaohjelmasta, jonka nimi oli Paradox. Se oli aluksi Dos-pohjainen ohjelma, silloin kun windows'in hankkiminen tietokoneeseen oli tapaus. Elettiin 80- luvun loppua. Tietokone oli insinöörien ja muiden sellaisten työkalu ja ylpeydenaihe. Harvemmalla oli tietokonetta kotona, ja heillä joilla oli pidettiin joko äveriäinä joilla pitää olla kaikkea. Toisena vaihtoehtona heitä pidettiin enemmän tai vähemmän kylähulluina tai muutoin kummallisina.

Internet täytti eilen 30 vuotta; Googlen hakukoneen etusivullakin sitä juhlistettiin. Jollakin mittarilla sen lasketaan siis syntyneen maaliskuussa 1989. En ollut mukana aivan alusta asti; ensimmäinen modeemini päästi ulvaisunsa,  ja internet-liittymäni taisi aueta jossain vuoden 1992 alkupuolella. Olin kylähullu.  Sitä ennen minulla oli (commodore 64:ää lukuun ottamatta) ensimmäinen PC-tietokone, jonka sain Suomen Gallupilta siitä hyvästä että vastaisin kerran viikossa siihen modeemilla imuroimiini kysymyksiin ja lähetin vastaukset, niin ikään modeemilla takaisin Gallupille. Puhelinmaksun tiedonsiirrosta maksoin itse. Modeemin tiedonsiirtonopeus oli 2800 bps; bittiä sekunnissa. Nykyinen nettiliittymäni nopeus on noin 20 "megaa", eli  20 000 000 bittiä sekunnissa.
Silloin kun Telen Keskuskatu, eli tiedon valtaväyläksi kutsuttu nettiliittymä ensimmäisiä kertoja avautui tietokoneelleni, joka oli jo itse hankkimani 14 tuuman värinäytöllä varustettu 386-prosessorinen, oli modeemissani jo 14 400 bps nopeuksinen huippumodeemi. Nettiliittymä ei ollut maksullinen, mutta puhelinlinja takoi sykäyksiä puhelinlaskulle.



Entä sitten?
Mitä tekemistä tuolla nörttihistorialla on  Paradoxin kanssa?
Mitä tekemistä Paradoxilla on nykyhetken kanssa?

Minulla oli dossikoneellani Paradox. Windows tuli myöhemmin. Paradox oli piraattikopio, rikos on vanhentunut. Minulla ei aluksi ollut aavistustakaan, mikä se oli. Mikä oli tietokantaohjelma, relaatiosta puhumattakaan. En tehnyt sillä mitään sellaista mihin se oli suunniteltu. Asioiden tai tietojen tallentamisesta ja lajittelemisesta tietokannaksi. Mutta käänsin ja väänsin sitä silloin vimmatusti. Yhtä vimmatusti tutkein sen kuuluisaaa jälkeläistä: Microsoftin Accesia, jonka niin ikään sain jollain konstilla piratismia käyttäen koneelleni. Taisin sen kanssa jo tehdä jonkun tietokannankin, muistaakseni Mozartin pianokonserteista ja muusta pianokirjallisuudesta.


Nykyhetkeen:
Kuvaan museolle, ja samalla itselleni kolmen kuukauden ajan. Myös itselleni siksi, koska en ole perinteisessä virka- tai toimisuhteessa vaan väliaikaistyöntekijänä ja saan kuvaamiini kuviin tekijänoikeudet myös itselleni.
Valokuvaaminen on hienoa, glamouria, mielenkiintoista, antoisaa, arvostustakin nauttivaa hommaa.
Mutta kun on ottanut esimerkiksi ensin 1000 kuvaa, joista perannut kolmasosan "jatkoon", ja niistä vielä ehkä kolmasosan julkaisukelpoisina talletettaviksi; törmää paradoksiin. Pienellä alkukirjaimella, koska Paradox on kuollut ja kuopattu.

Paradoksi on se, että puuduttavin ja ärsyttävin vaihe kuvaustyön työnkulussa on omassa nykytapauksessani tietokantaohjelmaan, tai sen verkko-käyttöliittymään perustuvaa nykertämistä ja myyräntyötä. Paradox:in ajoista homma on tullut huomattavan sujuvaksi, mutta kuvien ja niiden tietojen syöttäminen tietokantaan liitännäisyyksineen on hermoja vaativaa ja persettä kuluttavaa touhua. Alkuun päästyään toki työ alkaa sujua kuin heinän teko, mutta sillä on hitaat ja huomiota herkeämättä vaativat vaiheensa. Kompromisseja ei voi tehdä, eikä oikotietä ole. On vain naputettava.



Satakunnan Museossa digitoidaan kuvia ja negatiiveja talteen, ja osa niistä digitoiduista kuvista päätyy Kansalliskirjaston Finna-arkistoon. Kävin tänään ruokatauollani vaihtuvan näyttelyn salissa ja kuvasin kännykällä tuon ylläolevan kuvan talteen itselleni, mutta tulkoon nyt julkikin. Siinä on osoitteita joissa pääsee tutkimaan kuvia.
Kuluva viikko on minulla kulunut kuvia valitessa, ja finnaan siirtäessä. Tai siirto on oikeastaan 10 sekunnin osuus työstä jota pitää tehdä ennen kun kuva tietoineen ja hakusanoineen sun muine krumeluureineen on loppusijoituspaikoissaan jotka jakautuvat useampaan systeemiin.
Olen ladannut finnaan kuvia joita olen ottanut itse, nyt hieman yli kuukauden kestäneellä työrupeamallani. Ne ovat siis ajankohtaista dokumenttia, eivät vielä historiallisia.

Ladatut kuvat tietoineen tulevat yleisölle näkyvään muotoon viikonloppuisin. Eli viikon aikana loppuunviety kuvamateriaali latautuu finnan hakusivuille kerran viikossa massasiirtona.
Siitä olen jonkin verran otettu, että nimeni originaalien kuvaajana tallentuu kuvien metatietoihin. Ne jäävät siis "historiaan", ja pysyvät siellä ellei/jos/kun jokin mullistus hävittää kaiken.




Kuvankäsittelystä; Photoshopista ja sen cc-versiosta



Tämä kuva ei päädy kansallisarkistoon. Ainakaan toistaiseksi. Sekin on museossa otettu, mutta ei dokumentaarisessa tai muussakaan vakavassa mielessä tai mielentilassa tallentunut.
Kuva päätyi tuohon lomografiseen muotoonsa tänä aamuna. Kun heräsin hyvissä ajoin ennen töihin lähtemistä.
Käytän työssäni Photoshopin viimeisintä versiota: cc 2019:ää. Olen ollut periaatteessa näitä kuukausimaksuihin perustuvia photareita vastaan, ja pitänyt oikeana tapana edelleen fyysiselle eli dvd-r levyille tallennettua softaa.

Nyt kävi kuitenkin niin, että annoin kokemani valaistumisen vuoksi periksi, ja latasin koti-PC:lle kaikki kuvankäsittelyn modernit herkut. Eli Photari / Bridge /Lightroom -cc eli creative cloud- ohjelmat. Ensin kokeiluversiona, jolle annoin runtua muutaman päivän, ja sitten aktivoin kk-maksullisen paketin. Siitä pääsee eroon milloin vaan.  Macilla on ja pysyy edelleen photarin CS4 romppujaettu versio, joka kaikenmaailman pikselirunkkarien ja muiden peilittömien sony:istien mielestä on kivikautta eikä katu-uskottava ollenkaan.

Kävin siis tuon kuvan kimppuun aamusella. Tein siitä plugarilla twisted lomot, sekä cc:llä että vanhalla CS4:llä. Ne eivät poikkea lopputulokseltaan millään tavalla toisistaan. Plugari toimii molemmissa samaan tapaan, bitilleen ja pikselilleen. Voin siis luottaa edelleen vanhaankin, mutta uusi on tuonut tullessaan paljon hienoja juttuja jotka järjen kanssa käytettyinä ovat ihan käyttökelpoisiakin. Lightroomia vierastan edelleen.

Tässä voisi jaaritella pidempäänkin, mutta joku toinen kerta. Kuviakin olisi voinut tässä olla enemmän, kun kukaan ei jaksa pelkkää tekstiä kymmentä lausetta enempää.
Niin kuin autossa radiota kuunnellessa; nykyhenkilö vaihtaa kanavaa jos tulee puheohjelmaa. Pitää saada korvilleen musiikkia, muuten ahdistuu sekunneissa. Itse haen puheohjelmaa. Ellen löydä, pistän radion kiinni.




.
..
Porissa: 13.3.2019
..
.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

500

Otsikkona lyhyesti vain numero. Järjestysnumero tälle julkaisulle. On viidennensadannen kirjoituksen aika. Niitä on ollut varmaankin kymmeni...