Kävin vähän napsimassa kuvia kun tuli netissä vastaan varsinkin muistolaattoja joita en ole bongannut.
Muutakin siinä samalla.
Otava. Se entinen hotelli Otava. Pohjoispuoleltaan.
Alkuperäisessä kuvassa oli sitä sun tätä. Mutta tekoäly on hienoa.
En ole kieltänyt, enkä kiellä someaustoja käyttämästä sisällöntuotantoani tarkotuksiinsa.
Sisäpihaa muutama vuosi sitten

Toinen kuva sisäpihalta, muutama vuosi sitten
Kadun puolelta nyt20.4.2025 . Valtakadun ja Annankadun kulmatalo. Taustalla Lyseo
Laattoja - muistolaattoja
Satakunnan museon oven yläpuolella on veistos jonka nimi on hyppy. Laatta ovipielessä ei ole voinut jäädä minulta huomaamatta, vaan on kulunut vain jonkin verran aikaa, siitä kun olen viimeksi museossa käynyt.
Liisanpuistoon !
Liittyy ravintola Liisanpuistoon, joka muuttaa pian vanhalle kauppikselle kun Liisanpuistoa aletaan ilmeisesti rempontoida Kansalaisopiiston tiloiksi. Etsin tietoa tästä laatasta, mutta huonolla menestyksellä. Jonkun kaupungin henkilöstölehden sivulle johtanut linkki ei sekään tuottanut lisäarvoa julkaisulleni. Vinkkejä ja tietoa kuunnellaan.
Tipulan; jolla on ollut monta muutakin nimeä ja merkitystä. Museo-Koskinen siguna laatassa
Moskovatalossa, Liisankadun toisella puolella Liisantorin kulmassa ja vastapäätä Liisapuistoa, on Kaihdinmiehet- niminen kaihdinliike. Johan on liisaa. Se oli Elisabetinkatu autonomian aikoinaan. Jostain ihmeen syystä. Eihän Venäjällä mitään elisabettia ollut. Vai oliko.
Kotona.
Remontti etenee päädyissä
Taloyhtiössä on kolme taloa, 6 päätyä. 2 viikkoa / pääty purkuun.
Porissa: 24.4.2025
..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti