Huonovointisuutta

Jaakko heitti eilen, naisten viikon päättymisen kunniaksi,  kylmän kiven veteen. Kesä kääntyy loppupuolelleen. Ellette ole huomanneet niin on ollut aika kuumia säitä, päiviä.
Suuri osa ihmisistä pitää kesästä joka on lämmin, mieluummin helteinen. Jos joku on muuta mieltä, jopa ääneen lausuu ettei pidä - menköön gröönlantiin tai pohjoisnavalle niin ei ole kuuma.
Säästä on turha kiukutella, ja sen ennustaminenkin on mennyt plörinäksi ja pekkapoutien taivasteluksi käristyskupoleineen ja muine kurittajineen.

Mutta kyllä se siitä viilenee ennen joulua. Olen luvannut olla noitumatta talvisäitä, mutta jossain vaiheessa varannut oikeuden kirota kuumuutta. Kuumuutta joka jatkuu liian monta päivää. Säätilaa kosteuksineen joka käy kroppani päälle ja aiheuttaa otsikoksi ottamani olotilan. Kun en ole enää työelämässä, tulen toimeen olotiloineni. Ei onneksi tarvitse lähteä aamuisin töihin tai mihinkään. Kun käyntiin lähteminen kestää pari tuntia. Sairaseläkeläisyyteni on perusteltua. Olotilani on viivästyttänyt blogin pitoa, mutta myös runsaudenpula jota on viime päivinä esiintynyt.
Odotan kuva-arkistoni järjestelyä varten tilaamaani massamuistivälinettä, joka jumittaa jossain päin Suomea postin kuljetettavana. Saattaa olla että tämä heinäkuu-suomikin on osatekijänä tavallista hitaammalle postin kululle, mutta eiköhän se pian postiluukkuun tai luukusta kolahda.

Netissä vastaantuleva kuva johtaa usein omien kuvien penkomiseen. Ajatus ja tekeminen erkanee siitä mitä oli alkamassa. Tässä yksi tapaus joka johti ensin kymmenen, sitten kahdenkymmenen vuoden takaisiin kuvakansioihin. Niin tämäkin kuvan kohdalla, jonka näin FB-ryhmässä jota satunnaisesti seurailen tai jonka jokin julkaisu pomppaa omalle someseinälleni. Kuvan ajankohta ei selvinnyt mistään, mutta se on Finnan tietokannoissa.
Kuva on arkistoitu Atelier Laurentin ottamana. Suosittelen katsomaan kyseisen kuvaamon tai kuvaajan kuvia laajemminkin Finnassa. Varskinkin jos Tampereen historia kiinnostaa. Kuten moni muukin kuva finnassa, tämänkin tekijänoikeuksia netissä jakamisen suhteen on syytä noudattaa. Mni kuva on vapaasti käytettävissä, kun mainitsee kuvalähteen joka tässä taauksessa on museovirasto. Ei kaikkivaltias Satakunnan museo, joka sanottiin somejulkaisussa joka pisti minut Finnaan.

Kuvassa on Satalinnan "eetalo", tuberkuloosiparantolan lastentalo. Sairaalatoiminnan loppuaikoina E-rakennuksena tunnettu osa, päärakennuksesta jokirantaan päin silloisen puutarhan vieressä. Kuvan voi ajoittaa jonnekin 40-luvun loppuun tai aivan 50-luvun alkuun.

Sama tai hiukan laajempi näkymä 2010-luvulta. Vertailin kuvia moneen kertaan. Isoksi suurennetussa kuvassa näkyy eroa ison terassin rakenteessa. Ja vanhassa kuvassa talon taustalla näkyvä savupiippu on poistunut. Pihalle rakennettiin 90-luvun lopulla suihkulähde, jonka kallleutta silloin taivasteltiin. Taivastelu on ehtymätön luonnonvara.

Muutama muu kuva, vuosituhannen alusta. Noin 20 vuoden takaa, arkiston kätköistä.

Silakkamarkkinat Helsingissä. Kolera-allas ja taustalla kulttuurimaisemaa 

Varsinkin suihkulähde, ei niinkään tuo talo

Asematunnelissa. Helsingin rautatieaseman.

Toiseksi viimeinen moottoripyöräni. Heräämässä talviuniltaan, äitini autotallissa jossa se oli säilössä.

Ja se viimeinen. Kuva on vuodelta 2006. Olin tuolloin 41-vuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin luovuin yli 20 vuotta kestäneestä moottoripyöräilyharrastuksestani. Enkä ole siihen paria haaveeksi jäänyttä hetkeä lukuunottamatta palannut. Moni aloittaa tai palaa näiden pariin viisikymppisenä. Mutta jotkut ymmärtävät luovuttaa. Syystä tai toisesta.
Enää en uskaltaisi, kun en ole auton rattiakaan pitänyt käsissäni moneen vuoteen. Asia palasi mieleeni, kun sukulaiseini kanssa vaihdoin muutaman viestisanan eilen "mesessä". Aika on muuttunut. Päinvastaiseksi.

Viime päiviä, viime viikkoa

Kävin jatseilla.

 

Mutta sain filmille pari mukavaa kuvaa, joista tämä päälimäisenä. Digivärikuva puhelimesta samalla kun mittasin filmikameralle valotusarvot puhelin- "apilla".
Nuoret naiset joita en tytöttele vaikka setämies-boomerina saattaisinkin, jakelivat ilmaista juotavaa. Crisp:in Radleria. Se on sitruuna-arominen alkoholiton olut. Se on hyvää. Se tuli hyvään hetkeen, kun olin taas unohtanut ottaa vettä pulloon ja mukaan.
Kun laittaa someen päivityksen jossa mainitsee alkoholittoman oluen tai joku koskenkorvaan mieltynyt tunnistaa crispin tai vastaavan, tulee kommenttia. Että se on kuin katsoisi pornoa radiosta. Tai jotain vastaaavaa höpinää. Olen saanut pari ilmaista näytettä, maistiaista. Ja olen ostanutkin muutaman kerran alkoholitonta olutta. Pornoa en ole kuunnellutkaan saati katsonut: radiosta.

Ryyppääminen on osaltani mennyttä elämää. Halua on, kykyä ei. Tulee huononvointiseksi. Kroppa ei enää kestä kolmea olutta enempää. Mieluummin jättää kahteen. Mutta hyvältä se suutuntuma tuntuu, kun humala puraisee kieleen ja mieli virkistyy, vähästäkin. Monen asian kanssa oppii, tottuu elämään.

Lopuksi kuvakaappaus facebook-seinältäni. Kun Tekstin copy-paste ei aataminaikaisen tietokoneeni selaimessa toiminut. Kertomus muistitikun hankkimisen yhteydessä heränneistä ajatuksista. Matematiikkaa ja muistoja korppujen ajalta, jolloin Microsoft Word- tekstinkäsittelyohjelman versio 5 piti asentaa tietokoneelle levykkeiltä, korpuilta. Niitä oli 10.
Hankkimani muistitikku on kooltaa säälittävä puoli teraa, jos kamerarunkkareita kuuntelee. Pitäisi olla ainakin kaksi, mieluummin neljä teraa. Siis 2000 tai 4000 gigaa. Giga on tuhat megaa tera on tuhat gigaa.....    ja niin edelleen.
En kuvaa rawina, enkä ainakaan säilytä niitä jos joskus satun jonkun ruudun ottamaan. Jiipekitkin muokkaan alle 2 megan kokoisiksi. Jotain poikkeusta lukuunottamatta.

Poikkeukset vahvistavat.

Ja poikkeuksetta pian viilenee. 

 

 

Porissa: 26.7.2024

...

Kerrostalon seinällä

Muutama kuva, toukokuulta tähän päivään

Toukokuun lopulla, helteessä

Sama paikka, heinäkuun puoliväli. Suojavarustusta. 

Filmille kuvattua. Joskus kesä-heinäkuun vaihteessa

Porissa: 18.7.2024

..

Kuvia ilman sanoja

 Havaintoja pyörälenkiltä jolla oli tarkoitus

Porissa 12•7•2024

Brutalismi ja digifilmikuvat

Kaupunginsairaala ei ole enää Kaupunginsairaala. Karhu on jätetty julkisivun seinälle, mutta teksti on poistettu. Brutaalia, mutta arkkitehtuurisuuntaus - tyyliä jonka havaitsin nyt käydessämme paikalla, tuli sillä lailla mieleeni että siihen on palattava jossain vaiheessa. Ja mentävä kameran kanssa ja paremmalla ajalla. Tekemään aihetta varten enemmän.  Edit: seuraavassa sanattomassa postauksessani kuvia paluustani paikalle

 

Suihkulähteessä oli vesi. Sehän piti ikuistaa, vaikka on siinä ennenkin ollut. Yleinen ilmapiiri oli vain tarttunut itseeni sen verran, että oletin aiempien kuivieni olevan kuivia.
Kuvassa, puiden välissä näkyy se karhu.

Melkein 7 vuotta sitten. Lokakuinen kuva Aallosta, joka herätti silloin keskustelua, kun se oli väärin päin. Nyt ottamani kuvakin jonka jakamista monen muun kuvan tapaan, jokhinkin paikkoihin; ryhmiin oikeastaan kiroilen. Tai turhaudun kommentteihin jotka melkein joka kerta tulevat.
"Missä tämä on" ja nyt (aloituskuva)  "Ei lainkaan autoja". Mutta jaan jatkossakin. Kommentit ovat kuvajakojen suolaa, olkoot millaisia tahansa. Olen oppinut olemaan enimmän aikaa ihmisiksi. Lohdutin kommentilla ja kuvalla toiseen suuntaan. Parkkipaikalle jossa oli satoja autoja. Pääoven eteen ei saa pysäköidä.
Ottaessani kuvaa, hain kuvakulman ja hetken kun autoja ei tullut kuvaan  mukaan.

 

Aulassa on silmääni sopiva kupariseinä, josta täytyi myös ottaa kuva talteen. Siinä näkyy myös informaatio, missä ollaan ja mikä on paikan nykyinen nimi.

Seinällä oli myös pohjakuva Kaupunginsairaalan rakennusajalta. Ruotsin kielinen.

Hahmotin hätäisesti ja luulin piirustuksen esittävän tämän osan pohjakuvaa. Olin väärässä. Tämä kuva on vuosien takaa sekin. Maisemassa ei ole suuria muutoksia tapahtunut. Rakennuksen taustalla näkyy rakennuksia jotka herättivät minulla ajatuksen brutalismiin, joka on rumuudessaan mielenkiintoinen.
Pyöräilin viikko sitten näiden ohi Karjarantaan, mutta en jäänyt kuvaamaan niitä uudempia rakennuksia. Pitää mennä uudelleen.

Vanha piirustushan on tämän, alueen vanhimman rakennuksen pohjakuva. Oven yläpuolella oleva paikan nimen kertova teksti on varmaankin edelleen paikallaan, vaikka tämä kuva on parin vuoden takaa. 

Karttaplveluiden sateliittikuvista pääsee tutkimaan, mistä milloinkin on kysymys. Merkkasin kuvakappaukseen punaisella nuolella sijainnin. Edellisen kuvan, ja kuvaussuunnan. Sehän se. 

Paluu vuoden takaisiin kuviin ja negatiiveihin

 

Olin kesäkuun lopuulla 2023 innoissani, kun sain käsiini edulllisen Rolleiflexin tapaisen ranskalaisen kameran: Semflexin, joka on merkkinä Suomessa melko harvinainenkin. Myyjä varoitteli että linssi on sumea ja käyttö vaivalloista ja sormet kovilla säätöjen jäykkyden vuoksi. Ostin silti.

Säätöjen ja linssin sumeuden kanssa tuli hyvin toimeen, mutta taipaleeni sen kanssa jäi hyvin lyhyeksi. Yhden rullan verran tuli kuvaa, jonka jälkeen filminsiirto jumiutui. Tein vaihtokaupat ja sain tilalle smenan, jollaisen halusin silloin uudelllen käyttööni. Sekin osoittautui vialliseksi. Olisin saanut ehjän tilalle, mutta luovutin.

Pari kuvaa semfexin filmiltä: silloin, ja nyt uudelleen

Skannasin vuosi sitten kuvat filmiltä jonka kehitys ei ollut aivan yhteensopiva filmin kanssa, joka sekään ei ollut "maailman helpoimpia". Ja kirsikkana kakussa se sumea linssi. Kuvaustilannekin oli jokseenkin haastava, puiston varjoissa.

Odotin ehkä enemmän, etsiessäni negatiivit ja digitoidessani uudelleen. Nyt kuvaamalla ne valopöydällä, juuri hankkimallani linssillä josta kerroin jo edellisessä postauksessani.
Jälkikäsittely huolellisemmin kuin alkuperäisen skannatun kanssa.
Jotain tuli esiin, ei mitään järisyttävää. Mutta pidän noista molemmista versioista. Pieleen menneet kuvat leimataan kameraseurapiireissä "taidekuviksi".  Tämä ei ole pieleen mennyt.
Minulla on jonknlainen antipatia kameraseuratoimintaa kohtaan. Yhdessä olen ollut jäsenenä, mutta sen kokokuksiin en osallistunut. Koska ne pidetään Lontoossa.

 


Toinen kuvapari, paluu negatiivin pariin.

Tapanani on ottaa kuvia heistä jotka todistavat, milloin missäkin. Tässä kaukaa, Salinin patsaan takaa Itäpuistossa. Minut on huomattu. Mutta ei pahastuttu, jos ilmeitä tarkastelee. Täytyisi joskus rohkaistua ja pyytää / kysyä oikein lupaa kuvata. Kyllä sen kestäisi.
Kumpi on kumpi kuva; vanha ja uusi näkemys. Ei sillä ole merkitystä. Tiedän mutten kerro. 

Seuraava filmi - kameran vuoro

Melko turha ostos oli etäisyysmittari. Mutta voi sillä "leikkiä" ja katsoa täsmääkö kameran tarkennusrenkaan näyttämän kanssa. Kyllä ainakin tässä tapauksesssa.
On sillä muutakin käyttöä. Filmien mittauksessa ym.  Mutta se on oma lukunsa.

Pari filmiä takaperin, latasin filmin cocacolakameraan. Kesävastineeksi aiemmin kaamoksen aikoihin ottamalleni. Nyt on vuorossa Exa, jonka jälki talven hämäryydessä oli kaameaa.
Ihminen voisi kuvata laadukkaillakin kameroilla mutta se olisi liian helppoa. Digidigi on sitä varten jos haluaa päästä helpommin lopputuloksiin. Mutta se on sielutonta.

Eräässä ryhmässä ansioitunut kameraseurakuvaaja haluaa kuratoida ja opettaa filmikuvaajia nykyaikaan. Ihmettelee että ettettekö jo luovu mennneen ajan touhuista ja kuvaa digille joka on nykyaikaa. Samoin ihmettelee että miksi mustavalkoista. Olen pitänyt itsestäni kiinni siinäkin tapauksessa kun joku kameransa kanssa saman peiton alla nukkuva kritisoi filmikuvausta ilman vedostamista pimiössä. Filmille kuvaaminen ja skannaaminen tai reproaminen digikuviksi ei kuulemma ole mistään kotoisin eikä oikein.
Olen tehnyt paperikuvaa filmeistä pimiössäkin sen verran että voin sanoa että nykyinen tapani ei lopputuloksissa kovinkaan paljoa poikkea niistä ajoista, paitsi siinä että mahdollisissa paperikuvissani jotka ovat nyt peräisin filmiltä  -  ei ole ollut hopeaa paperissaan.

Mitä mustavalkoiseen digikuvaan tulee; teen sitä joskus harvoiin itsekin. Mutta jos oikein puritaaniksi heittäydyn niin en pidä niitä oikeina. Teki ne miten tahansa. Suoraan kamerassa, tai photarilla kääntäen. Voi toki onnistuakin.
Leicalla on digikamera joka tekee ainoastaan mustavalkokuvaa. Ei värikuvaa. Se maksaa, siis kamera: noin 6000 euroa.

Jatkakaa

 

Porissa: 10.7.2024

..

 

Veturi-ilmoituksia

Kuuntelin radiosta  tarkalla korvalla ja innoissani edesmenneen Hannu Taanilan ohjelmia, 90-luvun lopulla ja pitkälle 2000 luvun alkuvuosiin. Sävelradio, päiväkirjat, vauhtia metsätöihin. Sillon ei ollut areenaa eikä podkasteja. Oli autoradio ja kotona stereot. Äänitin - tallaensin useita ohjelmiaan ja poltin ne CD-levyille. Levyt ovat jossain, suoratoistot ovat korvanneet ne. Mutta kärsivällisyyttä mokomien kuuntelemiseen ainakaan sillä intensiteetillä kuin silloin, ei enää ole.

Muistot säilyvät ja into rautatieharrasteluun on edelleen olemassa. Sysäyksen vetureiden "bongaamiseen" ja kuvaamiseen antoivat nuo radio-ohjelmat. Taanila oli kova rautatieharrastaja. Osasi ulkoa aikataulut ja tunsi veturien litterat: siis veturityypit. Yhtenä innostavana osuutena ohjelmissaan hän kertoi rautatiejuttuja. Ja anopistaan, joka vierailulle Helsinkiin tullessaan antoi Hannulle veturi-ilmoituksen: Millä junanumerolla ja millä veturinumerolla ja tyypillä hän oli saapunut.

Lähdin 3.7. pyöräilemään kameran kanssa kaupunkiin. Mustavalkoisen ortokromaattisen filmin kanssa.  Kulkeuduin asemalle, josta tulikin reissun pääkuvat antanut paikka. sain veturiluettelooni kolme uutta numeroa. Pari aiemminkin kuvaamaani ja luetteloon laittamaani oli ratapihalla.
Etualan juna on kulussa, pysähtyen kohdalleni hetkeksi jotta samaan aikaan asemalle saapuva Intercityjuna Helsingistä pääsee sivuraiteelle 1, purkamaan matkustajiaan.
Ohittava tavarajuna oli Mäntyluodosta Harjavaltaan menevä, numeroltaan T 3872. Veturinaan Sr1, numero 3077. Sr1 tarkoittaa Sähköveturia-raskas, ja ykkönen että se on Suomen ensimmäistä sähköveturisarjaa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin tälläkin: Kaalihäkki, Siperian susi ja sähköryssä; ovat tunnetuimmat. Viimeinen on ollut rumana pannassa, mutta nykypäivänä senkään ääneen sanomista ei paheksuta niin paljoa kuin kultaisina vaihdantatalouden aikoina, joilla omasta mielestäni on ollut puolensakin. Mutta en mene idänkaupan histooriaan enempää.

Hetki ennen mustavalkokuvassa esiintyvän tavarajunan saapumista: Toisen suden perään oli liitetty toinen. Joten susia oli siinä tilanteessa neljä samaan aikaan. Taustalla näkyy radantukemiskone.
Yksi deeveri päivysti ratapihalla, ja intercityn veti paikalle käkikello / marsu. Mutta jääkööt kuvina nyt tästä pois, kun pääasiallinen intoni kumpusi filmille saamastani sisällöstä. 

Löysin samalla matkan varrella itselleni ennennäkemättömän rakennuksen. Myös rautatieaiheisen, jota en ole ennen huomannut. Merkittäväksi sen tekee se, että ratavartijan asunto on alkuperäinen ja ainoa säilynyt rakennus Porissa 1800-luvulta, kun rata tuli Tampereelta Poriin. Paikalla josta alkaa  Mierontie.
Talon kohdalta meni tie yli radan. Pikatietä ei ollut vielä olemassakaan ja Tiilimäki oli metsää. Ja riihiketo riihiketoa. Paikalla oli puomit joita hoisi ratavartijan puoliso.
Nämä asiat löysin "vorgista". Google  antaa osviittaa jos aihe kiinnostaa. En paljasta paikan tarkempaa sijaintia tässä. Mutta tietäjät tietävät ja etsivät löytävät.

Asemalta eteenpäin

Kunnollinen pyöräteline aseman edustalla, johon saa fillarin lukittua rungostaan.

Maire. Potretissa - juuri "takaisin saamani" objektiivin kanssa jolle minulla oli odotuksia filmikuvauksessa. Ne täyttyivät

Katukuva jossa paljastuu ortofilmin punasokeus. Punainen toistuu tummana, joissakin tapauksissa aivan mustana. Katsokaapa noita tienviittoja. Niissä on punaiset pallerot joissa lukee välimatkoja tai jotain sellaista.

Jyrki Kankaan aukio Kirjurinluodolla alkaa vihdoin saada asunsa. On sitä tehty kuin erästä kuuluisaa kirkkoa.

Kamera-asiat

Julkaisun alussa olevat asemakuvat ja kankaan aukiokuvan otin näillä. Värit tuolla digillä, jossa linssi kiinni. Ja mustavalkoiset samalla linssillä, tuohon filmikameraan liitettynä. Filmi oli tuo Ilfordin ortho+.

Eetunaukio- ja Maire tällä "pannukakulla", eli 40 millisellä stm-tarkenteisella modernilla objektiivilla.
Uudelleen hankkimani lasi, vuosi sitten 5D:n mukana myymäni tilalle. En ole tainnut ennen mitään objktiivia hankkia uudelleen. Joitakin kameroita kyllä. Yhden saatan vielä hommata jos sopivalla sovitteella löydän. Ammattiaikojen musteluksi.

Aloituskuva toiseen kertaan, mutta reprokuvattuna (aloituskuva skannattu).
40 millisen pannarin uudelleenhankinta oli mielessäni myös tällaisten vuoksi. Edellisestä jäi talteen lähilinssi, ja hyvät kokemukset siitä. Skannauksella ja valopöydällä kuvaamisella on molemmilla puolensa, ja työläytensä. Kinokoko menee kyllä skannerissa jotenkin paremmin, mutta keskikoon rullasta olen saanut reprokuvaamalla jopa parempaa jäkeä kuin skammerilla. Tai en van ole viitsinyt säätää skammerilla.
Vesileimat kuvissa, kun taidan laittaa vähän "avarampaankin maailmaan"

Heinäkuuta!

Porissa: 7.7.2024 

..

Tapahtumia ja uutisvirtaa

 

 

 

 

Aloituskuviksi kolme kuvaa kahdeksan vuoden takaa, huhtikuusta kesäkuuhun 2017. Kun Porissa oli lestadiolaisten suviseurat. Kävin silloin paikan päällä useamman kerran, aivan alueen rakentamisen alussa ja pitkin alkukesää, kunnes alue suljettiin vähäksi aikaa ennen varsinaista tapahtumaa.
Seurojen alettua, menin ja otin kuvia melko paljon. Seurojen väkipaljoudesta, asuntoautojen täyttämästä alueesta ja linja-autoista rakennetuista asuntoautoista.

Minun ei tarvinnut yrittää akreditoitua alueelle kameran kanssa. Pressikorttini ei avannut tietä pariin muuhun tapahtumaan sinä kesänä. Mutta näin, riittävän monta vuotta myöhemmin ajattelen että ehkä parempikin niin.
Suviseurat ja muun muassa nuo kuvat nousivat mieleeni uutisoinnista joka käy tänäänkin vielä vilkkaana, tämän vuotisista seuroista pohjoispohjanmaalla, Pudasjärvellä. Tavanomainen seuroista mäikkääminen sai lisäsisältöä, kun myrskytuuli aiheutti vahinkoa ja yksi ihminen menehtyi sen seurauksena. Kuten tuossa toisessa kuvassa, sielläkin oli radiomasto jolla välittyy ääntä radiokanavalle jota seuraväki saattaa kuunnella.  Maston rikkoutuminen, kaatuminen aiheutti iltapäivälehtiin herkullisen lööpin kuolemantapauksesta. Maikkari tietysti myös, mutta Ylekin antoi herkkua uutisvirran päivystäville kusipäille, jotka pääsivät oikein onanoimaan rääväsuisilla kommenteillaan. Alkaa tuntua ettei meillä ole enää toivoa.

En ole mikään "uskovainen", enkä uhraa enempää ajatuksia sille mitä esimerkiksi tuon lahkon sisällä tapahtuu. Mutta sen tiedän ettei seurakentältä heidän jäljiltään löytynyt yhtään kaljapulloa tai kortsua. Sieltä ei löytynyt yhtään mitään muutakaan. Ei mitään. En koko aluetta jälkikäteen kolunnut, mutta osakin riitti hämmästyttämään ja vakuuttamaan minut kerran elämässäni varsin perusteellisesti.
Jos otetaan 100 000 ihmisen joukko joka intoilee vaikkapa jääkiekon tai raviveikkauksen kanssa kiihkeästi. Heidänkin joukossaan on 118% varmuudella ainakin 4  mätää omenaa, jotka tekevät jotain perverssiä, laitonta, tai muuten typerää. 

Klikkiotsikko jonkun uutismedian somejulkaisussa päivitteli suviseurojen ruokatarjonnan kalleinta annosta. Klikkasin uutiseen. Kallein ruoka oli lohikeitto. Kalleimman annoksen hinta oli 5,50 euroa. Ruokatarjonta ja hintatso kiinnosti sen verran, kun tuo oli kallein, että otin asiasta selvää. Hinnasto löytyi. 

Mennään muuhun

Airion loppuunmyynti veteli viimeisiään kun Suomiareenan yhteiskunnallisten asioiden keskustelu -paskanjauhantatapahtuma polkaistiin käyntiin.

Kauppakeskus Isokarhussa, sen toisessa kerroksessa avautui sinne kellarikerroksesta muuttanut Kaupunkiolohuone. Areenaviikolla oli sen tiloissa Slush- niminen taidetapahtuma.
Menin ihmettelemään ja ihailemaan uusia tiloja. Samalla tätä Helena Laineen teosta: Ruokajono.
Tympäännyin itseeni, kun pistin kuvan someen. Olisi voinut jäädä julkaisemattakin.

Suomiareenan kansalaistorilla oli paljon erilaisia kojuja. Miksi minua ei kiinnostanut poliitikkojen ja puolueiden sellaiset, vaan painoin kameran laukaisijaa mieluummin silloin kun okulaarissa oli esimerkiksi pappi. Kuvassa on kolme muutakin henkilöä ja neljännen kyynärpää.

Kaupungin tapahtumahorisontin takana vaihtuu päivä illaksi. Aamuvuoro lopettaa ja lähtee, iltavuoro aloittaa.  Meno- ja poistumissuuntaansa. Kahdessa kerroksessa. Kuvan voi nähdä monella tavalla. Niin kuin kuvat yleensäkin.

Vielä rakenteilla ollut teos kaupunkiolohuoneella. Otin värikuvan digillä, kännykällä muistiinpanoksi ja tukikuvaksi filmikuvalle.

Miksi ihmeessä  ?

Minulla on 13 toimivaa filmikameraa. Kuvaan niillä kaikilla, vuoron perään jossain vaiheessa.
Luulisi että lataisi filmin johonkin laadukkaaseen sellaiseen. Mutta ei!
Kuvauskohteiden puolesta se olisi oletettavaa, mutta ei.
Kelasin kinofilmiä Agfan rapidkanisteriin, ja sen "cocacolakameran" kanssa mukatärkeiden tilaisuuksien pariin.
Jotta vielä lisää, niin kehitys pikakahvijauheeseen perustuvalla kehitteellä, ja osa digitoinnista vääränkokoisella kennolla varustetulla kameralla. Skannerillakin toki.
Tulokset ovat arvaamattomia, mutta osuikin.

Joissakin valotus ja rakenne on hyvä. Toisissa mitä sattuu.

Hopfest- katutaidetapahtumaa

Mahdottomalta tuntunut kuvaustilanne osoittautui yhdeksi eniten pitämistäni tällä filmillä.
Sokoksen Coffee Housessa kahvilla.

Mutta tämä ei ole filmikuva, eikä kännykkäkuva. Kuva on vanhan Anttilan yläkerrasta jossa oli Slush- tapahtumaan liittyvää taide-elämystä. Käsivaralla.

 

 

Shoppailu

Huomenna on tilipäivä !
Pari viikkoa on mennyt pähkäilyssä (ei koko ajan), mitä ostaisi. Pistäisi sijoittaen johonkin tarpeelliseen, jopa järkevään. Kamera kiinnosti, kahvimyllyäkin harkitsin, mutta lopulta päätin että "pannari" täytyy saada takaisin käyttöön.  Ei samaa jonka myin järjestelmäkameran kanssa vuosi sitten pois, mutta saman lainen. 40 millinen lättänä, josta minulla on oikein hyvät kokemukset.
Sekä digi- että filmikameraan sopiva ef-sarjainen. Tarkennuskin  stm.
Pois (kuvassa) myymäni oli jo mekaniikaltaa hiukan ehtoopuolella. Tulossa olevan pitäisi olla priima, melkein käyttämätön. UV-suodinkin mukana. Kaapissani on aiemmassa käyttämäni lähilinssi. Sillä ja niillä reprosi oikein hyvin. Toivottavasti skannerini ei kuule tai lue tätä ja ota nokkiinsa ja päästä savuja. Silläkin on paljon tarvekäyttöä.


Huomenna on heinäkuu. Viikon kuluttua tuotakaan suviseurajuttua tai tätä ei muista enää kukaan. 

  Iloitkaamme!  
Siitäkin.

 

Porissa: 30.6.2024

 

..