26.11.21

Porvarillinen hämärä ja kohinaa




Seuraa kuivaa löpinää auringonlaskusta, tuosta kaikkien ihailemasta ilmiöstä joka toistuu joka päivä jollain tavalla  - ja näkymänä. Ääripäinä toisessa huikea valoshow ja toisessa auringon antaman  päivänvalon päättyminen paksun pilvipeitteen taa, niinä päivinä jolloin aurinkoa ei ole taivaalla ollut ihmissilmän nähtävänä ollenkaan. 
Kaunis tai näyttävä auringonlasku on takuuvarma kestoaihe kaikille jotka jollain tavalla harrrastavat valokuvaamista. Se saa usein heidätkin jotka eivät kuvausta varsinaisesti harrasta, kaivamaan puhelimensa esiin ja ikuistamaan näkymän. 

Auringonlasku ei ole omissa kuvatouhuissani ensisijainen kiinnostukseni kohde, ei läheskään. Muutaman kerran olen siihen "ryhtynyt", mutta en ohimennen. Täällä saaressa asuessani, minulla on aitiopaikka lähellä. Olen odottanut marraskuuta, jolloin aurinko laskee sopivaan kohtaan horisonttia, Reposaaren takarannalta katsottuna.  
Lähdin tämän lopuillaan olevan viikon maanantaina rantaan, tarkkaan aikataulutettuna jotta olisin "hollilla" auringonlaskun hetkellä. Se oli tällä leveysasteella kello 15:39. 

Horisontissa oli jonkin verran pilviä, mutta melko lailla selkeääkin taivasta . Auringon laskiessa näkymättömiin, alkoi "näytelmä" jota olin lähtenyt hakemaan, tai ainakin toivoin kohtaavani olosuhteet juuri haluamaani lopputulosta varten -siis kuvassa. 
 



Sain mitä hain: laskevan auringon valaiseman, ensin tasaisen pilviharmaan taivaan, johon tuli eloa ja erottelua. Tämän kuvan syntyhetki on kello 15:44. Viisi minuuttia hetkestä joka katsotaan auringon laskun ajaksi. Aika jolloin auringon yläreuna laskee horisontin alle, kuvassa oikealla. 
Siitä alkaa porvarilliseksi hämäräksi nimetty aika ja näkymä, joka kestää vuodenajasta ja paikasta riippuen noin tunnista puoleentoista tuntiin. 








Auringonlaskun, hämärän vaiheet sen jälkeen kun auringon yläreuna on laskenut horisontin alle. 
Tein illustratorilla kuvan, johon otin mallin ja tiedot Ursan sivulta. Aiheeseen voi tutustua linkistä tarkemmin. Myös nauttinen ja astronominen hämärä selitetään sivulla tarkemmin. 
Hämärän kestoon voi perehtyä Turun yliopiston julkaisemalla nettisivulla. Suosittelen valokuvauksesta tai tähtitieteestä kiinnostuneiden lisäksi myös matematiikkaa harrastaville

Provosoivasta nimestään huolimatta porvarillinen hämärä ei liity käsitteenä oikeistolaiseen politiikkaan. Porvarilliset poliitikotkaan tuskin kiinnostuvat termin esiintymisestä niin paljoa, että alkaisivat sen käyttöä kritisoimaan, niin kuin viime aikoina on intersektionaalisesti näkynyt tapahtuvan milloin minkäkin saamelaisasian tiimoilla.




Kuva siltä minuutilta kun aurinko laski. Ennnen porvarillisen hämärän näkymiä. Meri oli turkoosin sininen kuten taivaskin sillä hetkellä. 
Vihreää tai vielä harvinaisempaa sinistä välähdystä en nyt nähnyt. 




Paleltuani perusteellisesti rantaviivalla hyisessä pohjoistuulessa, ja saatuani haluamani näkymän kuvattua. lähdin jatkamaan matkaa. Menin rantaan metsän kautta, poistuin Junnilan leirikeskuksen pihapiirin kautta. Halusin samalla ottaa "hämärän kuvia" siellä, kun puiston lamput syttyvät ja näkymät hiljalleen tummuvat. 
Selkäni taakse kehittyi punainen taivaanranta ja taivas, auringon laskiessa syvemmälle horisontin alle. Iltarusko oli erityisen punainen, ja sitä esittävää kuvatarjontaa on ollut netti ja somet "pullollaan". 
Tämä kuva rannan ja auringonlaskun suuntaan, 15 minuuttia auringonlaskun jälkeen. 



Kohinaan



Laitoin otsikkoon toiseksi aiheeksi kohinan. Tarkoitan sillä tässä yhteydessä kuvissa esiintyvää kohinaa. Merikin kohisi, mutta se on oma lukunsa. 
Kohina on monen megapikseliuskovaisen kauhistus, jota pitää kammoksua ja välttää kaikin keinoin. Se pitää pitää poissa, tai katu-uskottavuus menee, kun lajitoverit meinaavat ettei tuolla ole älyä tai rahaa hommata hyper-multi- kennolla varustettua kamerarunkoa tai / ja alle 2 valovoimaista lasia sen nokalle. 
Siitä sitten vaan, ihan vapaasti. En koe kohinaa ongelmana tai kuvia "pilaavana". 
Kohinaa syntyy, kun kameran kenno alkaa tehdä omiaan: Tulee rakeisuutta ja värikohinaa, eli eri värisiä pisteitä kuvaan. Pisteet ovat pienenpieniä ja näkyvät kun kuvaa katsoo pikselitasolla - siis reippaasti suurentaen. Myös näyttö jolta kuvaa katsoo, vaikuttaa kohinan näkymiseen. Puhelimen näytöllä kohinaa ei välttämättä huomaa, mutta tietokoneen ruudulle suurennettuna varmasti, jos ja kun sitä on. 
Kohina vähentää tietysti kuvan ääriviivaterävyyttä. 

Kun valoa on vähän, pitää säätää kameran säätöjä. Aukkoa, valotusaikaa, ja ISO-arvoa. Niillä on omat määräävät tarkoituksensa. Isoarvo on jäänne filmiajalta, myös asa-lukuna tunnettu. Oli olemassa 100 asan/ison filmiä, joka oli tavallisin ja eniten käytetty. Sitä herkempi oli (ja on) 200 tai 400 iso-filmi, jotka toimivat himmeämmissäkin valaistuksissa. Huippuja olivat  iso-3200 filmit, joilla saattoi kuvata lyhyemmällä valotusajalla tosi vähävaloisissakin tilanteissa. Mutta kuten digikuvauksessakin, isoarvon suurentuessa, kuviin tuli rakeisuutta ja sävyalakin huononi. 
Viimeisimmissä digikameramalleissa korkeimmat isoarvot ovat jo sadoissa tuhansissa, ja jokin 12800 isoinen kuva ei nykyisillä kennoilla paljoakaan eroa vanhempien kameroiden iso-1000:sta. 

Otin auringonlaskukuvia varten objektiiviksi melko iäkkään zoomin, jonka valovoima ei ole kummoinen. Siinä ei ole kuvanvakaajaa, enkä ottanut jalustaa mukaani. Pidän sen väritoistosta. 
Kun objektiivin polttoväli on esimerkiksi 100 milliä, on käsivaralta kuvatessa valotusajan oltava sekunnin sadasosissa  lyhyempi kuin tuo 100, siis 1/100 sekuntia tai nopeampi. Mieluiten tuplasti: 1/200 sekuntia. Jos linssissä piisaa valovoimaa, eli se on vaikkapa f 1.8 tai jopa 1.4, saa sillä kuvattua nopeammilla valotusajoilla ja pienemmillä isoarvoilla. 
Mutta omassa tapauksessani, kun valovoima oli 3.5, täytyi isoarvoa nostaa jotta valotusaika ei kasvanut niin pitkäksi että olisi tarvinnut jalustaa. 
Päätin että nyt saa kohista, ja valkkasin kameran valikosta iso-auto asetuksen. Esimerkkinä ylläoleva kuva Junnilan ankkalasta, syntyi 1/320 valotusajalla ja f 5 aukolla, ja automaatti pisti isoarvoksi 3200. 
Valotuksen mittaustavasta, yli- tai alivalotusarvosta, pitkän valotuksen kohinanvaimennusasetuksesta, haarukoinnista, jälkikäsittelystä, ja parista muuustakin muuttujasta voisi vielä laittaa, mutta olkoot.  




Lopuksi päiväkirjaa




20.11. oli lasten oikeuksien päivä, liputuspäivä. Naapuri-rivitalon tangossa liehui navakassa tuulessa lippu joka on kovasti menettänyt sineään. Virttynyt. Nappasin kuvan ikkunan läpi. Tarkennus käsin, kun muutoin kuvassa olisi näkynyt vain ikkunaan kertynyttä likaisuutta. 
Täytyy varmaan kevään tullen hankkia talouteen ikkunalasta ja muuta tarviketta, ja jopa pestä ikkunat. 



5 euroa ja viisi senttiä. Pistin "pennit" jonooon. Minulla ei ole enmpää raha-rahaa. Tilillä toki, mutta ei fyysisesti. Tämä määrä on ollut kuukasia, kun en ole mennyt mihinkään missä käteistä tarvittaisiin kahvin, pullan ja muun tortuun maksamiseen.

Käteistä ei ole Reposaaressa saatavana, ellei ole S-ryhmän asiakasomistaja; vihreän kortin ja S-pankkitilin haltija. S-ryhmä on rajannut käteisen nostomahollisuuden kaupan kassoillaan vain edellämainitulle kansanosalle. K-kaupasta voi nostaa kun ostaa, muidenkin pankkien korteilla ja tileiltä. Mutta sellaista K-kauppaa ei Reposaaressa ole. 
En tiedä, voiko rantakioskilla ostaa ja nostaa. Mutta kuten sanottu; tarve käteiselle on nyky-mobilepay aikoina aivan satunnainen. Yksi konsti on ottaa pullonpalautusrahat rahana, eikä hyvityksenä ostosten loppusummaan. Kyllä siitäkin ajanoloon kilisevää kertyy, ja sitten jossain vaiheessa voi oikein repäistä. 



"Sääkuva" johon ymppäsin pikkukuvan lämpömittarista ja kellosta. Olen vuosikaudet räpsinyt tällaisia, parissa edellisessä asuinpaikassani ja nyt tässä nykyisessänikin. Sama näkymä päivästä toiseen, tai melkein joka päivä. Vuodenaikojen kuluessa muuttuvaa näkymää. Kuvia on kertynyt satoja, tuhatkin on varmaan jo ylittynyt. Tapa ja ajankulu joka pitää "kartalla". 



Syksyn vaihtuessa hiljalleen talveksi, jokapäiväinen ulkoilu on vaihtumassa satunnaiseksi. Seuraan finnpilotin sivuilta sataman liikennetilannetta. Jos ja kun jotain kiinnostavaa ilmenee, kuten tässä kuvassa, laittaudun rantaan katsomaan. Pyörällä liikkuminen korvautuu kävelemisenä, mutta aallonmurtajalle on kuitenkin matkaa sen verran että sen kulkee mieluummin pyörällä, niin pitkään kuin kelien puolesta on mielekästä ja mahdollista. 
FaceBook:in laivabongaus-albumini kasvoi taas kahdella "havainnolla". 




Ensimmäinen adventti on ylihuomenna. Tänä vuonna se sijoittuu marraskuun puolelle, 28. päivään. 
Aloitan joulukuun alussa kokoelmassani olevien joulukorttien skannaamisen ja julkaisemisen Facebook-sivuni filatelia- ja korttitaide-albumissani, jatkaen päivittäin jouluun saakka. Tein samoin vuosi sitten, joulukuussa 2020. 
Tässä näytteeksi ensimmäisen päivän kortiksi tuleva. Tapaus jonka skannasin tähän moöemmilta puoliltaan, koska leima- ja merkkipuolikin kiinnostava. Kortiin taiteilija; Jenny Nyström on "vanha tuttu". Yhteen hänen korteistaan, sekä myös poikansa korttiin voi kurkata vuoden takaisessa latauksessani; tässä



Kortti on leimattu 23. joulukuuta 1947, niinsanotulla siltaleimalla, jossa myös postitorvet.
Osoite on yksinkertainen: Asemaravintola joka toimi pitkään: 1937, aseman valmistuttua, vuoteen 1980, jolloin se muutettiin VR:n henkilökunnan ravintolaksi. Asemaravintola toimi Porin rautatieasemarakennuksen luoteen puoleisessa siivessä. 
Kuten usein postimerkkeilyssä ja filateliassa, mielenkiinto siirtyy aiheesta toiseen. 





Hyvää tulevaa ensimmäistä Adventtia, eli pikkujoulua !





Reposaaressa: 26.11.2021
... osittain 25.11.
... korjaus ja pieni päivitys 1.12.
____
___
__
_
-
.



()

19.11.21

Metsäinen Reposaari ja pari kirkkoa



huom: kirjoitusta päivitetty viimeisen aiheen osalta, seuraavana aamuna: 20.11. klo 10:15


Meinasin jättää tämän perjantain vaille blogijulkisuutta, kun tuntui ettei ole sanottavammin sanottavaa eikä näytettävää. Mutta selaillessani jotain kuviani, löysin sittenkin pohdiskeltavaa. Loppupuolella muutakin kuin alun saivartelua. 



Urheilukentältä kaakon suuntaan, Villistä lännestä Haminaan. 
Etualalla pirtulinnana tunnettu kaksikerroksinen, oikealla laidalla metsäinen takaranta, horisontin alla Kallo ja Mäntyluoto. Kirkkokin, ja asuintaloni erottuvat kun tai jos kuvan klikkaa isommaksi. 



Urheilukentältä luoteen suuntaan. Sahamäkeen ja Tahkoluotoon
Kuvan keskivaiheilla erottuu kolme taloa, jotka saivat minut hakemaan tämän ja edellisenkin kuvan esiin koneeltani. Kuvan oikassa laidassa tulipalossa tuhoutuneen sahan savupiippu, joka jätettiin muistomerkiksi. Kuvaan eksynyt päivämäärävesileima on virheellinen. Nämä kaksi kuvaa on otettu heinäkuun lopussa 2016. 



Ne kolme taloa joita aloin tutkailemaan ilmakuvista jotka edellä. 
Otin 15.11., tällä viikolla siis; muutaman kuvan Konttorinkadulta ja Sahamäenkadun kulman suuntaan, kolmesta punaisesta talosta jotka ovat aikoinaan olleet sahan työntekijöiden asuntoja. 
Otin kuvat näistä, verratakseni niiden mallia Pihlavan Halssin vastaaviin. Sain kipinän tutkia asioita, kun törmäsin netissä juttuun ja kuviin Sahatyöläisten asuntoarkkitehtuurista Oulussa: Porilan taloihin Länsi-Patelassa.
Oululaiset ovat jokseenkin samalla mallilla tehdyt Halssin vastaavien kanssa. Mutta nämä Reposaren sahan, ovat pelkistetympiä. Joitakin yhtymäköhtia kuitenkin on. 
Yhteistä noille kolmelle on aikakausi jolloin ne on tehty. Aikakausi jolloin sahoja perustettiin monelle puolelle Suomea miltei samoina vuosina. 



Tarkistaakseni ilmakuvien kuvaussuunnat, ja palauttaakseni ties kuinkamonennen kerran mieleeni; kuinka Reposaari asettuu ilmansuuntien suhteen, täytyi avata nykyaikainen kartta. En jaksanut penkoa vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä merikarttaa. Merkitsin kartalle punaisella rastilla urheilukentän, josta silloin muutama vuosi sitten dronen taivaalle nostin. 



Reposaaren kirkko, ja sen huipulla oleva risti - tapuli jää kuvasta oikealle
Ei urbaanilegenda mutta ei universaali faktakaan, on se että kirkkojen ristien vaakasakarat on melkein poikkeuksetta suunnattu pohjois-etelä suuntiin. Hyvin useissa tapauksissa kirkko on rakennettu lännestä itään, siten että alttari on kirkon itäpäässä. Eräs pomoni teollisuustyöaikakni kertoi asian minulle kauan sitten, kaffeella ollessamme. Hän oli hiukan vääräleuka mutta viisas mies.  Demostroi asian myös niin, että liturgiaa toimittava pappishenkilö kumartaa -polvistuu kasvot idän suuntaan. Ja niin ollen pyllistää länteen. 
Reposaaren kirkko, kuusikulmainen - mallia norjalainen tunturisellainen tekee poikkeuksen siinäkin suhteessa. Ristin sakaroiden suunta on kyllä suunilleen pohjois-etelä, mutta alttari on lännessä. Suomettumisen aika on ohi, joten menköön. 




Katsoin vauhtiin päästyäni vielä pari kuvaa ja karttanäkymää kirkonristien sakaroista ja niiden suuntien sijoittumisia kartoille. Keski-Porin kirkon tapaus on selvä, mutta Länsi-Porin kirkon melkein tasan päinvastainen. Nyt riittää!




Muuta talteen jäänyttä - melko köyhän viikon varrelta



Olen laiska ja saamaton ( muutenkin ) pyörän huollon suhteen
Ajaessa kuulunut rutina ja ratina, ja ketjun lentäminen eturattaalta sai minut vähän putsaamaan pyörää. Mihinkään puleeraamiseen en alkanut, mutta voimansiirto sai osakseen perusteellisemman rassaamisen ja kunnolla rasvaa päälle. Syynä rutinaan ja ketjun lentoon oli tuo kaksirattainen kiristysrissa, joka ei enää seurannut kunnolla tilannetta. Ketjut lähtivät eturattaalta tilanteessa, jossa pistin suurimman vaihteen jota äärimmäisen harvoin käytän, eli pienimmän "ysirattaan". Silloin vaihteensiirtäjän kaksi pikkuratasta ovat vaakatasossa ja liiike pientä. Kun rasvaa puuttui, systeemi ei pysynyt mukana ja seurauksena oli ketjun hyppääminen eturattaalta. 
Meinasin jo että nyt se mokoma katkesi tai avustava moottori leikkasi kiinni, mutta selvisin paskahalvauksesta säikähdyksellä. Pyöräni eturatas on muuten huomiotaherättävän pieni kooltaan. Kuten kuvasta näkyy. 
Kuva on rectumista, kun kännykällä otin hätäisesti. Täytyisi aina ottaa useampi, ja käyttää viivettä kun kuvan puhelimella ottaa.  Pyöräily- "kausi" jatkuu. 



Tyyntä 





 
Kaksi kuvaa yhden tyypillisen aamupäivän vakiolenkkini varrelta. Aamu oli tyyni ja maisema aivan unenomainen. Olin kuluneen viikon aikana liikkeellä ilman varsinaista kameraa, vain puhelin mukanani, jolla otin "muistiinpanoja". Edellisestä Junnilassa käynnistäni on aikaa, mutta kun olin kävellen liikkeellä niin poikkesin sinnekin. 





Toisella kävelylläni menin minulle ennenkokematonta metsäpolkua linnakepuiston kautta rantaan. Olihan tuosta pakko pari kuvaa ottaa, vaikka niitä aiemmiltakin käynneiltä on tallessa. 



Tyhjentynyttä kaupparantaa




Kaupparannan suojainen venelaituri 
Viimeinenkin vene,"altaan" suuaukolla ollut troolari-huvialus on häipynyt. 



 . . . siirtynyt Marina Merilokin laituriin. 
Taustalla toinen troolari, jonka pelastuslaitos etualalla olevan tavoin otti kiinni kun tuuli kävi tuimasti idän suunnalta ja eteläselltä kävi maininki kaupparantaan. Marinan fb-sivulla peräänkuulutettiin tuon taaemman omistajaa ottamaan yhteyttä, kun on / oli heidän laiturissaan asiattomasti. Siinä se on edelleen. Lieneekö omistajaa tavoitettu. 




Kanaalin laiturin korjaus on tältä osin valmistunut. 



Puiden välistä näkyy Saarentorni jossa asun. Metsä alkaa melkein alaovelta.
Pyöräilyn sijaan olen tästä lähtenyt useita kertoja ulkoilmaan. Tänään näkymä 
oli paluumatkani viimeinen. 





Samalla kun otin kuvat sahan työläisten taloista, otin yhden Repolinnan alueen portilta. Tuota olisi hieno päästä joskus ikuistamaan dronella, maltilliselta korkeudelta. Tai / ja kymppimillisellä linssillä, oikealla kameralla. 


Repolinna on saanut uuden omistajan, jolla on mielenkiintoisia suunnitelmia sen tulevaisuudelle. Lehtiartikkeli jonka nyt törkeästi tähän kopsasin, sattui olemaan samaan aikaan lehdessä kuin osumiseni paikan "huudeille". Isossa koossa  pystyy lukemaankin. 




Säätila tänään ja tulevana yönä



Olen taas katsonut ilmapuntaria useamman kerran, kun Ilmatieteen laitoksen ja aaltopoijunkin ennusteet näyttävät illaksi yltyvää tuulta. Myrskyäkin melkein meinaavat. Luodepuuskaa melkein 25 m/s. saas nähdä ja varsinkin kuulla, kun meri huokaa muutaman sadan metrin päässä ranskalaisesta parvekkeestani. 
Aamusella näkyi facebookissa kuvia Noormarkusta, jossa oli pakkasyö ja paikat huurteessa. Täällä saaressa 3-4 atetta plussaa, kun meri vielä suht lämmin. 



Sanomalehden tai Forecan, jolta säätietonsa saavat; näkemys päivän säästä. Muutenkin mokoman voi työntää digitaaliseen paikkaan. 

Lisäys / päivitys: Täytyy ottaa tuo viimeinen "takaisin". Lehden ja Forecan ennuste osuikin, kerrankin kohdalleen.  Myrskypuuskat ja kova tuuli peruuntui. Illalla oli aivan hiiren hiljaista, verrattuna moneen heikonpaankin tuulikeliin. Siis ennustettuun. 


Pääotsikossa on että metsäinen Reposaari. Onhan tämä. Melkein puolet saaresta on metsää. 
Ja tulihan tuota sisällöntuottoakin, vaikka aamulla meinasin ettei ole mitään. Inspiroiduin kuitenkin. 
Jotain mullistavampaa odotellessa  . . . 




Reposaaressa:  19.11.2021
____
___
__
_
-
.



()


.

12.11.21

Kynttilöiden aikaa ja kiukuttelua yhdentekevistä asioista



Miksi olen kiinnostunut tai / innoissani jostain kynttilöistä ? ?
Kun en seuraa jääkiekkoa, enkä nauti kossua, en käy oikein "missään" paitsi tuolla ulkona merta ihmettelemässä, kulutan usein aikaani tutkimalla asioita ja aihepiirejä joista olen joko kiinnostunut nyt tai ollut joskus aiemminkin. 


Pimenevän vuoden ajan ja parin juhla-ajan myötä on jotenkin mukava laittaa kynttilä tai pari iltaa valaisemaan ja tunnelmaa antamaan. Asuessani kaupungissa, rivitalossa, pistin valoa myrskylyhtyihin ja voimavalolamppuunkin, joista julkaisuakin blogissani.  Kerrostalossa niiden käyttö ei käy. Ennen tänne muuttoani annoin keräilemäni öljylamput ja -valot, kahta lukuunottamatta pois. Olisin antanut ne ilmaiseksikin, mutta sain rahaakin. Toinen säästämistäni on hyllyni päällä muistona, toisen palautin sinne mistä sen sain aikoinaan kokoelmaani. 

Kynttilän valo lasiesineet, on mielenkiintoinen ja vähän haastavakin valokuvauskohde ja -aihe. Otin kuluneen viikon aikana pari esinettä kameran kohteeksi. Viritin valaistusta ja viilasin värit ja valotuksen, varsinkin tämän kuvan osalta kohdalleen. 




Kuvausasetelma oli tällainen. Kamerana vanha "sotaratsu", jolla kuvataan vain sunnuntaisin jos silloinkaan -kuten sanonta kuuluu. Linssinä 40 millin prime. Kuvan ulkopuolella, kohteen yllä valkoinen heijastin. Valosta vastaa melko hyvän tai sopivan värilämmön omaava, ladattava led-työvalaisin. Siitä huolimatta yhteen otokseen mukaan harmaakortti joka tässä kuvassa mukana, jolla lopullinen valkotasapainon ja väribalanssin määritys. 
Rawia ja photoshoppia, ja lopputuloksena blogin kansikuvaksikin tullut julkaisun ensimmäinen kuva. 


Samoin metodein vallitsevassa valossa ja kynttilän kanssa. Mutta mikä tämä tuikkulyhty on alkuperältään ?



  
Tiedon etsiminen on nyky-digitalisaation aikana suoraviivaista ja nopeaakin, verrattuna aikaan jolloin piti mennä kirjastoon kahlaamaan läpi muotoiluopuksia ja lasitehtaiden tuoteluetteloja. Olin 80-90 luvulla innostunut lasiesineiden ja "arabiankin" keräilystä, ja niitä tuli luettua melko paljon. 
Sen ja nykyajan välissä oli perinteinen googlaaminen; hakuammunta. Nyt homma hoituu puhelimeen asennetulla Google-lens ohjelmalla. 
Käynnistin sen, ja otin sen kanssa (puhelimella) kuvan näytöltä, ottamastani tuikkulyhdyn kuvasta. 
Ylläoleva kuva on kuvapari ruudunkaappauksista, puhelimen näytöltä. Ensimmäinen hakutulos Nanny Still:in osalta on valitettavasti virheellinen, mutta esineen nimen osalta kohdallaan. 
Siirryin tietokoneelle, ja google töihin. Mars tuikkulyhty, Riihimäen lasi ja niin edelleen... esineen taustat: suunnittelija, valmistaja jne. tulivat selväksi. 

Mars - on Tamara Aladin:in Riihimäen lasille vuonna 1964 suunnittelema tuikkulyhty.
Sitä valmistettiin vuosina 1975-1976. Lyhty on värillisestä lasista pyörittäen puhallettu.  Se on halkaisijaltaan ja korkeudeltaan 125 millimetriä, ja paino 400 grammaa. Vaakani näytti tarkaksi painoksi 400,5 grammaa,  0,3 gramman virhe huomioituna. Kiinnostuin painosta, koska eräs tietolähde mainitsi painoksi 0,489 kiloa.

Vaikka Mars ei olekaan ensi-innostusreaktiostani huolimatta "Nanny Still", on senkin suunnittelijan / muotoilijan tausta ja tarina mielenkiintoinen. Tamara Aladinista on hyvä artikkeli Avotakan sivulla. 
Linkki kuolee varmaankin jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi se on luettavissa tästä linkistä

Omalla kohdallani tämä Mars on esineenä merkittävä. Se on peräisin edesmenneeltä äidiltäni. Ääriharvoja esineitä joita otin hänen jäämistöstään. Hänellä oli aina tapana laittaa siihen kynttilä palamaan kun tuli vieraita - tai tuttuja luonaan käymään. Olipa juhla tai arki, talvi tai kesä, hän jotenkin huomioi kävijän tai kävijät silläkin tavalla. Sillä on siten minulle hyvin merkittävä muistoarvo. 


Kun  pääsin "vauhtiin", kuvasin pari muutakin 



Tämäkin äitini jäämistöstä. Oli hankkinut sen alunperin isäni haudalle, mutta tullut toisiin ajatuksiin. Kooltaan liian pieni isommalle öljykynttilälle, jota haudoilla nykyään paljon poltetaan. 



Lyhty ei muistuta hautalyhtyä eikä siinä ole siihen asiaan kuuluvia symboleja, se sopii ikkunallekin. 
Lyhty "roikkui" monta vuotta edellisen asuntoni kylpyhuoneessa. Laittaessani sen muuttokuormaani, en enempiä sitä putsannut. Mutta nyt vähän yli puoli vuotta vaatehuoneen vaatetangossa riiputtuaan se meni ennen toimeen pääsyään tiskin kautta. Patina on hieno. Äitini on tainnut hommata sen aikoinaan jostain kirpputorilta tai vastaavalta. Vaikuttaa sen verran iäkkältä tämäkin. 
Alakulmassa ilmapuntari. 






Laitoin edelliseen päivitykseeni, pyhäinpäivän aattona,  kuvan ensimmäisestä nykyiseen elämääni hankkimastani kynttilästä. Se ei toiminut niin kuin kynttilän odottaa toimivan. 
Jatkoin etsintää ja hommasin uuden, joka paloi lasissaan paremmin. Tutkailin verkkokauppojakin, kun en ensin löytänyt kaupasta etsimääni. Kysyin lopulta myyjältä, onko kaupassa sellaisia aivan perinteisiä peltisessä kuoressa (tai miksikä sitä kutsutaankaan) olevia tuikkuja - lämpökynttilöitä. 
Oli ja on toki, mutta hyllyvälissä jota en ollut tarkemmin syynännyt. Kaupat tuli, ja nyt on tuikkuja. 
Ostin kaupan brändiä: 30 kappaletta, vähän yli 2 euroa. Havia oli myös tarjolla, 50 tuikun paketti, vähän vajaan vitosen -jollen aivan väärin muista. 
Kaupparyhmän oma rainbow näytti päälisinpuolin tarkasteltuna melko tarkalleen samalta kuin havi-merkkituotekin. Palaminenkin on osoittautunut sellaiseksi kuin kuuluukin. 

Nykyisellä elämälläni tarkoitan kuluvaa aikaa jonka olen asunut ja viettänyt nykyisessä asuinpaikassani, jonka uskon tai ainakin toivon jäävän viimeisekseni. Tänään on sen 226.  päivä. 



Muuta, viikon varrelta


Edellisessä postauksessani kerroin iPadin - tabletin jumiutumisesta käynnistyssekvenssiinsä. 
Se ei siinä edennyt koskaan loppuun, parin vuorokauden jurnutuksen jälkeen, joten sen elämä päättyi eutanasiaan. 


 
Tapahtunut YouTubessa




Säästä (säätilasta) 



Kuluneen viikon tiistaina oli voimakas aamurusko. Almanakka kertoo auringon nousuajaksi Helsingissä klo 8:04 ja Oulussa 8:34. Utsjoella 9:23. Porin leveyspiiri sijoittuu auringonnousun suhteen ajallisesti noin Oulun ja helsingin puoliväliin. Aurinko nousee täällä noin varttin myöhemmin kuin Helsingissä, ja varttia ennen Oulua. Siksi tässä kuvassa aurinko on vielä horisontin alapuolella noin varttin verran, mutta loistaa pilvissä ja maalaa maiseman punasävyiseksi. 
Vanha kansa sanoo: "aamun rusko - päivän pasko". Eli päivän mittaan sää muuttuu aamuisesta kauneudesta . . .    paskaksi. Niin on käynyt, ja niin tuli käymään tämänkin päivän kohdalla: 


Kolmisen tuntia myöhemmin, vähän ennen yhtätoista, kohtasin ulkoilulenkilläni syksyn ensimmäisen lumipyryn tai -tuiskun. Olin aallonmurtajan juuressa, kun mereltä tuli aivan kuin harmaa läpinäkymätön seinä. Se oli lumisaderintama joka jatkoi matkaansa itäkoillisen suuntaan. Väritti osan saaresta vähäksi aikaa ohuesti valkoiseksi. Lumi tuli ja meni. 
Kyseessä oli ensimmäinen lumisade, mutta ei ensilumi. Ensilumen määritelmä on sellainen, että jos ja kun aamulla klo 9 on maassa sentti lunta, niin silloin on sillä paikalla virallinen ensilumi joka merkitään aikakirjoihin. 
Rannikolla ja varsinkin aivan meren äärellä ensilunta ja varsinkin pysyvää, sikäli kun sellainen mainittavasti tulee, saa vielä odottaa. Mahdollisesti yli vuoden vaihteen.


Miten, milloin parina edellisenä vuotena:


Vuosi sitten ensilumi satoi kaupunkiin 20.11.   . . . 




. . .  ja toissa vuonna 29.11.
Näissä torikuvissa näkyy taustalla torirakennus,
joka on saanut nimekseen tai nimityksekseen Satapaska. Siinä oli huoltotiloja, kahvikioski, josys ärrkin, ja loppuaikoina Hesburger. Ja tietysti yleinen vessa, jolta se ilmeisesti on typerän nimensäkin saanut. 

Tätä kirjoittaessani vanha rakennus on purettu ja sen kohdalla on rakennusmonttu jossa pohjia, anturoita tai jotain, aletaan juuri valaa. Valetaan parhaillaan. 




Torirakennuksen tilanne tänään klo 14. 
Pöllein verovaroin ylläpidetyltä (se mikään puolustus ole) kaupungin nettisivustolta kolme torin nettikamerakuvaa, pistin photoshopin automaatin käyntiin ja synnytin panoraamakuvan. Se vähän valehtelee perspektiivissään, ja liitoskohdatkin löytää kun isossa koossa tutkii. Mutta ei se mitään; maisema välittynee kuitenkin.
Realiaikaiset Porin kaupungin nettikamerakuvat näkyvät osoitteessa: http://webcam.pori.fi/

Torirakennuksen purkaminen, uuden rakentamisen hitaus tai nopeus, tulevan torirakennuksen kattomuoto, lasien määrä, Hesburgerin työntekijöiden työolot tulevassa uudessa rakennuksessa, Porin torin ankeus ja hiljaisuus, torin ympäristön rakennusten väri ja tyyli, torin Satakieliava, tuo uusi vihreä kahvilabussi, ja lukemttomat muut valituksenaiheet täyttävät porilaisen sosiaalisen median kun sanomalehden tekstiviestipalsta ei riitä tai on ajastaan jäänyt. 
Joka tapauksessa kaikki mahdollinen menee porulaisten mielestä päin persettä. Kurjuuden summa on vakio.
Some ja uutisvirta on muutenkin mennyt viime aikoina älyttömäksi. Mutta olen oppinut ohittamaan 98% siitä pelkällä olankohautuksella, tosin joskus olen harjoittanut yksin ja ääneenkiroilua ruudun tai puhelimen äärellä. Jos olisin kommentoinut tai ilmaissut mielipiteeni kaikkiin julkaisuihin, kommentteihin, tai lehteen painettuun lukijan kuvaan, fasepookkini kaverilista olisi kutistunut jonkin verran. Joko minut olisi potkittu, tai olisin itse estänyt monta. 

Pääministerimme kutsuminen etunimellään uutiskeskusteluissa saa minut epäilemään. Pääministerimme vapaa-ajan käyttäytymisensä yhteydessä harjoittama vittuilu saa minut turhautumaan.
Helsingin kaupungin vegaaniruokapelleily saa minut miettimään kansalais- ja sananvapausoikeuksiani.  
Afrikan tähti, Musta pekka, Peppi pitkätossu, saamelaisasut, Uros-areena, Satakunnan kansan Wannabe-rikos- talous- kulttuuri- tasa-arvo- ym. toimittajat kolumneineen ja pakinoineen meinaavat pakottaa minut lopettamaan digilehden tilaukseni jälleen kerran tai kerran viikossa. 
Rokotteet, maskit, koronapassin autuaaksitekevä voima klo 22 jälkeen; jatkuvaa  kaksisuuntaista paskavirtaa loputtomiin.
Black friday, manic monday, ja uusimpana singles day 11.11. Kauppiaiden kammoama pitkähkö juhlaton kausi on saanut uusia täkyjä, isänpäivän oltua pitkään ainoa myynninedistäjä pimenevän ajan aikana ennen joulua. Joulu tosin alkaa jo lokakuun viimeisellä viikolla, mainosten ja muun paskanjauhamisen muodoissa.  Jouluradio (.fi)  ei kuulu fm-taajuuksilla Reposaaressa, koska Porin lähetin on kaukana. 
Ai niin! Matkakeskus. Kunnei sieltä saa sitä tai tätä. Jos tai kun henkilö matkustaa johonkin, niin ilmeisesti tärkein asia on voida juoda kahvia tai syödä linja-autoasemalla. Tai matkakeskuksessa. Tai rautatieasemalla. Olen varmaan outo tai ikävä mutta jos ja kun matkustan johonkin, syön ja paskannan ennen asemalle lähtöä. Menen asemalle noin 10 minuuttia ennen auton / junan lähtöä ja nousen siitä sitten kulkuneuvoon. Perille päästyäni jatkan pääteasemalta kohteeseen, mikä se ikinä onkaan. Ja syön jos syön tau juon jos juon -sitten siellä. 




  
Kyllä tämä tästä"  - ja se siitä !




Hyvää ylihuomenna tulevaa isänpäivää, kaikille isille ja vastaaville henkilöille 



Reposaaressa: 12.11.2021
____
___
__
_
-
.




( tämä julkaisu on kirjoitettu ja kasattu kolmen päivän aikana, alkoholilla tai muulla vastaavalla ei ollut osuutta asioiden esiintulossa )






()

.

5.11.21

Marraskuu uudelta tuolilta

 

Kulutan varsinkin pimenevää vuodenaikaa paljon tietokoneen ääressä, koska ruutuaikaani ei rajoita mikään. Ei ole tosin ennenkään rajoittanut. Olen aina viettänyt paljon aikaa niinsanotun työpöydän äärellä, ja istunut. Ja istunut.
Tämä blogikirjoitelmani käsittelee ainakin alkuosassaan tuolia, tai oikeastaan kahta tuolia. Loppupuolelle saattaa syntyä muutakin aihetta: viikkokatsausta tai jotain vastaavaa. 



Tuoli - ensin vanha


Tämä tuoli vetelee jo viimeisiään työtuolinani. Hankin sen noin 30 vuotta sitten. Olen istunut siinä kymmeniätuhansia tunteja. Tehnyt töitä, syönyt, juonut, tainnut nukkuakin. Se on kulkenut huushollista toiseen useissa muutoissa. Se on tehnyt virkaansa kotini ulkopuolellakin, valokuvaamossa. 
Se vaikuttaa ulkoisesti edelleen hyväkuntoiselta, melko siistiltäkin. 
Mutta sen toppaukset ovat menettäneet ominaisuutensa. Siitä on tullut kova istua. Niin kuin jonkun 70-luvun taksimersun kuskin penkki. 
Selkänoja on jumitettu pystyasentoon, mekanismin retkahdettua puolisen vuotta sitten. Istuinosa keikkuu väljäksi menneen kiinnityksensä varassa. 

Sain vajaa viikko sitten ahaa-elämyksen. Kroppani on reistaillut; takareisiä repinyt, selkä puutunut, ja niska-hartiaseudulla on tuntunut että joku lykkää puukkoa, tai ainakin rautanaulaa milloin mihinkin kohtaan. Viihtyvyys pöydän ja tietokoneen äärellä on huonontunut. 
Valaistumiseni seurauksena otin ja plarasin nettiä pitkin ja poikin. Päätin hankkia tuolivanhukselle seuraajan. Teleoperaattorini verkkokaupassa on valikoimassa pelituoleja. Sellainen sitten tilaukseen, mutta ennen sitä google hommiin ja lukemaan arvosteluja ja käyttökokemuksia tarjolla olevista malleista. Pelituoli on minulle uusi termi. Toki niitä on ollut ja näkynyt siellä-täällä, mutta en ole aiheelle enempää huomiota kiinnittänyt. 
Pian aktiivikäytöstä poistuva tuoli on ns. työtuoli. En harrasta pelaamista, mutta uusi tuoli saa aivan vapaasti olla tyypiltään pelituoli. Jos ja kun sellaiset täyttävät tehtäväänsä pelaajien käytössä, toiminevat muussakin pöydän ja koneen äärellä tapahtuvassa toimittamisessa. Peliharrastajat ja muut e-urheilijathan viettävät koneidensa äärellä tuntikausia, niin tuoli sopii melko varmasti toisenlaisiinkin aikaa vieviin hommiin. 




Kuvankaappaus puhelimen näytöltä



Aloitin tämän kirjoituksen torstai-iltana (4.11.) ja julki se tullee perjantaiseen tapaan. 
Matkahuolto lähestyi minua tekstiviestillä, jossa pyydettiin valitsemaan minulle sopiva ajankohta, tulossa olevan uuden tuolin toimittamiseksi. Toimitustapana on kotiintoimitus, koska se on tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto. Kun minulla ei ole enää puoleen vuoteen ollut autoa, polkupyörällä on hieman hankalaa ja rasittavaakin hakea isohkoa pakettia jostain hevonkuusesta. Tai lähenpääkään. 

 - toim.huom. kirjoitin ensin: "Tai edes lähempääkään". Korjasin oitis kieliasun. Koska minua ärsyttää EDES -sanan käyttäminen monessa yhteydessä. Kuten tunnette; minua ärsyttää ja peräti v_tuttaa mikä milloinkin, ja melkein aina jokin. Harvemmin kuitenkaan joku. 



Uusi tuoli tuli 



Matkahuollon kuljettaja soitti ovikelloani sovitun aikaikkunan alkuvaiheessa, ja tuoli tuli perille. 
Siitä kokoamaan ja toteamaan että aika iso, verrattuna tuohon vanhaan. 



Innostuin tekemään tapahtumasta elämäni ensimmäisen unboxing- videon Youtubeen, jonka voi katsoa joko suoraan tuosa ikkunasta, tai avata YouTubeen ikkunan alaosassa olevasta nappulasta. Tämä neuvo tietokoneen käyttäjille. Mobiililaitteiden käyttäytymisestä en mene mitään sanomaan. 
Unboxing on tubetustermi, ja tarkoittaa jonkun vekottimen laatikosta purkamisen kuvaamista. Suurin osa näkemistäni sen genren (taas englanninkieliperäinen nykysuomen sana) videot ovat pirunmoista lässytystä ja jahkailua. Videoilla esiintyvä juontaja ja laatikostapurkamista suorittava henkilöoletettu höpöttää loputtomiin kaikenlaista joutavaa ja esittelee suunnilleen kaikki styroksinpalaset ja kuplamuovitkin, ennen kun pääsee itse rakkineeseen joka laatikosta paljastuu. 
Tämä melko varmaan ainoaksi minun tekemäkseni jäävä fucking unboxing, on toista maata. 40 minuutin räpellys tiivistyy siinä 18 sekuntiin ja toista pääosaa esittävät pieruverkkarit. 
YouTubessa katoessa on mahdollisuus hidastaa videon nopeus 0,2 kertaiseksi alkuperäisestä, jolloin saattaa nähdä enemmän. Mahdollista on myös nopeutta toistoa, jolloin näkee vielä vähemmän. 
Latasin pätkän Face book- seinällenikin. 



Vanha tuoli pääsi viettämään hiljaiseloa, hiljaiseloa viettävien kahden muun tietokoneen äärelle. Herätän niitä eloon hyvin harvoin. Mutta joskus kuitenkin. Olkoon siinä, osa-aikaeläkkeellään. Itse olen kokoaikaisella. 





Uusi tulee - vanha menee, sanotaan perinnetiedossa



Typerä vertaus, mutta joskus käy niin että uuden elämän syntyessä vanha tai toinen väistyy. Siis ihmiselämässä. Näin pyhäinpäivän aattona tulee väkisinkin tai herkästi ajatelleeksi elämän kulkua. Siitä aasinsilta tuon tuolin tulemiseen ja tämän kuvassa esiintyvän iPad-tabletin elämänkaareen. 
Padilla on ikää jo melkein kymmenen vuotta. Sen rauta ei ole yhteensopiva uusimpien iOS käyttöjärjestelmäversioiden kanssa. Ja jotkut verkkopalvelut eivät suostu toimimaan vanhojen selainversioiden kanssa. Uudemmat selainversiot eivät suostu asentumaan vanhaan käyttöjärjestelmään. Ympyrä sulkeutuu, ja käynnissä on päivityshelvetti, josta olen kirjoittanut jo aiemminkin. Blogin etusivulla on haku, josta sen saattaa sopivalla hakusanalla löytää luettavakseen. 

Tablettini on esittänyt joitakin raihinaisuuden merkkejä jo jonkin aikaa. Jotkut verkkosisällöt hullun merkkejä sen näytöllä. Se jumitti eilen illalla pari kertaa aika pahasti, mikä ei ole ominaista omenalogolla varustetuille laitteille. 
Menin ja ehkä töppäsin, kun halusin tehdä asialle jotakin. Asetuksiin ja sieltä painamaan nappia jossa luki että nollaa iPad. Englanniksi hard reset. Värkki buuttasi itsensä ja alkoi tekemään jotakin, ehkä asioita korjatakseen. 
Kuvasta näkyy, että sitä se jäi tekemään. Ehkä maailman tappiin saakka, tai siihen saakka että irrotan sen virtajohdon, annan akun kulua loppuun, ja heitän mäkeen koko vehkeen. Mäki on vertauskuvallinen ilmaus sille, että laitan sen kaappiiin odottamaan päivää jolloin täällä saaressa on jokin ongelmajätekeräilytapahtuma. SER-jätelooraa en ole täällä tavannut, ja sekajätteeseen en viitsi tuota laittaa. Aikansa tuotakin. Pystyn kyllä elämään ilman tblettiakin. Televisiostakin löytyy yle-areena ja elisaviihde tallenteineen. Muuta en ole tabletilla oikeastaan tehnytkään. Kuin vahdannut niitä. 




Kun huomenna on pyhäinpäiväkin, niin hankein kaupasta kynttilän. Saatan polttaa sitä jo tänäänkin, kun on aatto. Joku sanoo tätäkin Halloweeniksi, vaikka se meni jo viime viikonloppuna. 
Seitsenän kuukautta ja 5 päivää päälle, kului ennen kun ostin kynttilän. Varmaan ennen joulua ostan toisenkin.  Ostin suolaakin. Monta asiaa "puuttuu", normaalihuusholliin verrattuna, mutta tykkään minimalismista. 


Jätän maisemakuvat ja vastaavat tällä kertaa pois, tai koeneeni uumeniin. Maisema ei luonteeltaan ole viikossa miksikään muuttunut. Hämärtynyt hiukan. Mutta muutos on tulossa. Siitä sitten sitten. 
Mutta kun tapanani on ollut jauhaa kuvasta ja kuvauksesta, nuun nytkin, lopuksi:



Kuvaustekniikkaa: 



Halusin ottaa kuvan tuolista, siis kuvan jossa on tuo vanha tuolini. Uuden saapumista odotellessani. 
Marraskuinen aamupäivä oli harmaa ja hämärä. Täytyi sytyttää lamppu. Lampusta ja toisaalta ikkunasta tulevasta vähäisestä päivänvalosta syntyneen sekavalon värilämpötila oli sekin sekava. 
Ajattelin, että tehdään tämä nyt "kunnolla". Harmaakortti tuolille, kuvat sen kanssa ja ilman. Yksi zoomilla ja lopulliseksi tuleva ilman kumpaakaan. Siis korttia ja zoomia. 
Kuvat auki photarissa, ja värisäädöt harmaakortilta. Valotus kohdalleen ja mustan määrä loppusilaukseksi. 
Syntyi tuo aloituskuva, joka pomppaa myös julkaisun kansikuvaksi -somessa ja jossain, jos tälläkin kertaa julkaisun sinnekin jaan. 



Reposaaressa: 5.11.2021
____
___
__
_
-
.

()

8928 kilometriä ja tusina

Oli viimein aika viedä pyörä korjaamolle ketjujen vaihtoon. Samalla uusi takapakka, eli takarattaat jotka olivat kuluneet ja jonkin verran p...