28.12.23

Uuden vuoden kynnyksellä

Sanoin palaavani joulun jälkeen blogiin. Tein pitkähkön luonnoksen, mutta inspiraatio sen loppuun saattamiseen sammui. Poistin ja päätin että ensi vuonna sitten. Jos sanottavaa olisi paremmin. 

Joulu meni ihan hyvin. Uusivuosi menee kun menee. Vuosi on kuvatouhujen osalta ja muutenkin niputettu. Viimeinen filmi kehittyi eilen. Niitä kertyi 8 kuukauden aikana 22. Kameroitakin muutama. Uutta vanhaa on jo mielessä. 

Palaan kun vuosi on uusi. 

Hyvää uuttavuotta. Ja uutta vuotta




 

 

19.12.23

Tarve tallentaa ja kirjoittaa

Kalenterin päivät käyvät tältä vuodela vähiin, mutta uusi odottaa aloittamistaan.
On joulunalusviikko. Olisi laittaa jo jouluisia kuvia ja kertoilla jouluvalmisteluista ja joulun odotuksista. Mutta minä jauhan jotain muuta joutavaa.
Kirjoituksen aiheita akiessani, blogin kypsyessä muutaman päivän ajan ennen kirjoittamaan ryhtymistä, aloin muistella tosi vanhoja - asioita, tekemisiä. Kirjoittamiseen tavalla tai toisella liittyviä.
Lopussa kuvia viime päiviltäkin.


Olen aina ollut kiinnostunut kirjoituskoneista. 2000-luvun alkuvuosina vanhoista sellaisista tuli keräilynkin kohde, kun tietokone oli jo syrjäyttänyt "mutterinuijat. Etsin  - etsein kuvistani kuvia niistä, löytääkseni sinisen olivetin jollaisen sain kinuttua äidiltäni noin 10-vuotiaana. Kyllästyin pian kuvien etsimiseen, mutta tämän otin esiin. Keräilyesineeksi jostain kirpputorilta löytämäni "mersu".
Matkakirjoituskone joka oli siistikuntoinen ja toimivakin. En tainnut sillä naputtaa riviäkään.  Koneita kertyi pieneksi kokoelmaksi asti. Jossain elämänvaiheessa ne kuitenkin saivat uudet keräilijänsä.
Raskaan konttori-Remingtonin noutaja kysyi, annanko sille takuun. Yli 100-vuotta vanhalle raudalle olisi voinut antaakin, mutta totesin ettei lahjahevosen hampaita tarkemmin pruukata katsoa. Kaikkea sitä!


"Teinari"  oli 70-luvulla melkein  kokonaa "tyttöjen juttu". Mutta on niitä ollut poikapuolisillakin. Minullakin pari, ja muunlaisia kalentereita ja päiväkirjoja paljon lukuisampi määrä. Vihkoja ja kansioita joissa koneella kirjoitettua liuskaa melkoiset määrät. Ovat suurimmaksi osaksi tallessa edelleen. Perikunnalle ihmettelemistä, ja roskiin heitettävää.
Olin alakouluikäisenä kummajainen, outo. Kiusattukin nykymittapuun mukaan. Tehdastyöelämässä eivät niin uskaltaneet, mutta aivan varmasti naurunaiheena. Siitä ei kehtaa kertoa. Vaikka rikokset ovat jo vanhentuneita, eivätkä lainalaisia.

Jokin ajaa  kirjoittamaan edelleen. Vaikka sekin käy monesti mielessä, miksi tai kenelle. Kirjoittaminen on terapeuttista. Ajankulua mutta kerrontaakin.


Saattaa olla, että pääseminen maakuntalehteen blogin kirjoittajana oli tai on ollut tähtihetkeni. Sillä oli aikansa, ja nyt ne kirjoitukset ovat jossain suuressa tuntemattomassa. Jollain ulkoisela tallennusvälineellänikin ne ovat jossain muodossa tallessa, mutta käsinkirjoitettujen  tapaan haihtuvat ajan saatossa pois. Lehtiblogi oli digisellainen, mutta joitakin "nostoja" paperiseenkin tuli. Ylläoleva sekavan tuntuinen oli yksi niistä.

Tämä jukaisu jota nyt luet, on tämän laiskurin päiväkirjan 474. kirjoitus. Ensimmäiset syntyivät aiemman blogin häivyttyä. Blogin jonka hävitin syystä josta minulla ei ole muiistikuvaa. Tämä katoaa ehkä jonain päivänä, ennenmmin tai myöhemmin kun Google päättää että tällaisia ei enää säilytetä tai tarvita. Yhdentekevää lopulta, kun ainakaan itse en ole silloin enää näitä kaipaamassa tai niiden perään huutelemassa. Valokuva-arkistoani olen miettinyt. luovuttaa se jollekin instituutiolle; museolle tai johonkin. Mutta jätän senkin asian sikseen. Mitä niitä tuputtamaan. Itsetunnonkohottamisen aika on ohi.
Mutta jatkan kuvien ottamista. Digille ja filmille.



Havaintoja menneiltä päiviltä, viikolta

 

 

 Suojasää 23 vuorokauden  jälkeen, joina lämpötila pysytteli pakkaslukemissa. Tänään sataa vettä.
Tuleeko vai eikö tule valkoinen joulu? Tulkoon vaikka violetti. Kuva ennen vesisateiden tulemista.
Täytyy ottaa tänään uusi - vertailun vuoksi.

 

 

Olen tehnyt hyviä hankintoja: Sähköavusteisen polkupyörän jäkeen tai jopa sitä parempikin ovat nämä nastakengät, jotka pääsivät tositoimeen eilen, kun kaljamakelit alkoivat.
Selaillessani marraskuun alkupuolella käyttäjäkokemuksia jotka johtivat näiden hankintaan, näin ja luin monta kommenttia joissa hämilliset 3-kymppiset pahoittelivat joko hankintaansa tai sitä etteivät kehtaa hankkia nastakenkiä, kun eivät ole vielä tarpeeksi "vanhoja".



Toinen on kauppakärry, joka on  suuren yleisön ajatusmaailmassa ikäsidonnainen vehje. Minulla / meillä on sekin. Enkä pois antaisi. On toiminut jo kameralaukkunakin, kun on raskaampaa kalustoa tai useita kameroita olut tarvis kuskata.
Mistä se hämillään olo johtuu? Se on  niin että henkilöt jotka eivät voi tai pysty hommaamaan itselleen nastakenkiä tai kauppakärryä, ovat aiemmin naureskelleet niile. Ivanneet niitä mummokärryiksi ja pappakengiksi. Ylpeys tai kieroutunut itsetunto ei anna hankkia, vaikka hyviksi salaa ajattelevat. Itselleen sika hallan tekee, kun ruokakaukaloonsa paskantaa.
Kuolleista ei saa puhua muuta kuin hyvää, mutta eräs muiden naureskelija meni puolisonsa hautauspäivän iltana leikkaamaan seppeleistä nauhat ja muistovärssyt, etteivät kylän ihmiset mene lukemaan mitä kukin sureva oli niissä sanonut. Tehkää johtopäätöksenne.
 

 

Kameralla tekemistä 



Kuvaustekniikkaa pitää olla mukana jutuissa. Neulanreikäkameranhan tietävät kaikki. Camera obscura, pimeä huone jonka seinässä reikä. Josta heijastuu kuva vastakkaiselle seinälle.
Neulanreikäkuvausta harrastetaan tänäkin päivänä, vaikka kuvat eivät ole skarppeja. Teräviä, mikä tuntuu olevan nykypäivänä hyvän kuvan mitta. Mitä terävämpi sen parempi.
Tämä on sellainen: neulanreikäkuva, mutta digille otettu. Filmille sitten, kun käki kukkuu ja kevät on.



Kamera ja neulan reikä folioteipissä. 0,25 milliä halkaisijaltaan, tuossa keskellä. Insuliinikynän neulalla tehty. Reiästä filmitasolle, tai tässä tapauksessa kennon pinnalle on matkaa viitisenkymmentä milliä. Reiän halkaisijan suhde tuohon "polttoväliin" muodostaa aukkoarvoksi f 240. Valovoimaa ei siis ole.
Tein tuon, saadakseni vähän mittakaavaa valotusajalle ja isoarvolle. ISO 800 oli kuvaaa ottaessani asetuksena. Siitä voi johtaa valotusaikaa 400 ison filmile. Täytyy perehtyä resipookkivirheeseen, ennen filmikokeiluja.
Miksi?  Koska se on olemassa - alternatiivinen valokuvaaminen.

 

 

Kaupungilla

 


1988 - lauantain alkuilta Antinkadun ja Itäpuiston nurkalla, taustalla Albatross- niminen suosittu ravintola silloin. Sukupolvet kohtaavat. Menevä menossa, vastaan tuleva palaamassa.
Kuva jota en unohda, en kuvana enkä sen tekemisen tapoja. Keittiön pöydän ääressä vedostettua isoa papreikuvaa jota tein  yhden. Negatiivit kadonneet ties minne. Henkilö on menneen ajan kuuluisuus. Nimen etukirjaimen näin somessa, kun kuvan julkaisin. Se ei ole A. Se on M.



Nykypäivän - tämän päivän "Ahlaisten Heikki" Toria kiertävä miesoletettu, melkein väärin oletettu. Tehkää johtopäätöksenne. Hän ei huuda kuten ahlaisten heikki. Hänellä on pyöräkorissaan bluetooth-kaiutin.


 

Bussipysäkkibongaus Maantiekadulla. Pumpputori on hieno pysäkin nimenä. Virallinen on pääterveysasema-I. Itään päin menevä bussi. Kävin hoitotarvikejakelussa. Satasairaalassa kahdesti, mukana ja itse. Sairauksista puhuminen on ....  ei kuulu tapoihini ainakaan näin.



Joulupata on Sokoksen ovella.

 

Sairaalan sisäpihalla on käynyt pukki. Joulupukki.



Kuvan muokkausta, säätöä graafiseksi. Mekein onnistuin.

 Mutta hyvää joulua! Se on pian.
Palaan sen jälkeen - tänne blogiin. En ole menossa minnekään- jouluna.

 

 

Porissa: 19.12.2023

 

_______


15.12.23

Zuumattua kuvaa

Raatihuoneelle on saatu kaupungin joulukuusi. Aikataulussa joka vastaa aiempia vuosia, vaikka mediassa oltiin huolissaan sen löytymisestä. Vähäraumalta oli löytynyt sopiva. Olen pruukannut  napata siitä kuvan talteen monena vuonna, mutta pari-kolme edellistä on jäänyt näkemättä. Tänä vuonna; en vielä tiedä kuljenko niillä nurkilla kameran kanssa ennen loppiaista. Voisi kyllä käydä, kun tekevät valaisutapahtumaakin joulun ja uudenvuoden ajalle.

 

Lucianpäivä oli ja meni. Kirkossa kruunattiin, ja kaupungilla meni kulkueessa. En ollut paikoilla, mutta some pitää huolen siitä ettei jää kuvalliseen tapahtumapimentoon. Ansiokkaat ja taitavat valokuvauksen harrastajat tuovat näkyviin paljon kuvia, milloin mistäkin. Kirkostakin. Niitä katsellessani huomioni kiinnittyi kuvien dynamiikkaan. Krkossa kuvaamisessa on hasteensa, ja tekniikkakin on "kovilla". Itse asia ja aihe välittyy, mutta tulee suttua ja lättänääkin.
Aloituskuvani on vuosien takaa, rajaus kuvasta joka onnistui kohtuullisesti. Resoluution; erottelukyvyn ja dynamiikan; varjo- ja huippuvaloalueiden tasapainoinen erottuminen menee yleensä puuroksi kirkon alttarin enkeleiden kohdalla. Jos tarkkoja ollaan, niin niistä näkee sen onko kuva otettu millä ja miten, ja onko kuva mukava yllätys.



Kuusesta kuvaustapaan - taas kerran saarnaa



Herättyäni ja juotuani ensimmäisen kaksi kuppia aamukahvia, plarailin tavalliseen tapaani nettiä (lue somea) ja siellä näkyville laitettuja "kilpailukuvia". Puhelimella kuvatttuja melkein tai kaikki. Hienoja kohteita, muitakin kuin kuusta raatihuoneella.
Mutta! Zoomattu puhelimella semmoseksi stanan sutuksi ettei kestä!
Voisi sen tehdä toisinkin, mutta olkoon suosio suur'  - muutenkin.

Otin puhelimen parvekkeelle, mukaan tupakille. Nappasin inspiroituneena muutaman kuvan pihan lumisesta aamunäkymästä. Täydellä laadulla laajasti, sitten zoomaamisen mahdollistavalla laadulla pari lisää. Ylläoleva kuva on zoomattu. Kuvaustapa / muoto on normaalikuvaus.


Vaihdoin kuvaustavan "yökuvaukselle" ja zoomasin uudelleen. Tuollaista siiitä tulee. Kuvausolosuhde   haastava, mutta selvisihän  siitä. Laadusta ei voi puhua, mutta jos keinussa keinuttelisi susi tai karhu. olisi se tullut dokumentiksi.

Mutta miten tuon saisi jotenkin ilmavammin kuvaksi. Jos pitää käyttää puhelinta tai ei voi muulla tavalla kuvaa ottaa? Tein vertailuja.

Puhelimen kameran täysi laatu päälle ja kuva. Zoomata ei voi, eikä haluakaan. Täysikokoisen kuvan pitkän sivun pituus on yli 9000 pikseliä. Rajausvaraa on. Mutta onko riittävsti.



Saa siitä jälki "zoomattua" traajaamalla eli kroppaamalla jonkinlaisen. Ei paljoa parempaa, mutta kuitenkin. Lääke on yksinkertainen: Jalkazoomi. Eli menemällä lähemmäs kohdetta jos mahdollista.



Hain kameran ja palasin parvekkeelle. Olisiko se tässäkin tapauksessa paljon parempi kuin puhelinkuvilla konstaileminen. Tasoitukseksi puhelimelle, kamerassa oli kittilinssi eikä mitään laatulasia. Sellaisia minulla ei enää digiin olekaan, kun olen ne joskus rahapulassa myynyt pois enkä myöhemmin ole kokenut sellaisille olevan tarvetta. Tämä on 18-105 milliä, jollen väärin muista. Nikonin "oma".
Mitä se antoi nyt?


Ensin laajakulma koko pihasta. ISO 1000 ja täydellä aukolla, yhden aukon ali.
Yleisilme on rauhallisempi kuin puhelimen vastaavassa. Pehmeämpi kontrastiltaan. Sävyala mielyttää omaa slmääni.
Sitten zoomi "tappiin":


 

Vapaalla kädellä, kuten useimmiten täytyy ellei ole "tosi kyseessä". Täle annoin hiukan photaria, joidenkin varjokohtien osalta ja poistin värikohinaa, myös varjopaikasta etualalta.
Ei huikaisevaa, mutta melko vaikeassa valaisutilanteessa käsivaralta äkkiä: ei paskakaan.
Satoi lunta, hiukan. Mikä vei laadusta vähän, jos tuijottaa vain terävyyttä. Niin kuin tapana on.

 

 

Jotain muuta -  aihetta ?

 

 

Joukkoliikenne oli eilisen päivän lakossa. Otin siitä muistoksi - varastin Porin kaupungin verkkokamerasta kuvan, tyhjältä laiturialueelta torilla.  Menoa ehdotettiin, mutta jouduin siirtämään sen täle perjantaille, kun bussit taas kulkevat.
En ole pruukannut avautua terveyteen tai sairauteen liittyvissä asioissa täällä, kun sellainen on niin tavattoman tympeää vaikka hyväkin puheenaihe. Kukin hoitaa terveyttään tavallaan. Nin minäkin: Vanha piilevä vaiva on ollut hoitamattomassa tilassa, mutta nyt sen hyväksi pitää toimia. Labraa, terveysasemaa, apteekkia, hoitotarviketta ja muuta ruljanssia riittää vähäksi aikaa. Mutta siitä se sitten hiljalleen tasaantuu kun pääsee hoitotasapainoon. Olotilakin samalla pikku hiljaa.



Pistin kellon "kellona" käteen, ettei tarvinnut reissussa koko ajan kaivaa puhelinta esiin aikaa katsoakseen. Yleensä se on ollut käytössä vain reittien tallennuksessa. Askelmittari toimi oletuksena, ja lukeman sai näkyviin. 4000 ja risat, linja-autoon menemisiä ja pysäkiltä kotiin siirtymistä. Kaupassa ja torille kaupungilla. Parilla eri linjalla linja-autoilua. Niin tänäänkin.

 Kolmas adventti painaa päälle. Ensi viikolla täytyy kinkku.

 

 

Porissa: 15.12.2023

 

_________

 


12.12.23

Joulu tulee

 Jouluun on 12 päivää, jouluaattoon. On joulukuun 12. päivä. Ollaan puolivälissä. Joulun jälkeistäkin joulukuuta on, mutta se on kalenterissa harmaata aluetta. Joulunalusaika on pidempi kuin ennen, jos sitä mittaa muulla tavalla kuin kalenterin päiviä laskemalla.

Onkohan minulta jäänyt ennen huomaamatta, mutta tänä vuonna se tuntuu erityisen pitkältä. Television ohjelmatietoja selaillessani, on huomioni kiinnittynyt jouluelokuvien määrään. Kanavia on paljon ja tarjontaa riittää kullekin sopivasti. Kuukauden verran on jo tullut melkeiin kymmenkunta jouluelokuvaa / päivä. Niitä on joutunut väistelemään.
Näin ensimmäiset  joulukalenterit kaupassa lokakuun lopulla. Niiden suklaat on jo syöty ja uudet hankittu. Nyt toisen adventin paikkeilla kyselään sosiaalisen median puskaradioryhmissä, vieläkö niitä on myynnissä, ja ovatko tarjouksessa. Joulukalenteri on "ehdoton". Kuten joulun tähti, josta lauletaan kappaleessa nimeltä Sika.
Kinkku täytyy hommata. Katsoa kalenterista, milloin se viime vuonna tuotiin kaupasta kotiin. Jotta ehtii sulamaan asiaankuuluvalla verkkaisuudella.

 

Havaintoja joulun tulemisesta - kaupunkikuvassa.
Ja muita kuvia


Menin kaupungille, mustavalkofilmikuvaamaan, itsenäisyyspäivän taittuessa hämärän alkuun, iltapäivän loppupuolelle. Jotta jotain tavallistakin dokumenttia tallentuisi, otin kuvia myös puhelimella. Digikamera ei mahdu mukaan, kun filmikamera vie pääosan.


 Antinkadulta torin kulman suuntaan. Cafe Anttonin valoja.




Gallen-Kallelan katu puistosta torille on suljettu muulta kuin pelastus- ja huoltoautoliikenteeltä joulunajan ajaksi. Kuusia toivotaan koristelevan. Kukin mielellään yhdellä soveliaalla koristeella. Päivänvalossa kuusimetsäksi kutsuttu katu vaikuttaa melko valjulta.

 

Mutta hämärässä se saa väriä valoista. Värivaloista.
Ravitsemusliikkeet ovat lobanneet itselleen punaiset "mökit", joista joulunalusviettäjät saattavat hankkia lämmittäviä ja virkistäviä juomia. Joku ryökäle oli kussut valomerkin aikoihin erään kuusen juurelle. Voi voi sentään!


Minulla on tältä paikalta kuva monelta vuodelta. Nyt hiukan valoisammalla hetkellä, ennen hämärää. Eipä illan hämäryys tuota olisi paljoa parantanut, mitä tulee jouluvalotunnelmaan. Kun sitä ei ainakaan vielä tänä vuonna ole luotu. Airion neonvalot ovat sammuneet, ja Luukkosen piilotuttamat muut jossain varastossa - tai hangassuolla maan alla.

Pari vanhaa menneiltä ajoilta:






Joulutunnelmien päätteeksi: Kuva jonka toivoin tallentuvan filmille, vaikka kaikki muu olisi mennyt pieleen. Onnistui juuri niin kun halusinkin ja ajattelin onnistuvan. Rujo rouhea 70-lukuisella tunnelmalla R-kioskin kahvittelutilassa lonkalta. Huomaamatta katukuvattu jossa hetken katsellen muutakin kuin moleskiniinsa kirjoittava herra joka ei kuulut sulkimen ääntä, kun viimeinen ruutu valottui rapidin filmille. 

 

18. joulukuuta avautuva uusi virastotalotila, entisessä postitalossa oli saanut "valomainoksen"; nimensä: Porin Leijona. Lehti uutisoi arkkitehtuurista ja korosti ettei tuonne kattotilaan jossa on isot maisemaikkkunat, ole muilla kuin talon henkilökunnalla mitään asiaa. Sen nyt arvasi, ja sen että se tuntui olevan uutisen pääasia. Olen kateellinen.


 

Väline- ja tekniikkakatsaus

 

Innostuin hommaamaan M42 objektiiveilleni filmirungon. Kameratorilta löytyi havalla hyvin siisti yksilö. Kaikki muu paitsi sen valotusmittari toimii, ja on tarkastettu myyjäliikkeen toimesta. Hintaa alensi huomattavasti tuo valotusmittarin toimimattomuus, mutta sen toimimattomuus ei haittaa minua, kun en sitä kuitenkaan käyttäisi vaikka toimmisikin.
Kun otin tämän kuvan, sihen tuli kummaa sinisyyttä valkoisiin kohtiin. Korjasin asian photarilla, mutta avatessani korjaamani kuvan uudelleen, tuo sinisyys palasi kuvaan taas. Lieneekö väriavaruusristiriitaa, mutta olkoon.



Linssit ja runko. Telejatkekin. Tämän kuvan värivirheen korjaus jäi voimaan.



Kuva joka hieman ihmetyttää. Etsiessäni tietoa cosinasta, tuli vastaan Turun museokeskuksen kokoelmakuva finnassa. Vapaa käyttö, kun lähteen mainitsee.
Siellä kokoelmassa, museoesineenä on rikkinäinen runko. Fimiveivi puuttuu ja okulaarikehys on särki.
Mutta olkoon. Se ihmetyttää että pilkuntarkka museoamanuenssi tai intendentti on päästänyt tuollaisen "läpi".  Asiasta siihen että olen suivaantunut museoihin tällä hetkellä muutenkin. Mutta jääköön tähän.
 

 

Okulaarikuvia cosinan etsimen läpi, eri linsseillä.


50mm

 


50mm  ja 2x telejatke



Soligorin 80-200mm  zoom 80 millissä


Soligorin 80-200mm  zoom 200 millissä





Niksipirkkaosastoa. Kotelo rolleiflexin keltasuodattimelle. By Lumene.


Kiitos ja hyvää viikonjatkoa



Porissa: 12.12.2023


_________


5.12.23

Mitä voi talvella harrastaa

Käytiin eilen kaupungissa. Ruokakupassa. Kun aikaa oli niin kahvilla. Tällä kertaa Sokoksen yhteydessä toimivassa Coffee House:ssa.
Sieltä tämän  aloituskuva, jonka nappasin puhelimen laajakulmatoiminnolla, vaikken ensin meinannut kuvaa sisätilassa ottaa.
Kahvila on viihtyisä ja hyvällä paikalla, mutta vähän kallis hinnoiltaan.

Tässä blogissa taas kerran valokuvan venytystä, mutta lopussa pari ajankuvaa kaupungista - kävelykadulta Sokoksen kohdalta

 


 Mitä voi talvella harrastaa


Jos ja kun ulkona on kylmää ja päivä lyhyt, voi harrastaa kuvanluomisvälineiden säätämistä ja vertailukuvia eri linsseillä tai muulla kuvaan vaikuttavalla osatekijällä.
Inspiroiduin ties monennenko kerran ja syystäkin, ottamaan digikameraan adaptoiduilla vanhoilla m42 ruuvilinsseillä testit. Lisäksi digikameraan tehdyllä zoomilla yhden. Kuvia kannattaa katsoa isossa koossa, jos eroavuuksia hakee.


Kamerassa,edellisessä  kuvassa kiinni olevalla cosinalla. Makuuhuoneemme ikkunanäkymä lasin läpi. 


58 millisellä m42 Helioksella (Lomo), joka ryhmäkuvassa oikealla etualalla


Viimeiseksi vertailukuvaksi  Tokinan 24-200 zoomilla, 50 millisenä.
Samalla aukolla kuin m42-linsseillä ottamissani.


Liikkeelle pannut voima. Alkuinspiraation seuraus ja syy kameran esiin ottamiselle ja vertailukuviin 


En muista mikä pisti aamulla menemään netin toreille, ja lopulta Kameratorille(.fi). Mutta googlasin m42 rungot, ja päädyin pistämään tilaukseen - siis ostin tämän Cosinan.
Vaikka taas kerran rikoin lupaukseni itselleni; olla hommaamatta lisää päänvaivaa ja kaapintäytettä. Mutta perustelu tähänkin on käytettävyys, ei keräilyesineellisyys.
Kamera on metallia, ennen seuraajiensa muivisuutta - tämän valmistajan tapauksessa.
Muutaman m42 linssin ja loittosarjan vuoksi niille filmirunko. Digikameraan sovitettuna saa kyllä kuvaa niilläkin aikaan, mutta tunnelma on kaukana. Eilen illalla oli läheltäpiti, kun olin melkein haalia netistä Moskva-2 folderin, aiemman 6x9: muka-kaveriksi. Siitä kun pidetään super-ikontan veroisena. Tulin järkiini, mutta ajatuskulku johti tähän.

Digikamerat jostain 2000 luvun alusta kuuluvat olevan nyt huudossa, nuoremman polven ja kameraintoilijoiden keskuudessa. Samaa muotivillitystä kuin filmikameroidenkin kohdalla. Markkinataloutta. 


 loppukevennykseksi





Alkutalven kylmin - tähän mennessä



Menen minä - ehkä jo huomenna, itsenäisyyspäivänä. Ulos, kameraa ulkoiluttamaan. Ja itseäni.
Vaikka talvi olisi parempi viettää sedaatiossa.

 

 Porissa: 5.12.2023

 

_____



8928 kilometriä ja tusina

Oli viimein aika viedä pyörä korjaamolle ketjujen vaihtoon. Samalla uusi takapakka, eli takarattaat jotka olivat kuluneet ja jonkin verran p...