27.9.23

Grillataan lähiössä

Otsikkoni viittaa kirjoituksen loppuosaan laittamaani kuvasarjaan. Mutta mennään ensin hiukan järkevämpiin asioihin ja näkymiin joita on kertynyt viime viikon ja viikonlopun aikaan. Olihan tapahtumallinen viikonloppu Porissa. 


Satakunnan museon vaihtuva näyttely

Porin päivää vietettiin, tai viettivät viikonloppuna. Lauantai oli "pääpäivä", jolloin torilla ja kävelykadulla teeman mukaiset markkinat. Ohrankryynivelliä ja jonkun teema-henkilön valitseminen vuoden joksikin. Kiersin torin ja kävelykadun kaukaa jo perjantaina, kun siellä ei ilmeisesti kovin ruuhkaista vielä ollut. Mutta Satakunnan Museon vaihtuva näyttely käytiin toteamassa, kun porinpäivän perinteiseen tapaan sinne oli vapaa pääsy. Puhelimessani on kyllä "vapaalippu" museoihin, kun liityin keväällä takaisin sen ystäväyhdistykseen. Syystä tai toisesta, mutta sitä toista jälleen kerran ihmettelen, ja itseäni.
En pitänyt tämän kertaisesta vaihtuvasta näyttelystä. Visuaalinen toteutus oli toki näyttävä, hillityn kliininen, mutta aihe ei vaan sytyttänyt.

Tämän aamun lehdessä oli juttu porinpäivänä torilla liikkuneesta ihmismäärästä. Sensori rekisteröi torilla käyneiden ihmisten määrän. Kertoivat että 47 000 ihmistä kävi torilla viikonlopun aikana. Heillä oli puhelimessaan, tabletissaan, tai jopa tietokoneessaan bluetoothi päällä, jonka se sensori huomaa. Kuinka paljon torilla kävi porukkaa jolla ei ollut bluetoothi päällä, tai ei ollut puhelinta jossa sellainen on. Tablettia tai läppäriä senkään vertaa. Monet pitävät bluetoothin koko ajan päällä puhelimessaan, tai eivät ajattele että sellainen siinä on olemassa. Minulla ei ole bluetoothi päällä muulloin kun silloin kun sen täytyy jostain syystä ola päällä. Torilla sen ei tarvitse olla päällä. Kyllä nyt on niin päällänsä, mutta ei bluetoothi. 

 

Jokikeskus-rakennuksen toinen vaihe etenee. Museoreissulla sitäkin katsomassa. Oli oikein järjestelmä-digikamera mukana matkassa, kun museossa halusin saada tietynlaista kuvaa talteen. Kuvateknisesti järjestelmäkameran tuottama kuva on joissakin piireissä arvostettua, ja huomauttavat jos ottamansa kuva on "vain" pokkarilla tai peräti kännykällä otettu. Järkkärikuvassa on syvyytensä ja dynamiikkansa, ja zoomaus tai muu vastaava onnistuu kuvassa paremmin tai vain.
Harvemmin pistän kuvateksteihin sitä millä tai millä arvoilla kuva on otettu, mutta nyt kun asia tuli mieeeni niin olkoon.

Porinpäivän mentyä, menin kaupunkiin. Minulla oli filmikamerassa värifilmi, jonka otin täyteen ja vein Isokarhun Tunnin kuvaan kehitettäväksi. Kehittävät filmejä Kouvolassa, skannaavatkin. Mutta tilasin vain filmin kehityksen, ja skannaan kuviksi itse. Kinofilmin kehitytin siellä alkukesällä, ja skannauksenkin otin silloin. Vertaillakseni oman skannerini tuotoksia kaupalliseen. Kohtuullista oli.
Nyt on kyseessä 120 koon rullafilmi, 6 senttiä leveä johon mahtuu 12 kappaletta 6x6 senttistä ruutua. Kutsutaan keskiformaatiksi. Isoformaatti on suuri, jota kuvataan sellaisialla isoilla haitarikameroilla joilla kuvaavat vetävät kuvaa ottaessaan säkin päälleen. Ylätyin kun tunninkuvassa kerottiin että kehittävät kinon lisäksi myös rullakokoa. Skannaavatkin, mutta käsityönä, mikä on hinnakasta hommaa. En sellaista tarvitsekaan. Värifilmi on poikkeustapaus, mutta haluan katsoa millaista jälkeä sille tulee.

Ylläoleva kuva on Isokarhun pohjakerroksessa toimivasta Kaupunkiolohuoneesta. Mukava paikka. Menkää katsomaan ja kokemaan taide-elämyksiä.



Näköharha tai sattuman tuottama kuvajainen toripavilijongilla. Räpsy puhelimella tuotti "jännän" kuvan. Heijastumia ja pavilijongin kattorakenne kuin ruskea taivas. Huomaa tai ei.



Intoilin edellisessä postauksessani kirjasta jonka löysin Kirjallisuuden seuran nettikaupasta ja pistin oikopäätä tilaukseen kun myivät 80% alennuksella. Se tuli ja onkin erinomaista luettavaa, vaikka enemmän hakuteos ja tietopuolinen.
Löysin kirjasta kuvan, jonka toivoin siinä olevan. Reliefi joka herätti horroksesta kiinnostukseni ensin Cedercrutziin, Juseliuksen mausoleumin ja siitä edelleen Cygnaeuksen koulun kautta. Noin kuukauden kuluttua tiedän missä tämä relieffi nykyään on, tai onko näkyvillä. Kysyin oikein lupaa mennä katsomaan ja kuvaamaan paikkaa, ja sain nopeasti vastauksen ja ajan jolloin mennä ja kuvata. Jatkoa seuraa.


Kamera- ja kuva-asiat

 

36 kuvan rulla on ärsyttävä. Se on liian pitkä, liian monta ruutua. Kaksi joulua samalla rullalla oli tavallista, kun niitä kaupallisesti ajat sitten kehitin ja kuviksi tein.
Edelliset kaksi rullaa jota kuvasin, jaoin yhdestä pitkästä pimiöpussissa. Nyppäsin kamerasta puoliksi kuvatun rullan kelaamatta ulos, kehitin kuvatun osuuden ja leikkasin jäljelle jääneen toiseen kameraan.
Homma sujui niinkin, mutta toinenkin tapa on josta yllä vaihekuva. Pitkä kuvaamaton fimi on oikealla, ja vasemmanpuoleisessa kasetissa pelkkä häntä johon kuvaamaton on teipattuna. Tämän jälkeen pimeään; Vedin fimin ulos kasetistaan, pistin roikaleen  poikki puolestavälistä, kelasin uolikkaat kasetteihinsa ja sain kaksi 16 kuvaista -miinus jokunen ruutu vetopuolan kavennuksille ja tyhjälaukauksille.

Kuitenkin hieman työlästä räpellystä. Ajatukset ajautuivat toiseen tapaan.



 

Filmiä myydään edelleen metritavarana, 30,5 metrin keloissa. Sellaisesta saa noin 20 36 kuvaista fimiä. Aikoinaan paljon kuvaavat ostivat sitä, säästääkseen hinnassa. Niin siinä säästää jonkin verran edelleenkin, mutta toinen etu on siinä että saa haluamansa mittaisia rullia. 36 kuvainen on nykyään ainoa koko jota kinofilminä myydään. 24 kuvainen ja 12 kuvainenkin olivat vakiotavaraa silloin kun digi oli vasta pikselirunkkaajien märkä uni johon eivät itsekään uskoneet.

Filmin lataaminen metrikelasta kasettiin onnistuu ilman ylläolevassa kuvassa esiintyvää latauslaitettakin, mutta on kamalaa hommaa. Minulle on juuri nyt tulossa tuollainen laturi, jonka hienouksiin kuukuu laskuri joka raksuttaa ruutumäärän kun filmiä kelaaa veivillä isolta kelalta kasettiin. Homman voi tehdä huoneenvalossa. Riittää kun ison kelan asentaa latauslaitteeseen pimeässä.
Ensi kesän kuvaukset filmille, kinokoossa, tulevat olemaan samalle filmityypille otettuja. Valinta ei ole vaikea, kun olen montaa lajia ja merkkiä testimielessäkin tarkastellut.

Kun tämä idea on jokseenkin toteutunut, niin "uusi" hautuu jo mielessäni. Kinofilmin käyttäminen rullafilmikamerassa. Kinoruutu on 35 milliä "leveä",  tai pystykuvassa korkea. Rullafilmin ruutu omissa kameroissani 6x6 senttinen. Kinofilmi rullafilmikamerassa tuottaa panoraamaa: 2,4 senttiä korkeaa, 6 senttiä leveää, ja valottuu koko filmin leveydelle perforointien päällekin. Adapteria täytyy alkaa kehittelemään. 3D tulosteena tai teippailemalla. Palaan asiaan.



Grillaukseen



Lähiön jossa asun ja asumme, sisäpihoilla on lasten leikkipaikkoja, keinuja, penkkejä, hiekkalaatikoita, joissakin leikkimökki, ja muutamissa grillikatos. Lähtiessäni pyöräilemaan, on huomioni kiinnittynyt niihin; siis grillikatoksiin joita näytti olevan melkein joka pihalla. Heräsi ajatus että menen ja kierran kaikki sisäpihat tällä alueella ja otan filmille rouheat kuvat niistä kaikista. Rouheat, koska useimmat niistä vaikuttavat olevan hyvin pienellä käytöllä jos ollenkaan.

Kun menin ja otin kuvat asiaan sopivalla kameralla, ei niitä kovin montaa ollutkaan. Viisi. Mutta olihan niitä, kun useimmat olivat pihoilla joita ympäröi neljä tai viisikin kerrostaloa. Omassa tapauksessammekin neljä. Laskin joskus ilmakuvasta lähiömme kerrostalojen määrän. Kolmattakymmentä. Melkein kaikilla on grillikatoksensa. Mutta niiden käyttäjiä aika harva. Yhteisöllisyyttä peräänkuuluttavat jossain. Mutta yksityisyys on nykyään halutumpaa. Ukot ei enää jaksa, ja ruuhkavuosia elävä polvi katsoo kännykästä tiktokkia. Ja syö salaattia. Ilmastokin pelastuu kun ei tule savua savustuksesta tai grillaamisesta. Sytytysnesteestä ja hiillosmakkarasta tulee karsinogeeniä. 

Muta ne katokset, ja kuvat. Neljä kuvaa kinarilla ja yksi rullafilmille (viimeinen) Laadusta näkyy minkä taloyhtiön sisäpihalla, joka on näkemäni mukaan parhaiten puunattukin, on idyllisimmän näköinen grillikatos.
 






 

Porissa: 27. syyskuuta 2023 -kello on 8:30 am.

 

____ 



 

 

19.9.23

Cedercreutz ja Cygnaeus


Kaksi usein vaikeaa nimeä, lausua melko helppoja mutta kirjoittaa inan hankalampi ellei ole takonut kirjaimia mieleensä jollain muistisäännöllä, litanialla. Harva niin tekee, ja nuo kaksi otsikon nimeä ovat melko merkityksettömiä ellei ole erityisesti kiinnostunut mokomista. Cedercreutz museoineen Harjavallassa ja veistoksineen siellä täällä, on syystä kiinnostanut minua aivan mukulasta saakka. En ala tässä muistelemaan miten tuo side on saanut alkunsa, mutta loppua sille ei näy.

Lopulla osaa tätä kirjoitelmaa on toki pari kuvaa muustakin, mutta ensin tämä tai nämä.

Vastaani tuli keskustelua Juseliuksen mausoleumin ovista. Kuka ja milloin, missä vaiheessa ne ovat saaneet nykyisen ulkoasunsa ja taiteensa. Mausoleumista ja sen historian vaiheista olen tehnyt blogia aiemminkin, niin kuin Cedercreutz:istakin. Otsikon toinenkin; Cygnaukselta nimensä saanut koulukin on saattanut esiintyä tässä blogissani. Googlatkaa jos koulun historia kiinnostaa. iItä siinä on tapahtunut, mitä tehty ja mitä tehdään nykyään.

Cedercreutzin äestäjäveistos on Porin ensimmäinen julkinen "patsas". Siitä on minullakin x kappaletta kuvia, mutta laitoin tähän tällaisen näkemyksen. Taustalla Eteläpuiston eteläpää.


Koulu ja äestäjä.


 Mennään lähemmäs, ovelle.


Vilkaisu oven yläpuolelle. Symboliikkaa. Isoksi klikatussa kuvassa erottuvat.



Mutta miten Cedercreutz liittyy tähän kouluun - muutoin kun äestäjänsä kautta


Etsiessäni ties monennenko kerran asiaa Juseliuksen mausoleumin ovista, niiden reliefeistä; tekijöistä ja kuparisepistä ja ties mistä, silmiini osui laaja kirjoitus Cedercreutzin osuudesta mausoleumin teosten vaiheisiin.
Harjavallan kaupungin sivuilla, nettiosoitteessa: https://www.harjavalta.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/museo/emil-cedercreutzin-elamantyo/ura/ - joka myös linkkiä klikkaamalla aukeaa, on luettavissa laaja selvitys Cedercreutz:in tekemisistä. Joukossa laaja osuus Mausoleuminkin historiasta.
Mausoleumin ovet ovat oma lukunsa, mutta niiden ollessa taustaltaan minulle jo entuudestaan tutut, sain inspiraation tämän kahten asiaan jakautuvan kirjoituksen aloittamiselle.
Cygnaeuksen koulun sisätilat ovat kiinnostaneet minua mahdollisena kuvauskohteena jo kauan, ja jossain vaiheessa olisin ehkä päässyt niitä katsomaankin. Tuolloin jätin asian kesken, mutta nyt aion ottaa yhteyttä asianomaiseen tahoon, saadakseni mahdollisuuden tehdä tekemättömäksi jääneen.

Arkkitehtuurin lisäksi minua kiinnostaa, ovatko Cedercreutz:in suurikokoiset reliefit Elämä ja Kuolema koulun tiloissa näkyvillä. Monta muuta hänen reliefiään olen nähnyt ja tallentanut kuvina, mutta nuo...

 Lainaus tai kopio edellä linkittämältäni sivulta, alaotsikolla:
Cedercreutzin Juseliuksen mausoleumista poistetut veistokset.

"Kuvanveistäjä Emil Cedercreutzilta tilattiin vuonna 1923 kuutisenkymmentä pronssireliefiä, joista Juséliuksen kuollessa helmikuussa 1930 oli valmiina noin puolet. Kun mausoleumi päätettiin vuotta myöhemmin remontoida alkuperäiseen asuunsa, Cedercreutzin tilaus keskeytettiin ja paikoilleen asetetut työt poistettiin. Cedercreutz joutui nyt etsimään Mausoleumi-sarjaksi kutsumilleen veistoksille uusia sijoituspaikkoja. Hän myi teoksia yksityisille ihmisille sekä lahjoitti niitä kouluihin ja kirkkoihin. Porilaiselle Cygnaeuksen koululle Cedercreutz lahjoitti suurikokoiset reliefit Elämä ja Kuolema. Lisäksi hän lahjoitti töitään Helsinkiin ystävänsä Lisa Hagmanin johtaman Yksityisluokat-koulun tiloihin nykyiseen Tieteiden taloon, Helsingin uudelle yhteiskoululle sekä Kallion ja Johanneksen kirkoille. Veistoksia sijoitettiin myös vuonna 1939 valmistuneeseen Sortavalan kaupunkiseurakunnan siunauskappeliin, mutta ne tuhoutuivat sota-aikana. Kuusiosainen Elämän kulku -sarja sekä mausoleumin eteishalliin suunnitellut pronssireliefit Aika ja Iäisyys ovat nähtävillä Harjavallassa Emil Cedercreutzin museon taidehallin ulkoseinillä"

 

Reliefejä museon seinällä. Jotka liittyvät mausoleumin tuhoutuneisiin freskoihin. Aika ja iäisyys- pari on tuolla päädyssä, jota esittävää kuvaa en koneeltani tähän "hätään" löytänyt. Näistä, elämän kulusta video-diasarja Youtubessani:  https://youtu.be/4lhJ_BXYruE?si=xeLNQ7MvyBlmjqzD

 




Mutta tämän löysin, kuvan kirjasta jonka lainasin kirjastosta päivänä jolloin se oli viimeistä päivää auki ennen koronasulkua, maaiskuussa 2020. Kirja on 450 sivuinen painava järkäle, jota en silloin jaksanut kovin paljoa lukea. Minulla oli paljon Cedercreutzia käsittelevää kirjaa hyllyssänikin, mutta tämä oli siihen silloin saavuttamattomissa. Hintansa takia. Aika oli tuolloin taloudellisesti haastavaa, mutta se siitä.
Etsiessäni edellä laittamaani tietoa, tuli eteen linkki verkkokauppaan jossa tämä hieno teos on myynnissä edullisesti. Hintaan jota en voinut vastustaa. Suomalaisen kirjallisuuden seuralla on verkkokauppa. Hakekaa sitä jos innostuitte. Odotan melkein innolla kirjan saapumista.


Muutakin sentään tähänkin bloggaukseen


Paanakedonkadun varrella tulee muutosta maisemaan, kun tämä rakennus puretaan. Jossain vaiheessa kuluvan syksyn aikana. Seuraan johonkin saakka tapahtuvaa, jollei talvi tule ennen aikojaan ja fillari mene "naulaan". Bussi ei kulje kovin läheltä tätä.



Kannattajakortteja presidenttivaaliehdokkuuteen keräävä ehdokaskandi kättelee kättelemään tulleita torilla. Kuvan huomioarvo painottui hänen vasempaan käteensä. Kymmenessä muussa se ei ollut siellä.
Minulla ei ole kantaa mihinkään. Tällaiseen. Eikä kuva ollut tarkoitushakuinen, eikä ole.




Kampiakseli jäi. Kuutoskone meni. Paanakedonkadun varrella, Itälinjakadun päässä.



Idea joka saattaa jäädä ajatuksen asteelle. Napsia kuvat kaikista grillikatoksista Väinölän kerrostaloalueella. Saattaisi tulla sanomista jo kuvia ottaessa.



Rulllallinen ortokromaattista filmiä. Se ei ole herkkää punaiselle valolle / värille, ja toistaa punaiset miltei mustana. Etuna se että voidaan käsitellä pimiössä himmeässä punaisessa valossa. Tavallinen pankromaattinen filmi ei kestä minkäänlaista valoa ja menee pilalle jos ei ole umpipimeää.
Vertailuksi kännykällä otettu.


Olihan tässä jo tarpeeksi, mutta:

Katsoin ja tein linkin hakusivulle jossa kuvani Museoviraston Finnassa. Lähinnä itselleni, en elvistelläkseni. Onhan noita. Cygnaeuksen koulukin siellä muiden seassa.
Onko se synkkä? Vai synkka?

Kiitos


Porissa: 19.9.2023


______________


11.9.23

Paritusta

 

Raflaava otsikko tämänkertaiseen kirjoitukseeni ei liity - ei_liity - tähän aloituskuvaan millään tavalla. Vaikka saattaisi luulla. Kuva on palaneen Kiitolinjan terminaalin raunioiden tuntumasta. Kentältä jolla vallitsee pieni sekasortoisuus ja rujo rouheus. Terminaalin paloraunio tulaan purkamaan lähiaikoina, kun paikan vuokrasuhteet ja tilanne on selvinnyt ja purku-urakka annetaan syyskuun loppuun mennessä tarjouskilvan voitajalle. Tai muulle sopivalle.
Paikka siistitään ja jyrätään sorakentäksi, joskus marraskuun loppuun mennessä jos asiat etenevät suunnitellusti. Noin kerrottiin sanomalehden asiaa avartavassa jutussa, olisikohan toissaviikolla.

Ulkomaalainen rekka (on se rekka) oli leiriytynyt "plaanille". Poikkesin sille, kun näin aidan läpi kuvauksellisen yksityiskohdan. Laitan kuvan siitä tuonne tekstin loppuun.
Kuljetusajoneuvon miehistönä oli pariskunta. Arvatenkin puolisoista toinen kuljettajana ja toinen mukana matkaseurana tai turistina tutustumassa hienoon Suomen maahan. He edustivat kahta enimmäkseen esiintyvää sukupuolta, eivät samaa. Eikä kumpikaan ollut jotain kahden väliltä, kuten juuri menneen missikisan erityisedustaja. Kyllä! Katsoin missikisat, ja tanssikilpailun aloitusjaksonkin. Molemmat mielenkiinnosta uutta kohtaan, en niinkään aihetta. 



Mutta mennään saivartelusta ja kaksimielisyyksistä viikon aiheeseen


Heitin otsikoksi parituksen, mielessäni tällaiset paritukset. Kuvien parittaminen kahden kuvan kollaaseiksi. Kuvapariksi jossa on kaksi kuvaa. Joko eri aikakausilta, vuodenajoilta tai kohteen eri puolilta. Tämä kuva esimerkkinä ja aasinsiltana Kiitolinjan paikalle aikanaan tulevalle sorakentälle.
Parin ylempi kuva on Porin uimahallin valmistumisen ajalta. Siis sen edellisen, ei nykyisen. Alempi on samalta paikalta, toissaviikolta. Siinä kohtaa jossa uimahallirakennus oli, on nyt sorakenttä. Hieman kasvillisuuden valtaamana, mutta soraakin edelleen näkyy. Etualalla kerrostalo.

Kuvapari jälleenkuvaussivustolta jolle olen sisällöntuottanut. Yleensä värikuvina, mutta joskus mustavalkoisinakin. Tämä on digistä mustavalkoiseksi muunnettu. Ei siis aito mustavalkoinen vaan tekele - omalla mittapuullani. Niitäkin tarvitaan.


Jokikeskusta rakennetaan Porin Etelärantaan. Menossa on aika suuren luokan muokkaustyö.
Tässä kuvaparituksessa tilanne noin viikon välein. Mustavalkoinen kuva on tapauksessa mustavalkofilmille kuvaamani, ja värikuva digisellainen. Mainittakoon että digikamera jolla sen otin, oli ja on dslr. Digitalinen yksisilmäinen peiliheiastuskamera - joista sanoista tuo dslr muodostuu. Lyhyesti sanottuna digijärjestelmäkamera. Omissa sellaissani on edelleen peili. Ne eivät ole peilittömiä. Eikä minulle peilitöntä nykytrendikästä järjestelmäkameraa tule. Ei taatusti tule.

Ylempi kuva on tlr kamerasta, kaksisilmäisestä tai linssisestä peiliheijastuskamerasta. Niitä kutsutaan linnunpöntöiksi. Käytän harvakseltaan myös slr:ää; filmijärkkäriä. Filmille minula on peilittömiäkin pari. Niitä kutsutaan mittaetsinkameroiksi. Rangefindereiksi, kun engelska on niin trendikästä monessa lokaatiossa (vittu!!). 


Tämän kuvaparin moemmat kuvat ovat filmiltä peräisin. Ylempi 1986, jos oikein muistan. Alempi menneeltä kesäkuulta. Keski-Porin kirkon urut silloin ja nyt.
Slr-kameralla molemmat. Kun ensimmäinen kuva on laadultaan rujo, kelpuutin sen pariksi uudemmankin rujon. Rujous johtuu uudemmassa kehitysviasta, kun kehitekemikaali oli päässyt happanemaan. Ensimmäisen rujous syntyi pimeässä kirkossa pimeällä objektiivilla, ja Sampolan keittiön punavalossa vedostetun printin rujosta skannauksesta joskus jossain.
Yläkuvan urkuja olen kuullut paljon. Alemman en koskaan, enkä taida kuullakaan. Ne ovat romantiikanajan tyylin urut. Josta en piittaa. 


Lisää pareja - kuvien parituksia

Lämpömittarien näyttämiä samasta tilanteesta. Putkella ja digitalisella. Filmin kehittämiskemikaalien lämpötilan varmistukseksi. Olisi yksinkertaista käyttää yhtä mittaria ja siinä se. Mutta se olisi liian yksinkertaista. Lämpötila ei ole tapauksessani kovin kriittinen, mutta kaikkien liuosten tulee olla saman lämpöiset, ettei filmille tule traumoja. 


Ties kuinka monennen kerran jiipekin ja rawina kuvatun vertailua. Ja jälleen kerran totesin että jiipekki riittää minulle jatkossakin.


Filmin parittamistilanne. Kuvaparina sama kuva eri taustalla. Tai tausta oli sama, mutta sen hävitys kahdella tavalla. Nykyään myydään vain 36 kuvaisia kinofilmejä. Minulle se on usein ollut liikaa. Pituudeltaan. Filmiajan kasvattina olen ominut tavan kuvata säästeliäästi. Digille paukuttavat 100 kuvaa kohteesta, tuhat päivässä. Oma filmikuvaukseen perustuva tapani on ottaa korkeintaan kolme, jossain tapauksessa kaksi, mutta hyvin usein vain yksi kuva / asia.
Ennenvanhaan saattoi samalla filmillä olla kaksikin joulua. Ei sentään minulla.

Kuvassa on kaksi kameraa ja filmi jolle tulee valotttumaan kuvia molempien linssien läpi. Ensin vasemmanpuoleisella noin puoli rullaa, ja loput oikeanpuoleisella. Oikeanpuoleiseen ladatessa pitää leikata pujotushäntä, jonka "lunttina" kuvassa esiintyvä edellisen sellainen. Tästä tapauksesta jossain tulevassa kirjoituksessani, varmaankin. Tapoja on parikin.



Katukuvaus-genreen kuvapari. Joskus ja nyt.



Toinen mittarineuroosi, edelläolevan lämpömittarisellaisen lisäksi, on valotusmittauksen vertaileminen. Kuvapari puhelimen ruudunkaappauksista, samasta mittaustilanteesta, kahdella ei ohjelmalla. Vasemmanpuoleisesta maksoin pari euroa, oikeanpuoleinen on ilmaisohjelma. Mustavalkofilmillä on valotusvaraa, joten mittaus ei ole kovin kriittinen juttu. Mutta mitata täytyy kun kameroissa ei ole mittaria, tai parissa on mutta näyttävät perunoita. 



Vapaudenkatua kahden kuukauden välein. Kyläpaikkammen parvekkeelta. Puhelimen kameralla.
Syys saapuu hiljalleen.



Pari parittamatonta lopuksi


Korsmanin talossa, ja rakennuskulttuuritalo Toivossa, viime viikolla. Minulla on paljon kuvia niistä, mutta uuttakin löytyi ikuistettavaksi. Korsmanin salin puolella oli hieno kukka, josta nappasin pari.
Googlaamaan ja kuvahaulla löytyi Saaronin lilja. Edelleen Seura-lehden nettisivulta arkistojuttu tämän taustasta ja tarinasta. Talon intendentin kertomana. Terveiset - - jos satut tähän blogiini  :)


 

Alussa lupaamani loppukuva Kiitolinjan plaanilta. Zoomilla kuvaamani, ja kuvasta vielä rajattu juttu joka sai menemään ja kuvaamaan rauniotakin. Mutta tämä. Järkkärikameralla on puolensa ja dynamiikkansa omaa luokkaansa.

 Nyt lukemaaan satakunnankansasta mielenkiintoinen juttu brutalismista.
Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikillekin.

En oikolukenut.

 

Porissa: 11.9.2023

 

__________

 

4.9.23

Ei hiekkaa pankkisaliin

 

Björn ("nalle") Wahlroos on sanonut televisiohaastattelussa vuosia sitten, että tuottamattomat asiakkaat tuovat vain hiekkaa pankkisaliin. He jotka tuottavat pankille vain palvelumaksuja ja vähän korkotulojakin, näin sarkastisesti sanottuna. Tuo kuolematon lausunto tuli mieleeni, kun olin syyskuun ensimmäisenä päivänä tappamassa aikaa kaupungilla ja aloitin kierrokseni entisessä kauppakeskus- nykyisessä Asiantuntijakeskus BePop: ssa.
Mielleyhtymäni heräsi, kun asiantuntijakeskuksen suurella käytävällä vallitsi jonotus. Menin hissillä yläkerroksiin, ja käytävän yllä menevälle "sillalle" josta sain hollin kuvalle:



Osuspankin marmoriosastoa vastapäätä, käytävän toiselle puolelle on perustettu palvelupiste pankkiasiakkaille joiden pitää hoitaa pankkiasioitaan pankkitoimihenkilön kanssa. Asioita joita ei joko voi, osaa, tai muuten halua hoitaa puhelimella tai muulla sähköisellä laitteella. Jonotus on maksuton.
Kuva on 1.9.2023. Tilanne ei ole uusi tai tavaton. Enkä nähnyt sitä ensimäistä kertaa.
Kamera jolla kuvan otin, on tavattoman iäkäs kameraksi jolla kuvata nykypäivää. Kuva valottui mustavalkofilmille.



Pankkisaliin johtavalla ovella, kuukausia aiemmin. Vastapäätä edellistä jonotuspalveluhuonetta. Tuosta käydään pankkisaliin, kun on varattu aika asioiden ja varallisuuden hoitamiselle. Lottovoittajat ohjataan ylempiin keroksiin, omille palveluhenkilöilleen. Kengissä ei ole hiekkaa eikä kuraa.



Rohkenin mennä sisään pankkisaliin, jossa vallitsee avaruudellinen arkkitehtooninen harmonia. Talvella.


Käytävän varrella on talletus-otto automaatti. Kutsun sitä panoautomaatiksi. Sillä voi tallettaa kolikkoa ja seteliä tililleen. Kuukaudessa voi tallettaa 4- tai 5000 euroa. Raja on muistaakseni alentunut tuon tonnin verran. Mutta silti saattaa tulla finanssivalvonnan vuoksi kutsu kuulusteluun; mistä on rahaa tullut, tai mihin meinaa rahaa käyttää jos sitä on tullut tai menossa enemmässä määrin. Olen pari kertaa ollut sellaisessa tentissä.
Vastata voi mitä haluaa tai sattuu. Kertoa myyneensä tai ostavansa vaikkapa heiniä etniseltä vähemmistökansanryhmältä tai heille. 
Mutta pitää olla varovainen ettei syyllisty rasistiseen kielenkäyttöön. Se on muuten ihme juttu että tässä muutama kuukausi on pauhattu kaikilla tavoilla rasismia. En mää oo semosta oikeen havainnu. Taitaa olla jotain helsingin ituhippien ja muiden metroseksuaalien vouhotusta. Olisivat nyt!


nyt, syyskuun ekana. Samalla kun aloituskuvan pankkijosta otin ja ikuistin. Panoautomaatti on siirretty sen jonotuspaikan tuntumaan, kun tuohon vanerisuojan sisälle tehdään uutta kulkuväylää toisessa kerroksessa toimivan lääkärikeskuksen asiakkaiden käydä.



Muuta katsottua, viimeaikaista


Tämä kuva Liikekulman taidepihalta on toissaviikolla ottamani vertailukuva seuraavalle. Filmin, kameran ja kehitysprosessin onnistumisen vertailun lisäksi kuvassa näkyy uusi taideteos.



Toukokuinen kuva filmikuvauksen uudelleenheräämisen ajalta. Olen jauhanut varmaan kyllästymiseen asti kamera- kuvaus- ja muuta tekniikkaa ja teoriaa aiemmissa bloggauksissani, joten jätän ne omastakin mielestäni toisarvoisina selittämättä. Kuvaparin pääosassa on paikka ja näkymä.


Himmelin sisäpihalla on jäljellä kauan sitten muistaakseni vesielementtinä toiminut . . . elementti.
En ota kantaa paikan ja rakennuksen nykytilaan. Pietilän arkkitehtipariskunnan luomus on hienompi kuin äkkinäkemältä näkee. Olin lähihoitajaoppimiseni työssäoppimisessa siellä sisälläkin muutaman viikon, ja vaikutuin.



Jokikeskuksen rakenutminen etenee. Tuleva rantaviiva alkaa hahmottua. Kun se on valmis, nuo rakennustekniset ainekset ovat poissa, eikä jokiuoma paljoakaan kapene.



Katuvalokuvaus on valokuvauksen lajina mieleiseni. Horilan Maire odottaa kärsivällisenä huomiota. Muttta sometus menee edelle. Tavarapyörässä ei ole sähköavusteisuutta. Ässien hoitaakseen ottaman naamabaarin seinässä lukee mitä siellä on tarjolla. Mutta baari oli kiinni. Kun jatsit ja kaikki ovat menneet eikä elävöittämisellä enää ole niin väliä. Etsin jonkin aikaa kahvipaikkaa. Lippisäijiä oli. Mutta Kirjurinluodon kahvilassa onnisti. Oli auki, ja väkeäkin.
Puun oksat peittävät osittain informaation jossa kerrotaan että myynnissä on viinin ja krokien lisäksi myös street food.




Tilannepäivitys Eteläpuiston ja Mikonkadun nurkalta. Mustikan talon ja Palojoen talon kokonaisuuden kadottua katukuvasta.
Mutta kerrostalon seinällä mielestäni hieno "varjo" puretusta rakennuksesta. Toinenkin Palojoen, kulmasellainen on Yrjönkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmassa. Siellä oli Kela, mutta se on nyt väistötilassa Antinkadulla.




Oikeustalon uudisrakennukselle on noussut kurki. Saukkosen talo on vielä pystyssä. Palaneena ja karuna. Parkkipaikalla vallitsi kaaos jota ei kuvassa näy. Ilmainen parkkipaikka on haluttu, ja autoja kierteli edestakaisin, etu- ja takaperin. Sain osakseni jonkinlaista mulkoilua, kun pyörineni siellä haahuilin.



Torilla on uudet roskikset. Siisteinä torirakennuksen pohjoispäädyn tuntumassa. Nostin tämän kuvan näkyviin, kun somessa on kriittisyyttä naamabaarin takapihalla olevasta puiston rumuudesta, sen paikan roskisjärjestelyjen rumuudesta sellaisella merkittävällä paikalla keskellä kaupungin sydäntä.


Tästä syyskuuta jatkamaan. Ehkä kuukauden verran jatkunut säätilan epävakaisuuskin vähän tasaantuu. Odotan lämmintä mutta kuulakasta syysaikaa.


Porissa: 4.9.2023


_____



8928 kilometriä ja tusina

Oli viimein aika viedä pyörä korjaamolle ketjujen vaihtoon. Samalla uusi takapakka, eli takarattaat jotka olivat kuluneet ja jonkin verran p...