Muistiinpanoja ja viihdeohjelmaa

 

Maanantai koitti, venetsialaisviikonloppu meni menojaan. Lauantai-iltana paukkui kymmenen jälkeen sen verran, että täytyi pistää ikkuna kiinni nukumaan mennessä. Sillä siitä pääsee, mutta jokuset kirjoittavat asiasta yleiönosastoon, mikä käy nykyaikana sujuvasti lehden tekstiviestipalstalla. Kirjoitin venetsialaisista ennakkoon, edellisessä postauksessani. Siihen voi palata tästä klikkaamalla.

Tekstiviestipalsta toimii viihteenä, joka on pitänyt lehden digitilaukseni voimassa vaikka niitä pääsisi lukemaan ilmaiseksikin nettisivultaan. Tilaus maksaa tällä hetkellä 17,50 euroa kuukaudessa. Mitä sillä rahalla voisi muuta tehdä. Ei paljoakaan, mutta kerran viikossa olen lopettamassa tilausta, kun aamuiset lehden luvut menevät nopeasti, suurimman osan sisällöstä ohittamalla. Mainokset, urheilusivut, ulkomaanuutisetkin ohittuvat kuin tinderissä swaippaamalla. Olen ollut uteliaisuuttani tinderissä, muistaakseni 4-5 tai 3-4 tuntia, joskus kaksi vuotta sitten.

Toinen viihdetarjonta löytyy somesta, sen julkaisujen kommenttiosioista. Niiden ohittamiseen pitäisi oppia, mutta itsekiduttaminen, henkinen masokismi pitää virkeänä. Itsetuntokin nousee, kun ajattelee että on minulla sentään pienet murheet tai että olen minä viisas. Osa kommenteista ja keskustelunavauksistakin on varmasti tehty pilamielessä tai härnäykseksi; trolleiksi. Mutta joukossa on aitoja "hullujakin". Trollikirjoituksen tunnistaminen somevirrassa on taitolaji. Joskus menee vipuun tai tosiaan erehtyy. Muutama viime päivät on ollut erityisen vilkasta sillä rintamalla. Haukuin edellisessä kirjoituksessa yhden valokuvaukseen liittyvän ryhmän, josta lähdin pois. Mutta jokin pisti hakeutumaan takaisin. Kokonaisviihdearvo jäi pariksi päiväksi vajaaksi, ja asia täytyi korjata. 

 

Somejuoru, julkaisujen tirkistely. Huippuhetki oli, kun luin erään kirjoittamisen Bilteman 1-vuotissyntymäpäivän kakkutarjoilusta. Jonka johdosta sanoi pistävänsä paikan boikottiin. Minäkin vähän boikotoin paikkaa, mutta en sen vuoksi että olisin jäänyt ilmaiskakun kanssa vaille ilmaista kahvia. Lukemani julkaisun pääosa oli kirjoittajan saamassa naurussa, joka aiheutui kahvin myyjän ilmeestä kun tämä kaatoi maksulliseksi osoittautuneen kahvikupillisen viemäriin, ilmaisen kakunpalan saaneen pöyristyttyä siitä että kahvi ei ollutkaan ilmaista - ja siitä maksamasta kieltäytyi. Yritin suhtautua.
Olemme käyneet pari kertaa Biltemassa. Kun se oli aivan uusi, ja toisen kerran kun piti löytää sieltä jotain En muista mitä, mutta ei löytynyt. Toisella kerralla juotiin kahvit ja taidettiin joku pullakin siinä nauttia. Maksoivat; niin pulla kuin kahvikin. Mutta halpaa olivat. Hyvin edullista. Euron tai puolitoista / hlö.
Mutta täytyy olla todellinen asia ja tarve, että sinne enää menisin. Ja se johtuu ylläolevassa kuvassa näkyvästä puutoksesta. Bilteeman portilla eikä likimaillakaan ei ole suojatietä jota myöden päästä  yli tien ja kevyenliikenteenväylälle. Tie on usein liikenteeltään vilkas, ja sitä käyttävät autoiluun täysin orientoituneet tienkäyttäjät melko . . .  olkoon ettei mieli pahoitu heillä. 

Kun kahvista ja pullasta  nyt on kyse, niin palaan kesän reissuihin joita on takana kolme. Tampere, Rauma ja Helsinki -Tukholma. Niistä esiin Tampere ja Linkosuon kahvila sen Koskikeskuksessa.
Linkosuo on  Sarpiin verrattava konditorio-leipomo-kahvilafirma jolla on maine ja perinteet. Kuten Sarpilla.
Kun menee Sarpiin kaffeelle, tietää saavansa mitä tilaa. Mikään biltemahintainen tai ABC se ei ole, mutta ei tarvitsekaan.

Mäkilän kahvila torin varressa on vakiopaikkamme (ärrän lisäksi). Käytiin siellä olemassa ja kahvittelemassa menneenä perjantainakin. Kun bussijatkoon oli kolme varttia. Wiener, munkki, kaksi kahvia: vähän yli 8 euroa. Kahvilamiljöössä ja herkkua. Vertailun vuoksi koskikeskuksen linkosuo: vastaava satsi muistaakseni inan vaille 15 euroa. Samalla Tampereen matkalla käytiin kaffeella Koskipuistossa, jossa se maksoi saman 15. Ymmärrettävää kun kyseessä oli ravintola, mutta Linkosuo vähän ihmetytti. Kasvukeskus-lisähintaa varmaan. Mutta Stockmanin (Helsingin) kahvilassa kympillä samansisältöinen, vaikka muuta luulisi. Ruotsinlaivan cafeterian hintataso ei ole nyt vertailukelpoinen, kun syötiin siellä kahvin lisäksi täytettyä leipääkin. Melko kohtuullinen kuitenkin.
Tukholman, Södermalmin hinataso ei herättänyt suuria tunteita. Siellä on lukemani mukaan useissa paikoissa santsikuppi ilmainen, mutta sitä ei mainosteta tai mainita. Vaan on itsestään selvää. Menkää kokemaan.

Viimepäivien - muistiinpanoja

SPR-kontti kierrätystavaratalossa tulee poikettua kauppareissuilla silloin / tällöin, kun se on sopivasti matkan varrella Lidliin tai Halpa Halliin. Harvoin sieltä löydän mitään järkevää. Mutta nyt; kosteusmittari parilla eurolla. Pistin mittaamaan  miltä huushollin kosteus tuntuu sen mielestä. Huonoja kokemuksia noiden näyttämistä, mutta katsotaan nyt olisiko tämä toimiva.
Lämpömittarin kello on edistänyt. Ilmapuntari näyttää edelleen matalapainetta. On satanut tarpeeksi. Uutisoivat että viikossa saattaa sataa koko kuukauden sademäärä. Tuntuu että heinäkuun puolestavälistä elokuun loppuun on satanut vuoden sademäärä - täällä päin Suomea.

Ilmminpuisto Sampolassa. Rakentaminen on kestänyt ja kestää edelleen. Keinu on kunnossa. Tänäisen lehden tekstareissa, että siitä on tullut kaatopaikka jo ennnen valmistumistaan. Syötiin jäätelöt. Roskat pussiin ja kotiin, kun ei roskista olut. Kun se on keskeneräinen, mutta jotkut jo pysähtyvät roskaamaan. Roskikset tulevat aikanaan, mutta aikataulua olisi voinut ajatellla. Puistosta tulee hieno.

Meillä on Britakannu, jolla suodatetaan juomavettä. Porin vesi on hyvää sellaisenaan, mutta tuon kautta vielä parempaaa. Tämä kuva siksi kun pistin sen tuottamaa vettä pulloihin filminkehitystä varten. Tai sen kemikaalien sekoittamista varten. Kehitteen teen kraanaveteen, mutta kiinnite ja varsinkin viimeinen filmin pesuvesi ovat kriittisempiä.
Käyttävät tislattua vettä, ja luulevat akkuvettäkin sellaiseksi. Siis akkuvettä jota myydään motoneteissä. Se ei ole. Se on ionivaihdettua, ei tislattua. Tislattua myydään apteekissa, mutta melko kovaan hintaan.
Filmin loppuhuuhtelussa käy tämä britakannun vesikin, kun kraanaveden kanssa on pulmana kalkki. Ja muut vesijohtoveteen lisätyt aineet jotka aiheuttavat laikkuja kuivuneeseen filmiin. Tippa fairya auttaa, mutta tein nyt näinkin.

Kemikaalit filminkehitykseen. Kehitettä desi ja kiinnitettä litra. Harrastan laiskanmiehen kehitysprosessia, jota nimitetään stand-kehitykseksi. Kehitteen sekoitussuhde on 1:100 ja aika kokonainen tunti. Googlaamalla löytyy mistä on kysymys. Ei siitä tässä enempää.
Kehite kehittää filmin, sen ja kiinnitteen välissä käyttävät keskeytettä joka pysäyttää kehittymisen. 2 millilitraa etikkaa litraan vettä, ajaa saman asian. Kiinnite viimeistelee filmin kehittymisen, ja loppuhuuhtelussa pestään kemikaalijäämät pois filmiltä.
Pesu on tarpeellinen, jotta negat säilyvät arkistokelpoisina 100 vuotta . Minulla sillä ei ole niin suurta merkitystä, kun olen kuvien kohdalla digiorientoitunut, vaikka kyseessä on filmikuvaus. Negatiivista tulee skannattuna digi, mutta siitä huolimatta filmille kuvattu omaa omat piirteensä. Piirteitä joita ei digikuvaan saa. Vaikka kuinka photoshoppaisi.

Tätä  jaksan viilata loputtomiin. Tilavuuden vertailemista painoon. Oikotietä nestemäärien mittaamiseen. Ominaispainot ja lämpötilat...  muuttujia riittää. Ja mietittävää, itsensä kehittämistä - filmien rinnalla.

Kuvamuotoinen muistiinpano. Millä kuvasin, millä lasilla, millä filmillä, ja kuinkamones ruutu oli viimeinen otettu. Tämän kun saan täyteen, niin sitten keskiformaattiin - rullafilmiin. Väriäkin pitää kokeilla sillä. Ja odottaa kehitystä pari viikkoa, kun Tunnin Kuva. Kehittää muttei muuta - c41 rullafilmiäkin. Niin minulle siellä kerrottiin.

Hyvää alkanutta viikkoa, ja elokuun loppuhuipentumaa!

Porissa: 28.8.2023

_____

Venetsialaisia ja somejuoruilua

 

On venetsialaisviikonlopun aloittavan perjantain aamu. Muistelin ajatuksissani venetsialaisia, kesämökkikauden päättäjäisiä, joita vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, joka nytkin on edessä ja alkamassa. Rakettikauppiaat ovat heränneet hyvissä ajoin, ensimmäiset pamaukset kuuluivat jo toissapäivänä; keskiviikkona.
Samoin hyvissä ajoin ovat havahtuneet maakuntalehdelle tekstiviestittäjät, ollen ihmeissään kaupungin kerrostaloissa asuvien ja elävien venetsialaisvietosta, kun se ei "nille" kuulemma kuulu. Mutta kuuluu ja koirat pelkäävät taas. Itseäni ei pelota, enkä välitä miten tai kuka tätä karnevaalia viettää tai pelkää.
Vuosia sitten järjestettiin ilotulitus Porin etelärantaan kertyneelle väkijoukolle kaupungin toimesta. En tiedä järjestävätkö edelleen.

Paljon kauemmin sitten olin minäkin kesämökillä elokuun viineisenä viikonloppuna, muutamana sellaisena. Venetsialaisia vietettiin tietysti. Lyhytyjä, kynttilöitä ja sensellaista. Ilotulittaa sai vain uutenavuotena. Muun ajan vuodesta rakettikaupat nukkuivat. Kukaan ei tainnut edes ajatella että raketteja. Kaupungeissa ryyppääsivät niin kuin minä tahansa viikonloppuna. Melkein kaikki mahdollinen on niiden aikojen jälkeen kaupallistunut. Hienoa varmaan. Elinvoimaisuutta ja elävöittämistä. Tekosyitä ryyppäämiselle ja bailaukseenkin.

Mutta se niistä ja siitä.
Me käytiin eilen kaupungissa, linja-autolla kun oli sadetta sääennusteissa. Maahan asti sitä ei kuitenkaan tullut. Mutta oli silti mukava mennä linja-autolla ja katsella kaupunkia jalankulkien.

 

 Katukuvaus on trendikästä

 

Kukkakauppias myyntivaunullaan torilla. Kesät ja melkein talvet. Tämä on puhelimella ottamani muistikirjaräpsy. Varsinaiset kuvat otin filmille. Ensimmäiseen filmiin kameralla jolla en olut ennen kuvia ottanut. Näkee sitten mihin se pystyy.

Eilen tai toissapäivänä kävi niin, että otin nokkiini facebookin eräässä katukuvausryhmässä, oikeastaan kahdessa "kilpailevassa" ryhmässä. Toisen nimi on suomenkielinen, toisen trendikkäämmin englanninkielinen. Molemmat suomalaisia ja sisällöiltään suomenkielisiä.
Toisen perustivat vastapainoksi toiselle, kun siihen tuli liikaa maisemaelementtejä sisältävää kuvaa.
Minä siihen urbaanimpaan myös, kun itseänikin vähän häiritsi rönsyillyt sisältö ensimmäisessä.

Otin pikkusieluisesti nokkiini, kun kuvaa jonka latasin urbaaniin, kuratoitiin ylläpitäjän ja perustajajäsenen taholta enemmänkin arkkitehtuurikuvaksi vaikka ihmisiäkin esiintyy. Eihän siitä olisi tarvinnut välittää, mutta tämä kuraattori ja moderaattoriksi haaveileva oli juri laittanut gallupin, pitäisikö ryhmän kuville asettaa ennakkotarkastus ennen ryhmän seinälle pääsemistä.
En jäänyt odottamaan, kun tämä samainen kuraattori oli laittanut aiempaan ryhmään kuvan pääpostitalosta iltavalaistuksessa. Joku kommentoi että se olisi saanut potkua urbaanimmassa ryhmässä. Johon postitalon kuvaaja vastasi silmää iskevällä hymiöllä.
Kommentoin silmäniskua hyvin ymmärrettävällä suomalaisella tavalla, että onko kyseessä jokin vittuilu kyseisen ryhmän sisältöä kohtaan. Kun urbaaniryhmässä on hupia haukkua vanhaa ryhmää jonka vastapainoksi uuden "oikeamman" katukuvausryhmän" perusti. Suosittelen Valokuvaajan neuvola ryhmää, jos haluaa enemmänkin harrastaa henkistä masokismia.
Poistin kaiken urbaaniryhmään laittamani, ja häivyin.  Postitalo-kuva oli hävinnyt, poistettu ryhmästä johon jäin.
Se siitä. Kylläpä helpotti. [tähän kohtaan hymiö]

Kuvaamisesta ja kuvista

Kaupunkimatkan eväät. Matkakortti ja kamera - melko pinikokoinen mutta painaa kokoisekseen.

Latasin Porin joukkoliikenteen - porin linjojen matkakortile kympin arvoa. Sillä sitten torille ja takaisin.
Ihmettelin somesivullaan tuolla matkakortilla tapahtuvaa matkustusta, jos jatkaa tunnin sisällä toisella linjalla. Sillä on tunnin vaihto-oikeus, mutta millä se toimii kun korttia vilauttaessa ei saa ensimmäisessä autossa kuittia. Vastasivat heti. Kuitin saa vain käteisellä maksaessa. Kortti on hyvin älykäs. Siinä alkaa maksettun matkan kello käydä, ja arvo poistuu kortilta vasta kun tunti leimaamisesta on kulunut. Ei siis hätää. Pääsee torilta puuvillaan tai muualle mihin citylinja vie. Pari kertaa olen siis maksanut "turhaan" eurokolikolla jatkot. Netistä näkee matkustushistoriat ja kaikki. Pitääpä katsoa seuraavan matkan jälkeen.

Toinen muistikirjaräpsy. Valotusmittarin näyttämä ruudunkaappauksena ja kohde josta tuli ensimmäinen ruutu ensimmäiselle filmille zorkilla (kamera joka edellisessä kuvassa)
Kauppakärry on boomer, ja taitaa sontsakin olla mallia sellainen. Kun ottaa sontsan mukaan niin ei sada. Ellei, niin sataa. Hyviin se mukana kulki, eikä satanut.

Rollein ekä filmi meni kehityksessä lomograafiseksi. Mutta sai siitä photarilla jotain irti. Pölyjä en viitsinyt paljoa putsailla enkä retuseeratakaan. Heikinlinna on yksi referenssini.
 

 

Vaaka esiin ja tarkastukseen, kun kemiaa tuli seuraaviin kehityksiin.

Tilasin netistä (apteekkituote.fi) pari 5 millilitran ruiskua kehitteen laimentamista varten. Olisi niitä varmaan saanut apteekista, kivijaastakin ostettua, mutta en jaksanut tällä kertaa selittää epäluuloiselle farmaseutille että valokuvafilminkehitysliuoksen laimentamiseen minä. Ostaessani korvanhuuhtelua varten 100 millisen, sain silloinkin keroa käyttötarkoituksesta. Peräruisketta teeseitse- ajattelin....

Kemiat, eli kehite ja kiinnite saapuivat postiin. Puolilitraisen tilasin ja aksoin, mutta litra tuli. Ehkä verkkokauppansa ei ollut ajan tasalla, mutta minun kannaltani hyvä. Tuolla kiinnitteellä kiinnittää loppuiän. Tai kunnes se kristallisoituu ja kuolee pois. Kiinnitteen kunnon tarkastamiseksi on olemassa hyvä ja sujuva menetelmä. Kerron siitä ehkä myöhemmin, ellen ole 5 vuotta sitten tässä blogissa jo kertonutkin. Tämä postaus on muuten 451.  -  neljässadasviideskymmenes ensimmäinen. Kaikkea kirjoittamaani en muista millään.

Zorkin kuvalaskuri väännetään nollaan, kun filmi on ladattu kameraan. Kun kamera viritetään, laskuri siirtyy numeroon 1. Eilen laskuriin ja filmille valottui 13 kuvaa. Filminsiirtonuppia käännetään myötäpäivään. Suljinaikaa ei pidä eikä saa säätää ennen kun suljin on viritetty. Muutan tulee tuho. 

 
Viikonloppua: millaista vaan itse kullekin.

 

Porissa: 25.8.2023

 

__________

 

 

Krapula

Ei; en ole sellaisessa krapulassa jona se yleisesti tunnetaan. Mutta laitoin raflaavan otsikon tälle vähän viivästyneelle blogipäivitykselleni, kun eräänlaista krapulaa tunsin menneen viikon lopulla. Ajattelin että porikrapulaa, mutta jätin vain tuon.
Mistä moinen?  Se tuolla loppupuolella

 

Mehän matkustettiin viime viikolla Tukholmaan, kuten taisin aiemminkin kertoa. Junalla Helsinkiin, Katajanokalta Viikingin m/s Gabriellalla Tukholmaan, jossa kuutisen tuntia ja sitten takaisin päinvastaisessa järjestyksessä.
Rautatieasemalta laivalle kävellen. Tukholmassa niin ikään jalankulkien Södermalmin saareen, sen Katarina-Sofian alueelle. Vanhaa kaupunkia ensin ajattelimme, mutta päädyimme Södermalmiin. Slussenin remontti sekoittaa liikennettä ja pitkittää kulkua terminaalilta vanhaan kaupunkiin, Gamla stania ihmettelemään pääsyä.
Kivimiehistä on minulla kuvia tavanomaisessakin muodossa, aiemmilta reissuilta. Mutta tälaista ei. Nyt on.

 

Paluumatkalta tämä, Kaivopihan portin edestä asemalle päin. Kivimiehillä ei ollut onneksi maskeja, käärijäboleroita tai muutakaan rekvisiittaa yllään, mutta aseman "päätangossa" liehui ukrainan lippu. Siitä ei tietenkään saisi sanoa sanaakaan, mutta minua se ärsytti. Paskat nakkaan, kun olen kiinnostunut aivan muista  asioista jotka elämääni saattavat vaikuttaa tai jotka sille iloa antavat. Minulle on aikoinaan opetettu että liputtaminen on yksiselitteinen, laillakin säädelty asia. Mutta ei siitä tämän enempää.   Olen jossain määrin itsekäs ja umpimieli.

Elielinaukiolla on sata metriä kunnollista pyörätelinettä,  johon saa pyörän rungostaan lukkoon. Aukio on saanut huonoa mainetta uutisissa. Siellä tapahtuu iltaisin ja yöllä roadmanien terroria. Päiväsaikaankaan ei välty kolmen euron pummaajilta. Mutta  helposti luovuttavat ja jatkavat matkaansa.

 

Tukholmassa

Södermalmin laidalla, Folkungagatan. Viking taustalla. Talo jonka kuvasin 9 vuotta sitten, jonka halusin kuvata uudelleen. Ajatonta. 

Toinen toisinto. Sofinakirkole johtavat portaat. Punainen taulu ilmoittaa että räjäytystyömaa - hengen lähtö lähellä. Googlen kääntäjä kertoi asian minulle vasta kotona. Kunnen ruåtsia paljoa ymmärrä, puhumisesta puhumattakaan. Englannilla pärjää oikein hyvin Tukholmassa. Pariisissa kuulemma huonommin. 

Medis - kutsuvat Medborgarplatsenia tukholmalaiset. Niin kuin kirvatsiksi porilaiset Kirjurinluotoa. Käytiin sen tuntumassa, kävelymme paluupisteessä. Siellä olisi ollut paljon nähtävää ja koettavaa, mutta löysin asian vasta kotona, ihmeteltyäni kartalta missä tuli oltua. Tämän jutun loppukuvana, tuolla aivan alhaalla kun rullaa, on katukuvaversio tästä kuvasta.

 

Kustaanmiekka. Paluumatkalla, sen loppuvaiheessa. Oleilimme hytissä ja näkymä komentosillalta välittyi suorana lähetyksenä televisiosta, kanavalla 13. Koko matkan ajan. Mutta Helsingin laivan reitti kulkee paljolti avomeren laidalla. Näkymä on Tukholman saaristoa lukuunottamatta melko tylsä.
Lähtiessä katsoimme Kustaanmiekan läpäisyn kannelta.

Kuvia kertyi matkalta vähän yli 100... lekein 150, mikä on minulle melko paljon. Joku ottaa vastaavasta 1000 kuvaa, mutta ottakoon. Kuvien kanssa on kauhea homma, kun pistää kuntoon ja kirjoihin & kansiin. Sen takia tämä blogikirjoitukseni viivästyi tyypillisestä pari päivää. Muttta mikäs tässä on kiire. 

Häiriinnyin laivan tupakkakopissa änkyrään joka alkoi puhutella. Kysyi, olenko suomalainen. Kysyi olenko stadista. Kuuli väärin että Porvoosta. Minäkin kuulen huonosti, varsinkin örinää. Luuli että olen nyrkkeilijä, nenäni takia. Sanoin sen olevan äidinperintöä. Oletti porin olevan jossain länsirannikolla. Sanoi vielä että näytän ruotsalaiselta. Kertoi olevansa rekkakuski. Minä kerroin pesseeni perseitä. Toivotin hyvää matkaa. Tykkäisin tietyissä tilanteissa olla aivan omissa oloissani.
 

 

Ne kamerat ja kuvaaminen

Kamera jolle jätin lupauksessani olla enää hankkimatta lisää mitään, sijan jos sopiva; kunnossa oleva ja hinnaltaan mahdollinen tulee eteen, tuli aivan sattumalta huutonetin ruudulle. Aivan ilmainen tämä ei ollut, mutta maksalaatikkolinjallekaan en joutunut tai joudu. Inhoan maksalaatikkoa.

Kamera löytyi samaan syssyyn Ruotsin matkan kanssa. Siihen tutustumisen ja matkan jälkimaininkien  kanssa meni sen verran aikaa etteivät ajatukset täysin riittäneet. Eräänlaista krapulaa tai infoähkyä, kuten nykyään tavataan sanoa.
Tämä kuva kameran sivusta siksi, koska tuossa ei pitäisi olla salamaliitintä. Pistin kuvan someryhmään ja kysyin että mitä? Sain vastaukseksi sarjanumeroita ja valmistusvuosia ja kameran mallin ja merkin. Kaikkea jonka jo olin selvittänyt mutta varsinaista kysymystäni ei osattu lukea.
Olkoon mikä on. Olen tyytyväinen että yksilössäni on paikka lankalaukaisimele siinä jossa pitäisi olla tuo "salamapistorasia". Salamaa en tule koskaan tässä käyttämään. Mutta lankalaukaisijaa melko varmasti.
Kamera on vuosimallia 1938.

Puhelimen kameralla voi kuulemma digitoida kätevästi filmikuvia. Negatiivi valoa vasten ja puhelimella siitä makro. Kun kuvasin ensimmäisen rullan hankkimallani kameralla, pelkäsin että kehite on päässyt jo vanhaksi. Kehitin kuitenkin, ja kuraa tuli. Aiheet eivät kuitenkaan olleet korvaamattomia joten  lomografiaa.
Tämä kännykkärepro toimi mittana sille, laitanko skannerin lämpiämään. Negatiivin kääntö positiiviksi, siis kuvaksi jossa näkyy se mitä kuuluukin, tapahtui puhelimeen lataamallani ilmaisella mobiiliphotoshopilla. Se jäi puhelimeeni, ja eräs toinen ohjelma sai mennä sen alta.
Kuvan vas alanurkassa teippiä jolla pistin negan kiinni valotasoon. Kun ei filmillä sen kummempaa arvoa.

Skannerilla tuli vähän jotain, mutta kemikaali oli pilaantunutta. Pölytkin jäi putsaamatta, niin negalta kuin kuvatiedostostakin. Heitin negatiivit roskiin. Ja uutta kehitettä netistä tilaamaan.
Paikka on Sibeliuspuisto, ja taustan talo Heikinlinna.

Pistin someen tämän, ja kuvatekstiksi että Ruotsista löytyi linssinsuoja Industariin. Siis tuohon neukku-leicakopion linssiin.
Ajattelin että menen kirjastooon ja 3D tulostan sellaisen. Netistäkin olisi löytynyt joku, mutta mitä siitä maksamaan kummempia, kun Lidlin myymän b-vitaminoidun kivennäsvesipulon korkki sopii...  kuin korkki pulloon. On tuo Ruotsista.
Leican omia, samanlaisia linssinhattuja on myynnissä Uusinakin. Hinnat vaihtelevat viidestäkympistä jopa sataan viiteenkymppiin. Se on niin, että hinta viisinkertaistuu, kun tavarassa lukee Leica, Rolleiflex tai Hasselblad. Hipsteröintiä, tai myyjien ahneutta.
 

 

Dokumentoimassa taas. Poriin palattua tuli henkinen krapula. Viimeistään tämän kuvaparin julkaistua. Maailma on täällä  - varsinkin virtuaalisellainen, pieni. Matkailu avartaa, vaikkei kovin kauas mene. Kotiin on hyvä palata.
Tässä on Mikonkadun ja Eteläpuiston kulma. Seuraan tilannetta jatkossakin.
 

 

Se loppukuva

 

Tein tuolla edellä olevasta värikuvasta katukuvan, jonka tyhmyyksissäni menin jakamaan suomalaiseen aiheenmukaiseen someryhmään, kahteenkin. Joku auringonlaskukuvia katukuvina ihannoiva wanna be -kuraattori paheksui, ja toinenkin paheksui. Laitapuolen kulkijoita ei saisi edes kuvata saati pistää kuvia näkyviin. Kuulemma loukkaa ja järkyttää niin kuvassa olevaa kuin kuvaa katsomaan erehtynyttä pahaa aavistamatonta somenkäyttäjää.

Poistin ne niistä, ja pistin "maailmaan" joka näitäkin (kuvia ja niissä esiintyviäkin) ymmärtävät. Kuva sai siellä asianmukaisen vastaanoton ja kohtelun. Ryhmissä, kahdessa jossa tulee kenkää taatusti jos kuva on jotain muuta kuin katukuvaa. En kerro mihin tämänkin pistin, mutta päästäkseen ryhmiin, on läpäistävä tentti jossa kysytään englanniksi esimerkiksi "mistä maasta HCB on kotoisin".
Kuvat menevät ennen nätytille pääsyä tarkastukseen jossa kaksi ylläpitäjää puoltaa kuvaa. Ensin yksi päästää kuvan läpi, mutta toinen voi vielä hylätä sen. Eräässä ryhmässä kolmaskin voi vielä perua julkaisun.

Mitä tuohon ylläolevan kuvan "vähempiosaiseen" henkilöön tulee, niin hän makasi mertoaseman edustalla polvet koukussa selällään, kun kuljimme ohi. Palatessamme oli noin. Kuljettuamme vähän matkaa, vilkaisin taakseni. Hän oli kerännyt tavaransa, laittanut puseron päälleen ja kulki hyvässä järjestyksessä ja ryhdissä poispäin. Auringonotto oli päättynyt. Lähtikö Rinkebyhyn, vai asuuko Södermalmilla. Jos, niin vähäosaisuus yhtä kaukana kuin kaivopuisto jakomäestä.

 Katukuvaus on valokuvauksen alue, joka tunnetaaan ja löytyy hakusanalla ja hashtagilla:
#streetphotography  -  olen harrastanut sitäkin "alusta asti" 80-luvun puolivälistä. ja jatkan.

 

  ps.
Kamera on Rolleiflex Automat, model RF 111A.
(tuo josta sivukuva - jatkan etsintää; kuvaa jossa on salamasoketti noin)

 

 

Porissa: 22.8.2023

 

_______________

 

tulosvaroitus

Blogini päivitys on viivästynyt. Menneen viikon rasituksia parannellessa. Mutta tulossa on, avartavaa juttua tutuista asioista mutta vähän uusiakin ympyröitä. 

Palaan kirjoittamaan huomenna. Ellen nuku pommiin. Kun olen aamuorientoituva kirjoittamisen suhteen. Tämä puhelimella, huomenna tai lähipäivinä sujuvammin läppärillä.

Tapakuvauksen arkistokelpoisuus

Lainasin kirjastosta uudelleen Antti Nylénin erinomaisen "opiikirjan": Johdatus filmiaikaan. Filmikuvauksen lisäksi hän pohtii esseemäisessä teoksessaan valokuvausta laajalsti, eri aikakausin ja menetelmien kehittymisen myötä eri tekniikoillakin. Filmikamerasta digikameraan ja edelleen älypuhelimiin.
Kirjassa esiintyy termi ja nimitys tapakuvaaja, joka jäi minua mietityttämään. Olenko minäkin; en oikeastaan, vaikka melko pakkomielteinen kameran ulkoiluttaja. Tapakuvaajan filmillä tai muistikortilla on mahdlllisesti kaksikin joulua samalla rullalla tai kortilla ilman varmuuskopiointia jollekin muulle medialle. Tapakuvaaja kuvaa lapsiaan, kissojaan tai jotain muuta josta pitää tavan vuoksi saada dokumentti talteen eri aikoina ja ajan kuluessa. Z-sukupolvi ottaa kuvia välittömään käyttöön, someen ja tiktokkeihin. Jos nuorelta kysyy, että mitä sitten jos puhelimesi hajoaa ja kaikki ottamasi kuvat katoavat, onko se katastrofi ? Vastauksena tulee ja on tullut:  "eipä oikein - otan uusia".

 Mutta voiko tapakuvaaja saada jotain merkittävää aikaan, tuleville polville katsottavaksi joskus 50 tai jopa 100 vuoden kuluttua? Niin kuin me nyt katselemme 50 tai 100 vuotta sitten ikuistettuja maisemia ja miljöitä ihmisineen, vanhoissa arkistokuvissa; finnassa ja lehtien ennen ja nyt- jutuissa.

Sain itse jokunen vuosi sitten mahdollisuuden työskennellä muutaman kuukauden verran museoympäristössä, kuvien ja kuvaamisen parissa. Sain tallentaa omia otoksiani museoviraston - finnan arkistoon. Kuvilla oli ja on tekniset "vaatimuksensa" jotta ne täyttävät kriteerit ennen arkistoihin lataamista. En enää muista aivan pilkulleen, mutta amanuenssi ohjeisti kuvan koon suhteen, että pitää olla tai muuttaa pitkältä sivultaan 42 senttimetrin mittaiseksi. Tarkkuus 300 pistettä tuumalle, mikä on painetulle kuvalle muodostunut standarditarkkuus; dpi-luku.

Tein neuvotulla tavalla, silloin tuoreille juuri ottamilleni kuville. Ongelmia ei ollut, koska kuvaamani olivat pikseleiltään suurikokoisia. esimerkkinä tämä "saukkosen kulma" Porin pohjoiskauppatorilta. Meni tuollaisena "kirjoihin ja kansiin". Jos nyt tekisin, niin tekisin tuolle jotain. Näette kyllä mikä on pielessä. Mutta olkoon.
Otin tämän esimerkiksi, kun näin eilen somessa hienon 50-luvulla otetun kuvan samasta paikasta.
Mitä sitten?

Sama kuva, mutta arkistokelvottomana, liian pienenä. 2048 pikseliä pitkä sivu- kokoisena kun se on pitkään ollut somekuviin muodostunut standardikoko. 150 dpi riittää näytöllä katselemiseen.
Kun enimmäkseen tai melkein pelkästään ottaa kuvia ruutu- ja somekäyttöä silmälläpitäen, ja on filmiajalta ja pienten kiintolevyjen ajalta oppinut säästämään filmiä ja tallennustilaa, talteen jääneet kuvatiedostot ovat auttamatta kelvottomia pienellä kooollaan arkistoitaviksi finnoihin ja muihin vakavasti otettaviin paikkoihin?
Katsoin asiaa:

Kuva on Tukholmasta. Vuodelta 2004, melkein 20 vuotta sitten. Ensimmäisellä paremmalla digikameralla ottamani. Ixuksen kenno oli 2 megapikseliä, ja kuvakoko sen mukainen. Kaivoin silloin tallentamani kuvan esiin, ja tähän alkuperäiskoossaan; pitkältä sivultaan 1600 pikseliä. Suurin osa kuvista tuolloiin 1024 pitkiä, pieniä nykymittapuun mukaan. Museotarkoituksiin mahdottomia.

Voiko sen kuitenkin arkistoida "taiteen sääntöjen" mukaisesti ?
Pistin kuvan photoshopin jyrättäväksi. Muutin raa'asti koon 42 senttiseksi painokelpoiseen asuun. Ja sitten tähän. Kukin havaitkoot miltä se näyttää nyt, pieneen alkuperäiseen verrattuna. Ei kerrota kenellekään ettei se ole kurantti.

Toinen tapaus, itselleni mutta jos joskus . . .

Samalla matkalla 2004 ottamani kuva Tukholman vanhan kaupungin "portilla". Tallentanut kokooon 1024 pikseliä. Kelpaa katseluun, mutta jos arkistokelpoiseksi niin voiko sille tehdä jotain?

Väkisin 42 senttiseksi suurennettuna. Vaikka lähtökohta saattaisi kauhistuttaa, että noin pienenä tallennettu silloin. Ettei enää kelpaa mihinkään vakavaan käyttötarkoitukseen.

Nykyiset arkistovaatimukset ovat melko naurettavia, kun kohdistuvat näkemykseen että kaikki on yli 20 megapikselistä. 10 vuotta sitten megoja oli puolet nykyisistä, 20 vuotta sitten kymmenesosa nykyisistä.
Viimeisimmät digikamerat ja puhelimienkin kamerat ovat 40-5 jopa 60 megapikselin kennoilla. Niin minunkin, puhelimessa ja dji:n "tappikamerassa". Mutta silti tapani on pinttynyt, ja eilenkin arkistoimani kuvat pienenivät nettinatiiveiksi 2048 pikselisiksi "postimerkeiksi" nykynäkemyksen mukaan.

Sattumalta olen ottanut 2004 ottamastani kuvasta uusinnan, 10 vuotta myöhemmin: 2014. 2 megapikseliä oli kasvanut kymmenessä vuodessa 24 megaan, siis kamerassa. Lopullinen tallenne edelleen "vain" 2048 pikseliä leveä. Kuvakulma melkein sama, mutta ei ihan.

Kirjoituksen aiheesa irrallaan vielä tapa- turistikuva Tukholman vanhankaupungin sydämestä; suurtorilta. Olemme menossa syskuun puolivälissä Tukholmaan. 6 tunniksi. Jos jaksetaan, niin tästä voisi ikuistaa uusinnan. Jos sää sallii ja jalat kantaa. Taksilla tai julkisilla tietysti pääsisi varmaan, mutta jaksaako perehtyä niihin on eri juttu. Katsotaan.

Ajankohtais-osio

Katuvalokuvaus on mielipuuhaani. Sille on syntynyt someryhmää ja kiivastakin keskustelua, mitä se on. Ja mikä on soveliasta. Keskityn itse enimmäkseen ulkomaisiin ryhmiin. Niin tämänkin kohdalla. Mutta paskamyrskyn uhalakin omaan blogiini pistän. Ei näitä "kukaan" tarkemmin katso.

Komepajanrannan konepajan vanhassa konepajassa, lasitaidetta ja muutakin taidetta. Halusin niiden lisäksi nähdä tilan. Otin enemmän filmikuvia kuin puhelinväriä. Tuloksia aikanaan, jos onnistuivat.
Facebookistani näkee mistä oli kysymys. Tässä pääosassa vain valokuva. Ja tila.

Mustikan talo menee pian maan tasalle, kulttuurikeskuksen tieltä. Tulossa on hieno "juttu". Seuraan tulevaakin.

Seleenikennoisen valotusmittarin toimintaa ihmettelemässä, digikameran täysmanuaalia käyttäen.
MIttarin asteikko on melko suurpiirteinen. Kuvassa mittaustulos asettuu 8-aukolla 1/250 ja 1/500 sekunnin väliin. Kuinka sitten käy?

Näin, tietysti:

Kannattaa siis ylivalottaa tai valita valosampi vaihtoehto.

Tai.... 

Korjata kuvankäsittelyllä alivalottunut. Sille voi tehdä vaikka mitä, mutta ylivalottunut on paha.
Filmikuva johon mittaria varsinaisesti käytän, on joustavampi. Valotusvaraa vielä enemmän kuin digissä. Mutta kehitys---  oma lukunsa.

Melko pitkän kyttäykseni tulos. Löysin neuvosto-leicaksi kutsutun Zorkin. Ja siihen toisen linssin. Etualalla se mikä siihen kuuluu. Kiinnitettynä mukavammin säädettävä. Filmi on ladattu, mutta kuvaaminen antaa odottaa itseään. Säät ovat olleet oikulliset, ja jatkunevatkin sellaisina vielä.
Matkalle en tätä ota. Haluan nähdä asioita omin silmin. Puhelin taitaa riittää silloinkin.

Oikolukematta julki

Porissa: 7.8.2023

 

_____