Tapakuvauksen arkistokelpoisuus

Lainasin kirjastosta uudelleen Antti Nylénin erinomaisen "opiikirjan": Johdatus filmiaikaan. Filmikuvauksen lisäksi hän pohtii esseemäisessä teoksessaan valokuvausta laajalsti, eri aikakausin ja menetelmien kehittymisen myötä eri tekniikoillakin. Filmikamerasta digikameraan ja edelleen älypuhelimiin.
Kirjassa esiintyy termi ja nimitys tapakuvaaja, joka jäi minua mietityttämään. Olenko minäkin; en oikeastaan, vaikka melko pakkomielteinen kameran ulkoiluttaja. Tapakuvaajan filmillä tai muistikortilla on mahdlllisesti kaksikin joulua samalla rullalla tai kortilla ilman varmuuskopiointia jollekin muulle medialle. Tapakuvaaja kuvaa lapsiaan, kissojaan tai jotain muuta josta pitää tavan vuoksi saada dokumentti talteen eri aikoina ja ajan kuluessa. Z-sukupolvi ottaa kuvia välittömään käyttöön, someen ja tiktokkeihin. Jos nuorelta kysyy, että mitä sitten jos puhelimesi hajoaa ja kaikki ottamasi kuvat katoavat, onko se katastrofi ? Vastauksena tulee ja on tullut:  "eipä oikein - otan uusia".

 Mutta voiko tapakuvaaja saada jotain merkittävää aikaan, tuleville polville katsottavaksi joskus 50 tai jopa 100 vuoden kuluttua? Niin kuin me nyt katselemme 50 tai 100 vuotta sitten ikuistettuja maisemia ja miljöitä ihmisineen, vanhoissa arkistokuvissa; finnassa ja lehtien ennen ja nyt- jutuissa.

Sain itse jokunen vuosi sitten mahdollisuuden työskennellä muutaman kuukauden verran museoympäristössä, kuvien ja kuvaamisen parissa. Sain tallentaa omia otoksiani museoviraston - finnan arkistoon. Kuvilla oli ja on tekniset "vaatimuksensa" jotta ne täyttävät kriteerit ennen arkistoihin lataamista. En enää muista aivan pilkulleen, mutta amanuenssi ohjeisti kuvan koon suhteen, että pitää olla tai muuttaa pitkältä sivultaan 42 senttimetrin mittaiseksi. Tarkkuus 300 pistettä tuumalle, mikä on painetulle kuvalle muodostunut standarditarkkuus; dpi-luku.

Tein neuvotulla tavalla, silloin tuoreille juuri ottamilleni kuville. Ongelmia ei ollut, koska kuvaamani olivat pikseleiltään suurikokoisia. esimerkkinä tämä "saukkosen kulma" Porin pohjoiskauppatorilta. Meni tuollaisena "kirjoihin ja kansiin". Jos nyt tekisin, niin tekisin tuolle jotain. Näette kyllä mikä on pielessä. Mutta olkoon.
Otin tämän esimerkiksi, kun näin eilen somessa hienon 50-luvulla otetun kuvan samasta paikasta.
Mitä sitten?

Sama kuva, mutta arkistokelvottomana, liian pienenä. 2048 pikseliä pitkä sivu- kokoisena kun se on pitkään ollut somekuviin muodostunut standardikoko. 150 dpi riittää näytöllä katselemiseen.
Kun enimmäkseen tai melkein pelkästään ottaa kuvia ruutu- ja somekäyttöä silmälläpitäen, ja on filmiajalta ja pienten kiintolevyjen ajalta oppinut säästämään filmiä ja tallennustilaa, talteen jääneet kuvatiedostot ovat auttamatta kelvottomia pienellä kooollaan arkistoitaviksi finnoihin ja muihin vakavasti otettaviin paikkoihin?
Katsoin asiaa:

Kuva on Tukholmasta. Vuodelta 2004, melkein 20 vuotta sitten. Ensimmäisellä paremmalla digikameralla ottamani. Ixuksen kenno oli 2 megapikseliä, ja kuvakoko sen mukainen. Kaivoin silloin tallentamani kuvan esiin, ja tähän alkuperäiskoossaan; pitkältä sivultaan 1600 pikseliä. Suurin osa kuvista tuolloiin 1024 pitkiä, pieniä nykymittapuun mukaan. Museotarkoituksiin mahdottomia.

Voiko sen kuitenkin arkistoida "taiteen sääntöjen" mukaisesti ?
Pistin kuvan photoshopin jyrättäväksi. Muutin raa'asti koon 42 senttiseksi painokelpoiseen asuun. Ja sitten tähän. Kukin havaitkoot miltä se näyttää nyt, pieneen alkuperäiseen verrattuna. Ei kerrota kenellekään ettei se ole kurantti.

Toinen tapaus, itselleni mutta jos joskus . . .

Samalla matkalla 2004 ottamani kuva Tukholman vanhan kaupungin "portilla". Tallentanut kokooon 1024 pikseliä. Kelpaa katseluun, mutta jos arkistokelpoiseksi niin voiko sille tehdä jotain?

Väkisin 42 senttiseksi suurennettuna. Vaikka lähtökohta saattaisi kauhistuttaa, että noin pienenä tallennettu silloin. Ettei enää kelpaa mihinkään vakavaan käyttötarkoitukseen.

Nykyiset arkistovaatimukset ovat melko naurettavia, kun kohdistuvat näkemykseen että kaikki on yli 20 megapikselistä. 10 vuotta sitten megoja oli puolet nykyisistä, 20 vuotta sitten kymmenesosa nykyisistä.
Viimeisimmät digikamerat ja puhelimienkin kamerat ovat 40-5 jopa 60 megapikselin kennoilla. Niin minunkin, puhelimessa ja dji:n "tappikamerassa". Mutta silti tapani on pinttynyt, ja eilenkin arkistoimani kuvat pienenivät nettinatiiveiksi 2048 pikselisiksi "postimerkeiksi" nykynäkemyksen mukaan.

Sattumalta olen ottanut 2004 ottamastani kuvasta uusinnan, 10 vuotta myöhemmin: 2014. 2 megapikseliä oli kasvanut kymmenessä vuodessa 24 megaan, siis kamerassa. Lopullinen tallenne edelleen "vain" 2048 pikseliä leveä. Kuvakulma melkein sama, mutta ei ihan.

Kirjoituksen aiheesa irrallaan vielä tapa- turistikuva Tukholman vanhankaupungin sydämestä; suurtorilta. Olemme menossa syskuun puolivälissä Tukholmaan. 6 tunniksi. Jos jaksetaan, niin tästä voisi ikuistaa uusinnan. Jos sää sallii ja jalat kantaa. Taksilla tai julkisilla tietysti pääsisi varmaan, mutta jaksaako perehtyä niihin on eri juttu. Katsotaan.

Ajankohtais-osio

Katuvalokuvaus on mielipuuhaani. Sille on syntynyt someryhmää ja kiivastakin keskustelua, mitä se on. Ja mikä on soveliasta. Keskityn itse enimmäkseen ulkomaisiin ryhmiin. Niin tämänkin kohdalla. Mutta paskamyrskyn uhalakin omaan blogiini pistän. Ei näitä "kukaan" tarkemmin katso.

Komepajanrannan konepajan vanhassa konepajassa, lasitaidetta ja muutakin taidetta. Halusin niiden lisäksi nähdä tilan. Otin enemmän filmikuvia kuin puhelinväriä. Tuloksia aikanaan, jos onnistuivat.
Facebookistani näkee mistä oli kysymys. Tässä pääosassa vain valokuva. Ja tila.

Mustikan talo menee pian maan tasalle, kulttuurikeskuksen tieltä. Tulossa on hieno "juttu". Seuraan tulevaakin.

Seleenikennoisen valotusmittarin toimintaa ihmettelemässä, digikameran täysmanuaalia käyttäen.
MIttarin asteikko on melko suurpiirteinen. Kuvassa mittaustulos asettuu 8-aukolla 1/250 ja 1/500 sekunnin väliin. Kuinka sitten käy?

Näin, tietysti:

Kannattaa siis ylivalottaa tai valita valosampi vaihtoehto.

Tai.... 

Korjata kuvankäsittelyllä alivalottunut. Sille voi tehdä vaikka mitä, mutta ylivalottunut on paha.
Filmikuva johon mittaria varsinaisesti käytän, on joustavampi. Valotusvaraa vielä enemmän kuin digissä. Mutta kehitys---  oma lukunsa.

Melko pitkän kyttäykseni tulos. Löysin neuvosto-leicaksi kutsutun Zorkin. Ja siihen toisen linssin. Etualalla se mikä siihen kuuluu. Kiinnitettynä mukavammin säädettävä. Filmi on ladattu, mutta kuvaaminen antaa odottaa itseään. Säät ovat olleet oikulliset, ja jatkunevatkin sellaisina vielä.
Matkalle en tätä ota. Haluan nähdä asioita omin silmin. Puhelin taitaa riittää silloinkin.

Oikolukematta julki

Porissa: 7.8.2023

 

_____