31.8.18

Porilaine kuvajournalismi on saavuttanut huippunsa



 Johdanto

Ei ole vaikea arvata, että tämän kirjoitukseni sisältämä kuvakritiikki katsotaan kateudeksi. Mikään tai kukaan ei ole toiselleen kateellisempi kuin kalamies. Valokuvaajat saattavat mennä heidänkin ohitseen. Tai valokuvauksen harrastajat, varsinkin he jotka ovat ostaneet kalliin kameran tai nykyaikana kännykän jossa on tsiljoona megapikseliä ja ihQu kuvankäsittelyohjelma sisäänrakennettuine pikasuodattimineen.

Mutta siitä ei ole kysymys; siis minun kateellisuudestani. On kysymys lehden lukijoiden ja kuvien katselijoiden aliarvioimisesta. Lehden ja verkkosivuston välinpitämättömyydestä, tai jostain mitä en viitsi ääneen lausua.
Kyseessä on sinänsä mitätön asia; yksi valokuva joka ohittuu useimmilla huomaamatta. Mutta tällainen kaltaiseni kuvien katselija pysähtyy paikalleen. Eikä kuva ollut ensimmäinen.




Käsittelen tässä kirjoituksessani kateuden sijasta tunnetta jonka valtaan jouduin avattuani digilehden. Paperista lehteä ei huusholliimme ole enää muutamaan kuukauteen tullut, koska sitä ei enää kukaan viitsinyt tai muistanut postilaatikosta hakea. Kyseessä on maakuntalehtemme Satakunnan Kansa. Ja sen torstaisin ilmestyvä kaupunkilehtiliite Porilaine, joka korvasi aikoinaan ilmestyneen Porin Sanomat- ilmaisjakelulehden. Asia lukee tuossa ylläolevassa kuvassakin, jonka kaappasin näköislehden etusivulta. Klikatkaa isoksi ellette usko.

Sanomalehdissähän on usein mielipidesivuilla lukijan kuva. Ei siis kuva lukijasta, vaan jonkun lehden lukijan toimitukseeen tavalla tai toisella toimittama valokuva joka jollakin perusteella julkaistaan sanomalehdessä. Kun näkee ottamansa kuvan painetussa tai nykyään sähköisessä lehdessä, se säväyttää; nostaa itsetuntoa varsinkin jos sattuu harrastamaan valokuvaamista, muodossa tai toisessa.

Nyt verkkoon ja ilmeisesti postilaatikkoon ilmestyneessä tätä kirjoittetaessa viimeisimmässä ja uusimmassa Porilaine-lehdessä oli vakiopaikallaan kakkossivulla eräänlainen lukijan kuva. Ymmärrän sen sellaiseksi, vaikka sillä nimellä kuvaa ei ole otsikoitu vaan sen alla lukee että kuva on julkaistu verkkosivustolla: Mu Pori o kaunis. Kakkossivu on lehden eräänlainen pääkirjoitussivu, ei niinkään mielipidesivu vaikka sellainenkin saattaa lehdessä olla

Kyseinen näköislehti on luettavissa ja katsottavissa osoitteessa:
http://satakunnankansa.ap.richiefi.net/12c59ef3-3e06-4757-a8a6-bee5472378d8/1


Itse asiaan

Jos ja kun ette viitsi tai muutoin halua avata näköislehteä ruudullenne, avaan näkemääni ja kokemaani parin kuvan verran







Yllä:
Ensin laajempi näkymä lehden kakkossivun ylälaitaan. Sivu on nimikoitu Viralliseksi. On siis kyse jostain asiallisesta ja virallisesta lehden osasta. Siksi miellän sen pääkirjoitussivuksi.
Toinen kuva on hieman zoomatumpi, kohteena "päivän kuva", viikon kuva tai lukijan kuva.
Kuva esittää Karjarannan asuntomessualueen laidalla olevan teollisuushallin päädyssä komeilevaa seinämaalaustaideteosta eli muraalia. Kuvassa näkyy toisena pääelementtinä joella melovia melojia.

Ajattelin sivun ja kuvan nähtyäni, että painossa tai verkkosivunvalmistuksessa on sattunut resoluutiovirhe tai erehdys. Oikolukija tai joku sellainen on nukkunut, tai muutoin turhautunut. Ei olisi ensimmäinen kerta kun kuva raiskautuu lehteen tai toissijiseen mediaan mennessään ja lopputulos on kuraa, kuten tässäkin tapauksessa.
Kun kuvan alle sijoitettu toinen kuva näyttää laadultaan asialliselta, minun täytyi oikein surffata muraalikuvan alkulähteelle: Mu pori o kaunis -piste -fi-  sivulle jossa se on alkuperäisessä tai kuvaajan tekemässä, ajattelemassa, ja haluamassa muodossaan.

Siis tällaisena:


Koska kuvaaja on julkaissut kuvan sivustolla julkisena, kuvan tietoihin ei ole liitetty tekstiä joka rajoittaisi sen käyttöä tai kopiointia jossain muualla, klikkasin "näytä alkuperäinen kuva"- linkin auki, kopioin sen URL-osoitteen koneelleni,  ja lisäsin kuvan tähän blogiini. Käytin kuvan lisäämisenä vaihtoehtoa jossa kuva ladataan blogitekstiin URL-osoitteesta. En siis tallentanut kuvaa tiedostona koneelleni enkä siten ladannut kuvaa tiedostona blogiini.
Ylläoleva täysikokoinen "alkuperäinen kuva" avautuu nähtäväksenne sen alkuperäisestä paikasta jossa se on kaikkien nähtävillä. Osoite josta kuvan URL-osoitteen otin, on:
https://www.muporiokaunis.fi/#kuva-4124
Sivustoon, josta Porilaine-lehden kakkossivun kuvat on puolestaan osoitteessa:
www.muporiokaunis.fi


Nyt julkaistu kuva ei nyt näkemäni perusteella ole pilaantunut lehteen tai verkkosivulle siirtyessään, vaan on mikä on. Tunnistan kuvan sisällön hyvin, koska olen joskus alkukesästä ottanuyt suunnilleen samanlaisen.
Mutta: En ottanut kuvaa kännykällä. Tai vaikka olisin ottanutkin, en olisi käyttänyt kännykkäkameran ZOOOMIA, joka on mallia digitalinen eikä optinen linssiin perustuva. Digitalinen ohjalmallinen ZOOMI on paska! Digitalisia ohjelmallisesti toimivia zoomeja on useissa kompakti-digi-valokuvauskameroissakin. Ne "lisäävät" polttoväliä jonkun rajan jälkeen keinotekoisesti. Kohde kyllä tallentuu, mutta kuvalaatu heikkenee. Lopulta aivan paskaksi.

Ihmettelen tai suren sitä, miksi lehteen päästetään tuollaista. miksi lehteen otetaan tuollaistakin. Lehteen on otettu ja päästetty vakiopaikalleen  pääasiassa tämän ansioituneen dokumentaristin otoksia, edellämainitulta verkkosivustolta jo kauan.
Edellämainittu verkkosivusto oli perustamisensa aikaan suosittu, mutta nyttemmin kuivunut parin dokumentaristin tuotoksia lukuunottamatta melko  . . . pahasti. Olen ollut taustajoukkona mukana sen synnyttämisessä, mutta homma meni jossain vaiheessa minulle liian hienoksi joten poistuin. Sellainenhan ei Porin kaltaisessa sisäänpäinlämpiävässä mutta ah niin idyllisessä pikkukaupungissa ole suotavaa, vaan leimaa henkilön loppuiäkseen vaikeaksi tapaukseksi ja änkyräksi jonka toilailuja ei enää kuulla vaikka kuunneltaisiinkin.

Kateellisuuttako, kun tähän nyt reagoin. Viimekädessä tai jollain tavalla varmaan, mutta aika kaukana kuitenkin. Minun kateuteni kohteet ovat kaukana maailman äärissä, moni on jo poistunut taivaallisiin kuvausjoukkoihin.
Luen harvoin lehteä, mutta joskus kurkkaan mitä sinne on taas laitettu. Joskus yllätynkin, mutta en tähän asti näin pahasti.

Varsinaisen emälehden Satakunnan Kansan mielipidesivulla on päivittäin lukijan kuva, joka on virkistävä ja piristävä katselukokemus. Tähän homehtuneeeseen ilmaisversioon verrattuna. Sitäkin minulla on maksavana asiakkaana oikeus kritisoida. Vaikka itselleenhän siinä hallan tekee.
Omassa tapauksessani sillä ei ole enää mitään merkitystä.


Tämä ei kelpaa Alma-medialle

Opetelkaa perusasiat!





Porissa: 31.8.2018
.
..
:::
::
:
.




28.8.18

Aktivoitumista Instagramiin



Instagram (josta käytän tässä päivityksessäni myös nimeä insta)
on jäänyt minulla melko toissijaiseksi sosiaalisen median alueeksi. Valkoiseksi alueeksi kartalla. Mutta olen hiljalleen herännyt siihen. Tutkinut, selannut ja ihmetellyt mitä kaikkea siellä on ja mitä sillä voi tehdä.



Liityin Instagramiin viisi vuotta sitten. Ensimmäinen kuva jonka heinäkuun lopulla 2013 lähetin palveluun, on puhelimella napattu kuva. Silloisissa instan automaattisuodattimissa oli tuollainen filmiruutua kuvaava kehys, ja jotakin värimuokkaintakin olen käyttänyt, ennen kun olen painanut julkaise-nappia.



Olen pitänyt  ikärasistisesti instaa enemmän nuoremman polven viestittelyvälineenä. Facebookin jälkeläisenä ja korvaajana, kun huomasivat (siis nuoret) vanhempiensa ja jopa isovanhempiensa valloittavan "naamakirjaa" kiihtyvällä vauhdilla. Puhelimella kuvattujen ja siitä suoraan jaettujen kuvien  ja fiilisten "kanava" se oli minullakin aluksi.
Napsein kuvia, kun muistin sellaisenkin tunnuksen omaavani, jostain käymistäni paikoista. Auton tai muun ikkunan läpi. Siitä mitä söin tai join. Ja muuta vastaavaa -ei niin vakavasti otettavaa ajankuluksi ja diipadaapaksi.






Kameralla kuvattujen kuvien sietämätön rajautuminen




Facebookin puolella mainostettiin ja mainostetaan kilpailuja tai muuta, joissa kuvan lähetys näkyville tapahtuu instan kautta. Pomarkun kunta peräänkuulutti kuvia Pomarkusta.
Ylläoleva kuva on ruudunkaappaus instaan laittamastani aiheen mukaisesta kuvasta Pomarkusta.
Se on ensimmäisiä ellei ensimmäinen kuva, johon liitin hashtagin. Tunnisteen tai tunnistesanan jonka eteen latetaan "risuaita-merkki": #. Tein annettujen ohjeiden mukaan, ja laitoin hashtagiksi: #palapomarkkua

Lataamani kuva oli arkistostani. Tavallisella kameralla otettu, yksi monien joukosta. Koska tietokoneella ei voi instaa päivittää, siis lähettää sinne aloituksia tai muuta sisältöä, siirsin kuvan ensin koneeltani puhelimeen, jolla tein loput eli lähetin sen sovelluksella kuvan.
Kuva rajautui instan algoritmeissa neliön muotoiseksi, koska en muistanut sitä. Kirottuani asiaa jossain, sain tyttäreltäni vinkin jolla kuvan saa näkymään kokonaisena. Lähetettäessä pitää painaa nappia joka venyttää kuvan kokonaiseksi.

Syynä harvalukuisiin päivityksiini onkin varmaan ollut tuo kameralla kuvattujen kuvien lähettämisen vaivalloisuus tai monivaiheisuus. Olen vierastanut puhelinta kuvan käytössä, vaikka kyse on vain tiedon siirrosta ja menetelmät on helppo sisäistää.
Minua on myös jonkin verran ärsyttänyt varsinkin valokuvafoorumeilla esiintyvä instagram-sivujen tuputus. Vasta aivan viime aikoina huomasin, että varsinkin "suuressa maailmassa" instagram on hyvinkin varteenotettava kuvienjakelukanava, jossa pyörii porukkaa ja instituutioita aivan vakavissaan. Teinit ovat jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen: snapchattiin, ja mitä niitä onkaan joista en tiedä muuta kuin nimet.






Innostus



"Tavallinen" verkkojulkaisuun tehty kuva. Keski-Porin kirkon saarnatuoli. Kuvattu mustavalkoiselle 6x6 rullafilmille Rolleicordilla, ja skannattu negatiivista.

Löysin muun netin kautta filmikuvaukseen ja mustavalkokuviin suuntautuneita instagram-viitteitä. Havaintoni kuvaus- ja kuvajakelun siirtymisestä instagramiin sai lisävahvistusta ja innostuin asiasta. Päätin opetella lisää.






Ensimmäinen hieman enemmän vakavissaan instagramiin postaamani koekuvaluonteinen päivitys. Ruudunkaappauksena sivultani. Sama kuva kuin edellinen, mutta lisäsin ennen lähetystä nuolet osoittamaan kuvan nurkkia, nähdäkseni miten se käyttäytyy.
Tein kuten joku "guru" netissä neuvoi, ja laitoin hashtagit jälkikäteen tietokoneella kuvan kommentiksi. laitoin ne kyllä ensin kuvatekstiin, kuten moni muukin. En tiedä onko sillä suurta vaikutusta kummassa ne ovat. Kommenttina lähetettynä niitä on helpompi hallita, koska en edelleenkään pidä puhelimella näpertelystä.





Jakoa ja kohdennusta

 

En ala enempää spekuloimaan tai luettelemaan, mitä olen lyhyen instagram-aktivoitumiseni aikana oppinut tai kokenut kokeilujeni perusteella. Mitä kukin kuviensa jukaisulta tai jakamiselta missäkin ympäristössä odottaa tai haluaa, on kunkin oma asia. Sen voi ottaa huvin kannalta tai hyvinkin vakavissaan. Oma tavoitteeni on jotain noiden väliltä, vaikka tapanani on ottaa kuva-asiat melko vakavasti ja harkintaa käyttäen.

Ensivaikutelmani instagramista pelleilynä, on muuttunut. Sillä on mahdollisuutensa.  Ja tavoitettavissa on ehkä yleisö ja kohderyhmä jota olen kaipaillut ja etsinyt. Olen menneen parin viikon aikana "perannut" Facebookkini ryhmälistaa melko raskaalla kuokalla. Poistunut jokseenkin kaikista suomalaisista valokuvausharrastus- ja wannabe-ammattilaisryhmistä. Parista vakavamminkin otettavasta. Oman mielenterveyteni ja läheisteni rauhan turvaamiseksi, tai ainakin edesauttamiseksi.
Poistin jopa oman, valokuvaukseen  ja kuvankäsittelyyn suuntautuneen "kakkossivuni"; kaupallisen / ammattisivuni. En ikinä laittaisi sivuni otsikoksi jotain photographer-setaitämä, tai setaitämä-photography. VMP!







Viimeisin, juuri ennen tämän blogikirjoitukseni kirjoittamaan aloittamistani instaan lataamani kuva. Katukuvauskategoriaan kuuluva tilannekuva Tampereelta, eräänä kesäisenä lauantaiaamuna, kun odottelin Kameratorin avautumista, ja kulutin aikaa kameraa ulkoiluttamalla liikkeen lähistöllä.

Linkki kuvan insta-versioon:
https://www.instagram.com/p/BnAzJ8xDUlr/?utm_source=ig_web_copy_link

Kuvan herättämä huomio on instagramissa erilaista kuin esimerkiksi Facebookissa. Olen laittanut useimmat kokemani insta-herätykseni jälkeen siellä julkaisemani kuvat julkisena jakona myös FaceBook-sivulleni. Twitteriin en ole jakanut vielä mitään, vaikka minulla sielläkin sivu on.
- Tätä kuvaa en laittanut FB-jakoon. Kukin saa ajatella kuvaa tavallaan. Valitsin kuvan julkaistavaksi sen kokonaisuuden perusteella. Talon seinässä olevien kohokuvien ilmet ovat niinsanotusti "kohdallaan" Koiran asuste on jotenkin hauska. Sommitelma ei ole aivan sääntöjen mukainen, mutta kuvan elementit tukevat toisiaan: yksi johtaa toiseen ja poljento on toimiva.
Ehkä aliarvioin feispuukkiyleisöni arvostelukykyä tai asennetta tämäntyyppisiin kuviin joita koneellani on paljonkin, mutta päätin olla jakamatta. Kuvavirrassa tämä pysäyttäisi ehkä jonkin kommentinkin verran, mutta ne kohdentuisivat suurimmaksi osaksi kuvassa esiintyvän naisen olemukseen, hänen takapuoleensa, ja minun kieroutuneeseen paprazzimaiseen pimeään puoleeni. Kuvakerronta ja kokonaisuudesta puhuminen olisivat pelkkä tekosyy jolla puolustella naisten ja heidän takapuoliensa muodostumien kuvaamiselle salaa ja varkain.
Näitä selkäpuolen kuvia ovat katukuvaussivut ja foorumit puolillaan. Joisskin harvoissa on kuitenkin jokin sanoma. Siksi tämä kuva.

Täytyy jatkossa ottaa huomioon Instagram-rajausvara, ennen kun laukaisee kameran. Jos sattuu kuvaamaan muulla kuin neliömuotoista kuvaa tuottavalla vehkeellä. Tosin kuvasuhteen saa digikamerassa muuutettua mieleisekseen, mutta niin tärkeä instagram ei vielä ole että sitä sen takia teksisin. Ainakaan tilannekuvauksessa.


Loppuuun huvin ja kokeilun vuoksi pari hashtagia, eli "häsää"

#jormalindqvist #JormaLindqvist #laiskurinpäiväkirja #katukuvaus #linkerque #instagram #streetphoto #streetphotography #lensculture #kissmyass







Porissa: 28.8.2018
.
..
...
..
.


-

22.8.18

Uutta Veistospuistossa

huom: värilliset lihavoidut  tekstinosat ovat linkkejä jotka avautuvat uuteen ikkunaan. Ainakin tietokoneella



Kävin tänään Harjavallassa, synnyinkaupungissani. Äitini asioita hoitamassa; apteekkia, hoitotarvikejakelussa, ruokakupassakin.
Käytiin lounasruokailemassa Ravintola Hakuninmäessä, jota suosittelen; tutustumisen arvoinen paikka, vaikka vähän kauempaakin käsin.



Veistospuistossa

Kun Merstolan suunnalla olin, kiersin ennen kotimatkaa Cedercreutz:in museon kautta. FaceBook- sivuillaan oli päivitys, joka kertoi veistospuiston saaneen täydennystä aivan juuri. 


Satakunnan Karhu - jonka tunnetuin versio tai valos seisoo Porissa, Raatihuoneen edustalla. Nyt uutena veistospuistossa, hieman pienempänä versiona. Porin ja koko Satakunnan tunnusmerkiksi karhupatsas tuli 1938, parin hylätyksi tulleen version jälkeen.




Porissa karhu katselee etelään, Raatihuoneenpuiston ja pohjoispuiston suuntaan. . .




  . ..  ja museolla museon suuntaan. Arkistossani on kymmeniä Porin versiosta. Ajattelin kaivaa niitä esiin vertailukuviksi, mutta tämä kuvapari riittäköön.






Vahti-Pekka 





Toinen uusista on "Vahti-Pekka". Cedercreutz:in saksanapaimenkoiraa esittävä veistos. Se on sijoitettu jokseenkin samaan paikkaan, jossa oli pitkään sijoitettuna Pontus. Nyt museo on saanut uuden "vahdin, kun Pontus lähti tai vietiin Harjavallan keskustaan liikenneypyrää koristamaan.

Vahti-Pekka on alkuperäiseltä nimeltään Pekka-koira. Se sai Vahti- nimensä Helsingin Kaivopuistossa toimineen Salus-sairaalan henkilökunnalta. Se paljastettiin kyseisen sairaalan edessä vuonna 1934. Nykyisin paikalla jossa Pekka edelleen seisoo, on Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Osoite Helsingin kaivopuistossa:  Kalliolinnantie 4
Google-Maps mahdollistaa kurkistamisen ympäristöön jossa veistos sijaitsee: Tein linkin näkymään
Veistoksen alkuperäinen kipsimalli (1932) on museon veistossalissa.




Pontus, Harjavallankadun ja Siltatien risteyksessä. Syyskuun lopussa 2017, auton ikkunasta hätäisesti otettu puhelinkuvatus. Henkilökohtaisesti en kyllä pitänyt, enkä pidä vieläkään mokomasta kulttuuritempusta; asettaa veistos ympyrän keskiöön. Mutta se on ilmeisesti Harjavallassa yleinen käytäntö.





Olen kuvannut tämän nais-hahmon ennenkin. Otin nyt kuvan pariksi seuraavalle, kuvakulmalla jolla hain hieman uutta näkemystä veistokseen. Huomioni kiinnittyi myös hämähäkinverkkoon, joka suurennetussa kuvassa (klikkaamalla) erottuu neidon leuan ja rinnan välissä.



Aiemmin puistoon sijoitetut veistokset ovat saaneet melko tyylikkäät nimitaulut. Tämä edelliseen kuvaan liittyen.

Kirjoitin blogiini veistospuistosta helmikuussa 2016, jolloin otin kuvat muunmuassa tuosta "ensi kertaa mallina" - veistoksesta. Kirjoitus on katsottavissa ja luettavissa tästä linkistä




Mutta vielä museoon, Cedercreutzin museoon. 


Osaan kirjoittaa sen nimen sujuvasti ja melkein joka kerta virhelyönneittä, vaikka nimi ei varsinkaan kirjoitusasussaan ole aivan jokapäiväistä selkosuomea. EC:n museo, myöhemmin kulttuurikeskuksenkin tittelin saanut kompleksi on tullut minulle tutuksi jo kauan sitten. Olen viettänyt siellä melko paljon aikaa jo ennen kouluikääni, ja alakouluaikana lisää. Opettajani; armoitettu kotiseutuneuvos vei luokkansa museoon joka vuosi. Maahengen temppeli, johon on koottuna laaja otos talonpoikaisesineistöä ja maataloustyöhön taustatoiminnot mukaanluettuna liittyvää esineistöä, oli ensisijainen opetuksellinen osa museota silloin.
Harjula, eli taiteilijakoti ohitettiin silloin melko nopeasti. Pääasiallinen mielenkiinnonkohde taisi olla sen salin lattialla komeileva tiikerintalja, vai oliko se leopardi. Veistossalissa ei taidettu käydäkään.

Myöhemmin olen käynyt museossa nimenomaan taidemuseon näkökulmaa painottaen. Harjulassa muutaman kerran, mutta joka kerta veistossalissa ja maalauskokoelmassa.
Isovanhemmillani oli side museoon ja sen taustayhdistykseen.  Harjulan aktiiviajan talonmiespariskunnan tytär joka oli paronin (EC) jonkinlainen silmäterä, oli aikuisemmalla ja varttuneemmalla iällään isovanhempieni perhetuttu. Kuten eräässä vanhassa blogikirjoituksessani olen kertonut; olen kotoisin kahden perheen ja sukupolven yhteisöstä. Päästen siinä kokemaan ja oppimaan monenlaista elämänaluetta. Ottamatta kuitenkaan läheskään kaikkea opikseni. Mikä on oikeastaan todella hyvä.
Mikäli tuo kasvualustani ja perimätaustani jotakuta kiinnostaa, tai vaikka ei kiinnostaisikaan, voi siihen tutustua ja jatkaa lukemista, palaamalla blogissani maaliskuuhun 2015; klikkaamalla TÄSTÄ.




Hyvää illanjatkoa




Porissa, Toejoella: 22.8.2018
.
..
...
..
.





18.8.18

Toivepuisto


Porin kaupunki asetti haettavaksi 150 000 euroa rakkaudella porilaisille-hyvinvointirahaa. Saajat julkaistiin kaupungin verkkosivuilla kesäkuun alussa. Asiaan voi tutustua tästä linkistä.

Yksi rahaa saaneista hankkeista on:  Toivepuisto, jolle myönnettiin 6000 euroa.
Hankkeen kuvaus, suora lainaus kaupungin sivulta:

"Toivepuisto – toiveiden puisto rakkaudella porilaisille!
Kiertokadun, Satakunnankadun ja Rautatienpuistokadun kainalossa uinuva puisto rakennetaan viihtyisäksi keitaaksi kehittyvän kaupungin sydämeen. Yhdessä tekeminen, osallistuminen, esteettömyys, virikkeellisyys, elämyksellisyys, pedagogisuus, Green Care ja tämän päivän älypuiston mahdollisuudet ovat Toivepuiston teemoja ja tavoitteita.
Kesän 2018 aikana rakennetaan puutarhavaja, jonka seinälle ripustettavalle valkokankaalle heijastetaan elokuvia alkusyksyn pimenevinä iltoina. Vajan ympäristöön maisemoidaan kivillä ja penkeillä istuma- ja piknikpaikkoja. Puistossa tullaan järjestämään tulevina vuosina monenlaisia tapahtumia: tarinatuokioita, runoiltoja, elokuva- ja musiikkiesityksiä, kevään heräämisen juhlia ja jouluisia seikkailupolkuja. Lapsille järjestetään kasvien tunnistusta ja puistossa voi kokea myös liikunnan iloa kahvakuulan, petankin, taichin ja joogan muodossa."  -  lainaus päättyy 




Niin - entä sitten ?

 

Asia ja juttu kiinnostaa, koska asuimme vielä pari vuotta sitten kyseisen Toivepuiston laidalla, Kiertokadulla. Muutimme pois syyskuussa 2016, nykyiseen asuinpaikkaamme rivitalonpäätyyn Toejoelle. Emme asuneet Kiertokadulla pitkää aikaa; kaksi ja puoli vuotta suunnilleen, tammikuun loppupuolelta 2014.

Sinä aikana kuvasin paljon sama näkymää: Puistonäkymää parvekkeeltamme. Otin melkein joka päivä kuvan samaan kohtaan asetetulla kameralla. Kamera vaihtui toiseen ajan kuluessa, mutta tavoittelemani vuodenaikojen kuluessa muuttuva näkymä tallentui nopeutetuksi videoksi, josta osia latasin YouTubeen. Tässä niistä yksi:







Otin viimeisen kuvan 25. syyskuuta 2016. Jätimme asunnon avaimet keittiön ikkunalaudalle, ja suljimme oven perässämme.



Palasin eilen (17.8.2018) puistoon ja "kulmille"

 

Toivepuisto-hanke on käynnistynyt, ja talkoita pidetty. Puisto on saanut uutta ilmettä. Puutarhaseura hehkuttaa toiminnallaan ja kansa valittaa ja kiukuttelee "kansassa",  eli Satakunnan Kansassa (lehti)  -sen verkkosivuilla ja pian varmaan paperisen version yleisönosastossakin,  tekstiviestipalstalla.
Kaikki on siis niin kuin pitääkin.



Miltä siellä näyttää nyt?

 




17.8.2018

ennen









Muuta


Kun noilla nurkilla olin kiertelin myös Keskuspuistossa, Kiertokadun "sisäpuolella". Kävin rautatieasemalla ja matkakeskuksessakin. Kuvia kertyi niistä enemmän kuin tästä Toivepuistosta joka ei minua oikeastaan kiinnostanut eikä kiinnosta niin paljoa että olisin sitä enempää dokumentoinut.




Kiertokatu 18, taustalla 16. Talojen peruskorjausta aloiteltiin, kun olimme muuttamassa pois. Nyt korjaus ja ehostus on ilmeisesti valmis. Kuva raikkaasta kerrostalosta syntyi niinsanotusti "laakista". Siirrettyäni kuvat kameran muistista koneelle, olin aikeissa alkaa muokata tätä jonkinlaiseen julkaisukuntoon. Mutta pääsin kerrankin vähällä. Tai jouduin pidättelemään itseäni, tarttumasta kuvaan enempää kuin koon ja pakkauslaadun osalta.
Olin tehnyt tarvittavat säädöt ja perspektiivinasettelut jo kuvaa kameralla ottaessani. Käytin objektiivia jossa on perspektiivinkorjaussäätö, ja runkona täyskennoista jolloin objektiivin kuva-ala on polttovälin mukainen. Riittävän laaja.




Sama talo, makuuhuoneemme ikkunasta kuvattuna, kadun toiselta puolelta. Sen seinästä näki sään lauhtuneen. Raudoitusten päät kuultavat huurteena talon seinissä.





Keskuspuistosssa, näkymää pohjoiseen. Pari taloa on vielä ruskeammassa alkuperäisvärissä. Omaan silmääni se sopii hyvin, jotenkin juurevampana kuin tuo edellä kuvaamani limevihreä tai mikälie.




Kiertokadun "kurvissa" ovat talot saaneet uutta väriä jo aiemmin. Kuva helmikuulta 2014






Isompi muutos asema-aukiolla



Ennen purkua ja kampuksen rakennusta





 . . . ja uusi kampus valmiina.





Asema-aukio muuttui täysin. Uusi matkakeskus, kuvattuna rautatieaseman portailta vuosi sitten.






Ja eilinen, 17.8.2018-  kuva edellisestä oikealle. Kampuksen ja rautatien väliin rakentuu kerrostaloja. kaksi harjakorkeudessa, ja kolmatta perustetu jos oikein näin tai katsoin.




Lopuksi kolmen kuvan panoraama, aseman eteläpuolelta kampuksen suuntaan

 






Porissa, Toejoella: 18.8.2018
.
..
...
..
.


16.8.18

Mistä kuvaamisessa on kysymys



 

Eräs näkökulma, katu- ja tilannekuvauksen tapauksessa. Lainasin tekstin maailmankuululta kuvaajalta, jonka nimen kirjoitan tämän blogipäivityksen loppuun.



"Valokuvauksessa on kyse ratkaisevasta hetkestä. Siitä sekunnin murto-osasta, jolloin painaa laukaisinta.
Jos myöhästyy, hetki on kadonnut ikuisesti.

Valokuvaajan pitäisi aina olla nimetön kasvo väkijoukossa.
Jos kohde huomaa kuvaajan, hän alkaa poseerata, halusi tai ei.
Silloin valokuva on konstruktio eikä todellisuuden tallenne.

Kamera ei valehtele, mutta valokuvaaja valehtelee muokatessaan ympäristöä ja sovittaessaan sen näkemykseensä."



Edelläolevaan törmättyäni, ja sen sisältöä ja sanomaa mietittyäni, kolusin menneen kesän kuluessa kertyneiden kuvieni joukosta jokusen. Näissä on havaittavissa jotain, kun tarkemmin katsoo tai muistaa lukemansa uusiin kuviin tutustuessaan.
Kuvat puhukoot jälleen puolestani. Yritän olla valehtelematta.


Polttariporukka


Kirjaston toimipiste Jazz-puistossa



Minut on havaittu

.
Katsekontakti. Vai poseeraus?



Ratkaiseva hetki



Taistelunäytöksen jälkeinen palautuminen



Ohikiitävää ja ohjattua



"Nimetön kasvo väkijoukossa"





Filmikuvia

Olen kulkenut useana päivänä kaupungilla "joutomiehenä", kameraa ulkoiluttamassa samalla kun vähän itseänikin. Heinäkuun loppupuoli ja elokuun alku oli hyvin helteinen, mikä jonkin verran halvaannutti tai laiskisti minut neljän seinän sisään kotiini.
Tapahtumista ja muusta dokumentoinnista on kuitenkin kertynyt melko suuri määrä kuvia, jotka "avautuvat" vasta ajan kuluessa. Vaikka pääpaino on edelleen nykyaikaisessa digi-värikuvauksessa, on filmillekin valottunut jo jotakin. Väriä en ole käyttänyt filmille kuvatessani vielä ollenkaan.

Edellä olevassa kuvasarjassa oleva kuva keskiaikaisesta taistelunäytöksestä palautuvasta ritarihahmon omaavasta henkilöstä on kuvattu filmille.
Tässä muutama "osuma", kesän filmikuvista. Aluksi mukana vertailun vuoksi myös puhelimella otettu tyypillinen digi- ja sen säälittävä(!) mustavalkomuunnos. Inhoan ja halveeraan digitalisia muka-mustavalkokuvia.


Filmiltä skannattu - ja puhelimella kuvattu


Mustavalkomuunnos edellisen kuvaparin värikuvasta










"Me olemme omatunto maan" - Teksti Keski-Porin kirkon sankaripatsaan graniitissa





Lupasin tekstin alussa kertoa kuvaajan nimen.
Hän oli Henri Cartier-Bresson.
Wikipedia kertoo vähän, muu netti paljonkin





Porissa: 16.8.2018
.
..
...
..
.



7.8.18

Räpsy vai kuva



Mikä on räpsy, mikä on sen ero kuvaan  -oikeaan valokuvaan?
Tuollainen kysymys esiintyy säännöllisesti kuvausfoorumeilla sosiaalisessa mediassa. Jotkut vähättelevät kuviaan, sanomalla niitä räpsyiksi.

Kun räpsy muokataan ylisaturoiduksi kiiltokuvamaiseksi nykytrendipaskaksi, pikseli- ja välinerunkkaajat ovat tyytyväisiä ja taas satelee tykkäyksiä niin ihq...
Perskuta että sapettaa   :D



Liityin, tai pääsin mukaan pariin ulkomaiseen kuvaryhmään. Suosittelisin edelläirvailemiani suomalaisia pikkusieluja tutustumaan pohjoismaiseen ja keskieurooppalaiseen kuvatyyliin ja  -kerrontaan. Mutta mitä hyötyä siitä olisi?  Uusi mark-tieskuinkamones versio jostain peilitttömästä tai peilillisestä multikamerasta ilmestyy syksyllä, ja se on pääasia uvaus-skenessä.



Ylläoleva kuva syntyi kahdestatoista räpsystä. Rakensin niistä ison kuvan laivasta, joka oli lastaamassa puutavaraa Mäntyluodon satamassa. Laivan kotisatama ja "lippu" on Hong Kong.

Räpsyt olivat hurjan kokoisia, pitkältä sivultaan yli 5000 pikseliä. Pienensin ne ensin 1600 pikselisiksi, ja annoin photarin tehdä panoraaman niistä. Sitten vähän perspektiivinkorjausta, joku varjokohta vaaleammaksi. Väriä kohdalleen ja maltillinen terävöinti.

Tuuppasin tekeleeni, joka ei enää ollut räpsyjen räpsy vaan kuvaksi tullut kuva, Flickriin. Sinne, kun kuva ei pääse muuualla oikeuksiinsa, kokonsa puolesta. Seinällähän tuollainen pääsisi oikeuksiinsa parhaiten, mutta tulisi myös kalliiksi.
Linkitin kuvan flickristä tänne blogiin, ja klikkasin asetuksista sen koon alkuperäiseen kokoonsa. Kuva karkaa näytön ulkopuolelle. Tein sen ihan piruuttani.

Sitten toiseen asiaan:


Häviöllinen kuvanpakkausmuoto: JPG, eli "jiipekki"

Muuta asiaa, asiaakin. Miten uudelleentallennus tekee jpg-kuvan laadulle?
Tuleeko siitä kelvotonta mössöä?
Otin ja kokeilin.


Aluksi "nollakuva": Rajaus mustavalkofilmin negatiivista skannerilla skannatusta TIF-kuvasta, joka tallennettu jiipekkinä parhaalla laadulla.


Seuraavaksi jpg- kopiot siten, että seuraava kuva on tallennettu parhaalla jpg-laadulla edellisestä kuvasta, numeron lisäämisen jälkeen. Tällä systeemillä pitäisi kuvanlaadun huonontua kuva kuvalta, koska jiipekki on niinsanottu häviöllinen kuvanpakkausmuoto.




















Lopuksi avasin edellisen, kuvan numero 0123456789, lisäsin siihen tekstin ja tallensin web-muotoon, parhaalla laadulla:




Näistä kuvista kukin voi tehdä johtopäätöksen, mitä tapahtuu kun pahamaineinen  jiipekki  (JPG-kuva) talletetaan 10 kertaa uudelleen ja peräkkäin. Kuva pakkautuu joka kerta enemmän ja enemmän, ja informaatiota häviää pakkauksen takia.

Ooks vähä onnelline

Olen. Monessakin suhteessa. Kaikihan on suhteellista. Otsikon kysymys on porilainen, porilaiseen tapaan. Ei tarkoita varsinaista onnellisuut...