Radioromantiikkaa ja kevättalvea

 

Kulunut viikko on ollut säiden puolesta nätti. Päivälämpöjä melkein kymmenen asteen verran monena päivänä. Mutta ei hätää: Ilmatieteiden laitokset rummuttavat rytinän olevan tulossa viikonlopun aikana. Melkein myrskyksi asti. Iltalehdistö uhoaa takatalvea. Takatalvi maaliskuussa ?
Kehoittavat nauttimaan vielä kun on mahdollista, sillä viikonloppuna se ei enää ole. Iltasanomien ja
-lehtien uutisvirta on idioottimainen lukunsa, jota ei kannata seurata someseinällään ellei ei halua päätyä kiroilemaan tietokoneelleen.

Loppupuolella kuvaa ja ajatusta viikon varrelta, mutta ensin
vekotinasiaa ja nettihistoriaa

Lööppimedian lisäksi Suomen Yleisradiokin uutisoi muunmuassa että pitää hommata patteriradio. Ja seuraavassa uutisoi että kansa on rynnännyt ostamaan kaupat melkein tyhjiksi niistä. Varautuakseen tulossa olevaan. Mikä se sitten onkaan. 
Patteriradio . . .    radio josta voi kuunnella radio-ohjelmaa ja joka toimii pattereilla, siis paristoilla. 
Kyseessä ei siis ole kaikkien patteriradioiden äiti, jollainen meillä oli Sampolassa silloin kun Väinölässä toimi vielä Porin lyhutaaltoasema joka lähetti lyhytaaltoradiolähetyksiä ympäri maailman. Sopivalla avaruudellisella kelillä lähetys kuului vaimeana patterista; lämpöpattterista. Joillakin olivat soineet hellan levyt ja uunit. Aku Ankassa vastaavaa kuului hampaanpaikasta. 

Minulla ei ole patteriradioiden suhteen hätä päivää: Minulla on niitä kaksi! Toisessa on CD-soitinkin. 
Sony Walkman oli sensaatiomainen, maailman ihme. Korvalappustereo. Sitä seurasi kuvassani esiintyvä "diskman", tapauksessani lisänä FM/AM, eli radio. 
Sain radionhamstrausuutisista inspiraation ottaa kuva noista radioistani, ja päädyin aloituskuvassa HDR-kuvaamaan, tällä asetelmalla. En ottanut kuvaa kännykän HDR-hienoudella, koska se tuottaa sellaista hoodeeärrää mitä en viitsi ääneen sanoa, tai muuten vain mitä sitä sattuu huvittamaan. 
Joten tein kuvan niin kuin se otetaan ja tehdään: Viisi kuvaa jalustalla, prikulleen samalla rajauksella ja tarkennuksella. Yhden aukon portain: -2, -1, 0, +1, ja +2. Sen jälkeen ne kuvat photoshoppiin ja sillä pinkkaan ja lopputulos säätöihinsä. Ei niin mutkikasta, kun photarissa on nappi: "tee kuvista hdr". Mutta säätää täytyy ettei tule siirappia ja kiiltokuvaa. 

Sony Walkman:in laitesarja seurasi äänitallennemuotojen kehitystä, ja kasvoi sen mukana. 
C-kasetin jälkeen CD-levyjä toistava, mutta eksoottisempiakin. Digitalisen äänen tallentaminen niinsanotulla cd-laadulla oli kovassa huudossa harrastajien keskuudessa. 
Tämä tallentava ja toistava MiniDisk-walkman on minulla edelleen aktiivikäytössä. Käytän sitä äänentallennuslaitteena paikoissa ja tilanteissa joihin ei voi tietokonetta kuskata. Ja usein kotonakin. 
Walkmania valmistettiin myös dcc-  ja dat-versioina. Dat oli niin kallis, ettei sellaista silloin oikeastaan voinut ajatellakaan. 
Sitten tuli MP3 soitin joka syrjäytti walkmanit. Ja nykyään maailma on jo ääriään myöden auki älypuhelinten ja spotify:n, Youtuben, ja  mitä kaikkea onkaan- myötä. Kuulokkeet ovat langattomia korvakäytäviin upotettuja nappeja. 

Edesmennyt sivuni Internetin arkistossa

Kuvakaappaus Wayback Machine- sivulta, jolla toimii yksi Internetistä edesmenneiden sivujen arkisto. Kuten sanotaan, nettiin laitettu ei koskaan kokonaan katoa. 
Kuvassa on tallenne www-sivultani, vuodelta 2007. Skenaario tilanteesta jossa EMP on polttanut piirilevyt, tai on tapahtunut jotain muuta kamalaa tai väistämätöntä. 
Ylläpidin tai loin tuolloin omaa nettisivua, jonka yksi pääaiheista oli Dead media; menneen ajan äänentoistolaitteet, ja vähän videonkin. 
- tekstin pystyy lukemaan, kun kuvan klikkaa isommaksi, tai menee kyseiselle sivulle. 

- linkki arkiston dead media-sivulle, jonka linkit toimivat osittain. 
- linkki arkistoidulle pääsivulleni, vuonna 2007. Sivun ylälaidassa aikajana sivun julkaisuivaiheisiin
- linkki arkiston pääsivulle 

Tätä kirjoittaessani arkistossa on otoksia ja tallenteita yli 668 biljoonalta sivustolta.
Biljoona on miljoona miljoonaa eli tuhat miljardia eli miljoonan toinen potenssi: ² = 10¹² = 1 000 000 000 000. Näin ollen se on luku, jossa on 1 ja 12 nollaa.
668 biljoonaa kirjoitetaan: 668 000 000 000 000. 

Silmälappuvideot: 1980-luvun vitsi

1980-luvulla; kun korvalappustereot, c-kasettiwalkmanit olivat "hottia", vitsailtiin luritellen että "korvalappustereot ja silmälappuvideot". Videot olivat silloin videonauhureinakin kuluttajakäytössä  elinkaarensa alussa "tavallisissa huusholleissa".  Silmälappuvideot eivät edes märkä uni, vaan vitsi tai  scifi-kuvitelmaa. 
Nykypäivänä VR-lasit (Virtual Reality, eli virtuaalitodellisuus) ovat tavallinen laite monessa sovellutuksessa. Droneakin voi ohjata sellaisilla, ja pelata pelejä ynnä muuta turhanpäiväistä. 
Sain jostain hyvästä palkkiona karvalakkimallisen VR-kuvan katseluun tarkotetun pömpelin, joka esiintyy tässä 2017 ottamassani selfiessä naamani peittona. Sen jälkeen se on saanut pölyttyä jossain kaapissani. Mutta kokeilla täytyi. Katsoin muistaakseni YouTubeen ladattua, tarkoitukseen viilattua filminpätkää joka oli kuvattu veden alla haiparven keskellä. Hienohan se oli tai on. 

Otin vekottimen kaapista esiin, ja kokeilin sopiiko muutama kuukausi sitten hankkimani isokokoisempi puhelin siihen. Mahtui juuri ja juuri. Ja näyttää suuremmalla näytöllään VR- ja 360° videot (ja kuvat) paljon hienompina kuin vanha puhelimeni (kuvassa valkoinen). 

Kevättalvea

Illan pimeydessä, perjantaina; 18.3. - viikko sitten: Satuin avaamaan parvekkeen oven hetkellä jona pysähtyi linja-auto Kaivokadun loppupäähän, vanhusten rivitalojen edustalle. Se jatkoi Junnilaan, johon hätämajoitettiin viitisenkymmentä Ukrainan sodan pakolaista. 

Lähdin lauantaina, 19.3. ulkoilemaan, vakiintuneelle reitilleni. Voisi ajatella että menin uteliaisuuttani Junnilan puistopihan läpi merenrantaan, ja edelleen rannassa olevan pöydän maisemiin. Nähdäkseni Junnilaan saapuneita. Ehkä niinkin, ehkä ei. 
Otin tämän ja muutaman muun kuvan dokumentiksi siitä miltä maisema näytti. Arkistooni, vertailukuvaksi muihin vastaaviin näkymiin samoilta paikoilta eri vuodenaikoina. Niitä on kertynyt satoja, Reposaaressakin ollessani. 

Tämän kuvan ottaminen oli eräällä tavalla raskas napin painallus, tai kännykän näytössä olevan laukaisinsymboolin. Minulla on eräs "vaiva" tai toisella katsantokannalta ajatellen rikkaus. Se on saanut viime vuosina nimityksen erityisherkkyys. En ole saanut siihen diagnoosia, mutta vahvat oletukset sen olemassaolosta. Niin lääkäreiltä, psykologilta kuin itseltäni. On helpottavaa tietää mitä se on. 

Kävi niin, että kävellessäni Junnilan puistosta rantaan, vastaani tuli äiti ja tytär. Käsikynkkää varovasti liukkaalla polulla. Nyökkäsin, kuten tapanani on. Ja jatkoin rantaan. He jatkoivat vieraskirjalle. Jatkoin rannasta tuon pöydän ääreen. Istahdin penkille. He tulivat hieman hämillään ja varoen luokseni. Tytär kysyi englanniksi, puhunko sitä. Vastasin puhuvani, varmaankin yhtä sujuvasti kuin hän. Äitinsä puhui ukrainaa. Kysyi olenko local. Olenhan minä. Kysyi onko kivirakennelma jokin vanha linnoitus. Kerroin olevan vieraskirja. Muutama lause vaidettiin, joista ei enempää. Jatkoivat taholleen, minä omalleni. 
Sitten se iski: reaktio jonka olen kokenut muutaman kerran jossain kulkiessani. Jouduin heidät kohdatessanikin "pitämään itsestäni kiinni" täysin voimin, ettei mennyt roska ruman äijän silmään. Mutta kun olivat menneet ja kuljin Junnilan rakennuksen ohi, kävi käsittämätön kylmä mutta samalla lämmin aalto lävitseni. Annoin itselleni periksi.  Samanlainen on mennyt, kulkiessani Satalinnan (tuberkuloosiparantola sittemmin sairaala) fasadin editse. Paikassa jossa tuhannet ovat menehtyneet. Nyt tunteeseen sekoittui lämpöä jonka tulkitsin Junnilassa olevien jonkinlaiseksi suureksi helpotuksen tunteeksi, mutta myös heidän ahdistuksensa kaikesta kokemastaan.
Erityisherkkyyteni on korostunut muutaman menneen vuoden aikana, mutta ollut aina olemassa. Se rajoittaa elämääni joidenkin tilanteiden tai asioiden suhteen. En voi mennä esimerkiksi konserttiin, teatteriin tai edes elokuviin, jos esitys on tietynlainen. Jos kauppakeskuksessa tapahtuisi flash mob, joutuisin melko varmasti pakenemaan. Flashmob?  Se on spontaani musiikkiesitys paikassa jossa sellaista ei luulisi tapahtuvan. Laitan esimerkiksi tämän Kampin kauppakeskuksen tapauksen, jota voin katsoa ja kuunnella (luureista kovalla volymilla) vain yksin. 
Se siitä -viikon tunnustuksellisesta osuudesta. Eteenpäin !

Kirjoitin viikko sitten, että skanneri menee eläkkeelle. Etten enää tee....
Tein kutenkin. Poikkeus vahvistaa säännön. Sain viestin, jossa kysyttiin tekeekö joku muu. 
Otin tehdäkseni, kun kyseessä oli vain kuuden negatiiviruudun skannaaminen digikuviksi. Reposaaressa tunnetaan naapuriapu, johon kategoriaan tämä sopi hyvin. Voin poiketa lupauksestani jatkossakin, mutta satojen- jopa tuhansien kuvien työrupeamat ovat ohi. 

Maanantaina, 21.3. taisi olla tähänastisen kevättalven lämpimin päivä. Kirkasta ja tyyntä oli. Minua ei saa jäälle, paitsi ehkä traktorin perässä. Tässä tapauksessa kävelin ulkoilulenkilläni tavallaan jäätä pitkin, linnakepuiston rannasta Junnilan rantaan. Ahtojäävallin ja rantaviivan välisellä tasasisella jäällä. Halkeamakohdissa näkyi melkein metrin paksuisen umpijään alla hiekkaa ja kiviä. Kasautunut jäävalli meren puolella oli paikkapaikoin viiden metrin korkuinen. Tunnelma oli minulle ennen kokemattoman hieno. Melkein käsittämätön, ja ladatessani tämän ja toiseen suuntaan ottamani näkymän paikan päällä suoraan Facebook-seinälleni, laitoinkin jakosaatteeksi vain sanan: "käsittämätöntä". 

Tuo ja muutama muu kuvani saivat kuitenkin osakseen kommentteja, jotka turhauttivat minut melko perusteellisesti. Päädyin poistamaan ne, ja poistamaan myös someluku- ja varsinkin melko kirjoitustyyliltään minua väsyttäneen henkilön "listaltani".  Kestän kyllä kritiikkiä, eikä tapauksissa oikeastaan ollut siitä kysymys. 
Eihän näistä pitäisi "takanapäin" puhua tai kertoa, mutta mittani täyttyi hiljalleen ylärajalleen ja potkua tuli annettua ja estolistaa täydennettyä. Pari viikkoa sitten ihmeteltiin ja luultiin skannaavani ja reproavani kuvia paremmilla laitteilla kuin mitä tein. Minä siihen ensin, ettei kuvasta voi päätellä menetelmiä joita käytän. Poistin julkaisuni. 
Tästä jääkenttäkuvasta tuli kommenttina kehoitus valottaa 2 aukkoa yli. Kommentoin että kuva on kännykkäräpsy, jonka otin automaattitoiminnolla. Eikä sitä tarvinnut photarilla jälkikorjatakaan vaan meni sellaisenaan talteen. Puhelimessani on kyllä käsisäätömahdollisuudet ja jopa raw. Mutta mukanani on aivan eri vehkeet, jos on "tosi kysymyksessä". Dokumentti- ja muistiinpanokuvaukseen sopii erinomaisesti nykyaikainen puhelinkin. Taide erikseen. 
Pahoitteluni joka tapauksessa potkimalleni, mikäli sattuu tätä lukemaan. Laitan kommentoinnin pois päältä tämän julkaisuni kohdalla. Monestakin syystä. 

Paperi on väärän painoista, huonolaatuista, tai muutoin ei-katu-uskottavaa tai taiteellista. Kynäsarjasta puhumattakaan  :D

Haksahdan silloin tällöin - tosi harvoin piirustelemaan. En edes kerran vuodessa, mutta joskus inspiraatio laittaa tarttumaan lyijykynään. Aika pehmeään 6B-sellaiseen. 
Tein hybridin; piirros ja valokuva samaan kuvaan. Skannattu piirrosluonnos ja kuvattu päällekäin. Valokuva erottuu juuri ja juuri skitsin alta. Kohteena ja mallina Junnilan vieraskirja. 

tein videonkin

Piirtäminen tai luonnosraapustelu on tekemistä jossa ajatukset kohdistuvat vain ja ainoastaan tekemiseen. En harrasta piirtämistä, mutta se kiehtoo. Maalaamistakin olen joskus yrittänyt. Akryylillä. Öljy kiinnostaa, mutta taitaa jäädä kokeilematta. 
Rupesin pohtimaan valokuvaamista. Päädyin siihen, ettei valokuvaaminen ole minulle harrastus. En siis toisinpäin sanottuna harrasta valokuvaamista. Se on väline ja tapa käsitellä varsinaisia mielenkiinnonkohteita. Tehdä kuvallisia muistiinpanoja milloin mistäkin. Valokuvausta harrastettaessa on tärkeää tai huomionarvoista kertoa millä aukolla, ajalla, ja isoarvolla kuva on otettu. Joissain tapauksissa on kerrottava tai toitotettava, millä kamera- ja linssimerkillä ja -mallilla kuva syntyi. Harrastajat kilpailevat kuvillaan kerhokokoontumisissa, joita en missän mielessä väheksy. Mutta vieroksun, kun olen siinä mielessä epäsosiaalinen ja introvertti. Some ja face mahdollistavat kuvien jakamisen vaikka minne. Olen tainnut aiemminkin puhua tai kirjoittaa "peukkujen" keräilemisestä, joten ei siitä nyt enempää. 

23.3. oli päivämäärä jona ei voi katsoa pyöräilykautta alkaneeksi, kun seuraava kerta saattaa lykkääntyä "takatalven" takia. Mutta lähellä se on joka tapauksessa. 
Pyörän 5 kuukauden talviuni päättyi, kun polkaisin Siikarantaan ja Ketaraan, joista varsinkin Ketara on mieleiseni. Olen käynyt siellä viimeksi 25.10.2021. Siikarannassa 27.10.2021. 

Ketaraan (Pikku-Ketara) johtava kannas ja silta olivat jo sulat, mutta saaressa vielä melko paljon lunta. Maantieltä johtava polku oli paikoin jäinen, mutta pysyin pystyssä. 
Taustalla Tahkoluodon voimala, ja saaren takana alue jolle on tulossa vanadiinin talteenottolaitos. Se lisää aikanaan nykyisinkin vilkasta rekkaliikennettä Tahkoluotoon. Kevyenliikenteenväylä Tahkoluodon tienhaarasta Kirrinsantaan olisi paikallaan, mutta eihän sellainen poliitikkojen perseitä liikuta. 
Mutta saattaisi olla osa elävöittämistä. 

Palattuani vuoden ensimmäiseltä pyörälenkiltä, maalasin pyörän ketjusta yhden lenkin punaiseksi. 
Kuivukoon muutaman päivän. Merkkasin sen punaiseksi, kun täytyy laskea ketjun lenkit. 
Täytyy hommata varaketju, ja tilattavan ketjun lenkkimäärä täytyy saada selville. Oikean mittaiseksi sekin täytyy varmaankin katkaista. Harkinnassa on, ostanko katkaisutyökalun itselleni, vai ostanko pyöräkorjaamolta määrämittaiseksi laitetun ketjun. Linkki korjaamoon jota parempaa en ole kokenut. 
Lienee aikanaan aika käydä kaupungissa, jossa olen käynyt viimeksi syyskuussa  puoli vuotta sitten. Lykkään johonkin vapun jälkeiseen elämään, niin saan samalla siksi valmistuvan uuden torirakennuksen purkkiin. Omenahotellin / Juhanaherttuan talon tontille rakentunut kerrostalokin on valmistunut jo ajat sitten, joten sitäkin....    ja Karhukorttelia / entisen meijerin nurkkia, ja vaikka mitä muuta. 

Mutta katsotaan nyt aivan ensin tuo kamala takatalvia myrskyrytinä joka on pauhattu tulevaksi...  huomenna. 

Tänään on Marian ilmestyspäivä. Kalenterissa se on siirretty ylihuomiselle sunnuntaille. Leonardo da Vincin maalaus: Annunciation, tai sen Firenzessä 50-luvulla tehty miniatyyrikopio on seinälläni, tietokoneen ruudun yläpuolella. Siksi nytkin muistutus siitä. 

Pikkutaululla on tarinansa. 2014, asuessamme Kiertokadulla, olohuoneen seinälle mahtui Spr:n kierrätysmyymälä Kontin muuttomyynnistä ostamani palapelistä tehty taulu. Olisin halunnut ostaa vain tuon pikkutaulun, mutta se ei ollut erikseen myytävänä vaan vain ison kanssa yhdessä. Myyjäliike ei kerro mistä tavaransa ovat peräisin. Villi arvaus, että taulu on koiristanut jonkun seurakuntatilan seinää. 
Tieto kiinnostaa edelleen, vaikka taulu on ollut ja mennyt. 
Eli 30 euroa pöytään, ja hommaamaan kuljetusta. Taulu painoi viitisenkymmentä kiloa, ja oli kooltaan hankala. Leveyttä yli kolme metriä ja korkeuttakin melkein puolitoista. Sain kuljetuksen edullisesti, ja taulu tuli pitkälle ulottuvan hiiabin avulla parvekkeelle, josta edelleen sisään ja viimein seinälle. 
Muuttaessamme toiseen, rivitaloasuntoon; ei taululle ollut enää paikkaa. Mutta pikkutaulu jonka takia isonkin jouduin ottamaan, on edelläkertomani. 
---- kuinka monta palaa oli ison taulun "palapelissä" ?     13 500. Kolmetoistatuhattaviisisataa. 

Annuntiaitio Marie mainitaan suomalaisessa perimätiedossa jo 1351. Viimeisen kerran  Marianpäivää vietettiin arkipyhänä 1954. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo että se siirrettiin sen jälkeen edelliseen sunnutaihin. Tänä vuonna se ei pidä paikkaansa, kun sunnnuntai on päivästä seuraava eikä edellinen sunnuntai. 
Ajantieto kertoo Marianpäivän olleen myös merkittävä säätä ja kevääntuloa jakava merkkipäivä. 
Tämän votisen enteiden perusteella tuleva kesä ei ole ihan huono. 

Hyvää viikonloppua, ja Marianpäivää-     ja  kellon aikaa tunti eteen pyhäävastaan yöllä. 

Reposaaressa: 25.3.2022

____

___

__

_

-

.

___

Skanneri eläkkeelle ja broddit naulaan

Mennyt viikko on ollut minulla kaksijakoinen. Säätila on ollut keväinen, kevättalvi näyttänyt kauniilta kun aurinko paistoi alkuviikon tai oikeastaan viikon päivät putkeen. Tänään sataa.
Viikon alkupuoli oli minulla hektinen, kun puursin saamani digitointiurakan melkein apinan raivolla loppuun, kuten sanonta kuuluu.  Sain homman valmiiksi keskiviikkona. Deadline olisi ollut vasta huhtikuulla, mutta niin kuin usein ennnenkin, en saanut rauhaa kun työ oli kesken. Nyt on liike lakannut, rauha tullut. Joutenolo.

Vähäistä ulkoilua, broddit jalassa

Pidin lauantaina 12.3. väkisin välipäivän kuvahommissa, ja ulkoistin itseni rannoille. Viikon mittaiseksi muodostuneen kirkkaan poutajakson ensimmäinen päivä. Kuva on jostain Junnilan ja lontoonkallioiden puolivälin paikkeilta. Melkoiset ahtojäävallit rannan tuntumassa. 
Niistä tai niillä liikkumisesta olisi varoituksen sanoja, mutta harakoillehan ne suurin piirtein ovat aina menneet. Tuolla kohdalla jäävalleja liikkuminen on melkein vaaratonta, mutta joissakin kohdin hapertuva jää saattaa pettää kulkijan alla ja siitä putoaa meren tekemään onkaloon. Lopun voi kukin kuvitella tai ajatella tykönään.
Joku on joskus varoittanut asiasta, siis paikan päällä oikein ääneen sanoen. Vastakaiku on ollut haistattelua ja muuta vastaavaa käsimerkkiä. 

Keskiviikkona 16.3.
Saatuani digitointityön valmiiksi, lähdin iltapäivällä toiselle kävelylleni viikon aikana. Suuntasin Marina Merilokille, sahan kanaalin suulle. Siellä on varsinkin veneilijöillle polttoaineautomaatti, mutta ympärivuotisesti myös autoilijoiden ja mopoilijoiden käytettävissä. 
Menin katsomaan, ovatko hinnat ajan tasalla. Olivat ne nouseet samalle tasolle kuin muuallakin, mutta pienellä viiveellä. Edellisellä kerralla käydessäni, Merilokilla taisi olla Suomen halvin bensa ja diesel: 98 oli silloin vielä viime kesän hinnassa: 1,99 euroa litra, kun Suomen kalleimmaksi rankatulla Pihlavan Seo:lla se oli 2,40. Kesäinen 1,99 hämmästytti minua korkeudellaan, kun se vappuna (2021) pomppasi 1,69:sta siihen. 
Omakohtaisesti polttoaineen hinta on minulle yhdentekevä asia, kun hävitin autoni vajaa vuosi sitten enkä ilmeisesti enää koskaan sitä osta. Mutta siinä mielessä se ei ole yhdentekevä, kun ruoka ja kaikki muukin kulkee kauppoihin polttoainetta käyttävillä kuljetuksilla. Jossain vaiheessa ruuan hinta tulee melko varmasti nousemaan. Kuinka paljon, jää katsottavaksi.  Kepulainen maatalousministeri maalaa kauhukuvia ruuan hinnan kaksinkertaistumisesta, tai ostoskorin. Prosenttilukuja esitetään mediassa: 10% nousee, sanoo joku tutkija. Toinen päivystävä dosentti arvioi tai summaa nousuksi 1,5%.
Kuten entinen pääministeri sekoili prosenttilaskuissaan, ei laskutaito tai hahmotuskyky ole muillakaan ministereillä hallussa. Jos ruokakorin hinta tuplautuisi, olisi nousu 100%. 

Otin ja kuvasin iltapäiväkävelyni videolle, jota voi katsella ja kuunnella ylläolevasta. Videoruutuuun aukeaa YouTube-logo, jota klikkaamalla videon saattaa katsoa vähän isompanakin. Video on pitkähkö, varttin mittainen. En leikellyt sitä tällä kertaa lyhyemmäksi. Youtube-kanavani ei ole vlogityyppinen, kun en kuvaa itseäni höpisemässä joutavia. Tässä on poikkeuksellisesti parissa kohdassa pari kommenttiani, mutta ne eivät tule tavaksi. Inhoan ääntäni, kuten moni muukin omaa ääntään kun sitä ei normaalisti kuule. 

Leikkasin videolta sittenkin jotain: Nyrpeän naamani joka tallentui videolle Santun rannassa. Sanon siinä kameralle että mitä hel...! Painoin yhtä kameran napeista väärin ja gimbaali kääntyi omaan naamaani, eikä totellut kääntöyrityksiäni ennen kun painoin paussia. Pistin leikatusta kohdasta stillin, ja tähän inhorealistiseksi varoitukseksi. Aurinko paistaa ja paljastaa armotta  hiljalleen rypistyvän ja rappeutuvan olemukseni. Ajoin partani tämän nähtyäni. 

Edelläolevassa videossa kuuluu askelten narske. Se johtui kengissäni olleista liukuesteistä, jotka ovat tässä kuvassa lenkin jälkeen kuivumassa. Tapanani on suihkuttaa niistä hiekat ja muu. Mutta jos tiedän lähteväni seuraavana päivänä liikkeelle, jätän ne kenkiin kiinni. 

Broddit !

Kuulin tai näin tuon minulle uuden sanan: broddit,  kommenteissa, kun pistin kävelylenkkivideoni myös facebook-seinälleni. Nyt tiedän että piikkikengillä on sellainenkin kutsumanimi. Pistin jopa googleen haun, mutta sanaa ei siinä merkityksessä siellä esiinny. 
Broddit, siis nämä liukuesteiksi kutsumani mainiot vehkeet saa pian pistää kesäkorjuun; naulaan. Kun vielä pari viikkoa kuluu, eikä mitään ihmeitä säätilassa tapahdu, alkaa pyöräilykausi jota olen odottanut koko talven. Vaikka turha sitä on vuodenvaihteen ja huhtikuun välillä enempää odotella. Tulee aikanaan. 

Kun minulla on "kaikki" muistiin merkittynä, katsoin excelistäni liikkumisiani. 
Pyörä meni talliin ja talvilevolle 18.12.2021. Sen jälkeen olen liikkunut ja ulkoillut jalankulkien epäsäännöllisesti 90 päivän aikana, yhteensä 70 kilometriä. Vaatimatonta, mutta en ole ottanut ulkoilun suhteen mitään tavoitetta. Menen jos ja kun on jotain nähtävää, tai saan päähäni ajatuksen jostain. 

Skanneri pääsi eläkkeelle

Kirjoitin edellisessä postauksessani ja tämänkin alussa diakuvauksesta, skannauksesta ja reprokuvauksesta riittävästi, joten ei siitä tässä kovin paljoa enempää. Mutta pari kuvaa, kun heräsi ajatuksia ja ilmeni kommentteja somessa, kun pistin tyhmyyksissäni sinne kuvan tekemisistäni. 
Ihmeteltiin ja luultiin että teen hommaa paremmilla laitteilla, kuin millä tein. 
Puhun tekemisestä menneessä aikamuodossa, koska päätiin että nyt valmiiksi saamani työ oli laatuaan ja luonteeltaan viimeinen. 

Syynä lopettamiseen on kehittynyt mukavuudenhalu, suunnittelematon ajan kuluttaminen ja laiskuus. Toinen syy ovat ikääntyneet laitteet: skanneri, kamerat ja tietokonekin. Ne ovat kuluvaa tavaraa, ja niinsanotussa ammattikäytössä vielä kuluvampaa. Viimeiseksi isoksi työksi jäävä, valmiiksi saamani rupeama tuotti 3037 digitoitua diakuvaa. Ja kolmisenkymmentä sisältöä kuvaavaa "apukuvaa" niiden päälle. Skanneri antoi loppunsa merkkejä, samoin objektiivin tarkennusmekanismi joka lakkoili muutaman kerran työn loppuvaiheissa. 
Ne suoriutuvat vielä vähäisistä omista tarpeistani, omien kuvieni työstämisessä jota silloin tällöin ja tarpeen mukaan teen. 

"Paremmat" laitteet ovat paikallaan, ehkä. Mutta menetelmiä ne pystyvät harvoin korvaamaan. Skannerilla saa kätevästi "valmiin" kuvan johon ei välttämättä tarvitse puuttua. Toinen menetelmä: reprokuvaus on jossain suhteessa nopeampaa, kun kuvia saa aikaan skanneriin verrattuna nopeammin. Esi- ja jälkityötä on kuitenkin enemmän, joten "kurjuuden" summa on siinäkin vakio. Kuvassa reprokuvaus "alusta", joka koostuu skannerin diamaskista, mustasta valoa läpäisemättömästä säämiskästä, harmaakortista, ja valopöudän virkaa tekevästä kirkasvalolampusta jonka värilämpötila on erinomaisen kohdallaan. 

Eläköityminen kuvankäsittelyssä on ansaittua. Laitteille kuten itsellenikin. Arvioin melko varovasti, tehneeni 200- 300 tuhatta kuvaa. Paperikuvista, negatiiveista ja dioista. Kolmella skannerilla ja muutamalla kameralla. Video- ja kaitafilmit ovat oma lukunsa. Yrittäjänä, kaupallisesti ja vähemmän kaupallisesti. 15-20 vuoden aikana. Eiköhän se ole riittävästi. 

Muistojen albumista, maaliskuu 1991

Raskaamman sarjan kuvantekoa, 31 vuotta sitten. Allekirjoittanut 40 kiloa laihempana "noritsua" syöttämässä. Äitini (R.I.P.) tuli vierailemaan liikkeessäni,  26-vuotis- syntymäpäivänäni. 
Kuvassa kuvankehityskone, jonka lisäksi tilassa oli saman kokoinen filminkehityskone, C-41 eli kinonegakemialla. Tehtiin kuvia "tunnissa". Eräs vakioasiakas sparrasi minua kuinka nopeasti yhdestä 36-kuvaisesta kinofilmistä saa tehtyä "kymppikoon" kuvat. Ennätys oli 16 minuuttia. 
Joulun välipäivät olivat kiivaita työpäiviä. Rullia tuotiin hurjia määriä. Joulu oli kuvien ottamisen sesonki yli kaiken. 
Niin.....    löysin vanhan listauksen jossa näkyi tuolloin tekemäni, tuolla koneella tekemäni kuvamäärä. 
Vähän yli 700 000 kuvaa. Kun sen ja muun kuvahomman laskeee yhteen niin lopputulokseksi tulee noin miljoona tehtyä kuvaa.  Digiaika on oma lukunsa, samoin freenä ja vähemmän freenä tekemiset. 

Nykyaika

Huvin vuoksi- video, viimeisten diojen reproamisesta. Viimeinen kampa, 50 diaa kuviksi ja takaisin kampaan ja lippaaseen. Puhelimella kuva lippaan merkinnöistä "sisällysluetteloksi". 
Homma kesti noin 15 minuuttia, mutta nopeutin sen 20 sekunnin mittaiseksi "robotti"-työskentelyksi. 
Muistoja on analogisia, mutta tämä digitalisten joukkoon. 

Uutisista

Lehti ja radio uutisoivat eilen, että YH-asuntojen omistama ja hallinnoima Uudenkoivistion vanhustentalokompleksi menee purkuun. Asukkaille osoitetaan uudet tai asunnota toisaalta. 
Otin uutisen "todesta", kun muistin käyneeni kameran kanssa paikan päällä pari vuotta sitten. Itselleni asia on oikeastaan samantekevä, mutta onneksi en vuosi sitten päätynyt hakemaan kämppää sieltä. Sekin olisi ollut mahdollista jos nykyinen ei olisi ollut mahdollista. 
Ylen uutinen 

Kävin Kasvihuoneenkadun pihapiirissä, tämän taideteoksen takia. Bongailin ja ikuistin tuolloin Porin julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä, oman FB-patsasalbumini lisäksi Wikipediaan. <-- Joihin linkit 

Terho Sakki, jonka teos "Kasvu" on tässä kuvattuna, oli mielenkiintoinen ja merkittävä kuvanveistäjä. 
Porin Keskusaukiolla on hänen teoksensa "Taiteen tammi".
Lisätietoa taiteilijasta Kuvataiteilijamatrikkelissa. 

Ukrainan sodan pakolaisia on tulossa hätämajoitukseen Reposaaren Junnilaan. Ylen uutinen

Tervetuloa!

Loppulause:
Sosiaalista introverttiyttä,  tunnustus ja toteamus:
Olen syyllistynyt talven pimeinä hetkinäni ghostaamiseen, josta omatunnossa reikä. 
Ajoittainen päällekäyvän yksinäisyyden korjausajatus  johtaa  kuitenkin lopulta paniikinomaiseen sulkeutumiseen. Josta pahoitteluni. 

Oikolukematta, Reposaaressa: 18.3.2022

____

___

__

_

-

.

__

Rospuuttoa ja kuvantekoa

 

Rospuutto:  ajanjakso syksyn ja talven, sekä talven ja kevään välissä. Ei ole enää syksy, mutta ei vielä  talvikaan. Ei enää talvi, mutta kevät antaa odottaa itseään. Kevät keikkuen tulevi, ja uusi lumi on vanhan surma. Sananlaskuja ja perimätietoa jolla on vinha perä. 
Syysrospuutolla ei ole henkilökohtaisesti väliä, kun en ahdistu pimenevästä vuodenajasta. Mutta tämä päällänsä oleva orastava kevät, mutta ei sittenkään, ottaa kauniisti sanottuna aivoon. Sen voisi ohittaa, ja vääntää napista tai nupista kertaheitolla talven kevääksi. Kesä tulee sitten aikanaan. 

On pittänyt kiirettä - tai ainakin olen ollut kiinni hommassa jonka otin tehdäkseni. 
Mutta päätin vastapainoksi irtautua hetkeksi ja naputella blogin. Pääasiassa viikkoani määränneestä ja päivät täyttäneestä  tekijästä. 

Omakohtaisen rospuuton ylittämisen avuksi syttyi  viime lauantaina valo. Skanneriin, joka on nyt viikon ajan käynyt ajoittain ylikierroksilla. Sain tehdäkseni digikuvia, analogisista -fyysisistä kuvista joita kutsutaan diakuviksi. Dioiksi. 
Niitä otettiin viimeksi tai ainakin enemmän kuin nykyään joskus 80-luvulla, 90-luvullakin. Kerättiin lippaisiin ja rasioihin. ladottiin ja lajiteltiin kampoihin, joita käyttivät diaprojektorit. Niillä heijastettiin kuvia valkokankaalle. Diafilmiä ja sen kehityspalvelua myydään edelleen parissa hyvin varustetussa alan liikkeessä. 

Jos huusholliin tuli kyläilemään sakkia joka viipyi ja viipyi, eikä osannut lopettaa vierailuaan konservatiivisessa muodossa, sen sai katoamaan ottamalla esiin projektorin ja kankaan, ja ilmoittamalla että katsotaan meidän lomakuvat viime vuodelta. Ja sen jälkeen pitää ehdottomasti nähdä myös puuhamaareissukuvat ja koiran kasvun vaiheet jotaka oli ikuistettu diakuviksi. 
Melko takuuvarma konsti saada vieraat lähtemään, hyvien ja vakavien tekosyiden säestämänä. 

Diakuvaaminen on taitolaji, mitä tulee valokuvauksen taitoon. Se on lahjomaton. Kuva epäonnistuu niin helposti, ettei enää muista mitä on kuvatessaan tehnyt kun saa filmin kehityksestä ja ihmettee miksi ne ovat aivan punaisia tai sinisiä. Kyse on värilämpötilasta; Diafilmi on tavallisimmin päivänvalofilmiä. Siis päivänvalon värilämpötilaa ymmärtäväksi valmistettua. Jos ja kun sillä kuvaa keinovalossa ilman salamaa, niin perseelleen menee. Kuvista tulee punaisia. Siniset hetket ovat todella sinisiä. Joku juhannuskokko kruunaa kurjuuden.
Nykyaikana värilämpötilaa kutsutaan digimaailmassa valkotasapainoksi. WB, eli white balance; toisella kotimaisella sanottuna. Sitä pystyy hallitsemaan, mutta kuvista tulee tylsiä. Eivät kerää peukkuja ja sydämiä somessa. Mutta ei hätää: Puhelinvalmistajat ovat kehittäneet laitteisiinsa hienoja esiasetuksia ja efektejä joilla saa vaivattomasti aikaan kuvia auringonlaskuista jotka ovat värimaailmaltaan kuin Pääsiäissaarilta, eivätkä Selkämeren rannoilta. 
Keinovalofilmiäkin oli, ja kaiken maailman värikorjailusuodattimia, mutta olkoon. 
Onnistunut diakuva valkokankaalle heijastettuna on hieno. Oikeastaan mikään valokuva ei ole visuaalisesti sen veroinen. Digikuvaa voi tietysti katsoa isolta ruudulta tai videotykillä. Mutta jokin niistä puuttuu, tai ovat liian korostuneita väreiltään, kontrastiltaan tai terävyydeltään. 

Repro 

Reprokuvaaminen tarkoittaa kopioimista. Kuvataan kameralla esimerkiksi sanomalehden aukeamia, paperivalokuvia, tai jotain mistä täytyy saada kuva. Myös dioja tai / ja negatiiveja voi reprokuvata. Digitoida kuten skannerilla. Molemmissa menetelmissä on metkunsa ja konstinsa. Skannaus skannerilla  ei ole sen helpompi kuin reproaminen, mutta hieman vaivattomampi ja ehkä nopeampikin jos kuvamäärä on pieni. 
Olen käyttänyt molempia, nyt kuluneella viikollakin. Ylläolevassa kuvassa on yksi kokoonpano jota olen käyttänyt. Pieni valopöytä, jonnka teippasin kiinni raskaahkoon uunivuokaan. Jotta se olisi tukevampi, ja jotta valotaso pysyisi täsmälleen vaakatasossa. Kamera on järkkäri, ja objektiivi nelikymppinen stm. Objektiivissa lähilinssi, ja tuossa kuvassa esiintyy vielä vastavalosuoja jossa uv-suodin. Testattuani jälleen ensin säädöt kuntoon, totesin että uv-suodin ei ole hyvä juttu ja heitin sen kaappiin. Uv-suodin on digissä melko turha; filmiajan hapatuksia, mutta käy se linssin suojaksi. Tässä tapauksessa se sekoitti lähilinssin kanssa kameran järjen. Taustalla pikkukamera ja pari tietokonetta, joita tarvitaan jonkinlaisen järjestyksen luomiseen. 

Kun digitoitavaa materiaalia on paljon, ja tässä tapauksessani sitä on paljon, on yksi tärkeä asia huomioitava ja ratkaistava. Kuvatiedostoille on luotava kansiot, alikansiot  ja muuta sellaista, jotta järjestys vallitsee ja kuvia saattaa löytääkin koneen tai muun tallennusvälineen syövereistä. Arkistointihomma on iso osuus työstä. 

Ulos

Kävin ulkona kahdeksan päivän sisällä oleilun jälkeen. Kaupassakäyntiä lukuunottamatta en ole liikahtanut, mutta sitä ei "lasketa". Kävin apteekissa; buranaa. Sitten kävelin "toiseen päähän", kun halusin ottaa kuvan Googlea varten. Puuhailen muutaman sisällöntuottamisen parissa. Ne jäävät välillä pienemmälle huomiolle, varsinkin talviaikaan. Siinä tämän viikon ulkoiluaktiviteetti. En kuvannut maisemaa. Vain kylmää faktaa. 
Kun saan digitointiurakkani valmiiksi, saattaa olla kevät ja rospuutto ohi. Ehkä ei ihan mutta melkein. Deadline on huhtikuussa, mutta kun menetän yöuneni saatan painaa hommaa hulluna ja se valmistuu ennen aikojaan.

Sunnuntaina (siirtyi launatailta sunnuntaihin)  ehkä Kelponpuistoon, kun siellä tapahtuu frisbe-golftapahtumaa. Ihmettelemään ja katsomaan. Ja samalla raitista ilmaa. Vastapainoa digidigille. 
 - kuvakaappaus FB-ryhmästä: Räpsöön virtuaalinen kylätaulu

Lopuksi ajankohtainen videovinkki - tietoisku

Jokakuun ensimmäisenä maanataina suoritetaan yleisen hätämerkin kokeilu. Silloin huudatetaan hälytysmerkki, joka ei tarkoita sitä että pitää soittaa hätäkeskukseen, hätänumeroon 112.
Ylläolevalla videolla esiintyy Reposaaren Saarentornin yleinen hätämerkki-sireeni joka sijaitsee sen talon katolla, jonka ensimmäisessä kerroksessa 30 metriä alempana, sijaitsee asuntoni ranskalainen parveke, jolta tuon videon ja varsinkin sen äänen muistin nyt menneenä kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 12 ikuistaa. Laitoin puhelimeeni muistutuksen. 

Koska ilmiö oli minulle entuudestaan tuttu, en hätääntynyt tai ahdistunut, ekä soittanut hätänumeroon. 
Koska Räpsöössä ei ole pankkiautomaattia, eikä minulla s-pankkitiliä eikä s-etukorttia, en voi nostaa tiliäni tyhjäksi, hankkiakseni joditabletteja tai 274 rullaa paskapaperia. 
Olen kuullut joskus, että rantakioskilla on mahdollisuus "höyläyttää" käteistä ostosten yhteydessä. Jossain vaiheessa sinne syömään makkaraperunoita ja juomaan kal...  kokista. Kesällä. 

"my pleasure"

Lämpimämpää viikonlppua - keväistä

Reposaaressa: 11.3.2022

____

___

__

_

-

.

__

Doomscrollausta ja kerrostalokyttäystä

 

Mennyttä viikkoa ovat hallinneet uutiset Ukrainasta. En ole ollut  vuosikausiin varsinkaan television suhteen ahkera uutisten katsoja. Kauan sitten, kun olin säännnöllisessä päivätyössä ja elin perhe-elämää, maikkarin kympin uutiset päättivät päivän. Niiden jälkeen nukkumaan, jotta aamu oli usein paras aika päivästä. Aika heräämisestä töihin lähtöön. 
Nyt on toisin, vaikka pyrin edelleen pitämään jonkinlaisen "tavallisen" vuorokausirytmin, enkä valvo öitä minkään takia.  Virta katkeaa viimeistään keskiyöllä.
Uutistulva on levinnyt suomalaisiinkin televisiokanaviin, kun maailman tilanne on mikä on. Persianlahden sotaa saattoi seurata suorana lähetyksenä CNN:ltä, mutta Suomessa katsottiin Bumtsibumia ja kauniita & rohkeita. Joku päivystävä dosentti antoi lausunnon, mutta siinä melkein kaikki. 

Doomscrollaus

Kohtasin uutisvirrassa uuden termin, joka on tietenkin englanninkielinen vaikka se lanseerattiin  minulle suomalaisella Mtv-3:n uutissivulla . Kyseessä on ahdistukseen ja mielenterveysongelmiin johtavan tavan ja ilmiön nimi. Sen terveeellisenä vastakohtana on vetäytyminen uutispimentoon.  Koska minun ei enää tarvitse olla huolissani mielenterveyteni vaarantumisesta, valitsen jatkossakin tuon doominrullaamisen. 

Uutisten seuraaminen televisiosta on lisääntynyt, tai oikeastaan karannut kohdallani suuriin määriin. CNN:n lisäksi olen alkanut katsomaan varsinkin Ylen kuuden uutiset. Joskus pääutislähetyksenkin, puoli yhdeksältä. Aivan suorana en kuitenkaan, vaan pistän pilvitallenuksen tai avaan Areenan. En ala kelloa kyttäämään, tai siirry television ääreen johonkin tiettyyn aikaan. Tallenteen katsomisen voi aloittaa, lähetyksen ollessa vielä kesken. Myös urheilu-uutisten ohittaminen on oleellisen kätevä ominaisuus, kun katsoo tallennettua uutislähetystä. Twitteriäkin olen jälleen yrittänyt, mutta se on jotenkin hankala. Profiilini elää siellä hiljaiseloa.  Doomscrollaukseen voi haluteeessaan perehtyä tai tutustua tuosta maikkari-linkistä. Tai googlata. 

Mutta mikä on tuo ylläoleva kuva ?
Se poppasi kuvamuististani välittömästi, kun näin tekstin doom...
Doom on englannin kieltä, ja tarkoittaa suomeksi tuhoa, tuomiota, ja kohtaloa. 
Doom oli referensi, kun otin kolmansia tai neljänsiä askeleitani tietokonemaailmassa. Sen toimiminen koneessa, oli koneen suorituskyvyn mitta. Jos "duumi" pyöri, toimi kaikki muukin. 
Jollain playstationillakin- nelosella kai nykyään, se lienee pelattavissa. Aivan eri resoluutiotasoilla ja äänimaailmalla kuin tuo yllä olevan kuvan pikselimössö. Mutta silloin kun minä sen pelasin läpi, se oli "se juttu".

Doom, tai DooM; ilmestyi vuonna 1993. Ensimmäinen versio, jota minä pelasin, toimi Dos-käyttöjärjestelmässä. Windows-versiokin oli, mutta minulla ei ollut koneella Windowsia. Hieman myöhemmin hankein koneeseeni Windowsin, mikä oli silloin huomionarvoinen asia. 
Oli tietokoneisiin hurahtaneita ihmisiä, jotka olivat hankkineet koneeseensa Windows:in, ja ihmisiä jotka eivät olleet hankkineet sitä -vielä. Vastaavia merkkitapauksia olivat äänikortin laittaminen, muistin tuplaaminen kahdesta neljään megatavuun, tai isomman kovalevyn -jopa 320 megaisen asentaminen. 
Kukin operaatio tai hanke maksoivat melkein tonnin; markkoja. Internet- sanaa ei kannattanut työkavereiden kuullen ääneen sanoa, jollei halunnut kylähullun kummajaisen mainetta.  Sittemmin maailma muuttui. Ja lopetin pelaamisen. 

Kerrostalokyttääminen

En kyttää siinä mielessä kun kerrostalokyttääminen yleensä ymmärretään. Mutta jos satun olemaan hereillä ja ikkunan takana, ulkona kauempana tapahtuu jotain, tartun melko herkästi kameraan. Kännykkä on tarkoitukseen liian hidas ja rajoitteinen, mutta minulla on sopivasti ulottuva ja nopeasti käynnistyvä pokkari "äkkitilanteita" varten. 
Toissapäivänä kuten koko viikon on ollut, oli valoisa talvipäivä. Jonkin aikaa pimeänä ollut katulamppu sai uuden polttimon. Runko on vanhempaa mallia, mutta polttimo moderni ledisellainen. 
Sain tuosta pienen inspiraation, josko alkaisi "bongailemaan" katulamppumalleja. Kaheli ajatus, mutta onhan minulla aikaa tehdä kaikenlaista kahelia. Miksei siis sellaistakin. 

Hätkähdin alkuviikolla sosiaalista erakkouttani, joka on kaukana kerrostalokyttäysteemasta. 
Olin saanut facebookissa kaverikutsun tai -pyynnön henkilöltä jota en tunnistanut. Profiilikuvansa on hieman tummasävyinen, enkä alkanut heti enempää "ottamaan selvää".  Hyväksyin pyynnön oikopäätä, tällä kertaa. Tai olen viime aikoina hyväksynyt kaikki. Joskus pimeä puoleni on johtanut päinvastaiseenkin reaktioon. Varsinkin jos kutsun lähettäjän profiili on ollut melkein tyhjä, ja kuvana kissa tai kukka, tai jotain.  Nyt saamani pyyntö tuli talosta jossa asun. Ihan kiva. Kiitos ja kumarrus. 

Porin YH-asunnot, joka huolehtii asuntoni isännöintitehtävistä ja byrokratiasta, esiintyi paikallislehden uutisessa ja verkkosivulla. Sillä on paljon vapaita asuntoja, muunmuassa Reposaaressa. Niitä voisi sen mukaan osoittaa mahdollisesti Suomeenkin pian saapuville ukrainalaisille. 
Menin kurkkaamaan YH:n nettisivullle asuntotarjontaa. Sen mukaan Reposaaressa ei ole yhtään asuntoa vapaana. Mutta sivusto ei ole muutenkaan ollut pitkään aikaan ajan tasalla. 

Kyttäsin lisää;  nappasin kuvan asukastaulusta, ja laskeskelin että tässä talossa on nyt 7 tyhjää asuntoa. Kuva ei ole aivan tuore, ja muutoksia on saattanut tulla. Mutta kuitenkin. 
Pyyhein kuvasta omaani lukuunottamatta asukkaiden nimet, ja kirjoittelin tyhjillään olevien kohdille asuntojen koot. Yksi kolmiokin.  Korostan että minulle ei tulisi mieleenkään laittaa julkisesti näkyviin tällaisia kuvia nimineen. Samoin kun autojen rekisterinumerot, suttaan yksityisyyteen liittyvät asiat pois kuvista, jos sellaisia kuvia julkaisen. 

Vielä vapaiden asuntojen tilanteista: Kun vuosi sitten tarvitsin uuden asunnon ja siinä tilaisuuden tultua mahdollisuus muuttaa Reposaareen, menin silloinkin YH:n sivulle, jossa olin joskus ohimennen nähnyt Saarentornin kuvan. Tai jossain uutisessa tai somessa. Silloin sivu oli sen verran "kohmollaan", että kaksi yksiötä oli merkattuna vapaaksi. Monta vapaata ei ollut merkattuna. 
Siispä pistin asuntohakemuksen, ja lopun tiedättekin. MUTTA: jos sivustolla ei olisi ollut tietoa siitä että tämä kämppä on vapaa, olisin melko varmasti jatkanut etsintää ja päätynyt pahimmassa tapauksessa johonkin . . .   muuhun asuntoratkaisuun. Asiat selviävät tietysti soittamalla, kysymällä, mutta yks'totinen ihminen jatkaa helposti seuraavalle sivulle ja ajattelee että pitäkööt tunkkinsa. 

Pommisuojaan

Väestönsuojan uloskäynti talon pihalla.
Tuli dejávu,  lukiessani aamun digilehteä.  Muistin ottaneeni kuvan talomme sisäpihalla olevasta pömpelistä, joka on vastaava pommisuojan varauloskäynti. Kuvan toinen kohde on entinen lasten keinuteline, joka on jalostunut mattojen tai / ja patjojen tamppaustelineeksi. 
Kuva on toukokuulta 2021. 

Sitaatti: 

Näinä päivinä on mediaseksikästä julkaista juttuja kaiken maailman pommisuojista ja muista tuomiopäivän skenaarioista.  Päivän lehdessä on juttu väestönsuojasta, Porin keskustan kerrostalossa Annankadulla. Verkkosivullaan enemmänkin kuvia, mutta juttu on valitettavasti maksumuurin takana (vain tilaajille). Artikkelissa on ylläoleva kuva väestönsuojasta, talon sisäpihalle johtavan tunnelin ovesta.  
Kuvan © copyright > tekijän joka mainitaan kuvassa.  Kuvan käyttö lakiin perustuen, visuaalisena sitaattina mediakritiikin yhteydessä. 

Kävin kauppaan mennessäni kurkkamassa talon pommisuojaa, ja varsinkin sen varauloskäyntiä. Vertailuna edelliseen SK:n kuvaan. Paikat ovat asianmukaiset ja varustuskin kunnossa. Huoltotarrassa merkintä, että huollettu ja tarkastettu tammikuussa. 2022. 

Pohjalta huipulle: Lähdin "nollakerroksesta", pommisuojasta. Menin hissiin ja painoin ylimmän kerroksen nappia. Sinne päästyäni kiipesin vielä kerroksen ylemmäs raput kahdeksanteen, kattotasolla olevaan.  Otin säälittävänlaatuisen kuvan ikkunasta aukeavasta maisemasta. Saari horisontissa on Säppi. Olen kerran aikaisemminkin ottanut vastaavan kuvan; 26.3. vuosi sitten, kun hain asunnon avaimet. Mutta olen kadottanut sen jonnekin.  Muistan laittaneeni someen, mutta en löytänyt sieltäkään. Samapa tuo. Eiköhän näkymä ollut silloinkin aika sama. 

Muuta nähtyä ja koettua, sitten viime perjantain

Lauantaina 26.2: Pilkkikilpailu. Kuva Marina Merilokin rannasta, jossa oli kilpailun ilmoittautumis- ja lähtöpaikka. Järjestäjänä toimi urheiluseura Reposaaren Kunto

Kun Merilokille ja sahan kanaalille olin laittautunut, otin muuttuva maisema- kuvan kanaalin kulmasta. 

Sama paikka juhannusaattona 2021. 
Kesä on tilattu. 

Kotiinpäin lämpökeskuksen ja urheilukentän kautta. Kuva Pori Energian lämpökeskuskesta täydennykseksi googleen aiemmin sisällöntuottamaani. Pyörätie suurimmalta osaltaan jo sula. 

Laskiaissunnuntai: 27.2.

Reposaari-yhdistys järjesti laskiaistapahtuman lontoon uimarannassa. Tarjolla oli raikkaan ulkoilman ja kauniin sään lisäksi kahvia, grillimakkaraa, mehua, ja . . .

. . .  tunnettua paistettua norssia, jota maistoin nyt elämäni ensimmäisen kerran. Ruishjauholla ja suollala siivitettyä, voissa paistettua. Mukavan ja hyvän makuista kalaa. Maineensa ansaitsevaa. 

Uimarannassa kun oltiin, uimaankin pääsi. Jäätä oli rikottu rohkeita talviuimareita ajatellen. 

Vastaan tulee silloin tällöin erikoisia tai muuten eksoottisia autoja ja muita kulkuneuvoja. Tapanani on laittaa niitäkin "talteen".  Laskiaistapahtumasta kotiin päin kävellessäni, en mennyt suorinta tietä. Erään kadun varressa "bongasin" tämän, jonka olen nähnyt usein aiemminkin, liikenteessä.  Cherryä muistuttava Alfaromeo. 

Josta Wikipedia tietää:

"Alfa Romeo Arna on Alfa Romeon vuosina 1983–1987 valmistama alemman keskiluokan automalli, joka kehitettiin yhteistyössä Nissanin kanssa. Se oli käytännössä uudelleennimetty Nissan Cherry, mutta moottori, vaihteisto ja etujousitus olivat Alfa Romeon itse kehittämiä. Mallia valmistettiin Napolin lähistöllä, ja samalta tehtaalta rullasi myös Nissan Cherryjä, joiden mallinimessä oli Europe-lisämerkintä erotukseksi Japanissa valmistetuista malleista.

Osa Italiassa valmistetuista malleista myytiin Nissan Cherryn nimellä, mutta Arnan tekniikalla. Nämä eroavat ulkonäöllisesti Japanissa valmistetuista Cherryistä erilaisilla takavaloillaan."

Laitoin kuvan erääseen aihetta käsittelevään ryhmään. Se sai huomiota osakseen. Ja kommentin jossa ilmeisesti paikallinen asukas joka tuntee auton taustat, kertoi sen olevan rekisteritietojen perusteella Alfaksi tuunattu Cherry. 
Kuten edellä mainitsin, suttaan rekkarit ja muut yksilön tietosuojaan liittyvät näkymättömiin kuvissani. Joten rekisteritiedot onkinut henkilö tuntenee tapauksen.  Jos auto olisi aito Arna, se olisi melko harvinainen Suomessa. Hyvinkin harvinainen. 
Ex anopillani oli joskus 90-luvulla vastaavan mallinäköinen Cherry. Jossain vaiheessa täytyy ehkä etsiä paperikuva-albumistani kuva siitä, ja verrata tähän. 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Laitoin minäkin ajankohtaiseen asiaan ja aiheeseen viittaavan kannanoton FB-kansikuvakseni. Kun sopiva vuoodelta 2007 sattui koneelta silmiini. Rypsi kukkii Nakkilassa. 

"Si vis pacem, para bellum"   -  Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan

Reposaaressa: 4.3.2022

____

___

__

-

.

(   )(  )