Radioromantiikkaa ja kevättalvea

 

Kulunut viikko on ollut säiden puolesta nätti. Päivälämpöjä melkein kymmenen asteen verran monena päivänä. Mutta ei hätää: Ilmatieteiden laitokset rummuttavat rytinän olevan tulossa viikonlopun aikana. Melkein myrskyksi asti. Iltalehdistö uhoaa takatalvea. Takatalvi maaliskuussa ?
Kehoittavat nauttimaan vielä kun on mahdollista, sillä viikonloppuna se ei enää ole. Iltasanomien ja
-lehtien uutisvirta on idioottimainen lukunsa, jota ei kannata seurata someseinällään ellei ei halua päätyä kiroilemaan tietokoneelleen.

Loppupuolella kuvaa ja ajatusta viikon varrelta, mutta ensin
vekotinasiaa ja nettihistoriaa

Lööppimedian lisäksi Suomen Yleisradiokin uutisoi muunmuassa että pitää hommata patteriradio. Ja seuraavassa uutisoi että kansa on rynnännyt ostamaan kaupat melkein tyhjiksi niistä. Varautuakseen tulossa olevaan. Mikä se sitten onkaan. 
Patteriradio . . .    radio josta voi kuunnella radio-ohjelmaa ja joka toimii pattereilla, siis paristoilla. 
Kyseessä ei siis ole kaikkien patteriradioiden äiti, jollainen meillä oli Sampolassa silloin kun Väinölässä toimi vielä Porin lyhutaaltoasema joka lähetti lyhytaaltoradiolähetyksiä ympäri maailman. Sopivalla avaruudellisella kelillä lähetys kuului vaimeana patterista; lämpöpattterista. Joillakin olivat soineet hellan levyt ja uunit. Aku Ankassa vastaavaa kuului hampaanpaikasta. 

Minulla ei ole patteriradioiden suhteen hätä päivää: Minulla on niitä kaksi! Toisessa on CD-soitinkin. 
Sony Walkman oli sensaatiomainen, maailman ihme. Korvalappustereo. Sitä seurasi kuvassani esiintyvä "diskman", tapauksessani lisänä FM/AM, eli radio. 
Sain radionhamstrausuutisista inspiraation ottaa kuva noista radioistani, ja päädyin aloituskuvassa HDR-kuvaamaan, tällä asetelmalla. En ottanut kuvaa kännykän HDR-hienoudella, koska se tuottaa sellaista hoodeeärrää mitä en viitsi ääneen sanoa, tai muuten vain mitä sitä sattuu huvittamaan. 
Joten tein kuvan niin kuin se otetaan ja tehdään: Viisi kuvaa jalustalla, prikulleen samalla rajauksella ja tarkennuksella. Yhden aukon portain: -2, -1, 0, +1, ja +2. Sen jälkeen ne kuvat photoshoppiin ja sillä pinkkaan ja lopputulos säätöihinsä. Ei niin mutkikasta, kun photarissa on nappi: "tee kuvista hdr". Mutta säätää täytyy ettei tule siirappia ja kiiltokuvaa. 

Sony Walkman:in laitesarja seurasi äänitallennemuotojen kehitystä, ja kasvoi sen mukana. 
C-kasetin jälkeen CD-levyjä toistava, mutta eksoottisempiakin. Digitalisen äänen tallentaminen niinsanotulla cd-laadulla oli kovassa huudossa harrastajien keskuudessa. 
Tämä tallentava ja toistava MiniDisk-walkman on minulla edelleen aktiivikäytössä. Käytän sitä äänentallennuslaitteena paikoissa ja tilanteissa joihin ei voi tietokonetta kuskata. Ja usein kotonakin. 
Walkmania valmistettiin myös dcc-  ja dat-versioina. Dat oli niin kallis, ettei sellaista silloin oikeastaan voinut ajatellakaan. 
Sitten tuli MP3 soitin joka syrjäytti walkmanit. Ja nykyään maailma on jo ääriään myöden auki älypuhelinten ja spotify:n, Youtuben, ja  mitä kaikkea onkaan- myötä. Kuulokkeet ovat langattomia korvakäytäviin upotettuja nappeja. 

Edesmennyt sivuni Internetin arkistossa

Kuvakaappaus Wayback Machine- sivulta, jolla toimii yksi Internetistä edesmenneiden sivujen arkisto. Kuten sanotaan, nettiin laitettu ei koskaan kokonaan katoa. 
Kuvassa on tallenne www-sivultani, vuodelta 2007. Skenaario tilanteesta jossa EMP on polttanut piirilevyt, tai on tapahtunut jotain muuta kamalaa tai väistämätöntä. 
Ylläpidin tai loin tuolloin omaa nettisivua, jonka yksi pääaiheista oli Dead media; menneen ajan äänentoistolaitteet, ja vähän videonkin. 
- tekstin pystyy lukemaan, kun kuvan klikkaa isommaksi, tai menee kyseiselle sivulle. 

- linkki arkiston dead media-sivulle, jonka linkit toimivat osittain. 
- linkki arkistoidulle pääsivulleni, vuonna 2007. Sivun ylälaidassa aikajana sivun julkaisuivaiheisiin
- linkki arkiston pääsivulle 

Tätä kirjoittaessani arkistossa on otoksia ja tallenteita yli 668 biljoonalta sivustolta.
Biljoona on miljoona miljoonaa eli tuhat miljardia eli miljoonan toinen potenssi: ² = 10¹² = 1 000 000 000 000. Näin ollen se on luku, jossa on 1 ja 12 nollaa.
668 biljoonaa kirjoitetaan: 668 000 000 000 000. 

Silmälappuvideot: 1980-luvun vitsi

1980-luvulla; kun korvalappustereot, c-kasettiwalkmanit olivat "hottia", vitsailtiin luritellen että "korvalappustereot ja silmälappuvideot". Videot olivat silloin videonauhureinakin kuluttajakäytössä  elinkaarensa alussa "tavallisissa huusholleissa".  Silmälappuvideot eivät edes märkä uni, vaan vitsi tai  scifi-kuvitelmaa. 
Nykypäivänä VR-lasit (Virtual Reality, eli virtuaalitodellisuus) ovat tavallinen laite monessa sovellutuksessa. Droneakin voi ohjata sellaisilla, ja pelata pelejä ynnä muuta turhanpäiväistä. 
Sain jostain hyvästä palkkiona karvalakkimallisen VR-kuvan katseluun tarkotetun pömpelin, joka esiintyy tässä 2017 ottamassani selfiessä naamani peittona. Sen jälkeen se on saanut pölyttyä jossain kaapissani. Mutta kokeilla täytyi. Katsoin muistaakseni YouTubeen ladattua, tarkoitukseen viilattua filminpätkää joka oli kuvattu veden alla haiparven keskellä. Hienohan se oli tai on. 

Otin vekottimen kaapista esiin, ja kokeilin sopiiko muutama kuukausi sitten hankkimani isokokoisempi puhelin siihen. Mahtui juuri ja juuri. Ja näyttää suuremmalla näytöllään VR- ja 360° videot (ja kuvat) paljon hienompina kuin vanha puhelimeni (kuvassa valkoinen). 

Kevättalvea

Illan pimeydessä, perjantaina; 18.3. - viikko sitten: Satuin avaamaan parvekkeen oven hetkellä jona pysähtyi linja-auto Kaivokadun loppupäähän, vanhusten rivitalojen edustalle. Se jatkoi Junnilaan, johon hätämajoitettiin viitisenkymmentä Ukrainan sodan pakolaista. 

Lähdin lauantaina, 19.3. ulkoilemaan, vakiintuneelle reitilleni. Voisi ajatella että menin uteliaisuuttani Junnilan puistopihan läpi merenrantaan, ja edelleen rannassa olevan pöydän maisemiin. Nähdäkseni Junnilaan saapuneita. Ehkä niinkin, ehkä ei. 
Otin tämän ja muutaman muun kuvan dokumentiksi siitä miltä maisema näytti. Arkistooni, vertailukuvaksi muihin vastaaviin näkymiin samoilta paikoilta eri vuodenaikoina. Niitä on kertynyt satoja, Reposaaressakin ollessani. 

Tämän kuvan ottaminen oli eräällä tavalla raskas napin painallus, tai kännykän näytössä olevan laukaisinsymboolin. Minulla on eräs "vaiva" tai toisella katsantokannalta ajatellen rikkaus. Se on saanut viime vuosina nimityksen erityisherkkyys. En ole saanut siihen diagnoosia, mutta vahvat oletukset sen olemassaolosta. Niin lääkäreiltä, psykologilta kuin itseltäni. On helpottavaa tietää mitä se on. 

Kävi niin, että kävellessäni Junnilan puistosta rantaan, vastaani tuli äiti ja tytär. Käsikynkkää varovasti liukkaalla polulla. Nyökkäsin, kuten tapanani on. Ja jatkoin rantaan. He jatkoivat vieraskirjalle. Jatkoin rannasta tuon pöydän ääreen. Istahdin penkille. He tulivat hieman hämillään ja varoen luokseni. Tytär kysyi englanniksi, puhunko sitä. Vastasin puhuvani, varmaankin yhtä sujuvasti kuin hän. Äitinsä puhui ukrainaa. Kysyi olenko local. Olenhan minä. Kysyi onko kivirakennelma jokin vanha linnoitus. Kerroin olevan vieraskirja. Muutama lause vaidettiin, joista ei enempää. Jatkoivat taholleen, minä omalleni. 
Sitten se iski: reaktio jonka olen kokenut muutaman kerran jossain kulkiessani. Jouduin heidät kohdatessanikin "pitämään itsestäni kiinni" täysin voimin, ettei mennyt roska ruman äijän silmään. Mutta kun olivat menneet ja kuljin Junnilan rakennuksen ohi, kävi käsittämätön kylmä mutta samalla lämmin aalto lävitseni. Annoin itselleni periksi.  Samanlainen on mennyt, kulkiessani Satalinnan (tuberkuloosiparantola sittemmin sairaala) fasadin editse. Paikassa jossa tuhannet ovat menehtyneet. Nyt tunteeseen sekoittui lämpöä jonka tulkitsin Junnilassa olevien jonkinlaiseksi suureksi helpotuksen tunteeksi, mutta myös heidän ahdistuksensa kaikesta kokemastaan.
Erityisherkkyyteni on korostunut muutaman menneen vuoden aikana, mutta ollut aina olemassa. Se rajoittaa elämääni joidenkin tilanteiden tai asioiden suhteen. En voi mennä esimerkiksi konserttiin, teatteriin tai edes elokuviin, jos esitys on tietynlainen. Jos kauppakeskuksessa tapahtuisi flash mob, joutuisin melko varmasti pakenemaan. Flashmob?  Se on spontaani musiikkiesitys paikassa jossa sellaista ei luulisi tapahtuvan. Laitan esimerkiksi tämän Kampin kauppakeskuksen tapauksen, jota voin katsoa ja kuunnella (luureista kovalla volymilla) vain yksin. 
Se siitä -viikon tunnustuksellisesta osuudesta. Eteenpäin !

Kirjoitin viikko sitten, että skanneri menee eläkkeelle. Etten enää tee....
Tein kutenkin. Poikkeus vahvistaa säännön. Sain viestin, jossa kysyttiin tekeekö joku muu. 
Otin tehdäkseni, kun kyseessä oli vain kuuden negatiiviruudun skannaaminen digikuviksi. Reposaaressa tunnetaan naapuriapu, johon kategoriaan tämä sopi hyvin. Voin poiketa lupauksestani jatkossakin, mutta satojen- jopa tuhansien kuvien työrupeamat ovat ohi. 

Maanantaina, 21.3. taisi olla tähänastisen kevättalven lämpimin päivä. Kirkasta ja tyyntä oli. Minua ei saa jäälle, paitsi ehkä traktorin perässä. Tässä tapauksessa kävelin ulkoilulenkilläni tavallaan jäätä pitkin, linnakepuiston rannasta Junnilan rantaan. Ahtojäävallin ja rantaviivan välisellä tasasisella jäällä. Halkeamakohdissa näkyi melkein metrin paksuisen umpijään alla hiekkaa ja kiviä. Kasautunut jäävalli meren puolella oli paikkapaikoin viiden metrin korkuinen. Tunnelma oli minulle ennen kokemattoman hieno. Melkein käsittämätön, ja ladatessani tämän ja toiseen suuntaan ottamani näkymän paikan päällä suoraan Facebook-seinälleni, laitoinkin jakosaatteeksi vain sanan: "käsittämätöntä". 

Tuo ja muutama muu kuvani saivat kuitenkin osakseen kommentteja, jotka turhauttivat minut melko perusteellisesti. Päädyin poistamaan ne, ja poistamaan myös someluku- ja varsinkin melko kirjoitustyyliltään minua väsyttäneen henkilön "listaltani".  Kestän kyllä kritiikkiä, eikä tapauksissa oikeastaan ollut siitä kysymys. 
Eihän näistä pitäisi "takanapäin" puhua tai kertoa, mutta mittani täyttyi hiljalleen ylärajalleen ja potkua tuli annettua ja estolistaa täydennettyä. Pari viikkoa sitten ihmeteltiin ja luultiin skannaavani ja reproavani kuvia paremmilla laitteilla kuin mitä tein. Minä siihen ensin, ettei kuvasta voi päätellä menetelmiä joita käytän. Poistin julkaisuni. 
Tästä jääkenttäkuvasta tuli kommenttina kehoitus valottaa 2 aukkoa yli. Kommentoin että kuva on kännykkäräpsy, jonka otin automaattitoiminnolla. Eikä sitä tarvinnut photarilla jälkikorjatakaan vaan meni sellaisenaan talteen. Puhelimessani on kyllä käsisäätömahdollisuudet ja jopa raw. Mutta mukanani on aivan eri vehkeet, jos on "tosi kysymyksessä". Dokumentti- ja muistiinpanokuvaukseen sopii erinomaisesti nykyaikainen puhelinkin. Taide erikseen. 
Pahoitteluni joka tapauksessa potkimalleni, mikäli sattuu tätä lukemaan. Laitan kommentoinnin pois päältä tämän julkaisuni kohdalla. Monestakin syystä. 

Paperi on väärän painoista, huonolaatuista, tai muutoin ei-katu-uskottavaa tai taiteellista. Kynäsarjasta puhumattakaan  :D

Haksahdan silloin tällöin - tosi harvoin piirustelemaan. En edes kerran vuodessa, mutta joskus inspiraatio laittaa tarttumaan lyijykynään. Aika pehmeään 6B-sellaiseen. 
Tein hybridin; piirros ja valokuva samaan kuvaan. Skannattu piirrosluonnos ja kuvattu päällekäin. Valokuva erottuu juuri ja juuri skitsin alta. Kohteena ja mallina Junnilan vieraskirja. 

tein videonkin

Piirtäminen tai luonnosraapustelu on tekemistä jossa ajatukset kohdistuvat vain ja ainoastaan tekemiseen. En harrasta piirtämistä, mutta se kiehtoo. Maalaamistakin olen joskus yrittänyt. Akryylillä. Öljy kiinnostaa, mutta taitaa jäädä kokeilematta. 
Rupesin pohtimaan valokuvaamista. Päädyin siihen, ettei valokuvaaminen ole minulle harrastus. En siis toisinpäin sanottuna harrasta valokuvaamista. Se on väline ja tapa käsitellä varsinaisia mielenkiinnonkohteita. Tehdä kuvallisia muistiinpanoja milloin mistäkin. Valokuvausta harrastettaessa on tärkeää tai huomionarvoista kertoa millä aukolla, ajalla, ja isoarvolla kuva on otettu. Joissain tapauksissa on kerrottava tai toitotettava, millä kamera- ja linssimerkillä ja -mallilla kuva syntyi. Harrastajat kilpailevat kuvillaan kerhokokoontumisissa, joita en missän mielessä väheksy. Mutta vieroksun, kun olen siinä mielessä epäsosiaalinen ja introvertti. Some ja face mahdollistavat kuvien jakamisen vaikka minne. Olen tainnut aiemminkin puhua tai kirjoittaa "peukkujen" keräilemisestä, joten ei siitä nyt enempää. 

23.3. oli päivämäärä jona ei voi katsoa pyöräilykautta alkaneeksi, kun seuraava kerta saattaa lykkääntyä "takatalven" takia. Mutta lähellä se on joka tapauksessa. 
Pyörän 5 kuukauden talviuni päättyi, kun polkaisin Siikarantaan ja Ketaraan, joista varsinkin Ketara on mieleiseni. Olen käynyt siellä viimeksi 25.10.2021. Siikarannassa 27.10.2021. 

Ketaraan (Pikku-Ketara) johtava kannas ja silta olivat jo sulat, mutta saaressa vielä melko paljon lunta. Maantieltä johtava polku oli paikoin jäinen, mutta pysyin pystyssä. 
Taustalla Tahkoluodon voimala, ja saaren takana alue jolle on tulossa vanadiinin talteenottolaitos. Se lisää aikanaan nykyisinkin vilkasta rekkaliikennettä Tahkoluotoon. Kevyenliikenteenväylä Tahkoluodon tienhaarasta Kirrinsantaan olisi paikallaan, mutta eihän sellainen poliitikkojen perseitä liikuta. 
Mutta saattaisi olla osa elävöittämistä. 

Palattuani vuoden ensimmäiseltä pyörälenkiltä, maalasin pyörän ketjusta yhden lenkin punaiseksi. 
Kuivukoon muutaman päivän. Merkkasin sen punaiseksi, kun täytyy laskea ketjun lenkit. 
Täytyy hommata varaketju, ja tilattavan ketjun lenkkimäärä täytyy saada selville. Oikean mittaiseksi sekin täytyy varmaankin katkaista. Harkinnassa on, ostanko katkaisutyökalun itselleni, vai ostanko pyöräkorjaamolta määrämittaiseksi laitetun ketjun. Linkki korjaamoon jota parempaa en ole kokenut. 
Lienee aikanaan aika käydä kaupungissa, jossa olen käynyt viimeksi syyskuussa  puoli vuotta sitten. Lykkään johonkin vapun jälkeiseen elämään, niin saan samalla siksi valmistuvan uuden torirakennuksen purkkiin. Omenahotellin / Juhanaherttuan talon tontille rakentunut kerrostalokin on valmistunut jo ajat sitten, joten sitäkin....    ja Karhukorttelia / entisen meijerin nurkkia, ja vaikka mitä muuta. 

Mutta katsotaan nyt aivan ensin tuo kamala takatalvia myrskyrytinä joka on pauhattu tulevaksi...  huomenna. 

Tänään on Marian ilmestyspäivä. Kalenterissa se on siirretty ylihuomiselle sunnuntaille. Leonardo da Vincin maalaus: Annunciation, tai sen Firenzessä 50-luvulla tehty miniatyyrikopio on seinälläni, tietokoneen ruudun yläpuolella. Siksi nytkin muistutus siitä. 

Pikkutaululla on tarinansa. 2014, asuessamme Kiertokadulla, olohuoneen seinälle mahtui Spr:n kierrätysmyymälä Kontin muuttomyynnistä ostamani palapelistä tehty taulu. Olisin halunnut ostaa vain tuon pikkutaulun, mutta se ei ollut erikseen myytävänä vaan vain ison kanssa yhdessä. Myyjäliike ei kerro mistä tavaransa ovat peräisin. Villi arvaus, että taulu on koiristanut jonkun seurakuntatilan seinää. 
Tieto kiinnostaa edelleen, vaikka taulu on ollut ja mennyt. 
Eli 30 euroa pöytään, ja hommaamaan kuljetusta. Taulu painoi viitisenkymmentä kiloa, ja oli kooltaan hankala. Leveyttä yli kolme metriä ja korkeuttakin melkein puolitoista. Sain kuljetuksen edullisesti, ja taulu tuli pitkälle ulottuvan hiiabin avulla parvekkeelle, josta edelleen sisään ja viimein seinälle. 
Muuttaessamme toiseen, rivitaloasuntoon; ei taululle ollut enää paikkaa. Mutta pikkutaulu jonka takia isonkin jouduin ottamaan, on edelläkertomani. 
---- kuinka monta palaa oli ison taulun "palapelissä" ?     13 500. Kolmetoistatuhattaviisisataa. 

Annuntiaitio Marie mainitaan suomalaisessa perimätiedossa jo 1351. Viimeisen kerran  Marianpäivää vietettiin arkipyhänä 1954. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo että se siirrettiin sen jälkeen edelliseen sunnutaihin. Tänä vuonna se ei pidä paikkaansa, kun sunnnuntai on päivästä seuraava eikä edellinen sunnuntai. 
Ajantieto kertoo Marianpäivän olleen myös merkittävä säätä ja kevääntuloa jakava merkkipäivä. 
Tämän votisen enteiden perusteella tuleva kesä ei ole ihan huono. 

Hyvää viikonloppua, ja Marianpäivää-     ja  kellon aikaa tunti eteen pyhäävastaan yöllä. 

Reposaaressa: 25.3.2022

____

___

__

_

-

.

___