30.11.23

Havaintoja Aurinkokelloista

 Sibeliuspuistossa on aurinkokello joka on Wikipedian Porin julkiset taideteokset ja muistomerkit- luettelossa. Luettelossa johon olen joitakin niitä kuvannut, ja jonkun lisännytkin.
Wikipedian sisällöntuottaminen on hyvin kontrolloitua. Se on myös melko mutkikasta ja työlästä, varsinkin jos sitä ei tee säännöllisesti ja aktiivisesti. Mutta tietolähteenä luettelo, kuten wikipedia nykyään muutenkin on; sanoisinko mainio.

 

Sibeliuspuiston aurinkokello,  josta  somessa näkemäni kuva ja taustoista kirjoitettu herätti minut etsimään kuvia siitä, mutta myös parista muusta vastaavasta.
Tämän aurinkokellon ovat tehneet Poikien Ammattikoulun oppilaat vuonna 1930. En ole paikalla käydessäni tutkinut sitä ja sen jalustaa tarkemmin; olisiko niissä merkintöjä.



Kirjurinluodossa on hyvin saman tyylinen aurinkokello kuin Sibeliuspuiston. Sen taustojen selvittely on minulla kesken. Olen saanut joitakin vinkkejä, ja kokeillut tekoälyäkin. Tekoäly viittasi vuoteen 1928, mutta sen uskottavuus kärsi, kun kertoi samaan syssyyn että luodon kello on suomen suurin, korkeudeltaan 12 metriä...  ja niin edelleen.
Olen ottanut tästä useita kuvia, mutta en jaksanut enempää kaivella arkistoani ja tyydyin liittämään nämä kaksi kollaasiksi. Mustavalkoinen filmiltä.



d

Noormarkun kirjaston pihalla on kolmas saman tyylinen. Entinen kunnantalo, ellen väärin muista tai tiedä. Noormarkku saa minulta eräänlaista antipatiaa osakseen, mutta tämä tapaus on hyvä johtolanka näihin aurinkokelloihin. Joilla ei varmaankaan kannattaisi päätään vaivata vähääkään vaan tehdä tai ajatella aivan mitä tahansa muuta!


Noormarkun kellon jalustassa on tietoa antava teksti, jossa tekijän nimi: Pentti Rauhalammi (Brunfelt).
Joka on lahjoittanut aurinkokellon Noormarkun kunnalle helmikuussa 1970.


Aurinkokellojen jalkojen malleista voi päätellä Kirjurinluodon ja Noormarkun kelojen olevan samalta tekijältä. Siis Pentti Rauhalammin "pajasta". Muukin työn jälki tukee päätelmää.
Jos Kirjurinluodon aurinkokellon taustasta on lisätietoa, kiitän siitä jo etukäteen.
Myös mahdollisista muista Aurinkokelloista, näiden kolmen lisäksi.



Kuusi kuvaa viikon varelta - epäjärjestyksessä, lyhyesti kuvateksteissä



Puuvillan joulusomistusta. Mietein miltä kulmalta kuvaisin talteen. Tämä voitti



Puuvillan pysäkillä. 2 metriä tuonempana, kuvan ulkopuolella oli toinen tuhkakuppi-putki johon tumppasin. Se oli tyhjä.
Kuva on kuvan takia, ei kannanottona



Zonta on pukenut tänäkin vuonna veistoksille oranssit kaulahuivit, liinat, äh.



Ikontan "urheiluetsin" mietityttää. Miksi se on tuollainen kaksiosainen. Kuvaamalla se tietysti selviää, mutta silti. Kuvausimoja odotellessa. 6x9 on uusi minulle.


Pyöräilykausi päättyi tänä vuonna 9.11. Kun kelit menivät talvisiksi ja naama jäätyy, pistin homman pakettiin ja kävin kuvaamassa trippimittarin lukeman. Kulunut vuosi kasvatti lukemaa 1350 kilometrillä. Keväällä on aika huollattaa pyörä voimansiirron osalta. Ketjut ja rattaat ovat alkuperäiset, samoin eturengas. Olen tietenkin ollut holtiton ketjujen suhteen, kun ne venyessään pilaavat takapakan rattaat, eivätkä uudet enää istu niille. Pakka menee vaihtoon samalla kun ketju. Ei se "maailmoja" maksa.


Vuosi 2023 taulukossa


Adventti on lähempänä kuin viimeksi. Ja hoosianna


Porissa: 30.11.2023


________________



 


26.11.23

Konepajasta lasitaiteeseen

Porissa on pari-kolme hienoa teollisuusarkkitehtoonista paikkaa joista yksi on Konepajanrannassa sijaitseva entinen Rosenlewin konepaja, jossa toimii nykyään leikkuupuimuritehdas. Niiden lisäksi siellä tehdään muutakin "harvesteria". John Deere on Sammon lisäksi sen brändejä.
Rosenlewia edelsi joku jonka tiedon juuri luin, mutta en painanut mieleeni. Google löytänee senkin, jos kiinnostaa. .

Tämä päivitys on kuviin painottuva. Kuvia muutaman vuoden takaa ja tämän vuoden elokuulta, jolloin menimme konepajalle kun sinne pääsi siäänkin. Lasitaiteilija Teemu Kylvön näyttelyyn. Lasitaide on aina koskettanut ja palasi mieleni pinnalle, kun televisiossa pyörii (miten se siinä pyörii??) dokumenttisarja Timo Sarpanevasta. Siitä tämän kirjoituksen lopussa.

Konepajalle:
Otin ja otin pari kuvaa ulkopuolelta, ja useamman sisätilasta filmille. Sen tuotosta tuolla vähän alempana.

 

Pohjoisranta kadunnimenä alkaa toisesta päästä Puuvilatehdasta, vaihtuu linnansillan alitettuaan Konepajanrannksi. Konepajan kuvatuimman julkisivun osan kohdalla, josta lähtee myös ramppi Valajankadulle. Rampilta pääsee myös Linnansillalle, kun jaksaa odottaa vuoroaan. Risteys on Porin hankalimpia, mutta minun ei enää tarvitse sitä murehtia.

 

Linnansillan alta Toejoen suuntaan, tulee konepaja. 

 

 

Kun konepajanrantaa menee eteenpäin, aukeaa konepajan "takapiha". Rannan puolella paikkaa parkkeerata, vaikkei virallinen sellainen ole. Kuva on muutama vuosi sitten, kun asuin Toejoella ja liikuin autollakin.


Konepajalla toimii puimiritehtaan lisäksi pari muutakin yritystä. Mekaniksi nimetty juhlatalo kuvassa oikealla.


Alueen rakennuksia on monelta vuodelta. Niiden seinillä vuosilukuja. Aluperäisen konepajan julkisivulla tiilillä toteutettu; 1903 (seuraavassa kuvassa). Tämän osan katolla koristeena ilmatorjuntatykki.


Illan pimeydessä joulukuussa 2020. Tämä kuva saattoi olla alkuunpaneva voima tämän bloggauksen näkyviin laittamiselle. Kun näin somessa samalla kompositiolla otetun kuvan. Julkaisussa joka aiheutti tavallista enemmän keskustelua.


Joen vastarannalta "pitkällä putkella" tai laajemmasta kropattuna. Maaliskuussa 2020.


Mekani, josta aiemmassa kuvassa. Sen takaosassa näkyy kulku taustalla olevan
rakennuksen katolle, jossa se tykki.


 

 

Kauppakeskus Puuvillan kattoparkilta otettu.



Toinen, jota ottaessani kiinnitin huomion tehdasrakennusten vuosilukuihin.
Nämä kuvat aukeavat isompina, kun niitä klikkaa tai täppää tai osoittaa, tai miten sanotaankaan. Niin kuin kaikki muutkin.

 

 

Mustavalkoiseen - filmikuviin

 

Hain esiin tämän digikuvan. Laitoin siihen päivämäärän. Siksi tähän, kun olen ottanut sen samoilta jalansijoilta kun seuraavan, nyt elokuussa (2023) kun pääsimme näkemään konepajan sisätilaa ja lasitaidenäyttelyä. En etsinyt kuvaustietoja; millä kameralla tai linssillä tämän olen ottanut. Kuvaparista näkee jos haluaa, perspektiiviä ja käytetyn objektiivin vaikutusta. Innostuin siitä, miten hyvin moni kuvateoria - kuvaustekninen juttu näissä kahdessa kuvassa saa konkretiansa. Olipas hienosti sanottu! Hah.

Tästä alkaen konepaja-filmikuvat elokuussa 2023. Tämä ensimmäinen vertailuna edelliseen, värikuvaan.


kännykällä valopöydältä napattu räpsy, joka joutaisi roskiinkin,
mutta joku tuossa sopii silmääni




Kuien joukosta pidän eniten tästä "putkistosta". Mutta pidän usein kummallisista kuvista. Ja pyrinkin sellaisiin. Vähemmän risukuvia, enemmän näkemyksellisyyttä.
Mitä ovat risukuvat? Kuvaajat kutsuvat sellaisiksi kuvia joita on otettu, kun jotain on täytynyt kuvata. Kun ei ole ollut muuta kuvattavaa nin on kuvattu risuja. Sitä voi verrata siihen, että ottaa kuvan raatihuoneesta tai kirkosta (keskiporin - mieluiten), vaikka niitä on ottanut aiemmin 22+n kappaletta.



 Kuvan pääobjekti on bluetooth-kaiutin. Kuvanlaatu on harkittu.








Väriin ja muuhun







Rannan puolella



Korjaustelakan muistolaatta. Olen bongaillut lukuisia muitakin



Muistolaatta on kivilaiturissa. Jossa on myös havaintoasema vedenpinnan korkeudelle.



Laiturilta konepajan suuntaan . . .


. . . ja laituri, taustanaan Linnansilta - kirkkoineen


Toinen muistolaatta. konepajan seinällä. Silloin otin kuvan, sain hetken ihmetellä. On "nurkan takana".




"Kohtalona"  Sarpaneva

Konepajalla ollut laisitaiteilijan näyttely ajoi ensisijaisesti näkemään sen sisätilaa. Mutta lasitaidekin on kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen. Sen suomalainen kultakausi sijoittuu 50-60- luvulle, kun Wirkkala, Tynell, Franck ja muutama muu mutta varsinkin Timo Sarpaneva, tekivät suomalaista lasitaidetta ja muotoilua maailmankuuluksi. 80-luvulla rikottiin huutokauppojen hintaennätyksiä Sarpanevan teoksilla. Kallein oli kajakki. Se syntyi Milanon triennalessa 1954 maailman kauneimmaksi esineeksi valitusta orkideamaljakosta, sen puolikkaasta hiomalla tehdystä.

Orkidea on lasitaideteos, jolle annettiin maljakko- lisänimi kun piti jotenkin perustella esineiden käyttötarpeellisuuskin. Voihan tuohon kuvitela ujuttavansa kukan, mutta ei se mikään vaasi ole.
Otin tämän kuvan juuri äsken, puhelimella. Väänsin sen mustavalkoiseksi ja muljasin kontrasteja ja muuta, saadaksenin lasin olemuksen paremmin esiin. Taustalla osa Leonardon minitaulusta. Marian ilmestys. Orkidea on kulkenut mukanani vuodesta 1986, jolloin ostin sen Iittalasta. Oli siinä anopeila ja muila päivittelemistä, että kuinka ja miksi tuo maksaa tuollaisesta melkein itsensä kipeäksi. Ei se mikään hirmuhintainen ollut mutta koskenkorvaindeksillä kuitenkin monen pulon verran.
Syvennyin ja perehdyin siihen aikaan suomalaiseen ja muuhunkin lasitaiteeseen ja sen historiaan omimaani tapaan: perusteellisesti.

Elämäntilanteideni vaihtuessa, on paljon lasi- ja keramiikkatavaraa jäänyt matkan varrelle. Olen jättänyt. Muutama harva on jäänyt. Tämä on niistä yksi. Sen pohjassa on numerointi ja signeeraus. Se on pienin malliaan. Siksi minulla oli silloin varaa siihen.

Timo Sarpanevasta on parhaillaan dokumentteja televisiossa. Viime viikolla tuli ohjelma nimeltään Sarpaneva Sarpanevasta, jossa hänen toinen vaimonsa; Marjatta Sarpaneva kertoili miehestään, mutta jotenkin enemmän itsestään. Se siitä, mutta kannattaa katsoa sekin. Löytynee Yle Areenasta, nimellä.
Hyvinkin laajalta vaikuttavaa dokumenttisarjaa on nyt katsottuna yksi jakso: Sarjan nimi on Muoto.
Sekin tietääkseni Arenassa.
Yllättäviä, mutta toisenkautta ymmärrettäviä asioita Sarpanevasta, hänen luonteestaan ja käyttäytymisestään, kerrotaan sarjassakin. Vaimoja oli kaksi; ensimmäinen nimeltään Pi.
Suosittelen katsomaan, jos aihe kiinnostaa enemmänkin kuin sen verran että kuinka paljon jostain vaasista voi saada rahaa.

Kaikki myötämieli ja kunnioitus nykypäivänkin  lasitaiteilijoille. Heidän rohkeudelleen tuoda teoksiaan esiin, ja rohkeudelle laittaa niille näyttelyissään hintoja jotka hämmentävät kulkijaa, mutta joku kultturelli design-persoona hankkii vitriiniinsä. Esteettisen hyvän kokemisen tai arvostuksen saadakseen. Perikunnasta puhumattakaan. 

Jätän oikoluvun lukijoilleni. Teitä on, vaikken kaikkia päivityksiä somessa jokapuolelle jakele.
Kiitos.
Adventtia ja hoosiannaa odotellessa


Porissa: 26.11.2023 


____

 

 







23.11.23

Saippuaooppera ja rapidfilmiä

 

Nyt piitkää juttua, kun oli   kirjoitukset  tauolla pari viikkoa.  

Kestäkää.

Olen odotellut luvattua linja-autojen kausilippujen alennusmyyntiä. Se on julkistettu ja tulossa joulukuun puolella. Huomenna on  porin bussiliikenteessäkin black friday , kun tyrkyllä on euron kertalippua. Porin linjat on kaupungin omistama firma joka vastaa linja-autoliikenteestä. Sillä ei sinänsä ole tekemistä lippukaupan kanssa, paitsi autoissa olevien lipunlukulaiteiden osalta,  ja kujettajiensa jotka suorittavat lippujen tarkastuksen ja myynnin, jos joku onneton raukka sattuu maksamaan matkansa fyysisellä rahalla.

Saippuaoopperasta on kirjoituksen loppupuolella aasinsilta kamera- ja valokuvausharrastukseeni. Kirjoituksen otsikoksi se päätyi bussilippukampanjan innoittamana. Alennettua kertalippua ja tulevaa kausilippua on saaatavana vain kännykässä toimivana mobiililippuna. Sitä eikä niitä ei saa ladattua matkakortille, eikä rahalla tai lähimaksulla maksaessaan pääse osalliseksi halvasta linja-automatkustamisesta.
Ei se ole  minulle mikään ongelma kun minulla on älypuhelin,  siiinä äpit ja apit ja kaikki herkut. Mutta en silti tykkää. Inhoan jonkin verran sitä puhelimen mobiiilipun käyttämistä. Eikä puhelinta käyttäen homma suju sillä tavalla kuin se minun / meidän tapaukessamme  tulisi toimia.
Pitäkööt tunkkinsa - walttimobiilimyynninedistämiskampanjansa jolla koittavat ohjata sen käyttäjiksi. Samankaltainen saippuaoopperaan verrattava polemiikki syntyi jokin aika sitten, kun joku tai eräs virkahenkilö visioi koirien ja kauppakärryjen, sun muiden kuljettamisesta linja-autossa; että kertalippu niillekin. Kas kun ei kausilippua.



Ensin tavallisiin asioihin: Mitä on näkynyt viime aikoina.



14.11. tuli torille kuusi. Raatihuoneelle tulee tai menee sitten kun selainen sopiva löytyy. Asialla ei ole kiire, kun aiempinakin vuosina se on tulut sinne joskus itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla.
Tämä kuva on porin kaupungin webbikamerasta. Varastelen niitä silloin tällöin käyttööni ties missä milloinkin.


 

15.11. Maan tasalta. Omalla kamerall... puhelimella. Ei kun oli oikein kamera mukana matkassa. Tai se oli vähän erikoissellainen tubettajien suosima "pocket".


 

varastetuista kuvista koostettu aamupanoraama.

 

 

Anttonin seinällä on jouluvaloa. Tottakai sen olisi voinut ikuistaa hienomminkin, mutta mää tykkään ottaa näin. Bussin lähtöä odotellessa. Kyllä se siitä lähti.

 

 

"somettaja"
Varokaa! Voitte olla piilokamerassa.


Porin "times square" (?)
Bepopin pääovelta on valomainostaulu lähtenyt johonkin. Se oli häikäisevän kirkas, silloin kun autoilin siitä ohi. Tämän, sokoksen pääovella olevan ohi ei autoilla. Odotin jonkin aikaa, että sain siitä tuollaisen kuvan jossa on informaatiota säästä ja ajasta. Kolmeneljäsosaa ajasta siinä pyörii mainosta ja glamouria. Hienoa!


Joulukoristeleminen on keskeneräinen. Satakielilavalla ei ole joulukuusikauppa, vaan nuo ovat menossa 5.12. avattavalle kuusimetsäkadulle, joksi Gallen kallelan katu suljetaan. Niin kuin kesälläkin, jonkinlaiseksi kävelykaduksi. Varmaan tulee hieno. Kaljaa! Ei kun glögiä tietysti.


Torilla oli joulunavaus. Kirjastoauto oli popup. Tässä kotiinpäin lähdössä, mikä lukee näytölläkin.
Ajoitettiin kaupunkireissumme niin että juhlat olivat ohi, kun torille tultiin / mentiin.



Holy Smoke (pyhä savu, suom.huom.) on perustanut torille myyntipisteen. Se on reposaarelainen ravintola. Varmaan hyvää ruokaa: briskettiä, platea  ja muuta sellaista trendinimettyä. Lihapiirakoitakin, itsetehtyjä, kertoo laitetun tarjolle. Ojalan piirakoiden jäljilläkö? Ei mene läpi, ehkei. En toivo huonoa.
Yöaikaan myy varmaankin hyvinkin. Luulisin.

 

 

 Saippuaoopperaa

 
Yle Teemalla on pyörinyt viikottais-saippua, vähän yli 60 jakson verran.122 jaksoa, maanantaista perjantaihin iltapäivisin lähetettävää espanjalaista La Promessa - salaisuuksien kartano- sarjaa kutsutaan sellaiseksi. Hesarista luin. Sarja on aika hieno, monessakin muodossa.

Sitä voi nauttia aivan sellaisenaan. Ei tarvitse kyttäillä ja keekoilla niin kuin minä nyt tämän hetken verran. Niin kuin lääkäri tai hoitaja katsomassa lääkäri- tai sairaalasarjaa, minä havahduin entisenä valokuvaajana ja nyttemmin kameranostalgikkona iloisesti. Niin paljon, että menin areenaan ja nappasin pari ruutua itselleni, katsoakseni mitä niissä näkyy. Tai mikä. Ja onko tuotanto ollut huolellinen.


Manuel-niminen roolihahmo saa lahjaksi kameran. Samantyyppisen joka on minulla tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Olisiko kyseessä peräti sama malli kuin itselläni.
Katsoin tarkkaan, ja pistin tekoälyn tunnistamaan.



Vuorosanassa on viisaus. Mutta kamera. Sarja sijoittuu aikaan vähän ennen ensimmäistä maailmansotaa. Alkaa vuodesta 1913, eikä etene kovin suurta vauhtia eteenpäin. Tämä kohtaus, edellinenkin kuvaa vuotta noin 1913 tai -14.

 Jäljet johtivat sarjassa esiintyvään kameraan joka on tällainen Kodak. Sitä ruvettiin valmistamaan muutama vuosi myöhemmin kuin Manuel kuvassa tekee. Ehkä hän sai käsiinsä prototyypin.
No: saivartelu sikseen. Sattuuhan sitä, eikä tarvii hiuksii halkoo

 

 

Kamera- ja kuvauselämääkin, pimeästä vuodenajasta huolimatta

 

Kirjoitin pari viikkoa sitten lurituksen Coca cola- kamerasta Agfan isorapid IF:sta ja sen taustoista 60-luvulla. Sitä voi kerrata tästä linkistä.  Sain aidon sellaisen, uuden veroisen "mintin" käsiini eilen. Isorapid c- versiokin oli tuolloin tulossa ja tuli viime viikolla. C on minulle merkityksellisempi, kun olen (ehkä jo kertonutkin) selaisella ottanut (luvatta) ensimmäiset valokuvani, noin 4-5 vuotiaana.

C-malli osoittautui minulla kertakäyttöiseksi, hajotettuaan ensimmäistä filmiä kuvatessani sulkimen viritysmekanisminsa. Filmi siirtyy, mutta suljin ei enää virittynyt 5 - 6 kuvan jälkeen. Näitä sattuu, kun vanhojen kameroiden kanssa yrittää tehdä sitä mitä niillä on ennen tehty. Muun vastaavan kohdalla olisin heittänyt mokoman roskikseen, kuten tein eräälle toiselle joka osoittautui mahdottomaksi tapaukseksi ja oli muutoinkin "vajaa". Tämä c meni muitenkin muistoarvonsa vuoksi talteen.

 

Filmityyppi on kaikissa Isorapideissa sama: Agfan oma rapid, jonka kaseteissa ei ole puolia -siis akseleita. Filmiä ei ole myyty enää aikoihin, mutta sen voi korvata 135-koon kinofilmillä joka on saman levyistä kuin rapiditkin.
Tässä rikki mennyt c ladattuna.

 

 

Homma käy joko niin että mennään pimeään, ja mitataan rapid-filmin pituinen pätkä filmiä vaikkapa jostain valmisfilmistä. Tai niin kuin minä tein ja teen: Kelasin metrifilmin latauslaitteella filmiä kinokasettiin, ja siitä sitten ujutin pimiöpussissa rapid-kasettiin. Helppoa.

 

Mittailtuani vanhoja rapidilla 60-luvulla kuvattuja negatiiveja ja kinofilmin ruutuja, ja laskeskeltuani mittaa, kelasin kinokasettiin 14 ruutua. Se osoittautui sopivaksi mitaksi rapidille, jonka laskuri sallii 16 kuvan ottamisen. Hännät ja muu hukka huomioiden 14 ruutuinen kino vastaa hyvin 16 ruutuista rapidia.
 

 

Mittasin kamerassa olleen alkuperäisen rapid-filmin pituuden: 60,5 cm. Kuvattuani ja kehitettyäni  14 kinoruutumittaisen filmin, mittasin sen: 72 cm. 12 cm menee harakoille, latauksen ja kameraan laiton yhteydessä. Jatkoon cociksen kanssa, jonka filminsiirron ja sulkimen toiminnan testasin ennen kun etenen sillä kuvaamiseen.

 

Rapid c:n filmiltä jäi talteen 5 kuvaa, joista tämä referenssimaisema parvekkeeltamme. Aivan sellaista kuin odotinkin. Jotkut pistävät mielestään pieleeen menneet otoksensa taiteen kategoriaan. Minä lomografiaksi, koska pidän siitä taidesuuntauksesta. Tämä ei ole pieleen mennyt kuva. Mutta sopii "lomoksikin" Filmi on metrifomaa: 400 isoa. Onneksi laajalla valotusvaralla, kun rapidit ovat ajateltu 50 - 100 ISO:lle.
 

 

Vertailuna Minoltan järkkärillä ja niinsanotulla laadukkaalla primellä otettu kuva samasta joskus kesällä. Filmikin oli ilfordia, jota arvostetaan. En minä tuosta mitenkään innosta hyppinyt, mutta menee se.


Digillä tulee tällaista "nykykuvaa".  Ei puhelimella, mutta ei tavallisella digikamerallakaan. Sellaiset olisivat liian tavanomaisia.

 

 

Kohti uusia vastoinkäymisiä


Rapid c meni kaappiin. Seuraavaksi filmi tähän juuri tulleeseen IF:ään siis cocacolaan, jonka odotan toimivan ehkä useammankin rullan verran. Tässä on salama, tai sen heijastin esiin nostettuna. Salaman virkaa toimittaa kertakäyttöinen "polttimo". Niitä näkee silloin tällöin myytävän jossain netin palstoilla. Hintaa olen huomannut olevan jonkin verran. Lisäksi tarvitaan paristo. Muutoin kamera toimii täysin sähköttä. Lienee parempi etten ala salamahommiin tuolla.
 

 

 

rapid-IF:n jälkeen on kuvausvuorossa tuossa kotelossa oleva 6 x 9 sentin ruutua valottava folderi. Ennenkokematon ruutukoko minulle. 9x12 tuli koettua palkkikameralla, mutta se ei kuulu tähän.
Tältäkin kameralta odotan "paljon", kun on hyvin vaalittu ja siisti.

 

 


Tarkennuksen tarkastelua filmitasolla - kuva käännetty verti- ja hori.


Kuten erään tarkennuksensa äärettömään jumittaneen rullafilmikameran kanssa (josta juttua  aiemmin, tässä, kesäisessä julkaisussani)  , tein filmitasolle mattapintaisesta ohuesta teipistä "valefilmin", jonka pinnalle heijastuu se mikä kohdistuisi filmillekin. Kameran tarkennusrenkaan merkit ja muu täytyi varmistaa. Ja muutenkin perehtyä kameraan jonka valmistus alkoi 1919. Tämä yksilö on mallin viimeistä vuosikertaa, mikä sevisi sarjanumerosta, jonka Q-kirjain kertoi sen olevan vuosimallia 1943.

"Saippuaoopperakameraa" vähän isompi. . . .   saippuaoopperan kodak on negaltaan 6 x 4,5.
Siihen maailmanaikaan tehtiin paperikuvat enimmäkseen pinnakkaisina, suurentamatta. Saippuaoopperan merkiisin arvonimen perijä oli sarjassa äveriäänä teettänyt suurennokset. Kun ne näyttivät kooltaan . . .   6x9 senttisiltä. Mutta se on jo aivan toinen spekulaation paikka.

Nettiryhmässä on juttusarjaa euron kameroista. Nämän minunkaan eivät kalliita ole, joskaan eivät euronkaan. Vanhojen louskujen kanssa pelaaminen, usein vain yhden filmin verran kullakin on oma huvinsa. Niin kuin saippuaoopperabongaaminenkin.
Nyt töllön ääreen.


 

Porissa: 23.11.2023

 

________________ 


8928 kilometriä ja tusina

Oli viimein aika viedä pyörä korjaamolle ketjujen vaihtoon. Samalla uusi takapakka, eli takarattaat jotka olivat kuluneet ja jonkin verran p...