Cocacolakameran ja rahan arvo

Kun ulkona on pimeää ja märkää, pian kylmää ja liukastakin, kuvaustouhut vähenevät melkein olemattomiin ja satunnaisiin aiheisiin ja kohteisiin. Niiden perään ei tule talviaikaan lähdettyä. Kotioloissa voi  tietysti räpsiä hallittuja ja kontrolloituja kuvia kukkapurkeista ja vastaavasta.
Kuva-arkiston lajitteleminen on vaihtoehto, mutta hyvin tylsää ja rönsyilevää ajankulua jossa huomaa äkkiä tekevänsä aivan muuta kuin mihin alunperin alkoi. 

 

Niin nytkin. Kirjoitukseni alkoi muotoutua mielessäni pari kolme päivää sitten aiheeseen josta pian. Ajatelin ettei ole mitään ajankohtaista uutta kuvallista kerrottavaa, mutta palasin toissapäivänä ottamaani patsaskuva-albumin täydennykseen. Uudesta veistoksesta joka on ilmestynyt Satasairaalan uuden S-osan edustalle. Kun matkamme suuntautui Satasairaalaan, otin kameran mukaan, saadakseni tuosta kuvia. Sainkin. Niistä tämä sisältää oleellisen elementin, kaiteelle jääneen kengän. Teoksen nimi on Tasapaino. Taiteilija on Matti Kalkamo.

En tiennyt enkä löytänyt netistä teoksen nimeä, ja taiteilijan nimi esiintyi vain muiden rakennuksen taideteosten tekijöiden joukossa. Googlen kuvahaulla ja tekoälyllä erotin tekijän joukosta. Teoksen nimeä kyselin epäsuorasti eräässä kaupunkiamme käsittelevässä fb-ryhmässä. Sain vastauksen, ja teokselle nimen listalleni. Mutta sain myös muita vastauksia, tai näkemyksiä siitä mikä tuon veistoksen nimi on. Hatuista vedettyä löpinää: käsilläseisojaa ja muuta nuohoajaa. Kun noita veistoksia ja muistomerkkejä kuvakokoelmiini haalin, niin minun on oltava suurinpiirtein ja just eikä melkein tarkka tietojen paikkansapitävyydestä.

 

Olen moneen kertaan vakuutellut itsellenikin etten hanki enää mitään, varsinkaan kameroita keräilymielessä. En ainakaan esineinä tai kokoelmamielessä. Mutta pitääkö siitä lipsumista niin kovin perustella tai puolustella, kun jossain muodossa se tapahtuu kuitenkin tasaisi väliajoin. Niin nytkin, muutaman kuluneen päivän aikana.

Hurahdettuani tai palattuani keväällä, muutaman vuoden tauon jälkeen, taas filmille kuvaamiseen ja siihen tarvittaviin tavaroihin, lupasin taas kerran ettei mopo karkaa käsistä ja kaappi täyty milloin mistäkin päähänpiston seurauksesta. Huomasin eilen että keräilen muistoja, ja niihin liittyviä esineitä. Kun kuvaus on ollut aina tärkeä osa elämääni, monet muistot ja tehdyt tekemiset liittyvät siihen ja kameroihin.
Palasin jälleen aivan alkuun: 60-luvulle, jolloin otin tietämättäni, ja  myös vanhemmiltani varkain ensimmäiset kuvat heidän kamerallaan. Kuva on edelleen tallessa, aivan ensimmäinenkin. Perheen silmäterä oli Agfan Isorapid C. Joka ei ollut cocacolakamera vaan täydellä hinnalla valokuvaamosta ostettu.
Kyseinen yksilö koki jossain vaiheessa kovia, joskus  70-luvun lopulla. Saatoin ampua sitä ilmakiväärillä, tai räjäyttää kiinanpommilla taivaan tuuliin. Tai se meni vain jossain vaiheessa roskiin. Tilalle oi tullut saman valmistajan "sensor" 100.

 Mutta mennäänpä siihen toiseen isorapid-malliin, jota minulla ei ole  - vielä.  C-malli on jo tulossa nettikaupasta filminkin kanssa, ja cocis kiikarissa. Siitä tai niistä ja mitä niillä teen, seuraavassa numerossa. 

 

 

Oikea Cocacolakamera

 

Suomalainen Coca-Colan pullottaja järjesti vuonna 1965 (tai 1966)  kampanjan, jossa pullonkorkkeja keräämällä saattoi saada omakseen Agfan Iso-Rapid Ifin. Keräämällä 20 pullonkorkkia ja lähettämällä niiden sisällä olleet tarrat ja maksamalla 16 markkaa postiennakkona saattoi saada itselleen tämän kameran, jonka arvo oli 44 markkaa. Kahdestakymmenestä colapullon korkista sai 28 markkaa hyvitystä kameran hinnasta. 
Cocacola hinta vuonna 1965 oli 1,50 markkaa pullo. 20 pulloa tuli siis maksamaan 30 markkaa.
Ostetun juoman hinta, 16 markan postiennakko ja korkkien tarrojen lähettäminen: 1 markan kirjeessä  tekivät kameran hinnaksi yhteensä 47 markkaa.

Kampanja oli nerokasta liiketoimintaa.  Kameran menekki oli 125 000 kappaletta puolen vuoden aikana. Tuo kamera on Suomen toiseksi yleisin, eniten myyty kamera. Yleisimmän selvittäminen on minulla vielä työn alla.

Vuoden 1966 rahamäärää 16 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2022 oli 31,42 euroa.
Vuoden 1966 rahamäärää 44 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2022 oli 86,41 euroa.
Lasketaanpa vielä, isoja lukuja:
125 000 kameraa varten suomalaiset ostivat kaksi ja puoli miljoonaa pulloa cocacolaa. Pullottaja sai niistä 3,75 miljoonaa markkaa. Posti myi 125 000 markalla postimerkkejä. Puolessa vuodessa.
Jos kullakin kameralla kuvattiin kaksi rullaa: 32 kuvaa, ja teetettiin niistä paperikuvat, työllistivät kampanjan seuraukset kuvanvalmistamoja neljän miljoonan paperikuvan verran.
Laskutomituksia voisi jatkaa, mitä vastaava kampanja tuottaisi tänä päivänä.

Vaikka cocacolakameran malli oli tuo, kutsutaan monia muitakin sen ajan filmipokkareita samalla nimellä. Kodakin instamaticia ynnä muita sellaisia.

Nykypäivän coket

Coca colaa myydään nykyään muovipulloissa - vaikka minkä kokoisissa ja monen paketeissa. Mutta lasipullossa ja kruunukorkin sulkemanakin löytyy. Pientä 2,5 desin versiota. Googlailin taas, jos sellaisen tai pari hankkisi sitten kun kamerakin on tullut. Hinnat ovat tuollaiset. Pullon malli sinne päin. Korkkikin on vielä mallia kruunu, mutta muovipullojen korkit alkavat pian olla jollain direktiivirinkulalla selaiset etteivät putoa pullosta erilleen. Ja maailma pelastuu taas kerran.
Kuva korkista, vuodelta 1965. Sellaisiakin on myynnissä keräilijöille. Hintataso kympistä kolmeen. kamerakeräilytarraan en vielä ole törmännyt. 

Tämän kirjoituksen tietolähteenä toimi myös Googlen tekoälysovellus Bard. Numero- ja muu fakta on keräilty ja suodatettu useammista hakutuloksista. Muutamat niistä oli humpuukia, mutta useimmat tukivat toisiaan. Medialukutaitoa tarvitaan.

Lisäys: Kamerakeräilijä, FB- kaverini Teuvo Vehkalahti Noormarkusta, laittoi minulle kuvan rapidin alkuperäispakkauksesta, joka hänellä on kokoelmissaan. Samoin kun kaikki iso rapid- mallit.
Kiitos kuvasta ja luvasta 

Porissa: 10.11.2023
kuvalisäys 23.12.2023

--------