Konepajasta lasitaiteeseen

Porissa on pari-kolme hienoa teollisuusarkkitehtoonista paikkaa joista yksi on Konepajanrannassa sijaitseva entinen Rosenlewin konepaja, jossa toimii nykyään leikkuupuimuritehdas. Niiden lisäksi siellä tehdään muutakin "harvesteria". John Deere on Sammon lisäksi sen brändejä.
Rosenlewia edelsi joku jonka tiedon juuri luin, mutta en painanut mieleeni. Google löytänee senkin, jos kiinnostaa. .

Tämä päivitys on kuviin painottuva. Kuvia muutaman vuoden takaa ja tämän vuoden elokuulta, jolloin menimme konepajalle kun sinne pääsi siäänkin. Lasitaiteilija Teemu Kylvön näyttelyyn. Lasitaide on aina koskettanut ja palasi mieleni pinnalle, kun televisiossa pyörii (miten se siinä pyörii??) dokumenttisarja Timo Sarpanevasta. Siitä tämän kirjoituksen lopussa.

Konepajalle:
Otin ja otin pari kuvaa ulkopuolelta, ja useamman sisätilasta filmille. Sen tuotosta tuolla vähän alempana.

 

Pohjoisranta kadunnimenä alkaa toisesta päästä Puuvilatehdasta, vaihtuu linnansillan alitettuaan Konepajanrannksi. Konepajan kuvatuimman julkisivun osan kohdalla, josta lähtee myös ramppi Valajankadulle. Rampilta pääsee myös Linnansillalle, kun jaksaa odottaa vuoroaan. Risteys on Porin hankalimpia, mutta minun ei enää tarvitse sitä murehtia.

 

Linnansillan alta Toejoen suuntaan, tulee konepaja. 

 

 

Kun konepajanrantaa menee eteenpäin, aukeaa konepajan "takapiha". Rannan puolella paikkaa parkkeerata, vaikkei virallinen sellainen ole. Kuva on muutama vuosi sitten, kun asuin Toejoella ja liikuin autollakin.

Konepajalla toimii puimiritehtaan lisäksi pari muutakin yritystä. Mekaniksi nimetty juhlatalo kuvassa oikealla.

Alueen rakennuksia on monelta vuodelta. Niiden seinillä vuosilukuja. Aluperäisen konepajan julkisivulla tiilillä toteutettu; 1903 (seuraavassa kuvassa). Tämän osan katolla koristeena ilmatorjuntatykki.

Illan pimeydessä joulukuussa 2020. Tämä kuva saattoi olla alkuunpaneva voima tämän bloggauksen näkyviin laittamiselle. Kun näin somessa samalla kompositiolla otetun kuvan. Julkaisussa joka aiheutti tavallista enemmän keskustelua.

Joen vastarannalta "pitkällä putkella" tai laajemmasta kropattuna. Maaliskuussa 2020.

Mekani, josta aiemmassa kuvassa. Sen takaosassa näkyy kulku taustalla olevan

rakennuksen katolle, jossa se tykki.

 

 

Kauppakeskus Puuvillan kattoparkilta otettu.

Toinen, jota ottaessani kiinnitin huomion tehdasrakennusten vuosilukuihin.
Nämä kuvat aukeavat isompina, kun niitä klikkaa tai täppää tai osoittaa, tai miten sanotaankaan. Niin kuin kaikki muutkin.

 

 

Mustavalkoiseen - filmikuviin

 

Hain esiin tämän digikuvan. Laitoin siihen päivämäärän. Siksi tähän, kun olen ottanut sen samoilta jalansijoilta kun seuraavan, nyt elokuussa (2023) kun pääsimme näkemään konepajan sisätilaa ja lasitaidenäyttelyä. En etsinyt kuvaustietoja; millä kameralla tai linssillä tämän olen ottanut. Kuvaparista näkee jos haluaa, perspektiiviä ja käytetyn objektiivin vaikutusta. Innostuin siitä, miten hyvin moni kuvateoria - kuvaustekninen juttu näissä kahdessa kuvassa saa konkretiansa. Olipas hienosti sanottu! Hah.

Tästä alkaen konepaja-filmikuvat elokuussa 2023. Tämä ensimmäinen vertailuna edelliseen, värikuvaan.

kännykällä valopöydältä napattu räpsy, joka joutaisi roskiinkin,
mutta joku tuossa sopii silmääni

Kuien joukosta pidän eniten tästä "putkistosta". Mutta pidän usein kummallisista kuvista. Ja pyrinkin sellaisiin. Vähemmän risukuvia, enemmän näkemyksellisyyttä.
Mitä ovat risukuvat? Kuvaajat kutsuvat sellaisiksi kuvia joita on otettu, kun jotain on täytynyt kuvata. Kun ei ole ollut muuta kuvattavaa nin on kuvattu risuja. Sitä voi verrata siihen, että ottaa kuvan raatihuoneesta tai kirkosta (keskiporin - mieluiten), vaikka niitä on ottanut aiemmin 22+n kappaletta.

 Kuvan pääobjekti on bluetooth-kaiutin. Kuvanlaatu on harkittu.

Väriin ja muuhun

Rannan puolella

Korjaustelakan muistolaatta. Olen bongaillut lukuisia muitakin

Muistolaatta on kivilaiturissa. Jossa on myös havaintoasema vedenpinnan korkeudelle.

Laiturilta konepajan suuntaan . . .

. . . ja laituri, taustanaan Linnansilta - kirkkoineen

Toinen muistolaatta. konepajan seinällä. Silloin otin kuvan, sain hetken ihmetellä. On "nurkan takana".

"Kohtalona"  Sarpaneva

Konepajalla ollut laisitaiteilijan näyttely ajoi ensisijaisesti näkemään sen sisätilaa. Mutta lasitaidekin on kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen. Sen suomalainen kultakausi sijoittuu 50-60- luvulle, kun Wirkkala, Tynell, Franck ja muutama muu mutta varsinkin Timo Sarpaneva, tekivät suomalaista lasitaidetta ja muotoilua maailmankuuluksi. 80-luvulla rikottiin huutokauppojen hintaennätyksiä Sarpanevan teoksilla. Kallein oli kajakki. Se syntyi Milanon triennalessa 1954 maailman kauneimmaksi esineeksi valitusta orkideamaljakosta, sen puolikkaasta hiomalla tehdystä.

Orkidea on lasitaideteos, jolle annettiin maljakko- lisänimi kun piti jotenkin perustella esineiden käyttötarpeellisuuskin. Voihan tuohon kuvitela ujuttavansa kukan, mutta ei se mikään vaasi ole.
Otin tämän kuvan juuri äsken, puhelimella. Väänsin sen mustavalkoiseksi ja muljasin kontrasteja ja muuta, saadaksenin lasin olemuksen paremmin esiin. Taustalla osa Leonardon minitaulusta. Marian ilmestys. Orkidea on kulkenut mukanani vuodesta 1986, jolloin ostin sen Iittalasta. Oli siinä anopeila ja muila päivittelemistä, että kuinka ja miksi tuo maksaa tuollaisesta melkein itsensä kipeäksi. Ei se mikään hirmuhintainen ollut mutta koskenkorvaindeksillä kuitenkin monen pulon verran.
Syvennyin ja perehdyin siihen aikaan suomalaiseen ja muuhunkin lasitaiteeseen ja sen historiaan omimaani tapaan: perusteellisesti.

Elämäntilanteideni vaihtuessa, on paljon lasi- ja keramiikkatavaraa jäänyt matkan varrelle. Olen jättänyt. Muutama harva on jäänyt. Tämä on niistä yksi. Sen pohjassa on numerointi ja signeeraus. Se on pienin malliaan. Siksi minulla oli silloin varaa siihen.

Timo Sarpanevasta on parhaillaan dokumentteja televisiossa. Viime viikolla tuli ohjelma nimeltään Sarpaneva Sarpanevasta, jossa hänen toinen vaimonsa; Marjatta Sarpaneva kertoili miehestään, mutta jotenkin enemmän itsestään. Se siitä, mutta kannattaa katsoa sekin. Löytynee Yle Areenasta, nimellä.
Hyvinkin laajalta vaikuttavaa dokumenttisarjaa on nyt katsottuna yksi jakso: Sarjan nimi on Muoto.
Sekin tietääkseni Arenassa.
Yllättäviä, mutta toisenkautta ymmärrettäviä asioita Sarpanevasta, hänen luonteestaan ja käyttäytymisestään, kerrotaan sarjassakin. Vaimoja oli kaksi; ensimmäinen nimeltään Pi.
Suosittelen katsomaan, jos aihe kiinnostaa enemmänkin kuin sen verran että kuinka paljon jostain vaasista voi saada rahaa.

Kaikki myötämieli ja kunnioitus nykypäivänkin  lasitaiteilijoille. Heidän rohkeudelleen tuoda teoksiaan esiin, ja rohkeudelle laittaa niille näyttelyissään hintoja jotka hämmentävät kulkijaa, mutta joku kultturelli design-persoona hankkii vitriiniinsä. Esteettisen hyvän kokemisen tai arvostuksen saadakseen. Perikunnasta puhumattakaan. 

Jätän oikoluvun lukijoilleni. Teitä on, vaikken kaikkia päivityksiä somessa jokapuolelle jakele.
Kiitos.
Adventtia ja hoosiannaa odotellessa

Porissa: 26.11.2023 

____