maanantai 24. syyskuuta 2018

Skannausprojektin aloitus






Tämä kuva askarruttaa mieltäni. Se on liimattu tiukasti albumin lehteen, ainoana liimattuna; muut ovat isompia, ja pujotettu kulmistaan albumin kuvapidikkeisiin. 

Kuva on pienikokoinen: 52 mm leveä, 42 mm korkea. Uskon että kuva on otettu savupirtissä lasinegatiiville. Se mitä kuvassa jotenkin hämmästelen, on oikeanpuoleisen miehen vaatetus. Housuja lukuunottamatta se vaikuttaa melko modernilta, siis jollain tavalla nykyaikaankin sopivalta. Hiusmalli on ajaton. Pojan hiusmalli on tyypillinen "pata".
Kuva on sommitelmaltaan onnistunut. Valokin miellyttää silmääni. Henkilöiden katseiden suunnat ovat mielenkiintoisia.


Tästä on hyvä aloittaa




Kuva on ensimmäinen skannaamani, aloittaessani tallennusrupeamaa jossa siirrän äidiltäni saamani valokuvat sähköiseen muotoon. Tai ainakin osan niistä. Olen ryhtynyt hommaan aiemminkin, useita kertoja. Mutta työ on jäänyt kesken heti alkuunsa, tai olen alkanut skannata kuvia sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.



Pienet kuvat ensin




Nyt lähdin alkuun, käymällä irtokuvat läpi, ja erottamalla pienet paperikuvat ensimmäisenä skannattaviksi. Niitäkin on satoja: kuvia jotka on vedostettu pinnakkaisina, jolloin kuvan koko on sama kuin käytetyn filmin ruudun koko. Koot vaihtelevat hyvinkin pienistä 6x9 senttisiin. Yleisin on 6 x 4,5. Niistä voi päätellä käytetyn kameran tyyppiä, mutta jätän sen nyt pohtimatta.





Ensimmäinen kuva, joka tuolla "ylhäällä", oli liimattu vanhaan albumiin. Se oli ainoa kokoaan albumissa, ja päätin että se saa olla projektini ensimmäinen kuva. Irtokuvat skannaan "kannellisen" kerrallaan, eli skannerin tasolle niin monta kuvaa kerrallaan kuin väljästi mahtuu.
Ylläoleva kuva on pienennös ensimmäisestä 10 kuvan satsista, jonka skannasin 800dpi tarkkuudella yhdeksi kuvaksi. Erottelen kuvat omiksi tiedostoikseen, jonka jälkeen koko tason kokoiset kuvatiedostot hävitän. Tiedostomuoto skannausvaiheessa on tiff, lopulliset kuvat tallennan jpg-muotoon. Se on tietoinen valintani.


Saattaa olla, että kirjoitan aiheesta toisenkin, jopa kolmannenkin kerran. Jos ja kun "eteen tulee" jotain merkittävää, huvittavaa,  tai muutoin erikoista. . .

Skannattavia kuvia lajitellessa, piti nytkin poiketa suunnitelmasta ja skannata pienten pinnakkaisten lomassa pari uudempaakin, joista tässä toinen:
Vanhempi tyttäreni "lukee" Kodak-uutiset- lehteä, joka minulle tuli kodakin asiakkaana 1990- luvun alussa. En voi muistaa, onko kuva otettu mustavalkofilmille ja teetetty kaupallisessa laboratoriossa, vai olenko tehnyt sen itse, kuvaamalla värifilmiprosessissa kehitettävällä ilfordin XP2- filmillä.
Noitahan voisi pohtia loputtomiin, monen kuvan kohdalla. Ja niitä on paljon.




Porissa, aloituspäivänä: 24.9.2018
.
..



torstai 20. syyskuuta 2018

Ympyrä sulkeutuu



Melkein vuosi sitten puhelimella ottamani kuva Yyterin dyynien yllä leijuvasta kamerakopterista; dronesta, on tänään minulle ajankohtainen. Vuoden 2017 vaihtuessa nyt loppupuolelleen kääntyväksi, ikuistin tuolla kopterilla videolle viimeisiä näkymiä. Sen jälkeen alkoi jonkinlainen itseni etsiminen, mitä kuvan tallentamiseen ja sen eri menetelmiin tulee, ja kopteri jäi kaappiin.


Viimeisen kerran se oli minulla ilmassa helmikuun puolivälissä. Silloinkin vain kokeillakseni sen kameran toimintaa hämärässä. Kuva Ruosniemen hiihtokeskuksesta, koostettu muistaakseni neljästä kuvasta.




Pari viikkoa myöhemmin laitoin kamat pakettiin, ja paketin postiin.



Turhauduin hiljalleen ilmakuvaukseen. Yleinen ilmapiiri; uutisointi ja some-kiukku nousi hiljalleen hyvinkin negatiiviseksi droneja ja niiden kanssa kuvaamista kohtaan. Hirmuinen, mutta aivan ymmärrettävä sääntöviidakko alkoi tihetä sellaisiin mittoihin, ettei varsinaiseen asiaan eli kuvaukseen enää riittänyt mielenkiintoa. Phantom; joka näissä kuvissa esiintyy, ei ole suuri mutta ei pienikään. Se on herkkä vaurioille. Kamera roikkuu kopterin alla alttiina kolhuille. Se on muodoltaan hankala.
Kuvaamaan ryhtyminen oli aina monenmoisen ruuvaamisen ja virittämisen takana.

Kyllästyin siis kuvaamisen mutkikkuuteen, laitteen eräänlaiseen hankaluuteen, jossainmäärin sen tuottamaan kuvaan joka laadultaan kyllä on hyvä, mutta useissa tapauksissa itselleni liian suppea. Panoraamakuvien tekemiseen tarvittiin kolme eri ohjelmaa, ja lopputulos oli "vähän sinne päin".
Noilla perustelin itselleni kopterin myyntiä, ja sen mahdollistamaa objektiivihankintaa palkkikameraaan joka syrjäytti kopterin hyvin tehokkaasti.
Palkkikamerasta, ja sitä seuranneesta Rolleicordista olen kirjoittanut aiemmin, edellistä edellisessä pivityksessäni viimeksi.
Filmikuvaus ja mustavalkokuva, katukuvaus ja lomografia: ne ovat voimissaan edelleen, ja jatkossakin niillä on vahva osa kuvauksessani.



Mutta, otsikon mukaisesti: Ympyrä sulkeutu. 


Se sulkeutuu tänään, kun lähetysseurannan mukaan lähipostiini saapuu paketti. Edellinen drone vaihtui palkkikameraan, joka vaihtui rolleicordiin, joka aivan yliarvostettuna vekottimena siirtyi toimittamaan omaa virkaansa.
Olen seuraillut kamerakoptereiden hurjalla vauhdilla etenevää kehitystä. Kyttäillyt edellistä paremmin toimivampaa dronea; laitekokonaisuutta joka soveltuisi kuvatarpeeseeni.
Nyt kuluvan viikon alussa sellainen löytyi, ja pistin "tilauksen sisään"



Tulossa on siis uusi drone. Lukemani ja Youtubesta ahmimani tiedon perusteella käyttötarkoituksiini ja -tarpeisiin paremmin soveltuva pienenpieni "herhiläinen". Ohjelmistoltaan jo alkuvirheistä eli bugeista siivottu, ja kuvatoiminnoiltaan monipuolisempi kokonaisuus. Edellisen; Phantomin ohjain oli varustettu kiinteällä näytöllä, ja kiinteällä ohjelmistolla jota ei voinut vaihtaa tai täydentää.
Tämän kamera on pikselintuotoltaan still-kuvissa vaatimattomampi, mutta video vastaa pitkälti edellistä. Stillien pienempi koko korvautuu panorama-automaatiolla, jolla saa hyvinkin riittävän kokoista lopputuotetta aikaiseksi. Ilman niin monen jälkikäsittelyohjelman "käyttöpakkoa".

Toinen hyvinkin merkittävä muutos edelliseen härveliin verrattuna on laitteen koko. Tämä mavic ei ole paljoakaan suurempi kun phantomin akku. Propellivarret ovat lyhyet, propellit puolet pienemmät, eikä niitä tarvitse irrottaa kuljetuksen ja säilytyksen ajaksi. Kamera ja sen ripustus eli gimbaali, ovat paremmin suojassa ja gimbaalisuojus vaikuttaa varmemmalta ja sujuvakäyttöisemmältä kuin edeltäjässä. Pakettiin sisältyy suunnilleen kaikki tarvittava. Kolme akkua, varapropellit, propellisuojat, laturit piuhat, ja laukut jotka eivät ole juurikaan silmälasikoteloa suuremmat.
Miinuksena on isompaa koperia kovempi ääni. Lyhyet "laskutelineet", jonka vuoksi jonkinlainen lähtö- ja laskutaso  pitänee ottaa käyttöön. Ohjaimen logiikat pitää opetella osin uudelleen, mutta peruslento on kaikissa sama.

Dronen tehtävä minulla on ennenkaikkea toimia "korkeana kamerajalustana". En ole harrastanut koskaan sen lennätystä kauemmas ohjauspaikalta. Lisäksi olen käyttänyt dronea ilman propelleja, kamerana joissakin tilanteissa. Nämä pohdinnat ovat täysin esitietoihin ja käyttäjäkokemuksiin perustuvia mielikuvia, joiden toivon osuvan suunnilleen oikeaan. Tulevat viikot näyttävät, arvioinko niitä oikein.
Tulevat viikot tulevat olemaan myös hyvin sateisia ja tuulisia  - Murphy:n lain tietäen.




Harvemmin kuvattua  ja sisällöntuottoa

Kuvaan hyvin harvoin "pimeässä", siis illan hämärässä maisemia tai vastaavaa. Mutta katseltuani nyt syysiltoina ohi ajaessani Porin Kirjurinluodon edessä olevaa valaistua suihkulähdettä, päätin eräänä iltana ottaa kameran mukaani ja kuvata sitäkin lajia.



Valitsin täyskennoisen kameran, ja siihen neuvostoliitossa valmistetun Helios-objektiivin. Hieman lomon suuntaan siis. Photoshopilla "runtua" kuvalle, mutta kuitenkin melko pitkälti sävyt kohdalleen. Kun suihkulähde on kuvan pääkohde, korostin sitä. Kuvasta tuli somessa nopeasti suosittu. Onhan se nätti.




Cafe Jazz, Etelärannassa on ollut auki nyt melko pitkälle syksyyn, kun on lämpimiä ilmoja pitänyt. Sen ulko-baaritiski ja oluthanojen mainosvalot olivat illan hämärässä visuaalisesti mieleeni. Käytin sen kuvaamiseen kymmenkunta ruutua, joista väsäsin HDR-kuvan. Aiheen dynamiikka vaati menetelmää, jotta kaikki haluamani tuli näkyviin. Taustaseinällä oleva hinnastokin on luettavissa, vaikka "hämyinen" onkin. Niin se oli "luonnossakin".





Otin väri-digille pari kuvaa etelärannan maisemasta, jota olen pariin otteeseen kuvannut mustavalkofilmillekin. Polyfonia-veistos ja Keski-Porin kirkon torni.
Harvemmin teen värikuvasta mustavalkoista, mutta taas tämän kerran. Mustavalkoisuus sopii tämän tyyliseen kuvaan, kun värillinen on oikeastaan melko luonnoton sävyiltään.
Jos värilämmöt ynnä muut muuttujat pistää kohdalleen, kuvasta tulee melko tylsä.




Mustavalkokuvan ja omaan arkistooni tekemäni "luomu-värikuvan" lisäksi tekaisin ylisaturoidun tekeleen samasta kuvasta, tekemättä aihiolle yhtään mitään muuta kuin kolme äärimmäistä liukusäätimen vetoa. Perspektiivi jäi silleen kuin helios sen näki. Torni on vino ja siitä tuli kommenttia. Eräs sanoi että simissäni on vikaa. Mutta kansa tykkäsi.
Korostan; että tämä on parodia. Ja silmäni ovat edelleen kunnossa, ainakin toinen. Ellei perssilmää lasketa.

Kaikenlainen kriittinen ilmaisu on somessa huono homma. Kritiikistä tulee palautetta, jossa kehoitetaan lopettamaan kitiseminen, ja lähtä kuvaamaan. Noin minulle kirjoitti eräs välinerunkkaaja, eräässä monista itselleni edesmenneistä ryhmistä eilen. Olen viime aikoina lähtenyt kaikessa hiljaisuudessa ja ovia paukuttelematta, monesta varsinkin suomalaisesta valokuvaukseen keskittyvästä, mutta lippalakkisten kamerarunkkaajien kansoittamasta someryhmästä. Useimmat ovat keskittyneet kameramerkkien, peilittömyyden tai peilillisyyden, pilvipalvelussa toimivien lightroomien ynnä muun tähdellisen aihepiirin jeesusteluun ja luomukuvan mollaamiseen. Luetunymmärtäminen on katoava kansalaistaito, ja kuvan ymmärtäminen vieläkin harvinaisempaa ellei kokonaan kadonnutta.

Käski mennä vaikka kuvaamaan. Olen kuvannutkin. Kuluvan vuoden aikana omaan arkistooni on kertynyt tähän päivään mennessä 4823 digikuvaa. Filmiltä skannattuja "jatkoon päässeitä" ruutuja on kertynyt 275 kappaletta. Hylkyyn on mennyt ehkä 5%, koska tapanani on filmiajan kasvattina miettiä ennen kun painan laukaisinta ja usein yksi ruutu digiäkin riittää / kohde.
Yhteensä tänä vuonna on siis kuvia kertynyt 5098 kappaletta. Roskiin on mennyt noin 300-400 kuvaa.




Sisällöntuottoa



 Wikipediassa on kuluvan syyskuun ajan käynissä kuvienkeräyskampanja, joka on samalla maailman suurin valokuvauskilpailu. Paskat nakkaan kilpailulle, mutta sisältöä on mukava tuottaa. Jää nimi aikakirjoihin ja kuvilleen saa jonkinlaista hyötykäyttöä. Katsokaa googlesta. En anna kaikkea valmiiksi tarjoiltuna.
Mutta sen verran, että Wikimedia loves monuments -commons'iin kerätään kuvia tietyistä rakennus- ja/tai kulttuurihistoriallisista kohteista. Tavallisen kuvalatauksen lisäksi käytössä on eestiläisperäinen mobiilisovellus: Ajapaik, jonka avulla uudelleenkuvataan joitakin kohteita.
Ylläoleva kuva Kokemäenjoen sillasta Harjavallassa, on siihen käyttöön otettu. Kuvapari, jossa vanha riippusilta ja nyt ottamani ja lähettämäni, on katseltavissa Ajapaik-sivulla (linkki kuolee aikanaan)




Wikimediaan tuottamani kuvasisältö:
https://commons.wikimedia.org/w/index.php?title=Special:ListFiles/Jorma_Lindqvist&ilshowall=1


Ja uudelleenkuvatut, Ajapaik:issa:
https://ajapaik.ee/photos/?order1=time&order2=rephotos&page=1&rephotosBy=44730199


lauantai 15. syyskuuta 2018

Kokemäenjoki menee tukkoon

Ylläoleva taulukko esittää YVA-menettelyssä lueteltuja päästömääriä, jotka BASF arvioi laskevansa akkumateriaalitehtaaltaan Harjavallassa Kokemäenjokeen

Mäntyluotoon on rakennettu tuhkajalostamo, jonka jätevesien mereen pumppaanmisesta on käynnissä melkoinen mekkala

Fortumin suunnitelmissa on laskea jalostamon toimiessa täydellä teholla poistovesiä Karhuluodon edustalle noin 155 000 kuutiota vuodessa.
Puhdistusprosessissa tuhkasta otettaisiin talteen raskasmetalleja ja suoloja niin, että mereen kulkeutuisi jäteveden mukana noin 12 000 tonnia suoloja.

Mereen kulkeutuisi jäteveden mukana noin 12 000 tonnia suoloja.
Litrassa jätevettä nikkeliä alle 0,01 milligrammaa.

Vertailun vuoksi 

 

BASF:n akkumateriaalitehtaan vastaavat luvut, alkuvaiheessa
Kokemäenjokeen poistovesiä 730 000 kuutiota vuodessa. Tehtaan toimiessa täydellä teholla,
noin  2 000 000 kuutiota vuodessa
Vastaavasti suoloja, pelkästään natriumin muodossa alkuvaiheessa 17 300 tonnia, ja täydellä teholla toimiessaan 46 000 tonnia
Alumiinia  10  /27 tonnia vuodessa.
Kuuluisaa nikkeliä alkuvaiheessa keskimäärin 0,15 tonnia ja täydellä teholla toimittaessa enimmillään 0,66 tonnia. 


YVA-lähdetiedot:
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Ymparistovaikutusten_arviointi/YVAhankkeet/BASF_akkumateriaalitehdas_Harjavalta






Eilen: 14. syyskuuta 2018 Harjavallassa, lapsuuteni uimarannalla - kotikonnuilla




Harjavallassa on ollut jokiveden pinta voimalaitoksen yläpuolella ennätyksellisen matalalla. Syynä siihen on voimalitoksella suoritettava korjaustyö jossa mennään normaalia vedenpinnan tasoa huomattavasti alemmalle taseolle työtä tekemään


Samalla on tilaisuus vaihtaa joen rantojen maa-aineksia, taannoin sattuneen kömmähdyksen jäljiltä.
Joku onneton meni ja pumppasi vahingossa jokeen 50 -65 000 litraa kevyttä polttoöljyä.

Joku toinen onneton pumppasi muutama vuosi sitten nikkelitehtaalta jokusen tonnin nikkelilientä jokeen. Nyt tulee BASF ja pumppaa vähän enemmän kaikkea, ihan hallitusti. Virhetilanteista ei kannata etukäteen murehtia.


Perustetaanko kansalaisliike?
Perustetaanko yhdistys joen suojelemiseksi?
Pidetäänkö konsertteja ja muodostetaanko ihmispiiri ja tanssitaan rannalla?

Tuskin. Täällä ei ole yyteriä, ei loma-asutusta, ei kalastajia, ei Kallon lasipavilijonkia, ei mitään ihqua selfietaustaa. Ironista, mutta noin se menee. 


Hyvää viikonloppua ja tui tui.




---







maanantai 10. syyskuuta 2018

Romun kierrätystä





Katukuvauksesta ja neulan rei'ästä



tekstin loppupuolen aiheeseen liittyvä herätekuva





 Kameratapahtuma

 

Olen ennenkin "pistänyt lihoiksi" kameroita jotka eivät jostain syystä ole miellyttäneet, tai ovat lakanneet toimimasta. Kierrätystäkin olen harjoittanut, vaihtokauppaa.

Hankein Rolleicordin kesällä, vaihtamalla turhaksi osoittautuneen palkkikameran laadukkaana keskiformaatin kamerana tunnettuun ja minulle pakkomielteeksi muodostuneeseen rullafilmi-
"ikoniin".
Rolleicordilla oli hintaa tarpeeksi. Samoin palkkikameralla, joten vaihtokauppa syntyi.

Muutaman rullan kuvasin, olen tulokseen ja syntyneeseen jälkeen jotenkin tyytyväinen. Mutta ei se mitään ennenkokematonta tai loistavaa ole. Pari vuotta sitten sain käsiini ensimmäisen kaksisilmäisen rullafilmikameran; tsekkiläisen Flexaretin. Se on Rollein kopio, kuten moni muukin. Ja kuvanlaatukin oli kopio. Yhtä hyvää.




Viime viikolla kamera, siis tämä Rolleicord, päätti jumittaa sulkimensa. Kamera laukesi silloin kun sitä sattui huvittamaan, ja lopulta lopetti toimintansa kokonaan. Sen 60 vuoden taipaleen aikana, suljin on varmaankin huollettu. Ehkä parikin kertaa.
Olisihan sen voinut nytkin lähettää jollekin osaavalle kamerakorjaajalle huollettavaksi. Mutta minulle jotenkin riitti! Palkkikamera osoittautui nykyaikaan nähden turhaksi, legendaarinen merkkikamera ei tuonut sitä lisäarvoa mitä siltä odotin. Pistin sen linssistön palasiksi, mutta maltillisemmin kuin edesmenneen Flexaretin kohdalla.
Mielessäni oli sille jatkokäyttöä.



Nyt minulla on ehkä Suomen kallein neulanreikäkamera. Nimenomaan pelkästään neulanreikäkuvaamiseen modifioitu kamera. Palkkikamerallakin voi ottaa ja paljon otetaankin neulanreikäkuvia. Digikameraankin saa "neulanreikäobjektiivin". Mutta melko harva taitaa pistää korjauskelpoisen "merkkikameran" lissistön palasiksi, ja tehdä siitä tuon minkä itse nyt tein.

Miksi näin, saahan neulanreikäkameran tehtyä vaikka kenkälaatikosta tai säilykepurkista?
Saahan sen. Mutta tehkäähän siihen toimiva filminsiirto! Tässä on. Ja hyvin toimiikin. Rullafilmiin voi ladata valokuvapaperia, koska siinä on se taustapaperi, alunperin filmiä suojaamassa.
Polttoväli on tiedossa: se on 72 millimetriä. Neulanreiän reiän koon määrittelemiseksi löytyy netistä laskuri. Reiän tekeminen on oma lukunsa, ei aivan helpoimmasta päästä. Mielessäni on ajatus, ottaa yhteyttä ammattikoulun metalliosastoon,  tai ammattikorkeakoulun 3D-tulostusyksikköön. Teettää heillä reikä.


Katukuvauksesta ja nisteistä

Katukuvaus - sehän on nyt filmikuvauksen renessanssin kera niin pirun hottia kaikenmaailman välinerunkkarien ja muiden nikonistien keskuudessa.
Nikonisti on nikon-merkkiseen kamerakalustoon ihastunut valokuvausharrastajajoukko, joka kutsuu itseään nikonisteiksi tai nikon-miehiksi. Useimmiten miehiksi. He kutsuvat canonilla kuvaavia canonisteiksi. Canon merkkisillä kameroilla valokuvia ottavat harvemmin kutsuvat itseään miksikään nisteiksi. Tunnen useita, muunmuassa itseni, jolla on muitakin kameraoita kuin canon-merkkisiä. Itsellänikin on. Yksi Nikon-merkkinen, mutta ei kerrota kenellekään. Rolleista tuli nyt mitä tuli, mutta on minulla vielä Yashica, Pentax ja monta Smenaa. Ja kaksi Canonia. Ai niin, on minulla toinenkin Nikon; sellainen näppärä pokkari. Tosin puhelimeni kamera hakkaa sen mennen tullen.

Ensimmäinen digikameranikin oli Nikon. Ensimmäisestä digikameralla ottamastani kuvasta tuli pari viikkoa sitten kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Laitoin sen Facebookkiin, siis sen kuvan. Katsokaa sieltä; profiilini on avoin ja julkinen, kuten minä itsekin.
Jollette löydä niin painakaa tästä

Mitä on katukuvaus?
Kuvataan kadulla ihmisiä jotka kulkevat poispäin, siis heidän selkiään, ja sanotaan sitä sitten katukuvaukseksi. Ollaan niin Cartiér_Bressonia ja vaikka mitä Vivianmaieria.

Ajankohtainen ja teknis-lohdullinenkin kirjoitus, jo sulkeutuneesta blogista, jota on kirjoittanut minulle esikuvaa ja paljon oppia antanut äärimmäisen taitava ja paljon nähnyt mestari:
https://kuvajournalismia.blogspot.com/2014/04/vivianin-rollei.html

Ja joku toinen kirjoittaa:
http://timosuvanto.blogspot.com/2014/04/vivian-maier.html


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Yllätys ja muutosvastarintaa



Sain tänään sähköpostin, josta yllätyin positiivisesti. Samalla yhteensattuma eilen kuvaamani ja tekemäni maisemakuvan kanssa.

Saamassani sähköpostiviestissä kerrotaan, että olen menestynyt valokuvakilpailussa johon noin kuukausi sitten osallistuin ohimennen, ja jonka olin jo unohtanut.


Kuva jolla osallistuin kilpailuun. Siinä esiintyy Killi jättiläinen, jonka mukaan perimätieto kertoo paikan saaneen ammoin nimensä. Taustalla Killinkosken Wanha tehdas, jossa muunmuassa kamerataivas-niminen kamera- ja valokuvausmuseo, lelumuso, yksi parhaista kirpputoreista joilla olen käynyt. Sekä jotain muuta minkä virallista nimeä en muista.

Kuvakilpailu oli jaettu niin että kaksi palkittiin. Toinen, jonka kuva sai eniten tykkäyksiä facebooksivulla, ja toisen valitsi raati tai jury, tai tuomaristo.  Ei varmaankaan ole yllätys, että minun kuvani sai sata tykkäystä vähemmän kuin se joka sai eniten. Mutta tuomaristo oli aivan loistava! Arvostan sitä aivan suunnnattomasti.

Kuvakisa-albumi nähtävissä Killinkosken Wanhan tehdasmiljöön Face Book sivulla (linkki albumisivulle).




Yhteensattuma


Kävin eilen kuvaamassa ylläolevaa maisemaa. Aaamulla kun olin liikkeellä, jouduin kuvaamaan vastavaloon. Se on kinkkistä hommaa. Osa palaa puhki ja varjopaikat jäävät pimeiksi.
Tein väkisin tuon kuvan, jotta saatoin verrata sitä kuvaan joka pani minut lähtemään, ja ottamaan kuvan juuri tuolla paikalla, tuohon suuntaan.
Kiroilin kuvan kiiltokuvamaisuutta ja nykyajalle tyypillistä epäluonnollista luionnetta. Kun yritän yleensä ottaa niinsanottua "luomukuvaa".
Mutta laitoin tekeleen silti nettiin ja talteen.

Yön yli nukuttuani, katsoin kuvaa jotenkin uudella näkökulmalla. Killinkosken kuvan saama arvo puolsi tämän kuvan säästämistä enitistä enemmän.
Killinkoskikuvakin oli ja on photaroitua tavaraa. Vastavaloon kuvattu sekin, ellen väärin muista. Alkuperäinen kuva on aika tummanpuhuva ja synkkä.
Täytyy varmaankin antaa periksi, ja ruveta tekemään useammin tuollaisia "karamellikuvia" Ovat ne jossain paikassa paikkaansa puoltamassa.



Muita kuvia aamupäiväkävelyni varrelta: 4.9.2018

Satunnaisessa järjestyksessä



 Kaupunki tarjoaa koiranpaskoille pussit




Merikapteenin talo, toisesta vinkkelistä. Taustalla raatihuone


.

 Oluttehtaan osa



 Orava on pakko kuvata kun kohdalle sattuu







 Tätä rajausta lähdin hakemaan. "Luomu"








 









 Hyvinvointirahaa saanut terassihanke. Annankatu 6, eli  Annis




 Annikselta




 Varoitus











Jännä tuo uusi kerrostalo Karjarannan alueella. Nimeltään Sopraano. Siis tuo musta

 Suojeltuja kaljatehtaan osia




 Hotelli otava, entinen hotelli otava



 Saunalautta




Oluttehtaan tontille rakentunut Karhukortteli






Näillä kuvasin tällä kertaa. Olen sekakäyttäjä





Porissa: 5.9.2018
.
--
-
.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kulttikamera





Jotkut kamerat saavat kulttikameran maineen. Ne muodostuvat käsitteeksi valokuvausmaailmassa, ja jotkut kuten kuulennoilla käytetty Hasselblad:in valmistama kamera tunnetaan laajalti muutenkin. Jopa eräs amerikkalainen tullimies tiesi merkin, kun mainitsi  sen tarkastaessaan Victor Hasselbladin maahantulopapereita ja tokaisi hänelle että "nimenne on sama kuin kuuluisalla kameralla".
Hasselblad vastasi: "Minä olen se kamera"

Lomografia on maailmanmaineeseen noussut hipstereiden kuvauskulttuurimuoto, siis kultti. Siinä kuvataan huonoiksi luokiteltavilla muovisilla kameroilla miten sattuu: Lonkalta, enempiä tarkentelematta ja rajailematta. Pääasia on että kuvataan. Jälki saa ja pitääkin olla rosoinen; värit platkuja tai räikeitä. Raetta ja kohinaa saa olla. Lonoilussa kuvtaaan lennosta ja paljon, kaikkea mitä eteen tulee. Jotkut ottavat sen vakavastikin, ja tekevät siitä jonkinlaista taidevalokuvausta.

Itävaltalainen firma keksi markkinaraon, ja loi kameramalliston Lomography- nimellä. Valtaosa on filmikameroita. Digillä ei aitoa lomoa saa aikaan. Photoshoppiin ja muihin vastaaviin on saatavilla valmiita malleja ja plugareita joilla saa jäljiteltyä lomografista vaikutelmaa missä tahansa kuvassa.
Lomo-kamera on alunperin Lomo-merkkinen neuvostoliittolainen kameramerkki.
Jälkeenpäin tehdyt rahankeruutarkoituksessa markkinoidut kamerat ovat jäljitelmiä alkuperäisistä lomo-kameroista, muovilinsseineen ja himmeine etsimineen.

Niiden joukkoon kuuluu myös nyt esittelemäni PANORAMA Wide Pic -muovikamera, jolla saa aikaan kuvasuhteeltaan panoraamaa kuvaa: sellaista leveää ja matalaa laajakulmaista kuvaa.
Panoraamakameroita on ollut aina: Pyörähtävällä objektiivilla varustettuja hienoja tekniikan ihmeitä jotka maksavat hunajaa ja siemenperunat päälle. Siis hyvät sellaiset. Panoraaman voi rakentaa useammasta kuvasta yhdistämällä tai rajaaamalla kalansilmällä otetun kuvan panoraamaksi.

Mutta tämä kulttikameraksi ainakin yritetyn ja jonkin verran siinä onnistuneeksi tekeleen tapa tehdä panoraamaa (ei draamaa, vaikka tekstin edetessä siltä voi vaikuttaakin) on omintakeisuudessaan surkuhupainen.



Katsotaanpa kameraa




Yksinkertainen muovinen kameran näköinen laite. Linssinsuoja toimii samalla laukaisijan lukitsimena. Kameran laukaisin ei painu alas, jos suoja on kiinni.
Focus free: eli ei tarkennusta, vaan linssi on tarkka (tai epätarkka) parista metristä äärettömään. Toinen nimitys focusfreelle on  Fix Focus.
Panoramic lens- lukee Wide Pic:in alla. Mikä on paskapuhetta. Linssillä ei ole mitään tekemistä panoraamapiirron kanssa. Wide- eli laaja Pic- eli kuva; pitää käsitteenä paikkansa. Polttoväliä on vähän.



Takakannessa on lätkä jossa kehoitetaan tekemään kuvanvalmistamoa varten merkintä siitä että kyseessä on panoraamakameralla kuvattu filmi, ja prosessoimaan eli kehittämään ja mahdollisesti vedostamaan tai printtaamaan sen panoraamaformaatissa. Paskapuhetta.



Kun filmikannen avaa, paljastuu kameran panoraamallisuus. Se syö tavallista kinofilmiä jonka ruutukoko on 36nmillimetriä leveä ja 24 millimetriä korkea. Tässä kamerassa kuvan piirtyminen objektiivilta filmille on rajoitettu ylä ja alalaidastaan, ja tuloksena on normileveä, mutta kolmasosan matalampi filmiruutu.




Vertaislun vuoksi "tavallinen" kinofilmikameran filmitila, jossa 24 x 36 milinen linssikuilun ruutu.
Niin... tässä kuvassa "todellinen" lomomaailman kulttikamera: Lomo- tehtaan Smena, mallia 8M.




Mitä Panorama Wide Pic Focus Free Panoramic Lenssillä syntyy ?


Otin ja kuvasin rullan. Tai en koko rullaa. Siirsin sen jossain vaiheessa "oikeaan" filmikameraan, kun minulla oli tietynlaiset ennakkoluulot ja epäilykset "Panoraman" jäljestä. Olen filmiajan kasvatti, ja oppinut säästämään filmiä koska se ja sillä kuvaaminen on melko kallista ja varsinkin työlästä.




Kävin nappaamassa kuvan kohteesta joka on minulle tuttu. Olen kuvannut sitä monenlaisella kameralla ja monella menetelmällä, monena vuodenaikana ja monenlaisessa valossa. Nyt ei tarvinnut muuta kun suunnata ja laukaista: Räps.
Ylläoleva kuva on skannattu filmiltä, eikä sitten tehty yhtään mitään muuta kuin tiffistä jiipeksiksi ja jakeluun.
Lomoltahan se näyttää. Joten sikäli ollaan oikeilla jäljillä. Jopa hyvältä Lomolta!




Otin filin loppupäähän jotain rantakuvia, joista tässä yksi putsaamaton ja käsittelemätön. Siis normaalilla kameralla, jonka filmiruutu on 24x36mm

miksi?

Photaroin tavallisen kinoruudun ja Panoraman ruudun päällekäin, ja tein havaintokuvan jossa ne ovat päällekäin. Tummempi sininen on kuvan taustaa.




Vertailuja



Panorama Widepick- lomomuovilla otettu teollisuusmaisema


  Ja vertailun vuoksi Rolleicordilla otettu samalta paikalta.










Panorama Widepick- lomomuovilla otettu "pystypanoraama"
Porin raatihuoneesta puistoineen



 . . .ja sama Rollicordilla: Onhan tämä vähän epäreilua verrata noita keskenään .









Panorama Widepick- lomomuovilla otettu "pystypanoraama"
Polyfonia-teräsveistoksesta Porin Etelärannassa




 . . .ja sama Rollicordilla



Simuloitua jiipekkiä

Fujifilm:in kameroissa on jo kauan ollut filmisimulaatio-toiminto. Se tietysti halveksitussa jpg-kuvauksessa. Raw on oma lukunsa eikä siit...