keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Esperi Care ja sähkötupakkipaljastuksia

Facebook, eli naamakirja pompautti jälleen esiin muistoja. Siis muistutti meneestä ajasta, että mitä on tullut julkaistua ja jaettua niin ja niin monta vuotta sitten.
Juuri äsken se muistutti minua illasta neljä vuotta sitten, kun olin menossa yövuoroon Esperi nimiseen vanhusten palvelutaloon. Oli tullut lunta ja oli mennyt lumiaura, ja oli syntynyt valli työpaikkani portille.

Muistaakseni minulla oli silloin autona Peugeot 206, joka oli oikein mukava pikkuauto. Yhtä mukava kuin nykyinenkin, ranskalainen sekin. Pösö meni kevyesti läpi tuon lumivallina ja pääsin töihin. Kaltoinkohtelemaan onnettomia vanhuksia, kuten nyt paasataan joka tuutissa  -mediassa siis.

Esperin toimitusjohtaja, aarnio- joku otti tinat firmastaan, ja kantoi niinsanotun vastuun viimeikaisista uutisissa esiintyneistä epäkohdista.
Lähdin Esperiltä aikanaan, vähän ovet paukkuen. Paskanmaku on jo haihtunut, mutta muistot elävät. Yhtä paljon kuin siitä lähdöstä tuli paskan makua, on tullut nytkin, lööppien kirkuessa ja kaiken maailman kommentaattoreiden ja päivystävien dosenttien antaessa lausuntoja asiasta josta eivät oikeastaan tiedä yhtään mitään. Poliitikotkin jeesustelevat kilpaa.


Sähkötupakkia

Pahamaineinen sähkötupakka on tullut takaisin, siis minulle. Kolmannen kerran. Ryhdyin siihen ensimmäisen, kun menin töihin hoitoalalle. Pahamaineiseen Esperin palvelutaloon, tehostetun ympärivuorokautisen hoidon yksikköön. Muistisaireiden vanhusten pariin. Savuttomaan työpaikkaan....  ei kun se ei ollut aivan savuton. Ruokatauolla sai mennä tontin rajalle polttamaan tupakkia. Mutta se ei ollut suotavaa. Siitä joutui silmätikuksi, ja oli niinsanotusti pian kusessa.





menin tänään aamupäivällä R-kioskille, ja hommasin sieltä sähkötupakin. Nestettäkin siihen, oikein nikotiinipitoista. Äärimmäisen huomaavainen ja kohtelias "ärrän täti" esitteli niitä minulle toissapäivänä. Lupasin palata asiaan. Se palaaminen tapahtui tänään, kun sain myytyä erään kameran pois ja siitä saadun kapitaalin, tai osan siitä, sijoitin sähkötupakkiin. Sähkötupakki säästää rahaa. Se maistuu mukavalle, sillä pääsee nikotiininhimosta parilla imaisulla, se ei haise, ja sitä voi maltillisissa määrin tuprutella sisälläkin kun ulkona on  - liikaa °C.

Mitä sähkötupakilla on Esperin kanssa tekemistä?
No; minä hommasin silloin 2014 tai jotain, sähkötupakkivehkeet, ja höyrysin Esperin vessassa niin ettei kattolamppua meinannut erottaa. Vessassa siksi, että se taisi olla ainoa paikka missä ei ollut savuilmaisinta. Sauna taisi olla toinen.  Saunassa saattoi höyryttää ihan rauhassa. Sitä ei enää erään kauniin päivän jälkeen käytetty varsinaiseen tarkoitukseensa. Koska tutti di tutti capo eli paikallisesta johtajasta seuraava totesi sinä päivänä, ettei vanhusten saunottamiseen haaskata enää aikaa. Piste.
Muistoja on paljon, mutta vaitiolovelvollisuus sitoo.  Vanhusten hoidon laadussa ei mielestäni ollut jotakin natsihoitajan neronleimausta lukuunottamatta sanottavaa. Ne neronleimauksetkin sai nopsaan korjattua, kuhan natsi lähti kotiinsa vaihtamaan hoitopuvun päältään. Tai en tiedä: taisivat (monikossa) nukkuakin se yllään.
Juttelen mielelläni lisää - yv.

Lähdin siis Esperiltä, tein vähän valokuvahommia välillä, ja johkaannuin toiseen yksityissektorin eli riistoporvareiden hallinnoimaan vanhusten palvelutaloon. Siis töihin. Sitä kesti aikansa, kunnes sain tarpeekseni. Sekosin tai jotain. Masennuin -paloin loppuun. En vanhusten takia, enkä työn raskauden.
Kuten sanonta hoitoalalla kuuluu: kyllä asukkaiden tai potilaiden kanssa aina pärjää, mutta työyhteisön kanssa saattaa olla ihmeissään. Sillä tiellä ollaan. Eläke häämöttää, mutta ensin täytyy vähän työkokeilla jotta Ilmarinen on tyytyväinen Tai joku lanttumaakari.




Sähkötupakin kanssa höyryämiseni jatkui siinä toisessakin työpaikassa. Vessassa päiväsaikaan, yöllä vähän siellä sun täällä.  Jossain vaiheessa tympäännyin siihen että laitteet pakkasivat kuseskelemaan ja niitä piti olla alvariinsa huoltamassa ja virittämässä. Sähkötupakin höyryttämisestä oli tullut minulle harrastus. Laitteiden virittelemistä, litkujen kokkailua ja sen sellaista.
Parin vuoden tauon aikana EU ja suomen mallioppilaat ovat tehneet sähkötupakin hommaamisen vähän erilaiseksi kuin ennen. Mutta toisaalta nyt sitä saa ihan nikotiininesteisenä ostettua R-kioskilta.

Olen nyt luvannut itselleni, että pysyn kohtuudessa. En hommaa hyllyä puolilleen mitään laitteistoa ja koitan ainakin  KÖH aluksi pysytellä kaupallisten valmisnesteiden parissa.
Kokosin tähän loppuun pienen kuvakavalkaadin edellisistä rupeamistani sähkötupakin kanssa. Silloin kun mopedi niinsanotusti karkasi käsistä sen suhteen. Tai ei nyt kuitenkaan kovin pahasti.
Joku ottaa varmaan nokkiinsa tai ainakin nyrpistelee siellä ruudun toisella puolella: Ihan vapaasti! Ei kosketa minua paskan vertaa. Ei sen enempää kuin Esperi / Attendo /Mehiläinen- pornokaan.
Kun kuukasi pari kuluu, kukaan ei enää muista koko aihepiiriä. Joku poliitikko tai muu sosiaalisesti valveutunut henkilö on kuitenkin kussut muroihinsa uuden mehevän lööppiaiheen  jolla kaiken maailman lehdet mässäilevät.
Kyllä tämä talvikin tästä pikku hiljaa - vaikka se on joku luojan keksimä kiusa meille ihmisille. Varsinkin täällä pohjoisen pallonpuoliskon raukoilla rajoilla.



















Hajotkaa!







torstai 24. tammikuuta 2019

Väriavaintaminen



Chroma key, chromakey, väriavaintaminen tai kromakey (suom. väriavainnus) on erikoistehostemenetelmä, jossa filmikuvaustuotannossa yhdistetään kaksi eri kuvaa tai kahden eri kuvan osia päällekkäin värierotteluun perustuvalla menetelmällä (nykyisin yleensä tietokoneluotuna). Useimmiten poistetaan kuvasta sininen tai vihreä väri, ja liitetään kuvaan eri taustakuva.
[kopioin edellä olevan tekstin Wikipediasta, koska olen laiska]


Törmäsin asiaan jo ajat sitten, etsiessäni YouTubesta videoklippejä elokuvasta Passengers. Niiden joukossa making-off materiaaliin jossa on kuvattu elokuvan tekemisessä käytettyjä tehostekeinoja ja -menetelmiä.
Tässä pari kuvakaappausta eräästä pätkästä:

Elokuvassa esiintyy baarimestarina androidi, jonka yläkeho on tehty ihmisen näköiseksi. Onhan hän androidi eikä robotti.  Kuvassa näkyy jalkojen tilalla rautaa; liikkumismekanismit.


Erikoistehosteita esittelevässä materiaalissa näkyy monessa kohdassa vihreän väristä kangasta, vaatekappaleita, taustoja joiden edessä hahmot on kuvattu. Niin tässäkin; androidia esittävällä näyttelijällä on tarkalleen tietyn vihreän sävyiset housut jalassaa. Värillä on jokin merkitys, ajattelin.




Minun piti perehtyä asiaan tarkemmin, mutta se unohtui tai hautautui odottamaan parempaa aikaa.
Juuri katsomani dokumenttisarja: Joanna Lumley Intiassa, muistuttti mieleeni kesken jääneen menetelmään tutustumisen ja omat kokeilut sen kanssa. Tässä kaksi kuvaa kyseisestä dokkarista:



Chroma key- taustan edessä



 . . . ja lopullisessa kuvassa


Menetelmää käytetään enimmäkseen ja paljon videotuotannoissa, mutta toimii se valokuvankin rakentamisessa.  Otin ja kokeilin, mutta en taustakankaalla tai -paperilla koska minulla ei (vielä) ole vihreää sellaista.
Googlasin oikean sävyisen värin, ja tein siitä tietokoneen näytölle taustan virkaa toimittavan kuvan. Siis vihreän ruudun.


Otin hyllystä koekuvauksen kohteeksi filmikameran . . .



 . . . ja kuvausvaloksi itse tuunaamani "pringles-ledin"


 Tuloksena tällainen vihreätaustainen kuva


Vihreä väri on melko helppo poistaa kuvasta, ja tasoja käyttäen jäljelle jää kaikki muu.



Muuttamalla "tyhjätaustaisen" kuvan koko sopivaksi ja kopioimalla se johonkin muuhun kuvaan, voi luoda tällaisia typeriä kuvamanipulaatioita. Kopioin kamerahahmon tähän rakennista esittävään kuvaan kahteen kertaan. Suorana roiskaisuna, ja toisen kerran peilattuna ja matalammalla opasiteetilla eli peittävyydellä. Lisäsin vielä varjostuksen ja siin se sitten.
Menetelmälle voi olla asiallistakin käyttöä, käytettynä harkiten ja niin ettei se tyylikeinona tai muuna ratkaisuna pomppaa silmille eikä häiritse kuvaa.


 Tein kuvasta toista keinoa käyttäen  mustavalkoversion. Jossain tapauksessa näytön käyttäminen taustana on ainakin nopeampaa, jollei muuten, kuin taustapaperin tai -kankaan viritteleminen.





 Chroma key- vihreä.

Tuon kun saisi diana projektoriin niin . . .



_________











tiistai 22. tammikuuta 2019

Puhtaan meren puolesta


Menneenä lauantaina: 19.1.2019 juhlistettiin "Mr Pori Jazz" - Jyrki Kankaan 75-vuotis-syntymäpäivää tapahtumalla, joka oli nimetty: "Jyrki 75 - Jazzia puhtaan meren puolesta. Paikalle saapui hyvän asian puolesta ja kannatukseksi musisoimaan tunnettuja jazz-muusikoita.
Laittauduin paikalle kameran kanssa, ja sainkin mukavasti kuvia tapahtumasta ja joistakin mielenkiintoisista ihmisistä. Noin 200:sta muistikortille kertyneestä kuvasta kokosin noin 50 kuvan satsin, jonka latasin Facebook-sivulleni, albumiksi: LINKKI



Kuvasaaliisa riittää tutkittavaa ja esiin poimittavaa pitkäksi aikaa. Usein kuvat joista ei ensin ihmeemmin välitä, saavat jonkin aikaa "hauduttuaan" uusia ulottuvuuksia. Vasta monen viikon, jopa kuukauden tai vuoden jälkeen.
Minua miellyttävät varsinkin sellaiset kuvat, joissa olen saanut kohteen katseen kiinnittymään suoraan kameraan. Kuvia joita ei ole otettu kohdetta ohjaamalla, vaan täysin "lennosta". Tälläkin kerralla tuli pari osumaa. Tasavallan entinen presidentti, nykyään presidentti Tarja Halonen, puhuessaan itämeren suojelusta ja tilasta. Ja toinen tapahtuman juhlahenkilöstä, bassonsa syövereissä.




Näiden kuvien tekninen laatu ei ole sellainen kuin usein halutaan olevan. Mutta "käsialani" on tällainen. Kuvaan paljon dokumentoidakseni, löytääkseni joskus jyväsen. Henkilökuvat synnyttävät usein ristiriitaisia tai voimakkaita tunteita ja kommentteja. Kuvattavan henkilön taustatekemiset tekevät hänestä minua kuvan kohteena kiinnostavan. Persoonallisuudella tai taustoilla ei ole minulle sillä hetkellä merkitystä.





törttöilin kuvaa muotoillessani, ja siihen tuli tolkuton vesileima.
Mutta tapahtuu sitä paremmissakin piireissä; Esiintymislavan screenillä pyörineessä PMP-yhdistyksen toimintaa esittelevässä diasarjassa kerrottiin yhdistyksen aloittaneen toimintansa kesäkuussa 2019(!)






Puhteen meren puolesta - alkoi siitä kun Fortum päätti rakentaa Mäntyluodon Kirrinsantaan tuhkanjalostuslaitoksen, ja pumpata prosessivesiä mereen, yyterin edustalle. Ensin oli kansalaisliike, myöhemmin perustivat yhdistyksen. Lyhenne PMP. 

Jyrki Kangas on tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtaja ja oikeutettu keulakuva. En ole vielä yhdistyksen jäsen, mutta ehkä joskus.
Olen kuvannut tuhkajalostamon rakennustyön alkuvaiheita, ennen kuin mistään kansalaisliikkeestä olen kuullut tai nähnyt mitään. Vielä aikaisemmin olen kuvannut Kemiralta mereen johtavaa putkistoa, varsinkin sen loppuosaa jossa putket viimeisen pumppuaseman jälkeen menevät hiekan alle ja edelleen merelle. Saman putkilinjan yhteyteen on suunniteltu uuden jalostamon purkuputken linjausta.

Kuvia putkistosta jäljempänä mutta ensin kuvasarja tuhkajalostamon rakennustyömaan alkuvaiheista. Kuvissa päivämäärät; klikkaamalla näkyviin



Maapohjan valmistelua, ennen kuin edes rakennuslupa oli varmistunut. YVA- menettelyn ratkaisuihin johtavasta ympäristöluvasta puhumattakaan





Ensimmäiset paalut lyöty. Lupasysteemien ollessa edelleen avoinna.




Sokkelilinjatkin alkavat hahmottua. Tässä vaiheessa lopetin paikalla käymisen ja kuvaamisen, jonkun kiireen tai väsähtämisen vuoksi.
Tätä kirjoittaessani, 22.1.2019: laitos on jo valmis, ja jossakin lehtijutussa näin sen varastossa kuvattua tavaraa joka loppusijoitetaan johonkin. Lukekaa itse. En tiedä mihin ensimmäiset jätevedet on varastoitu tai pumpattu. Pitänee jälleen aktivoitua.



Sitten nihin putklinjoihin; Karhuluodon hiekkarannan tuntumaan



Putket ja pumppaamo.


Purkuputket Kemiralta (sittemmin huntsman ja tiesmikä)

Putket pumppaamosta ja maan alle, josta edelleen mereen Karhuluodon edustalle.


Kauan sitten:


Kuvauskohteena ja -aiheena kemiran 1980-luvulla Vuorikemiana tunnetun pigmenttitehtaan jätevesiputket ja niiden suoltaman tavaran vaikutukset ovat kiinnostaneet minua "aina".
Tämä kuva on otettu tammikuussa 1988. Parinkymmenen asteen pakkanen ja hyytävä merituuli on edelleen muistoissani. Putkilinjalla ei ollut koskaan jäätä tai routaa, lumesta puhumattakaan.




 Kallon loisto 1989, mustavalkofilmille kuvattuna ja kylpyhuoneen pimeydessä vedostetuna. Paikka oli autio ja tyhjä. Ei mainostauluja kuten nykyisin, kun ole enää viitsinyt kameraa paikalle viedä.



Puhdas meri ja aurinko paistaa. Yyteriä ei ole vielä elävöitetty, tuotteistettu, ja ties mitä mihin tuotteistajat tai elävöittäjät eivät ole tyytyväisiä ennen kun ranta on aidattu ja portilla lippukoju.

Näitä elävöittäjiä, tuotteistajia, elinkeinoihmisiä kaupungin päättäjiä ja muita vastaavia ei PMP:n tapahtumassa Puuvilllassa olut ainuttakaan. En ainakaan nähnyt, ja ehkä hyväkin niin. Siis etten nähnyt. Tai näin mä pari, mutta ei siitä enempää.





Pori: "present day"
.
..
...
..
.





keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tammikuun tylsyys




Inhoan tammikuuta. Kaikki paikat on jäässä ja liike lakannut. Aivan turha kuukausi, ja toinen yhtä turha sen perään. Toistan itseäni, kuten aikaisempinakin sydäntalven päivinä. Kuvailen testikuvia, kehittelen menetelmiäni, en niinkään itseäni.
Testikuvien ottaminen ja niiden tarkastelu kohdentuu välineisiin ja niiden välisten erojen kertaamiseen. Kyseessä ei ole siis oman osaamisen testaus tai minkään uuden asian kokeileminen tai etsiminen.

testissä tänään

Minulla on tulevana viikonloppuna tilaisuus saada kuvaan mielenkiintoisia ihmisiä, julkkiksiakin. On mahdollisuus kuvata vapaasti, ilman että kanssakulkijat ihmettelisivät tai hämmentyisivät kamerasta. He eivät ehdi sellaiseen, koska keskittyvät omiin kännykkävideoidensa tallentamisiin.

Aloin jo miettimään objektiivivalintaa. Lähinnä polttovälin suhteen. Vaikka paras vaihtoehto olisi varmaankin kaksi runkoa, joista toiseen normaali tai hieman laajakulmaan ulottuva linssi, ja toiseen niin iso kuin hyllystä löytyy. Minulla on kuitenkin tapana kulkea vain yhden kameran ja yhden siinä kiinni olevan objektiivin kanssa, niin tälläkin kerralla.
Polttoväliksi valitsen 18-200 tai 18-250 millisen zoomin. Minulla on niitä siis kaksi; sigman zoomeja, nikonille ja canonille. Molemmat kroppeja, eli ulottuvuutta riittää melko hyvin.
Vaakakuppi kallistuu vahvasti nikonin puolelle, 50 lisämillin ja vakaajan vuoksi.

Ylläolevassa kuvasssa on canoniin kiinnitettynä jo melko vanha 18-200, ilman vakaajaa. Ja nikoniin 18-250 vakaajalla. Valovoima on molemmissa sama.
Mutta eroavatko ne toisistaan?

Katsotaanpa: otin pari kuvaa molemmilla; laajalla ja pitkäksi venytetyllä zoomilla. Annoin kameroiden arpoa lopputulokset ja tallentaa sekä jiipekit että rawit.
Kuvasin vapaalla kädellä, iso400 manuaaliasetuksin, 1/500 ja f4.5 laajassa päässä.
Tällaisia vertailukuvia syntyi, kun en paljoa niitä korjaillut ja otin esimerkkikuviksi esille jiipekit:


Nikon, 18mm -vakaajallinen sigma

Canon, 18mm - ikivanha vakaajaton halpasigma



Canon, ja 200mm ilman vakaajaa, koska sellaista ei ole


Nikon, ja 250mm. Vakaaja päällä
Zoomatut kuvat kropattu 1:1


Eihän noissa kuvissa mullistavia laatueroja ole. Jos kromaattista abberraatiota esiintyy, sen saa fotarilla pois. Ja raw-työnkulussa voi tehdä vaikka mitä. Koska Nikonin sigmassa on vakaaja, enkä viitsi jalustaa ottaa kuvauskohteeseen mukaan, valinta on helppo.
Nikon on kokemani perusteella jotenkin helpompi käyttää, siis kuvata. Sillä voi räiskiä "vähän sinne päin", ja melkein aina onnistuu. Ellei töppää asetuksissa jotain aivan älytöntä tai unohda muistikorttia kotiin. En viitsi enempää avata termejä canonistit ja nikonistit, tai peräti c- tai N-miehet!



Hyvää viikonjatkoa kullekin talvihorrokseensa vaipuneelle.
Testaus on jatkuvaa, mutta harjoitusta ei enää tarvita.






_________
______
____
__
_
.




lauantai 12. tammikuuta 2019

Tiedostojen polttoa





DVD ja varsinkin CD ovat tallennusmuotoina jo katoavaa kansanperinnettä. Muistitikut, -kortit, ja pilvipalvelut ovat korvanneet ne. Kannettavissa tietokoneissa eli läppäreissä, ei ole enää ainakaan yleisesti levyasemia joilla levyjä voisi lukea. Puhumattakaan tableteissa jotka nykyisin ovat puhelimien jälkeen käytetyimpiä laitteita.
Joissakin pöytäkoneissa sellainen ylellisyys vielä on, ja ellei ole niin niihinkin voi hankkia ulkoisen dvd/cd-aseman. Asemat ovat jokseenkin kaikki niinsanottuja "polttavia", eli niillä voi levyjen toiston lisäksi tehdä tallenteita. Levyjä joita ainakin vielä on saatavana melko vaivattomasti, on sekä kertaalleen poltettavia että uudelleenpoltettavia, mutta en ala enempää asiaa "avaamaan".




Otin tänään hyllystä dvd-levyaihion, eli kertapoltettavan levyn. Kuvassa oleva levy on osittain läpinäkyvä, jollaista en ole ennen nähnyt. Sain kaksi tällaista "m-disk" dvd-aihiota, hankkiessani Asuksen ulkoisen eli usb-liitänään liitettävän dvd-aseman. Jouduin hankkimaan sellaisen, kun iMaccini levyasema kului loppuun, poltettuani sillä aikoinaan kaupallisesti varmaankin 1000 (tuhat) levyä.




Siitä on aikaa, kun olen itselleni tehnyt levytallennetta. Päätin nyt käyttää eksoottisen ikuiseksi mainostetun tallennusmedian hyväkseni, ja tallentaa sille Facebookista lataamani sisällön. 

Facebookissa on mahdollista ladata itselleen kaikki sisältö jonka sinne on ladannut ja luonut, siis koko sisältö ja historia. Tein niin, noin viikko sitten, ja tänään sain ilmoituksen että paketti on  ladattavissa. Latasin zip-tiedostoksi pakatun tiedoston ensin koneelleni, purin sen kansioksi ja Laitoin levyn asemaan, pöytä-PC:n polttavaan.
Kansion koko oli 1,4 gigatavua (tai bittiä, en mä enää muista kumpaa termiä kuuluu käyttää), ja alikansioineen se piti sisällään 14 309 kohdetta eli tiedostoa.







Mutta PC:n asema pilasi ensimmäisen levyaihion. Herjasi, että joko asema ei tue kyseistä mediaa, media eli levy on vahingoittunut tai huonolaatuinen. Ja minä kun ajattelin että nyt on korkealaatuinen "romppu" käytettävissä.
Levylle on printattu  "Asus". Toinen kahdesta kylkiäislevystä oli vielä käytetävissä. Siispä ulkoinen Asus kiinni wintoosaan ja uusi yritys. Aseman liitäntäkaapeli on kaksipäinen: toinen tiedonsiirtoon ja toinen lisävirran samiseksi koneelta. Lukukäytössä ei lisävirtaa ole koskaan ollut tarvetta ottaa, mutta laitoin nyt varmuuden vuoksi myös sen kiinni liittimeen, kun poltosta oli kyse.
Homma onnistui ja levy valmistui.  En tiedä tai en oikeastaan usko sillä olevan käyttöä, mutta onpahan olemassa. Perikunta saa ihmetellä, jos saa aikanaan jollain levyn luettavaksi. Ihmettelen tosin jos sellainen edes kiinnostaa.




Äänilevyjä



Tein noin kuukausi sitten pienehkön tallennustyön. C-kasetilta CD-levyille. Siis äänilevyiksi. Viisi kopiota. Henkilö jolle tallenteet tein, toi onneksi mukanaan levyt. Kai niitä edelleen jossain myydään, mutta saattaa olla hakemisen takana.
DVD, joka vielä on melko hyvin saatavissa, ei toimi äänilevyaihiona. Pitää olla CD(rom)-levy. Tai voi joku uudenaikainen "cd-soitin" sellaistakin osata toistaa.




Huom:

Teen tarvittaessa ja halutessanne tiedostotallennuksia, ja äänilevymuunnoksia esim c-kaseteiltanne. Mutta videonsiirtoja vhs- ym nauhoilta en enää tee. Niiden tekemiseen tarvittavat nauhurit ym laitteisto "paloi loppuun", enkä enää viitsi uusia alkaa hankkimaan.








.. 

.





keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Uudistusta ja mainostusta



Vaihdoin blogini otsikon. Vanha; laiskurin päiväkirja, vaihtui Luomukuvaksi. Uusi otsikko kuvaa paremmin blogini luonnetta ja tavoitteitani. Vanha oli lähinnä parodia, jota en useista yrityksistä huolimatta pystynyt kirjoittamaan auki tavalla jolla olisin halunnut.

Luomukuva -on myös sosiaalisessa mediassa;  Facebookissa hallinnoimani ja rekisteröimäni sivun nimi. Se löytyy hakusanalla luomukuva, ja hashtagilla #luomukuva.
Ja suoraan osoitteesta: facebook.com/luomukuva
Pyrin päivittämään sivua nyt aktiivisemmin kuin aiemmin. Sivu on ollut pois käytöstä, piilotettuna kun en ehtinyt siihen kunnolla paneutua. Noin vuosi sitten lopetin samalla nimellä toimineen www-sivun, koska "kaikki" on nykyään somessa.


Muokkasin samalla kun vaihdoin sen nimen, myös blogin ulkoasua. Lisäsin nimen alle esittelyn, ja upotin ne taustakuvaan jossa esiintyy pienenpieni kuvauskopterini. Niitä kutsutaan myös nimellä drone. Suomenkieliseksi vastineeksi on hiljalleen vakiintumassa sana drooni, joka aiheuttaa itsessäni puistatuksia.



Kuvaustyötä ja kuvia

Käynnistäessäni luomukuva-sivua uudelleen, elvytän samalla valokuvaustani ammatillisessa mielessä. Eli kaupallistan tekemistäni. Minullahan on menneisyydessä ollut pari valokuvausalan yritystä, melko paljon freelancerkuvausta ja noiiden lisäksi satunnaisia kuvaprojekteja.

"Kaikkihan kuvaavat, kaikilla on hyviä kuvia ottava puhelin", sanoo nyt joku siellä ruudun tai puhelimen äärellä itselleen ja siirtyy seuraavalle sivulle viimeistään tässä vaiheessa.
Niinhän se onkin!  Mutta joissakin tapauksissa niinsanottu ammattikuvaaja tai  ammattilainen saa aikaan kuvia joita on vaikea saada jokapäiväisessä kuvailussa käytettävällä laitteella, kuten puhelimella. Ilmakuvaus on oma lukunsa, mutta on muitakin alueita joilla tarvitaan hieman kehittyneempää ja parempaan kykenevää kalustoa. Ja sen käyttöön harjaantuneisuutta, sekä osaamista valmiin ja käyttötarkoitukseen kuvan aikaan saamiseksi.

Tarjoan kuvauksia ja kuvapalveluja hyvinkin edullisesti. En hintoja polkeakseni, josta olen jossain vaiheessa saanut kommenttia. Minulla on syy tehdä "halvalla": Kuvaus on minulle sivutoimi, osa-aikainen ja kuitenkin satunnainen lisätulonlähde. Ansioilleni on asetettu raja, jota en halua missään tapauksessa ylittää. Yritysten ja yhteisöjen tilaamat työt laskutan kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta.


Ota yhteyttä. Teen tarvitsemasi kuvauksen ja kuvat.



--













Infrastruktuuria ja huveja

Aloitan tämän kirjoitelmani ja kuvantuputukseni, palaamalla edellistä blogikirjoitustani (18.5.2019) edeltävään päivään: 17.5. jollo...