lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kameralla vai skannerilla

Pääsiäinen on, ja kauniit ilmat. Voisi olla jossain kuvaamassa, mutta minä vain pönötän työpöydän ääressä ja viilaan systeemejä.
Näin tänään netissä kysymyksen: kummalla saa parempaa laatua negatiiveja digitoitaessa, skannerilla vai kameralla reproamalla?

Olen tehnyt kummallakin tavalla, mutta täytyi vielä kerran pistää rullakoon (6x6cm) negatiivi
ensin skanneriin:
 (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Resoluutioksi 2400 pistettä tuumalle. Tiffi jiipekiksi ja julkaisukokoon 2048 px/ pitkä sivu. Nega vähän roskainen, mutta se ei ole tässä olennainen asia.



Sitten kuvaamaan negaa kameralla, parilla eri menetelmällä ja rungolla. Olen kuvannut tuota negaa ennenkin; 2015 maaliskuussa. Arkistosta tulokset tähän:

40-millinen oli kiinni Canonin 5D:ssä. Fujifilm oli bridge: 24-400mm lasilla



Edelläolevista neljästä valkkasin tuolloin jatkoon Fujin, jolla kuvasin muutaman sata negaa arkistoon. Kamera on jo edesmennyt, kun sen virtakytkin sanoi viimeisen sanan joka oli ei.


Nyt uudelleen kameroilla


 Runkona 60D



 Lähilinssillä 60D



Lopuksi Nikon D7000 ja 18-250 zoomi, jossain 50mm paikkeilla f8 ja ISO100, kuten edellisissäkin.

 Skanneri vie sävytoistossa voiton. Samoin sujuvuudessaan verrattuna reproon, joka täytyy kääntää positiiviksi ja vaatii paljon enemmän jälkityötä. Myös kontrastin hallinta on skannatussa kuvassa suoraviivaisempaa.
Jos negaa on suuri määrä, käännyn kuitenkin kameran käytön kannalle.

Toinen, laajempi kirjoitukseni tästä samasta aiheesta; maaliskuussa 2015,
on katsottavissa ja luettavissa tässä linkissä





Porissa, lankalauantaina: 31.3.2018
.

..

...








torstai 29. maaliskuuta 2018

Kompensointia

 

60-70- luvulla oli japanilainen laite nimeltä Topcon "kova sana" kameramaailmassa. Se oli vuonna 1963 maailman ensimmäinen SLR- kamera TTL:llä, eli single lens reflex ja trough the lens. Tiedättehän termit. Kaiken maailman nikonit ja canonit toivat TTL:n mallistoihinsa vasta myöhemmin. Topcon tuli kuuluisaksi, USA:n armeijan valittua sen erään version käyttöönsä.

Valmistus päättyi IC-1 auto- malliin vuonna 1978. IC-1 on sähköisellä verhosulkimella varustettu, mutta muutoin runkona ja omintakeisella objektiivikiinnityksellään samanlainen kuin edeltäjänsä. Aiemmissa oli runkoon sijoitettu keskussuljin, joiltakin ajoiltaan sähköinen ja joiltakin mekaaninen. Salamasynkka keskussulmillisten tapaan kaikilla ajoilla.
Mutta se on murheenkryyni, kuten monet keskussulkimelliset. Kamerahuollon painajainen. Keräilyesineessä hieno, mutta käyttökamerassa riesa. Siksi olen tyytyväinen, kun omassani on verhosuljin, mutta myös kaikki muu positiivinen mitä tuollaiselta työjuhdalta voi toivoa.


Kompensointi ?


Topconin rungossa (kuvassa objektiivin vasemmalla puolella)  on säätökiekko jolla kerrotaan kameran valotusmittarille objektiivin valovoima. Kutsun sitä valotuksen kompensoinniksi.
Säätimessä on arvot f 1.8 - f5.6.
Minulla on runkoon yksi objektiivi, eikä lisää tule: 35 millinen UV Topcor, valovoimaltaan 3.5.  Klassinen katukuvauspolttoväli ja -valovoima.

Mutta säädin on asetettu arvolle 5.6 vaikka suurin aukko on edellämainittu ?
Syy siihen on kameraan laittamieni paristojen jännite, joka poikkeaa valmistajan määräämästä.

 


Alunperin kamerassa on käytetty 1,3 voltin elohopeaparistoja. Niitä ei ole enää saatavissa, ja 1,3 voltin korvaavia paristoja on huonosti saatavilla. Jossain eBayssa niitä olen nähnyt, mutta en periaatteesta tilaa ulkomailta mitään. Kahlattuani googlea moneen suuntaan, löysin ulkomitoiltaan ja rungoltaan vastaavan pariston. Kuulokojeissa käytettävän "ilmastoidun" nappipatterin.
Kameraan menee niitä kaksi. Jännnite on 0,3 volttia korkeampi kuin alkuperäisissä. Ylijännite vaikuttaa valotusmittarin antamaan lukemaan ja siten ajan esivalintaa käytettäessä aukkoon.
Sulkimen toimintaa se ei muuta.
Siinä syy asettamalleni 5.6 arvolle, vaikka objektiivin valovoima on 3.5. Valotusmittari näyttää "oikeaa" lukemaa, kun kompensoitava asia on pariston jännite.

Filmikuvaus ja filmikamerat ovat kokeneet aivan viime aikoina jonkinlaista uudestisyntymää valokuvausharrastajien keskuudessa. Lukiessani jotain digipainotteista filmikuvausfoorumia, törmäsin kommenttiin Topconista:
"Se olisi muuten hieno kamera, mutta tuo säätökiekko pilaa sen ulkonäön"  (!)
En kommentoinut. Meillä setämieskuvaajilla on vielä toivoa!


Viimeinen rulla Konicalla kuvattu


Ensimmäinen järjestelmäkamerani joskus 1980 luvun puolivälissä, oli Konica TCX.
Samanlainen kuin kuvan yksilö, joka ei kuitenkaan ole sama vaan pari vuotta sitten museoesineeksi parilla kympillä ostamani. Kuvasin tällä pari rullaa, sen hankittuani. Ja nyt  yhden fomapan-filmin kokeilumielessä.
En lämmennyt fomapanille, enkä kyllä Konicallekaan. Aika kultaa muistot, mutta ei kuvia. Topcon tulee olemaan jatkossa kinokoon filmikamerani. Tosin en pidä kinokokoa kovin järkevänä filminä. Pidän enemmän rullakoosta, ja suoraan paperille valottamisesta. Mutta se on oma lukunsa.




Huvittava pinttynyt tapa on vilkaista kameran takakanteen, kun on painanut laukaisinta.
Eihän siellä mitään ole: musta muovinen kansi. . .



. . .   kun on vuosikaudet tottunut vilkaisemaan digin takanäytöltä, miten kuva valottui. Vaikka se tekee pikselirunkkareiden mielestä kuvaajan toiminnasta epäuskottavaa, epäilyttävää, ja ei-katu-uskottavaa! Sinne ei kuulemma "pro" vilkuile!
Pidän vasemman jalkani penkin alla autoa ajaessani. Tavan oppii melko nopeasti, kun siirtyy käsivaihteisesta automaattiin. Enkä käpälöi vaihdekeppiä risteyksissä.
Eiköhän filmikameran takakannen vilkuilukin jää ajan ollen pois. Digin ruutuun vilkaisen jatkossakin.
Koska minun ei tarvitse olla katu-uskottava. Se on kamalaa jo ajatuksenakin.




Jostain syystä jämähdin  Topconia kompensoidessani tälle sivulle. Käytin ruutua kohteena, ottaessani koevalotuksia ja verratessani valotusmittareiden arvoja keskenään.
Jäitä hattuun!!!





Porissa, kiirastorstaina: 29.3.2018

.

..

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Uusi kuvauskohde ja filmijuttuja


Porin Itäpuiston päässä, Isolinnankadun kulmassa, on kauppahallin jatkeena talo joka tunnetaan Juhana Herttuan talona. Se on saanut kutsumanimensä hotelli-ravintola Juhana Herttuasta, joka toimi talossa kauan. Viimeiseksi talossa toimi Omenahotels.

Toukokuun 28. päivän aamuna 2016, kävi näin. Talon kattohuoneistossa olevan vapaamuurareiden kokoustilan keittiössä syttyi tulipalo, joka tuhosi huoneiston, ja sammutusvesi turmeli alemmissa kerroksissa toimineen omenahotellin huoneet ja koko rakennuksen katutason liiketiloihin asti.

 Videoni tulipalosta, YouTubessa


Tulipaloa seurasi pitkähkö "jälkipyykki" rakennuksen kohtalon suhteen. Ensin se aiottiin korjata ennalleen, ja laitettiin "pussiin". Korjauskustannukset ja onnistumisvarmuuus olivat kuitenkin sitä luokkaa, että talo on päätetty purkaa ja rakentaa tilalle uutta. Purkupäätös on tehty nyt menneenä talvena 2018.


Olen kuvannut useammankin rakennuksen purkua ja uuden rakennuksen nousua tilalleen. Mm Linnainmaan kulman muuttumista tornitaloksi, Keskon talon muuttumista uudeksi Kampukseksi Asema-aukiolla, Karhukorttelin rakentumista enstisen oluttehtaan tontille.
Päätin nyt ottaa pidempiaikaiseksi kuvauskohteeksi tämän Juhana Herttuan talon, josta minulla sattuu olemaan kuvamateriaalia sen aiemmiltakin ajoilta.

Loin sosiaaliseen mediaan, Face Book- sivulleni albumin, johon lisään kuvia rakennuksen purun ja uuden rakentamisen edetessä.
Albumi on julkinen, ja on nähtävissä tässä linkissä. 
Katsokaa sieltä!


Mennyttä loistoa postikorteissa


Skannasin tämän postikortin kuvan joskus 1990- luvun puolivälissä. Skannerin laatu oli mikä oli; resoluutio pieni, samoin kuvakoko. Arvioin kuvauajankohdan  60-luvun puoliväliksi.
Valomainokset olivat siihen aikaan muotia, ja hienoja.


Kuvakaappaus HuutoNetin myyntikohteesta


Kävin läpi postikorttejani (kerään tiheällä seulalla postikortteja), mutta en löytänyt edellisen kuvan esittämää korttia.
Mutta apu löyttyi nopeasti HuutoNetistä, jossa Juhana Herttuan taloa esittäviä postikortteja oli myynnissä useampikin. Nyt yksi vähemmän, kun "huusin" ylläolevan kohteen itselleni, kadonneen kortin tilalle.
Omin oikeuden laittaa (myynti)kuvan ostamastani kortista tähän, koska sen pian omistan:




Kuvakulma on erilainen ja jollain tapaa mielenkiintoisempi. Samoin kuvaaja: Giovanni Trimboli
Googlasin kuvaajan, ja kulkeuduin muun muassa hänen ottamiinsa postikorttikuviinsa kreikkalaisesta edesmenneestä filmitähdestä; Aliki Voyouklaki:sta (linkki Pinterestiin, Google-kuvahakuun tästä)



Se postikorteista ja filmitähdistä.
Nyt nykypäivään ja kuvaukseen



Viimeisin talosta ottamani kuva, jolla on oma "tarinansa" kuvana. Olin jo hävittämässä koko kuvasarjan, jonka kuvasin filmille jota tilasin kokeeksi. Mutta säilytin kuvat digimuodossa, muistutuksena itselleni.
Kun tuijotin tätä kuvaa hetken ruudulla, aloin tavallaan pitääkin siitä. Vaikka se on kaukana totutusta terävästä nyky-digikuvasta. Rakeisuudestaan huolimatta sen sävyala on omintakeinen, ja tunnelmaltaan kuva sopii viimeiseksi "hautajaiskuvaksi" pian purettavasta rakennuksesta joka on ollut eräs merkittävistä kaupungin maamerkeistä.
Kuva on otettu Fomapan- merkkiselle filmille, kevyellä ja halvalla Konica TCX kameralla, jollainen oli 1980- luvulla ensimmäinen järjestelmäkamerani. Tämän filmin jälkeen kamera jäänee koristeeksi ja muistoksi.

Fomapan on nyt muodostunut jonkinlaiseksi kulttifilmiksi digi-sukupolven keskuudessa, jonka joukossa filmikuvaus on kokemassa pienimuotoista uudelleensyntymää. Se on halpaa: noin 4 euroa rulla. Sanovat että  sen valotusvara on suuri; 200 - 1600 ISO:a. Samalla kun on tullut uusi filmi, on myös tullut uusi tapa kehittää filmejä, niin sanotulla stand-menetelmällä. Keitysaika on jopa kaksi tuntia, ja purkin kääntöjä tehdään vain puolen tunnin välein. Kehitteenä käytetään "legendaarisen" Agfa rodinalin kopiota: nimeltään Fomadon R09. Laimennussuhde on kehitysajan tapaan omasta mielestäni älytön: 1:100 tai jopa 1:200.

Fomapan-fillmin pakaus "levitettynä"


Minäpä sitten kokeilemaan. Valotin 200 ISO-filmin noin 100 ISO:n mukaan, jonkin verran ylikin. Eli ylivalotin, en prässännyt kuten jollain Tri-x:llä olen aikonaan paljon tehnyt.
Filmin kehityspurkkiin laiton yhteydessä töppäsin jonkin verran ja filmi pääsi osin valottumaan ja hunnuttumaan pilalle. Filmi oli haurasta, ja repeytyi parista kohtaa melkein poikki kun sitä kamerasta ulos kelasin. Rätinä vain kuului.
Samoin sen laittaminen spiraalille oli tuskaa: Filmi kääntyi puolalta otettaessa "nurin", joa jouduin kelaamaan sen spiraalille emulsiopuoli ulospäin. Sillä ei sinänsä ole merkitystä, kuinka päin se spiraalille menee, mutta oudolta tuntui.
Kehitin itselleni oudon filmin, jonka olin kuvannut oudoilla tavoilla, oudolla menetelmällä; "laiskan kehittäjän" tapaan. Kehite  1:100 laimennuksella, purkkiin ja kehitysajaksi yksi tunti. Kääntö varttin välein sentään.
Keskeytteenä 5ml etikkaa puoleen litraan vettä. Kiinnitys ilfordin rapid fixerillä; 3 ja puoli minuuttia. Pesu noin 20 minuuttia. Ei mitään washing agentteja, vaan pellavaliinall isommat vedet pois, ja tunniksi roikkumaan.


Alkujärkytys negatiivin suhteen oli melkoinen. Päivä jokseenkin pilalla, mutta oma syy. Päätin kuitenkin pätkiä filmin ja skannata sen mitä skannattavissa oli.
Vääräleuat ja digi-narcit sanovat että tuli "taidetta". Niin taisi olla tarkoituksenikin, kun tuohon filmiin ja kehitysmenetelmään ryhdyin. Nyt muutaman päivän asiaa märehdittyäni voin olla tyytyväinen saamaani kuvatyyliin. Jos veitsenterävää haluaa, pitää tehdä muulla tavalla. Kuvata vaikkapa kännykällä!



Lopuksi

Kuva joka herätti keräämän kuvat FB-albumiksi, ja tekemään päätöksen "projektiin" ryhtymisestä.





Porissa: 27.3.2018

.

..

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Prismasuodin ja huoneistokuvaus


Testikuvia ja linkityksen testausta


Sisältö tässä päivityksessä on lähinnä tiedonvälityksellistä

























Linkityskokeilu







maanantai 12. maaliskuuta 2018

Negatiivista




Tämä kirjoitus ei ole otsikostaan huolimatta negatiivinen. Otsikon sana on elatiivimuoto sanoista negatiivi ja taidenäyttely, jotka olivat menneen viikonloppuni määrääviä asioita tekemisissäni.
En oppinut sijamuotoja koulussa, enkä sen jälkeenkään. Tuon elatiivin jouduin hakemaan googlella. Ainoa jonka muistan on komitatiivi.

Tykkään; siis pidän suomen kielen teorian tutkimisesta ja jään helposti sen pauloihin, kun pitäisi vain tarkistaa joku muotoseikka tai tarkoitus. Niin oli käydä nytkin, mutta palasin äkkiä tähän tekstiin ja pidättäydyin enemmältä kieliopilla retostelulta. Kieleni ei ole aina oikeaa, oikeinkirjoituksenikin kompuroi ajoittain. Lauseenrakennus on omituista, ja pyrkimykseni hämärää.

Menin kauan sitten innoissani kansalaisopiston sanataide-kurssille. Aloituskerralla saatiin tehtäväksi jokin kirjoitelma, siis kotitehtäväksi. Sitä ei koskaan tarkastettu tai tarkasteltu. Toisella kerralla soviittin seuraavalla kerralla mentäväksi kapakkaan jossa sanataiteilija Anja Kauranen oli luvannut olla läsnä.
Sanataiteen kurssini päättyi siihen, siis lyhyeen. Vieläkin muistaa ja harmittaa mokoma. Ja maksoinkin siitä, jonotettuani opiston edustalla ilmoittautumispäivänä ties kuinka kauan. Silloin ei ollut nettiä, eikä tainnut olla tekstinkäsittelyohjelmaakaan kuin joillakin ylioppilasmerkonomeilla.



 Negatiiviin


Jaarittelin taas aivan muusta kuin piti. Asiaan siis:
Laitoin vanhoja kuvia käsittelevään someryhmään, että tarjoan apuani vanhojen kuvien ja negatiivien digitoimisessa sähköisesti julkaistavaan muotoon. Täysin ei-kaupallisesti. Sain kolme yhteydenottoa, joista yhden liitetiedostona oli tai on tuo alkukuvan kuva negatiivista.
Noudan sen tänään, ja ryhdyn tekemään siitä kuvia.

Eilisen sunnuntain puuhasteluni keskittyivät ties kuinka monennen kerran skannauksen ja reprouksen vertailuihin. Palautin mieleeni aiempia kokemuksiani, ja kokeilin paria  "uutta" tekniikkaa.

Laitoin 6x6 senttisen mustavalko-negatiivin lasilevyjen väliin, ja puristimilla kiinni tasovaloon joka antaa päivänvaloa vastaavaa tasaista ja välkkymätöntä valoa. Kemikaalipullo joka kuvassa, on kosketusnäytöille tarkoittettua puhdistusainetta. Olen todennut sen hyvin toimivaksi mutta riittävän miedoksi moneen tarkoitukseen. 

Valot päälle ja kuvaamaan. Kuvasin siis järjestelmäkameralla ja makro-objektiivilla negatiivin, en laittanut skanneriin. Menetelmänä repro- eli kopiointikuvaus kameralla on varsinkin hauraille vanhoille materiaaleille kuten lasinegatiivit, turvallisin tallennusmuoto. Tämä tasovalo on fyysisesti kylmä. Eli ei kuumenna negatiivia.


Kuva negatiivista on negatiivi


Kuvnkäsittelyohjelmalla negatiivi käännetään positiiviksi, eli katseltavaksi kuvaksi, toiminnolla jonka nimi on invert. Positiivikäännöksen lisäksi tein pari sävysäätöä, mutta jätin kuvan muuttamatta harmaasävykuvaksi. Tämä kuva ei ole valmiiksi muokattu, koska kyseessä oli menetelmätestaus.





Kinokoon negatiivi skannerissa, märkäskannauksen kokeilua

 

 


Kinofilmi on helposti ja yksinkertaisesti skannattavissa filmiskannerilla tai tasoskannerin valokannen ja maskin avulla. Maski on pidike, johon negaliuska laitetaan ja sen jälkeen skannaukseen.
Kokeilin kuitenkin tällä kerralla niinsanottua märkäskannausta, jossa negatiivi öljytään molemmilta puolilta ja skannataan sen jälkeen lasilevyjen välissä. Menetelmäkuvauksessa jonka löysin, käytettiin päälimmäisen levyn sijasta mylar-kalvoa, ja negatiivi laitettiin suoraan öljytylle skannerin lasille.
Se jäi minulta vielä kokeilematta, koska halusin vain katsoa onko menetelmä ollenkaan hyödyllinen.



Lyhyt vieopätkä skannauksesta


Ero kuiva- ja märkäskannauksen välillä ei ole niin suuri kuin odotin sen lukemani perusteella olevan. Valitsin negatiivinksi pölyisen ja melko kuluneen ruudun,  jonka äitini on ottanut edesmenneistä; enostaan ja tämän vaimosta vuonna 1990.





Skannausohjelmissa on valmiita korjailutoimintoja, rasterinpoistoa, pölynpoistoa, ja tarkennustoimintoja. Olen suhtautunut niihin vähän penseästi, koska ne usein tekevät kuvalle muutakin kuin pitäisi. Kuvat ovat muokattavissa myöhemminkin kuvankäsittelyssä. Kun filmimaski oli nyt käsillä, ja edelläolevan märkäskannaus kokeilun  negaliuskassa automaattimuokkauksen kokeiluun sopiva kuva, tein kuvasta kaksi versiota: ilman korjailuja ja automaattikorjauksen kanssa.
Kuvan sävyala korostaa negatiivilla olevaa pölyä ja naarmuja. Tässä tapauksessa automatiikka säästää kyllä paljolta jälkityöltä. Eikä "pilaa" kuvan värimaailmaa.

Seuraavassa numerossa:

Tämän kirjoituksen aloituskuvassa esiintyvän mielenkiintoisen negatiivin tie digikuvaksi.



Porissa: 12.3.2018

.
..
.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Hardware

Erään kuvauspäivän varustus






Yhteensä  10 050 grammaa. Pyöristettynä tasan 10 kiloa.
Ei ylimääräisiä objektiiveja. Ei vara-akkuja. Ei heijastimia, jalusta mallia kevyt.



Viikkokatsaus

 Kirjoitin lauantaina 3. maaliskuuta tähän blogini, että pahin alkaa olla ohi.  Pahuudella tarkoitin talven selän taittumista, itselläni ei sinänsä ole hätää.  Tuon viikon takaisen lauantain jälkeen, viikolla; kirjoitin kaksi päivitystä,
joista toinen on turhauttava myynti-ilmoitus, jollaisia tälllaisiin blogeihin ei pitäisi laittaa ollenkaan. Niille on omat kanavansa ja paikkansa.  Se ilmoitus mitään tuottanut, ja vein melko pian myyntiartikkelini kirpputorille.  Siis oikealle kirpputorille, enkä itsepalvelukirpputorille, jollaiseksi nimitetään niitä ostoshelvettejä joihin henkilöt voivat laittaa myyntiin omaa irtaismistoaan ja kerätä sillä toiminnalla jonkun lantin.



 Mutta mitä tapahtui viikon aikana?

Ei yhtään mitään näkyvää. Tai jokunen, pari valokuvaa kehyksissä ilmestyi tai kulkeutui työhuoneeni seinälle. Vähenevässä määrin some:n seinälle. Olen puurtanut kotosalla, opiskellut, virittänyt ja testannut. Niin kuin kerroin edellämainitussa kirjoituksessanikin.
Siitä on kertynyt koneelle todella tylsää kuvamateriaalia satojen ruutujen verran, joista ehkä viidenneksen olen jättänyt talteen. 



Teenpä nyt niin, että laitan tähän talteen jääneitä kuvia viikon varrelta, satunnaisessa järjestyksessä. Niiden jälkeen, päivityksen lopussa tämän aamuinen testimateriaalini, josta siellä enemmän. 




Heinen huvila - Uniluoto


Diginegatiiviyritelmä toimistokäyttöön tarkoitetulle tulostuskalvolle,
meni niinsanotusti v''tuiksi




Rönsylilja var "GGG". Palkkikameralla ja "digiperällä" (eos60D) kuvattu
osa mosaiikista jossa 20 kuvaa. Tässä kuvassa niistä 9




Selfiekollaasi








Lomografiaa



Noormarkun makkarakoski "gicleenä" kehykseen



"ravuri"




Bipolaarinen hetki jäi lyhyeksi




Materiaalia ständikehityskokeiluun



Vanhan kuvan uudelleenvedostus, ja kehykseen



Noormarkkulaisen taideyhdistyksen: Myllykonstin näyttely Porin pääkirjastossa. Huomioni kiinnittyi vasemmanpuoleisen kuvan esittelytekstiin: giclée-vedos.
Mikä se sellainen? Aukko sivistyksessäni on tukkeutunut. Se on hienompi nimitys
mustesuihkuprintille. Irvokasta!




Kultainen leikkaus

Iänikuinen Kalon loisto. Kuvausaiheena jo melko kulunut. Tämä tilt & shift- objektiivin takia



________________________________________________________________



Tänä aamuna, valotusmittarineuroosia

















Lopuksi CMYK-värierotellut kuvat kahdesta ääriversiosta:












Joku on kussut Rajajuopaan:




Hyvää viikonloppua!




10.3.2018 - kello lyö 11:30


..

















Infrastruktuuria ja huveja

Aloitan tämän kirjoitelmani ja kuvantuputukseni, palaamalla edellistä blogikirjoitustani (18.5.2019) edeltävään päivään: 17.5. jollo...