Vaikuttajat

 Ajatus blogijulkaisuni otsikoksi kypsyi noin vuorokaudessa. Luin eilen, aamula digilehden jutun kahdesta wokettajasta jotka ovat Porin kaupunginvaltuuston nuoria naisedustajia. En lukenut juttua kokonaan, mutta ajatukseni seisahtui heistä toisen ansiolistaan uutisen tietolaatikossa.
Toinen on ammatilliselta kuvaukseltaan yrittäjä ja vaikka mitä. Toisen tehtäväksi, titteliksi on laitettu vaikuttaja. Tuohon törmää nykyään usein. Kuka on milloinkin mikäkin vaikuttaja. Somevaikuttaja, ruokavaikuttaja, ties mikävaikuttaja.
Ovatko he otettuja saamastaan nimityksestä. Totta kai heillä ja toiminnallaan on vaikutuksensa moniin ja monen asenteisiin ja ajatusmaailmaan. Vaikuttajat päättäjinä, päätäjät vaikuttajina. Kuten tuossa tapauksessa. Mitä tuota pohtimaan; vaikuttakoot.

Olen perinyt anatomisen vaikutuksen. Korvieni rakenne on vaikuttava. Joudun parin kuukauden välein, joskus useamminkin ruiskuttamaan niistä vaikut. Kun en enää kuule sitä vähääkään, ja äänet alkavat kaikua pääni sisällä. Syntymäni aikainen hapenpuute ennen sektiota vaikutti kuulooni, myös näkööni.
Vasemman korvani kuulo on synnynnäisesti vaimentunut, varsinkin ylempien ääniaaltojen kohdalla. Oikean silmäni näkö on sumea, eikä korjaannu laseilla. Mikäli sektio olisi viivästynyt varttin lisää, olisin delfiini. Olen jonossa; silmänpohjakuvaukseen. Diabeteshoitajani tuputti minut sellaiseen, vaikka sanoin ettei kiinnosta. On niin paljon asioita jotka eivät kiinnosta. Mutta takerrun moniin asioihin, ihan piruuttani.

Olisikohan hienoa laittaa someprofiilini tietoihin, että olen vaikuttaja. Ei korvien vaan muunkin vuoksi?

Mutta mitä on näkynyt tässä viime päivinä muuten -  kameran läpi näkemääni:

 

Mentiin eilen kävelylle. Nastakengillä pärjäsi. Radioaseman puistoon, Koiviston ulkoilupuistoon.
Outokummuntiellä, radioasemantien päässä on kerrostalo osittain pussissa. Parvekkeita korjannevat.  Linjurin ikkunasta olen tapahtumaa havainnoinut, ja ajatellut että siitä kuva jemmaan.
Kamerana oli pitkästä aikaa digijärjestelmä. Linssin kuvakulma, polttoväli ahdas joten kolme kuvaa joista yksi valmis.

Kadut ja väylät ovat kevättalvisessa kunnossa. Kuva on Vipusentieltä. Katuvalokuvausainesta.

Radioaseman veistospuistoa. Harmaantunutta ja tuoreempaa.

Voimistelua filmille tallentuneen kanssa

 

Menin ja otin tilannekuvan SKib-kulttuuritalon työmaasta. Näkymän jonka taisin näyttää puhelinkuvan muodossa jo edellisessä kirjoituksessani. Se piti kuitenkin saada myös fimikuvaksi. Kamera jolla otin, oli ensimmäistä kertaa käytössäni. Se on 60 vuotta vanha exa1. Pelti-giljotiinisulkimella varustettu DDR-ihme.
Aavistin ettei kaikki mene taiteen sääntöjen mukaan. Tai menee, jos sanotaan niin kuin moni sanoo kun kuva menee pieleen - tuli taidekuva.  Ymmärrän valokuvataidetta eri tavalla. Omalla tavallani.
Kehitin filmin, ja tuli tällaista sumua. MItä tehdä !  Polttaako negat ja heittää kameralla naakkaparvea joka riekkuu pihakuusessa. ?

Ongelmana on ollut jo jonkin aikaa kiinnitteen vanheneminen. Kiinnite on filminkehityksen kolmannen vaihen kemikaali, jolla filmi kiinnitetään kehitteen jälkeen negatiiviksi. Valoa sietäväksi. Se on uudelleen käytettävää kemikaalia, mutta pilaantuu muutamassa viikossa. Raaka-liuoskin vanhenee ja hapantuu. Kiinnitysaikaa pitää pidentää. Pidensin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi.
Tein ensimmäisen kerran niin, että otin negatiivin uudelleen esiin ja pistin kiinnitteeseen pidemmäksi aikaa.
Siitä tuli esiin kuva jolla  tekeekin jotain. Tuossa yllä. Photoshoppia ei tarvinnut paljoakaan.

Laitoin loputkin negaliuskat spiraaliin ja kiinnitteeseen - uudelleen. Saattaa nuo nyt säilöäkin. Olen kyllä ajatellut "polttaa" negatiivini, kun kuvan tekemiseni on perinteisestä filmikuvauksesta poikkeavaa. Kehityksen jälkeen, skannattuani en niillä varmaankaan enää "mitään tee". Ikäänkuin grafiikkaa tekevä, joka rikkoo kaiverteensa sen jälkeen kun tiettty määrä vedoksia on tehty. Digitalisesta painolaatasta saa vedoksia mielin määrin. Vai pitäisikö sen kanssakin tehdä samoin kuin negojen tai kaiverretun laatan kanssa. Deletoida.

 

Puhelinvarmistus tämäkin. Porin ensimmäisen ostoskeskuksen nykytila. Filmikuvat olivat samanlaista kuraa kuin edelläoleva SKiB. En skannannut niitä jälkikiinnityksen jälkeen uudelleen. Ehkä joskus.

Liisankadun ja Antinkadun kulmassa on baari joka on saanut lisänimen: ampumarata. Be happy""

Loppukevennyksenä tekstiviestipalstan helmi, tämän aamuisessa lehdessä. Jos on miesopettaja !
Vaikuttaa se.

Porissa: 26.2.2024

 

. . . .

Ihmiselämää

 

 

 

Edesmennyt Sampolan palvelukeskus, jonka edustalla Ihmiselämää

 

Sampolassa (Porin) on Kerttu Horilan keramiikkareliefiteos jonka nimi on Ihmiselämää. Teos on vuodelta 1981, ja Horilan ensimmäinen julkinen teos.
Sampolan palvelukeskus tilasi sen kuvanveistäjältä ja sijoitti palvelukeskuksen kaakkoiskulmaan.
Kun palvelukeskus ja samalla koulu purettiin, ja uusi Itätuuli valmistui, teos siirrettiin uuteen paikkaan, vähän etelämmäs ja sen ympärille rakentuu Ilminpuisto. Puisto valmistunee tänä keväänä.

Teos on kaksipuolinen, joilla kummallakin puolella kolme osaa. Tässä toinen puoli, kahteen valokuvaan jaettuna.


Paikka on minulle mieleinen kuvauspaikkana ja muutenkin. Se muodostui viime kesänä vakiopaikaksi kuvata "uusilla" kameroilla tai filmeillä. Tässä muutama kuva viime kesän filmeiltä. Suurenevat klikkaamalla.

Mikä sai tarttumaan nyt tähän aiheeseen tai kohteeseen  ?

Tällainen kuva reliefistä, joka ei ole se kuva jonka näin somessa ja kysyin ottajalta että onko teos väritetty - siis maalattu tuollaiseksi, kun en ole vähään aikaan (talven takia) sitä käynyt katsomassa.
Tämä kuva on saman lainen kuin se kuva josta hämmästyin, tai arvasin mistä on kysymys mutta kysyin silti. Osin piruuttani, mutta sain asiallisen vastauksen: Kuvaa, siis valokuvaa, oli värjätty. Korostettu värejä. Saturoitu filtterillä, luulisin.
Kun en voi kenenkään kuvia  kopioida tänne, enkä halunnut luopaa kysyä, tein omasta kuvastani saman tyylisen. Saturaatio "tappiin" photoshopilla. Jollain valmisfiltterilläkin se olisi käynyt, mutta halusin katsoa miten se säätyy.
Aloituskuvassa on sama puoli teoksesta.

Kukin voi tehdä kuvat parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse tavoittelen sellaista mikä vastaa silmäni näkemää. En ole värisokea. Enkä kovin peukutusten perään.
Se kuva somessa, joka pisti minut laittamaan aiheen blogitekstiksi asti, poiki kommentteja teoksen aiheesta joka on neuvostoliitto-tyylinen. Kommentoin joukkoon, että enemmänkin DDR-
Eräs kommentoija ilmaisi inhonsa teosta kohtaan, ja poraisi sen jalustaan reiät dynamiitille. Ja ilmeisesti räjäyttäisi sen taivaaan tuuliin.
Jos ottaisin kantaa asiaan ja aiheeseen, tulisi kura ja nimittelyä niskaan. Mutta en ota.  Kyllä se siitä joskus rauhoittuu. 

 Valokuvaustekninen osuus -  tässäkin julkaisussa

 

 

Tekopyhä lupaus itselleni rikkoutui jälleen, ja lakkaan lupailemasta sellaisia kun ei tartte.
Löysin  facebookin jostain vintagekameraryhmästä ilmoituksen, jossa kaupattiin isoisän jäämistöstä löydettyä kameraa, jolaista olen salaa etsiskellyt. Merkkikin miellytti, kun minulla oli joskus Exakta jonka eräs versio tämä Exa-1 on.
Tarjosin rahaa, ja kaupat tuli. Toimitus oli sujuvaa ja kamera toimii. Kerroin ottavani riskin sen toimivuudesta, ja perustelin sillä tarjoamaani hintaa joka ei ollut merkittävän suuruinen. Hinta oli kohdallaan ja enemmänkin.
 

Kameratyypin etsimiseni syy on nyt löytämäni kameran etsimessä. Kun sillä kuvataan, katsotaan otettavaa näkymää ylhäältä päin. Kuiluetsimessä, jollaisia on varsinkin "linnunpönttö"- mallisissa kaksisilmäisissä kameroissa. Esimerkiksi Rolleiflexissä. Etsintyyppi mahdollistaa tietynlaiset kuvaustilanteet, jota jotkut varmaan arvaavatkin.
Tämän etsinkuva on huima - kirkas. Etsimessä on myös suurennuslasi, joka tässä alas taitettuna.
Valotusaikoja on vähän laisesti, mutta aukkoja riittävästi. Linssi on domiplan - semmonen halpa kittilinssi.
 

 

Ensimmäinen filmi kameraan, ja jos sää sallii niin tänään sitä täyttämään. Metrifilmiltä parikymmentä ruutua, ja kuvat tapahtumasta muistiinpanoksi ja muutenkin muistoksi.

 

Exassa ei tietenkään ole valotusmittaria eikä mitään automatiikkaa. Käytetään valotusmittaria. Puhelimen sellaista, kun en ole vielä löytänyt kunnollista oikeaa. Tai on niitä, mutta hinnat aika suolaisia. Puhelimen appikin toimii, mutta testailen sen aina uudelleen ja uudelleen. Niin tälläkin kertaa.
Lukema on tuossa, ja keskellä mitattava näkymä, parvekkeeltamme.



 

Mittarin mittaamat arvot järkkäriin (digi) ja testikuvaa.

 

Sitten vertailukukva kameran aukon esivalinnalla. Automatiikalla jota itseään arvostavat välinerunkkaajat halveksivat. Hyvinhän tuo . . .
 

 

Sama puhelimella.
Ja lopuksi  filmille, Exalla. Sen näkee sitten kun filmi on kehitetty. Ellei pilattu.

 

 

Porissa: 20.2.2024

___

Ollaan ihmisiksi

 

Kuva on vuodelta 2019. Juseliuksen mausoleumilta, Sigridin sarkofagi joka on nähtävissä kaiteen yli katsoen. Otin tämän kuvan esiin, nähtyäni fb-ryhmässä Albin Aaltosen ottaman kuvan. Se oli otettu sarkofagin viereltä, alakerrassa jonne ei ole yleisöllä pääsyä.

Menin kommentoimaan kuvaa, että olisi "kova juttu" päästä kuvaamaan sinne alakertaan.
Olin  ihmisiksi - omalla tavallani  ja poistin kommenttini ja sen saamat jatkokommentit, mikä ei ole hyvää tapaa noudattavaa. Mutta ellen olisi tehnyt niin, en olisi yleisen näkemyksen mukaan ollut ns. ihmisiksi vaan ikävä ihminen.
Sanottiin ettei siellä alakerrassa ole mitään nähtävää, mielenkiintoista nähtävää eikä varsinkaan kuvattavaa, kun se on ennenmuutakaikkea hauta. Toinen kommentti oli rohkaiseva, että kyllä varmaan pääsen sinne kuvaamaan kun olen kuvannut vaikka ja mitä. Olenkin; päässyt aina pyydettyäni kuvaamaaan joitakin paikkoja varsinkin silloin kun niissä ei ole muuta väkeä tai yleisöä.
Olisin voinut ja mieleni teki kommentoida. Kertoa miksi minua kiinnostaisi päästä ottamaan kuvia paikasta jossa ei ole mitään nähtävää tai kuvattavaa. MItä minä siellä kuvaisin, ja mitä niillä kuvilla tekisin, jos tekisin. Mutta mitä siitä, mitä se sille kuuluu?

Ihmisiksi oleminen, tai tavallisen ihmisen tavoin käyttäytyminen saa jatkoa. Ylläpitäjä peräänkuulutti eräässä toisessa fb-ryhmässä apua ylläpitoon. Laitoiin viestin, että olen kiinnostunut. Pääsin ylläpitäjäksi 12 000 jäsenen ryhmään joka on puskaradioryhmien jälkeen varmaankin kaupungin suosituin. Olen saamastani tehtävästä ja oikeudesta otettu ja mielissänikin. Ellei muuta niin ajankulua, ja onhan minulla kokemusta ryhmien ylläpitämisestä. Aiemmat olen antanut adoptioon, hyvällä menestyksellä ja ne jatkavat elämäänsä hyvien ylläpitäjiensä toimesta. Ja tietenkin jäsentensäkin.
Ensivaikutelma nyt saamastani hommasta on myönteinen. Mutta saattaa olla että haastettakin tulee.

Mausoleumista on tullut kirjoitettua pariinkin otteeseen tässä blogissani. Hakuruutu toimii, mutta linkitän silti: Hyvin suosituksi osoittautui tämä julkaisuni.  Jolle tein mutkan kautta jatkoa. 

 

Nörttiosuus

Tämä on kirjoituksena yhdenlainen merkkitapaus, minulle. Otin pöydälle sen tehdäkseni koneen jonka olen avannut harvoin. Tehdäkseni jotain muuta kuin blogia.
Kone on näytöltään suurempi kuin ikivanha applen macbook joka on yleensä kirjoituskoneenani ja photoshoppinakin.
En pidä kovasti windowsista, jos haluan tehdä muutakin kuin surffata netissä ja somessa. Eikä nykyään sitäkään, kun puhelin riittää melko hyvin siihenkin.

Mutta koneet eivät ole ikuisia. Vaikka rauta kestäisi niin ohjelmien yhteensopivuus kuolee päivityshelvetin vuoksi. Se on nörttimurretta, josta olen tainnut kirjoittaa ennenkin. Laitevalmistajat ovat yhteistyössä ohjelmistovalmistajien kanssa luoneet päivityshelvetin, joka pitää huolen siitä että kauppa käy vaikkei kuluttajan kannalta tarvitsisi. On pakko jossain vaiheessa hankkia uusi kone tai puhelin tai muu vehje jossa on käyttöjärjestelmä sekä sen ohjaamat ohjelmat joilla vaikkapa painetaan peukkua facebookissa. Kuvitellaanpa auto. Se toimii bensalla. Mutta pitää hankki uusi auto, kun bensanvalmistaja yhdessä autonvalmistajan kanssa on juoninut bensaan uudistuksen, jonkun kemikaalin jolla vain uudemman mallinen auto käynnistyy. Jos sitä bensaa laittaa vanhaan autoon, niin tulee virheilmoitus joka kehoittaa päivittämään auton käyttöjärjestelmän; moottorin.

Painoin virtanappia, ja kone käynnisti itsensä sillävälin kun pistin kahvia tulemaan, kävin aamusavulla, ja tein lääkinnällisiä toimenpiteitä. Se käynnistyi suht' sujuvasti, eikä alkanut tekemään omiaan: päivittämään jotain mielestään tärkeää mutta käytön kannalta tyhjänpäiväistä asiaa.
En laittanut konetta "narun päähän", kun olin ladannut sen akun täyteen edellisenä päivänä.
Puoli tuntia myöhemmin jouduin kaivamaan laturin esiiin, kun koneen akku hupeni kriittiselle tasolle. Tekemiseni oli akkua kuluttavaa. Tiedoston siirtoa ja kopiointia, kuvankäsittelyäkin.
Kone toimii ja homma etenee nyt aika sujuvasti. Vaikka tuuletin humiseekin moninkertaisesti macciin verrattuna.

Koneen sielunelämä parani huomattavasti, kun tein siihen toissapäivänä rautapäivityksen. Tilasin netistä (muistikauppa.fi - suosittelen ja suosin) 8 gigan muistikamman. Se tuli postiluukusta aika pian, ja pääsin päivittämään ja testaamaan.
90-luvun painiotteluihin verrattuna muistin lisääminen oli melkein naurettavan helppoa. Yksi ruuvi auki, luukku pois ja naps. Kampa paikalleen ja luukku kiinni. Kone käyntiin ja siinä kaikki. Se oli lisännyt 8 gigaa muistia järkeensä ilman mitään käyttäjän tekemää näppäin- tai hiirityötä.
Koneessa oli tyhjä muistipaikka, se ainoa. Kone on silleen fiksu, että siinä on "kiinteää" muistia 4 gigaa, ja laajennusvaraa tuo 8. Maksimimuistimäärä tuli täyteen 8 gigaa lisäämällä. Yhteensä sitä on nyt 12 gig.

Valokuvankäsittelyyn vihkiytyneet päivittäjät nauravat, ettei se mihinkään riitä: Pitää olla vähintään 32 gigaa tai mmieluummin 64. Minulla ei ole koskaan ollut näin pajoa. Iso kone joka hajosi vuos sitten oli varustettu 8 gigalla, vanha sotaratsu-macciläppäri edelleen 4 gigalla.
Mutta olin ja olen viilannut ne sellaisiksi että neljäkin riittää työskentelyyn. Photarikin on mallia romppu, jota ei mikään pilvipalvelu voi pilata. Siinä on vähemmän valmiita filttereitä, mutta en tekisi niillä mitään.
Tämä nörtteilystä. Eteenpäin !

Porissa: 14.2.2024

____

Rannoillansa rauhallista

On yli vuosi, taitaa olla puolitoista kun olen viimeksi meren nähnyt. Vähän yli kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi vuosi, kun poistuin Reposaaresta viimeisen kerran. Siis asuinpaikastani siellä. Muutin kaupunkiin, tai sen tuntumaan. 15 minuutin päähän, kuten sanotaan kun bussilla kuljetaan johonkin. 

Edellisessä elämässäni ja sitä edeltävissä meri rantoineen, lintuineenkin oli minunkin kuvauskohteissani kärkisijoilla. Monenmoista on jäänyt talteen. Kuva on kuvakaappaus ohjelmasta jolla voin etsiä koneelta tai ulkolevyltä etsimääni. Löydän jos olen ymmärtänyt nimetä tiedoston järkevästi. Sanan osa riittää hakusanaksi. Joskus hämmästyn, kuinka typeriä nimiä olen kuville laittanut. Arkistointisysteemejä on monenlaisia. Niitä ei kannata muuttaa.

 

Uniluodossa. Sen rannan tuntumassa. Jykeviä mäntyjä. Kävin monta kertaa istuskelemassa penkillä, pöydän ärellä. Usein palelin.

 

Uniluodon kanssa on oltava tarkkana. Pitää tietää sen rajat eikä puhua tai kirjoittaa vahingossa Mäntyluodosta. Asia on tärkeä, melkein pyhä.
Uiluodossa on Aallonmurtaja- niminen baari. Kuvassa näkyvän kerrostalon kyljessä. Kuvan oikeassa laidassa. En ole käynyt, enkä mene.
Olen käynyt Heinen huvilassa, kuvan keskellä näkyvässä keltaisessa. Ostin sieltä pianon. Fazer Mignonin, sellaisen matalan. Se oli ollut koulupianona, kun siellä oli joskus koulu. Ei ole enää, koulua eikä pianoakaan. Koulun osti joku. Piano on varmaan kärrätty kaatopaikalle. Se jäi edellistäedelliseen elämääni joka päättyi ja vaihtui toiseen. Ei se mitään
 Aloituskuvan surffaajat eivät ole Uniluodossa vaan Reposaarella, sen takarannassa. Uniluodossakin heitä käy. Se on maankuulu heidän keskuudessaan.

 

Suunnittelin bussimatkaa Reposaaresta Uniluotoon. En mennyt.

 

 

Mittailin pyöräilymatkaa Reposaaresta Uniluotoon. Se toteutuikin. Kävin Kallossakin.

 
Mutta miksi tämä uniluotolöpinä?
Aihe palasi mieleeni, kun muistin pari päivää sitten näkemäni tekstiviestipalstan pätkän. Eräs kertoi kokemuksestaan Uniluodolla. Olivat ajelleet Meriporia pitkin poikin ja päätyneet Uniluotoonkin, jossa paikallinen natiiviuniluotolainen, aivan aito sellainen oli ilmaissut kantansa vierailijoihin: "Menkää helvettiin täältä".
Hän ei varmaan edusta valtaosaa uniluotolaisista asukkaista, mutta pinnan alla muhii silti.
Uniluodon asukkailta on mennyt kaupungin viskaaleille toivomus Uniluodon sulkemisesta joutavilta kulkijoilta. Sallia vain tontille ja huoltoajo. Se ei niin vain käy, kun kyseessä ovat yleiset tiet ja kadut ja  ja ...

Mutta voisihan tehdä poikeuslain. Muuttaa ne tiet ja kadut yksityisteiksi. Uniluotolaiset tietenkin hoitaisivat tienpidon kaikkineen,  parhaaksi katsomallaan tavalla. Valtionavustuksia ei pidä huoliman, muuten niille pääsee säännön mukaan taas kulkemaan joku joutava.
Linja-auton reittiä muuttaa sen verran, että kääntyy tulliin tai vihreäkattoisen kohdalla eikä enää harhaudu Uniluodon rajan sisälle. Saman tien saattaisi mennä suoraan räpsööseen ja jättää mänty- ja uniluodot kokonaan reittinsä ulkopuolelle.
Herkulista eikö?

 

 

Perkasin korttinipustani pois kahvipassin.
Lähtiessäni johonkin, laitan puhelimen koteloon kulloinkin vain tarvittavat kortit. Tuollainen kahvipassi on häirinyt minua. Sellaisen saa mukavalta myyjältä, ellei ojenna hänelle korttia leimattvaksi kun ostaa kahvia. Hyväähän he tarkoittavat. Mutta maksan jatkossa kuudennenkin kahvini. Ihan mielelläni.
Kelakorttiakin tarvitsee sillointällöin kun lääkettä täytyy hakea.

kamera-asiat

huh!
Lähetysseurannassa on lähetyksen painoksi livahtanut 25 kiloa. Ei sentään.

 

 

Myyjältä varastettu kuva, postissa pian saapuvasta hankinnastani, joka painaa noin kilon.
Jälleen kerran todistelen ja perustelen itselleni ostosta jota ei pitänyt tulla. Yhdestoista filmikamera, toukokuusta 2023 alkaen. Mutta mutta...  tuossa on eräs ominaisuus jollaisen haluan. Liittyy sen etsimeen.
Otiin riskin ja tarjosin kamerasta rahaa, enempiä kyselemättä. Kun myyjä tuskin olisi kysymyksiini voinut vastata. Ymmärrettävää, kun isoisän jäämistöä ollaan realisoimassa. Luotan isoisään, ja hänen tapaansa käyttää tavaroita.
Kamera on noin vuodelta 1963. Kinari kuiluetsimellä ja peltisulkimella, jos oikein olen ulkomaisia sivuja sen tiedoista tulkinnut. Objektiivi on mallia halpa, mutta eiköhän sillä kuvia synny.


Ärsytys:
Täytyy lähteä tänää(kin) kaupunkiin, kauppaan ja apteekista unohtunutta buranaa hakemaan. Kun ovat taas linja-autolakossa pari päivää; Olisivat kesällä! Vaikka koko kesäkuun.
En silti kaipaa omalla autolla ajamista. Näiillä polanteilla varsinkaan. Bussissakin hirvittää paikka paikoin.
Porin kaupunki on hankkimassa tiekarhua. Heillä on niitä ennestäänkin 4, joista yksi on kuulemma korjattavana. Katua ja teitä on karhuttavana noin 700 kilometriä. Netti riekkuu että tiekarhu on kadonnut sukupuuttoon. Miksi näen niitä melkein joka reissullani?

Jos tänään menisi oikein Puuvillaan kauppaan ja apteekkiin. Joisi kahvitkin, piknikissä. Seuraisi hetken kulkijoita siinä. Ottaisi jopa  kuvan tai pari. Siinä puolen päivän maissa. (Vink)

En kaipaa meren rantaan. Saattaa olla etten mene sinne enää koskaan. Siellä ei ole enää mitään uutta.
Pitäkää luotonne!

Porissa: 13.2.2024

___

Jäsenmikro

Ylimääräinen bloginumero, kun edellisestä vasta pari päivää. Ei laajempaa somejakoa tälle kirjoitukselle. Lukijat löytävät jos löytävät. Seurailen kävijämääriä viikon kuluttua. Kommenttia tai viestiä voi laittaa jos siltä tuntuu tai miksei muutenkin, vaikkei tuntuisikaan.
Muutama viimeaikainen julkaisuni ovat olleet alavireisiä rämpsyjä, jotka ovat mahdollisesti karkoittaneet seuraajiani. Politiikasta ei varmaankaan kannata puhua tai kirjoittaakaan. Varsinkaan kun se aihealue ei minua kiinnosta.

Tietokoneen avaaminen ja tämän kirjoittamiseen alkaminen johtuu eilisestä verkkokauppaostoksestani, joka liittyyy tietokoneeseen. Ei ikivanhaan mac-läppäriin jolla tekstiä suollan ja kuvia sävytän , vaan 2017-vuosimallin windows-läppäriin jonka silloin tällöin nostan pöydälle, jos pitää tai haluan tehdä videohommaa YouTubeen tai johonkin vastaavaan.
Siinä on alunperin 4 gigaa "keskusta" eli rammia, muistia. Se ei oikein riitä videoeditointiin, ja kone on muutoinkin hiukan tehottoman tuntuinen. Windows vie osansa, enkä ole tohtinut konetta viilata muistinhallinnan suhteen. Mutta laitoin tilauksen muistikauppaan (piste fi), ja lähipäivinä luukusta kolahtaa 8 gigan kampa. Asennus on yksinkertainen, kun kyseessä on läppäri - kannettava.

Muistojeni syövereistä nousi 1990-luvun lopssa ja 2000-luvun alussa ollut ilmiö: Jäsenmikro, josta kirjoitukseni  sai otsikon. Ammattiliitot, SAK; tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden hankkia talouksiinsa tietokoneen; mikron. Ei siis mikroaaltouunia, mutta sivistävämmän laitteen jota myös mikroksi silloin kutsuttiin.
Niin minäkin silloin sellaisen. Se jäi jopa talteen, ja sain sen pöyhittäväkseni jokunen vuosi sitten. Siitä tapahtunasta tuo ylläoleva kuva vuodelta 2020. Kone oli ollut tyttäreni varastossa, ja kävin sen tuolloin läpi. Siitä löytyi jotain talteen laitettavaa, mutta kone päätyi sen jälkeen serriin".
Pomi; on mikron merkki. Tuli valmistajaltaan: Pohjanmaan mikrolta, joka sak:n jäsenmikrot kokosi.

 

 

Kuvapäiväkirjaa satunnaisessa järjestyksessä

Klikatkaa kuvat isommiksi, jos haluatte katsoa tarkemmin. 

itämään 7.2.2024

 

Selfieitä hississä

 Rumenee jos mahdollista - ja onhan se selväkin. Rumeneminen.

 

Tämä on valitettavasti tuore: 7.2.2024

 

 

Porissa: 9.2.2024

 

_____

 

 

Vaalienalusviikolla poliittinen joulu

Rauhaisaa ja seesteistä presidentinvaalialusviikkoa. Se on melkein joulunalusviikkoon verrattavissa olevaa aikaa, jos on politiikkaorientoitunut. Tai joulusta innostunut silleen materialistisesti tiäksää.
Olen ajatellut niin, etten ota poliittista kantaa. Siitä tulee sanomista. Tai ei osaa sanoa poliittisesti korrektisti vaan alkaa kiroilemaan ja haistattelemaan. Ellei muita niin poliitikkoja.
Johkaannuin edellisissä elämissäni pari kertaa aktiiviseksi, mutta molemmilla kerroilla vain hetkeksi. Pakenin äkkiä, kun näin mitä se on ja mitä se ei olekaan.

Viikon kuluttua nykynen vaalivouhotus on jo ohi, jälkipyykkiä lukuunottamatta. Vaalivouhotuksella tarkoitan kymmeniä vaalitenttejä, joka töllökanavalla omansa. Galluppeja ja vastaavaa mielipiteenmuokkausta. 

Mutta nyt: päiväkirjaa

Sunnuntaina tapahtui niin, että hellan uuni päästi savut. Niin sanotaan kun joku sähköllä toimiva laite tulee käyttöikänsä päähän. Jotkut ennen aikojaan ja jotkut jo kauan palveltuaan.
Tapauksessamme oli aineksia käydä huonomminkin, kun uuni ylikuumeni roimasti eikä mikään turvasysteemi lauennut. Sulakekaan ei palanut. Ilmeisesti joku termostaatti hajosi ja uunin lämpö karkasi yli kaikkien asteikkojen. Nupit nollaan ja huushollin tuuletus.
Mutta pintalämmöt eivät lähteneet kunnolla laskuun ennen kun irrotin sulakkeen taulusta.

Kuvassa varajärjestelmä, jonka hain varaston uumenista. Saimme munat pataan. Huoltovarmuus on turvattua. Uusi liesi tulee aikanaan, aikataulussa noin viikon kuluttua. Asennuksineen ja vanhan poisvienteineen, Power- nimisen kodinkoneliikkeen toimittamana.
Sitä kauppaa haukutaan, jotkut kehuvatkin. Kokemuksemme perusteella sieltä sai ihan hyvää ja sujuvaa palvelua. Jos asennuskin menee samalla tyylillä, niin ei siinä huonoa sanottavaa ainakaan tällä kertaa ole. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei silti tule kovin pian. Mieluummin ei koskaan.

Käytiin siinä samalla Prismassa kaupassa, kun liesikaupoillakin naapuritontilla. Siellä oli vaalien ennakkoäänestys käynnissä. En äänestänyt ennakkoon ja harkitsen edelleen, menenkö varsinaisena vaalipäivänäkään. Itselleni on oikeastaan aivan sama, kummasta tulee presidentti. Ärsyttäviä kusipäitä molemmat.
Eräs uutisankkuri oli heittänyt ilmaan ajatuksen, onko ehdokkaan seksualisella suuntautumisella vaikutusta äänestäjiin. Sitä sitten jeesustelivat jossain toisessa ohjelmassa, että kuinka sellaista meni pohtimaan. Että ei nykypäivänä...  No aivan varmasti on! Vaikka Helsingin sanomatalon kuplassa elävät toimittajat mitä haaveilisivat. Huomautettakoon, että minun äänestämiseeni tai äänestämättä jättämiseeni, tai äänestyspäätökseen jonkun homous tai vastaava LGBT-woketus ei vaikuta sitä tai tätä. Ei myöskään jonkun suomenruotsalaisuus. Mutta ylimielisyys ja liian isot hampaat vaikuttavat :DDDD

Prisman edustalla oleva kulkuväylä pitää sisällään pätkän tupakointipaikkaa. Kävin siinä. Onneksi ei tullut ketään kevyenliikenteen liikkujaa sitä myöten siinä. Ettei altistunut passiiviselle tupakoinnille.
Kyllä tuollainnen pätkä on vaarallinen!!

Katuvalokuvaa ja tekoälyn kukka

Mieluinen valokuvan osa-alue, valokuvaamisen laji minulle on katukuvaus, katuvalokuvaus. Se on vanha ja klassinen osa kuvauksen historiaa ja nykypäivääkin. Tyyli ja luonne on ajan kuluessa jalostunut mutta perusasiat säilyneet.
Netti ja sosiaalinen media ovat nykypäivää. Tapa tai keino levittää kuvia. Valokuvanäyttelyt ovat kalliita ja työläitä järjestää mutta johnkin facebook-ryhmään on helppo pistää kuviaan esille, ja saada niille näkyvyyttä. Jossain tapauksessa hyvin laajastikin.

Suomalainen katuvalokuvausta sisältävä some, tai siihen keskittyvät ryhmät varsinkin yksi etupäässä, täyttyy säännöllisin väliajoin vänkäämisestä; mitä katukuvaus on. Ylläpitäjälle asia on selvä, ja perustuu muuhunkin tietoon ja kokemukseen kuin suomalaisiin itsetuntonsa pönkittäjiin kaikkine auringonlaskukuvineen.  Nämä peukutusten voimalla elävät eivät saa kalloonsa katukuvauksen luonnetta tai tarkoitusta, vaan änkeävät katu_maisemakuviaan ryhmiin, ja suuttuvat jos niistä huomautetaan.
Maailmalla aihealue ei tuota epäselvyyttä ja nimitykset #streetphotography ja  #streetphoto ovat selviä siitä kiinnostuneille ja sitä harrastaville. 

Olin kaupungissa asioilla. Varustauduin kameralla, jolla voi ottaa kuvia jotka edustavat katukuvausta sellaisena kun olen sen oppinut olevan. Ei pelkkiä ihmisten selkiä vaan "etupuoliakin". Katukuvaus on huomattavalta osalta piilokamera / salaa kuvaamista, jotta kohde ei poseeraa vaan on omissa touhuissaan ja aidossa tilanteessa.

Joku närkästyy. Mutta julkisella paikalla saa kuvata ihmisiäkin, ilman lupaa. Kuvia saa julkaista kunhan kohde ei joudu kuvan julkaisemisen takia "huonoon valoon", jos on epämukavassa tilanteessa tai liikuttuneessa tilassa, mikä voisi aiheuttaa hänelle jossain tapauksessa tai tilanteessa harmia tai huonoa julkisuutta.
Näin toimien laitoin ylläolevan kuvan nyt julki. Ja seuraavan. Ylläoleva on rajausta lukuunottamatta kameran tuottama värillinen digikuva. Seuraava enemmän "jyrätty", tyylinmukaisuutta hakeva tai siitä erkaantuva, miten vain.

Tekoäly: AI, alkaa näkyä valokuvasivuilla ja ryhmissä jo melko usein. Kuvien kommenteissa esiintyy tuo maaginen "AI", jo melko usein. Kysymysmerkillä tai ilman. Olen itsekin kommentoinut jotain kuvaa, ulkomaisessa ryhmässä. Joskus tylystikin: AI-crap tai bullshit!
Kuvan tunnistaminen tekoälyn luomaksi on vielä mahdollista, mutta kehittyy koko ajan haastavammaksi. Vanhan sanonnan: "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" muuttuminen valehtelevaksi enemmän kuin tuhat sanaa on koko ajan enemmän totta.
Pitäisikö yksilönsuojan turvaamiseksi alkaa muuntaa katukuvauksessa esiintyvät ihmishenkilöt tekoälyllä ylläolevan kaltaisiksi?

Ihan muuta lopuksi:

Avokadon siemen kuivumassa. Siitä saattaa kehittyä kuukausien kuluttua huonekasvi joka ei tuota hedelmää. Menetelmistä miten, löytyy ohjetta ja tietoa paljon. Googlellakin.

Automaattitarkenteisen filmijärjestelmäkameran etsinkuvan sisältöä. Verratessani kameran valotusmittarin antamia arvoja puhelimen valotusmittarin antamiin. Muuttujia mittaustavassa oli niin paljon, että luotan molempiin. Riippuen kamerasta jonka laukaisinta olen painamassa.

Arvostelivat ruuneperintorttujen hintaa jossain. Otin osarajauksen torilla ottamastani kuvasta. Nuo ovat aika edullisia. Jos halpaa hakee. Kostutettua torttua? Kyl varmaan niin.

Vallanpäällä on keskustelua reservistä eroavista, pettureista ja käpykaartilaisista. Kävin kurkkaamassa, käykö se  niin helposti kuin eroakirkosta-piste fi. On sellainen sivusto; eroareservistä - piste fi, tai com.
En mennyt loppuun asti, kun olen yli 50 ja pian 60. Vuoden kuluttua olen kokonaan pois asevelvollisuudesta.
Maanpuolustustahtoni on kunnossa.  Miksi sitten annoin aikaa ja ajatuksen mokomalle?
Luulisin että suurelle osalle nyt sadoista reservistä eronneille kyseessä on reaktio puolustusministerimme Häkkäsen lausunnolle että hän alkaa etsiä konstia eroamisen estämiselle. Protesti sille että tuon ministerin habitus ja mölinät ovat melkein kuin Koivusalon täällä pohjantähden alla elokuvan ruustinnan ja poikansa lahtaroinnista. Kaikkia saatanan kusipäitä ministereiksi, asioistamme päättäviksi päästetäänkään. Ja seuraavalla viikolla vetelevät möläytyksiään takaisin.

Lopetan tähän, kun menee vallan kiroilemiseksi. En oikolukenut tekstiä. En tarkastanut sen pilkutusta tai lauseluonnetta. Kyseessähän on tajunnanvirta ja ajatuskulku. Tänäänkin.
Onhan päivä vielä huomennakin...    ja ensi viikolla 7

Porissa: 7.2.2024

________