Rannoillansa rauhallista

On yli vuosi, taitaa olla puolitoista kun olen viimeksi meren nähnyt. Vähän yli kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi vuosi, kun poistuin Reposaaresta viimeisen kerran. Siis asuinpaikastani siellä. Muutin kaupunkiin, tai sen tuntumaan. 15 minuutin päähän, kuten sanotaan kun bussilla kuljetaan johonkin. 

Edellisessä elämässäni ja sitä edeltävissä meri rantoineen, lintuineenkin oli minunkin kuvauskohteissani kärkisijoilla. Monenmoista on jäänyt talteen. Kuva on kuvakaappaus ohjelmasta jolla voin etsiä koneelta tai ulkolevyltä etsimääni. Löydän jos olen ymmärtänyt nimetä tiedoston järkevästi. Sanan osa riittää hakusanaksi. Joskus hämmästyn, kuinka typeriä nimiä olen kuville laittanut. Arkistointisysteemejä on monenlaisia. Niitä ei kannata muuttaa.

 

Uniluodossa. Sen rannan tuntumassa. Jykeviä mäntyjä. Kävin monta kertaa istuskelemassa penkillä, pöydän ärellä. Usein palelin.

 

Uniluodon kanssa on oltava tarkkana. Pitää tietää sen rajat eikä puhua tai kirjoittaa vahingossa Mäntyluodosta. Asia on tärkeä, melkein pyhä.
Uiluodossa on Aallonmurtaja- niminen baari. Kuvassa näkyvän kerrostalon kyljessä. Kuvan oikeassa laidassa. En ole käynyt, enkä mene.
Olen käynyt Heinen huvilassa, kuvan keskellä näkyvässä keltaisessa. Ostin sieltä pianon. Fazer Mignonin, sellaisen matalan. Se oli ollut koulupianona, kun siellä oli joskus koulu. Ei ole enää, koulua eikä pianoakaan. Koulun osti joku. Piano on varmaan kärrätty kaatopaikalle. Se jäi edellistäedelliseen elämääni joka päättyi ja vaihtui toiseen. Ei se mitään
 Aloituskuvan surffaajat eivät ole Uniluodossa vaan Reposaarella, sen takarannassa. Uniluodossakin heitä käy. Se on maankuulu heidän keskuudessaan.

 

Suunnittelin bussimatkaa Reposaaresta Uniluotoon. En mennyt.

 

 

Mittailin pyöräilymatkaa Reposaaresta Uniluotoon. Se toteutuikin. Kävin Kallossakin.

 
Mutta miksi tämä uniluotolöpinä?
Aihe palasi mieleeni, kun muistin pari päivää sitten näkemäni tekstiviestipalstan pätkän. Eräs kertoi kokemuksestaan Uniluodolla. Olivat ajelleet Meriporia pitkin poikin ja päätyneet Uniluotoonkin, jossa paikallinen natiiviuniluotolainen, aivan aito sellainen oli ilmaissut kantansa vierailijoihin: "Menkää helvettiin täältä".
Hän ei varmaan edusta valtaosaa uniluotolaisista asukkaista, mutta pinnan alla muhii silti.
Uniluodon asukkailta on mennyt kaupungin viskaaleille toivomus Uniluodon sulkemisesta joutavilta kulkijoilta. Sallia vain tontille ja huoltoajo. Se ei niin vain käy, kun kyseessä ovat yleiset tiet ja kadut ja  ja ...

Mutta voisihan tehdä poikeuslain. Muuttaa ne tiet ja kadut yksityisteiksi. Uniluotolaiset tietenkin hoitaisivat tienpidon kaikkineen,  parhaaksi katsomallaan tavalla. Valtionavustuksia ei pidä huoliman, muuten niille pääsee säännön mukaan taas kulkemaan joku joutava.
Linja-auton reittiä muuttaa sen verran, että kääntyy tulliin tai vihreäkattoisen kohdalla eikä enää harhaudu Uniluodon rajan sisälle. Saman tien saattaisi mennä suoraan räpsööseen ja jättää mänty- ja uniluodot kokonaan reittinsä ulkopuolelle.
Herkulista eikö?

 

 

Perkasin korttinipustani pois kahvipassin.
Lähtiessäni johonkin, laitan puhelimen koteloon kulloinkin vain tarvittavat kortit. Tuollainen kahvipassi on häirinyt minua. Sellaisen saa mukavalta myyjältä, ellei ojenna hänelle korttia leimattvaksi kun ostaa kahvia. Hyväähän he tarkoittavat. Mutta maksan jatkossa kuudennenkin kahvini. Ihan mielelläni.
Kelakorttiakin tarvitsee sillointällöin kun lääkettä täytyy hakea.

kamera-asiat

huh!
Lähetysseurannassa on lähetyksen painoksi livahtanut 25 kiloa. Ei sentään.

 

 

Myyjältä varastettu kuva, postissa pian saapuvasta hankinnastani, joka painaa noin kilon.
Jälleen kerran todistelen ja perustelen itselleni ostosta jota ei pitänyt tulla. Yhdestoista filmikamera, toukokuusta 2023 alkaen. Mutta mutta...  tuossa on eräs ominaisuus jollaisen haluan. Liittyy sen etsimeen.
Otiin riskin ja tarjosin kamerasta rahaa, enempiä kyselemättä. Kun myyjä tuskin olisi kysymyksiini voinut vastata. Ymmärrettävää, kun isoisän jäämistöä ollaan realisoimassa. Luotan isoisään, ja hänen tapaansa käyttää tavaroita.
Kamera on noin vuodelta 1963. Kinari kuiluetsimellä ja peltisulkimella, jos oikein olen ulkomaisia sivuja sen tiedoista tulkinnut. Objektiivi on mallia halpa, mutta eiköhän sillä kuvia synny.


Ärsytys:
Täytyy lähteä tänää(kin) kaupunkiin, kauppaan ja apteekista unohtunutta buranaa hakemaan. Kun ovat taas linja-autolakossa pari päivää; Olisivat kesällä! Vaikka koko kesäkuun.
En silti kaipaa omalla autolla ajamista. Näiillä polanteilla varsinkaan. Bussissakin hirvittää paikka paikoin.
Porin kaupunki on hankkimassa tiekarhua. Heillä on niitä ennestäänkin 4, joista yksi on kuulemma korjattavana. Katua ja teitä on karhuttavana noin 700 kilometriä. Netti riekkuu että tiekarhu on kadonnut sukupuuttoon. Miksi näen niitä melkein joka reissullani?

Jos tänään menisi oikein Puuvillaan kauppaan ja apteekkiin. Joisi kahvitkin, piknikissä. Seuraisi hetken kulkijoita siinä. Ottaisi jopa  kuvan tai pari. Siinä puolen päivän maissa. (Vink)

En kaipaa meren rantaan. Saattaa olla etten mene sinne enää koskaan. Siellä ei ole enää mitään uutta.
Pitäkää luotonne!

Porissa: 13.2.2024

___