Laiskurin päiväkirja: Ihmiselämää

Edesmennyt Sampolan palvelukeskus, jonka edustalla Ihmiselämää

Sampolassa (Porin) on Kerttu Horilan keramiikkareliefiteos jonka nimi on Ihmiselämää. Teos on vuodelta 1981, ja Horilan ensimmäinen julkinen teos.
Sampolan palvelukeskus tilasi sen kuvanveistäjältä ja sijoitti palvelukeskuksen kaakkoiskulmaan.
Kun palvelukeskus ja samalla koulu purettiin, ja uusi Itätuuli valmistui, teos siirrettiin uuteen paikkaan, vähän etelämmäs ja sen ympärille rakentuu Ilminpuisto. Puisto valmistunee tänä keväänä.

Teos on kaksipuolinen, joilla kummallakin puolella kolme osaa. Tässä toinen puoli, kahteen valokuvaan jaettuna.

Paikka on minulle mieleinen kuvauspaikkana ja muutenkin. Se muodostui viime kesänä vakiopaikaksi kuvata "uusilla" kameroilla tai filmeillä. Tässä muutama kuva viime kesän filmeiltä. Suurenevat klikkaamalla.

Mikä sai tarttumaan nyt tähän aiheeseen tai kohteeseen ?

Tällainen kuva reliefistä, joka ei ole se kuva jonka näin somessa ja kysyin ottajalta että onko teos väritetty - siis maalattu tuollaiseksi, kun en ole vähään aikaan (talven takia) sitä käynyt katsomassa.
Tämä kuva on saman lainen kuin se kuva josta hämmästyin, tai arvasin mistä on kysymys mutta kysyin silti. Osin piruuttani, mutta sain asiallisen vastauksen: Kuvaa, siis valokuvaa, oli värjätty. Korostettu värejä. Saturoitu filtterillä, luulisin.
Kun en voi kenenkään kuvia kopioida tänne, enkä halunnut luopaa kysyä, tein omasta kuvastani saman tyylisen. Saturaatio "tappiin" photoshopilla. Jollain valmisfiltterilläkin se olisi käynyt, mutta halusin katsoa miten se säätyy.
Aloituskuvassa on sama puoli teoksesta.

Kukin voi tehdä kuvat parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse tavoittelen sellaista mikä vastaa silmäni näkemää. En ole värisokea. Enkä kovin peukutusten perään.
Se kuva somessa, joka pisti minut laittamaan aiheen blogitekstiksi asti, poiki kommentteja teoksen aiheesta joka on neuvostoliitto-tyylinen. Kommentoin joukkoon, että enemmänkin DDR-
Eräs kommentoija ilmaisi inhonsa teosta kohtaan, ja poraisi sen jalustaan reiät dynamiitille. Ja ilmeisesti räjäyttäisi sen taivaaan tuuliin.
Jos ottaisin kantaa asiaan ja aiheeseen, tulisi kura ja nimittelyä niskaan. Mutta en ota. Kyllä se siitä joskus rauhoittuu.

Valokuvaustekninen osuus - tässäkin julkaisussa

Tekopyhä lupaus itselleni rikkoutui jälleen, ja lakkaan lupailemasta sellaisia kun ei tartte.
Löysin facebookin jostain vintagekameraryhmästä ilmoituksen, jossa kaupattiin isoisän jäämistöstä löydettyä kameraa, jolaista olen salaa etsiskellyt. Merkkikin miellytti, kun minulla oli joskus Exakta jonka eräs versio tämä Exa-1 on.
Tarjosin rahaa, ja kaupat tuli. Toimitus oli sujuvaa ja kamera toimii. Kerroin ottavani riskin sen toimivuudesta, ja perustelin sillä tarjoamaani hintaa joka ei ollut merkittävän suuruinen. Hinta oli kohdallaan ja enemmänkin.

Kameratyypin etsimiseni syy on nyt löytämäni kameran etsimessä. Kun sillä kuvataan, katsotaan otettavaa näkymää ylhäältä päin. Kuiluetsimessä, jollaisia on varsinkin "linnunpönttö"- mallisissa kaksisilmäisissä kameroissa. Esimerkiksi Rolleiflexissä. Etsintyyppi mahdollistaa tietynlaiset kuvaustilanteet, jota jotkut varmaan arvaavatkin.
Tämän etsinkuva on huima - kirkas. Etsimessä on myös suurennuslasi, joka tässä alas taitettuna.
Valotusaikoja on vähän laisesti, mutta aukkoja riittävästi. Linssi on domiplan - semmonen halpa kittilinssi.

Ensimmäinen filmi kameraan, ja jos sää sallii niin tänään sitä täyttämään. Metrifilmiltä parikymmentä ruutua, ja kuvat tapahtumasta muistiinpanoksi ja muutenkin muistoksi.

Exassa ei tietenkään ole valotusmittaria eikä mitään automatiikkaa. Käytetään valotusmittaria. Puhelimen sellaista, kun en ole vielä löytänyt kunnollista oikeaa. Tai on niitä, mutta hinnat aika suolaisia. Puhelimen appikin toimii, mutta testailen sen aina uudelleen ja uudelleen. Niin tälläkin kertaa.
Lukema on tuossa, ja keskellä mitattava näkymä, parvekkeeltamme.