Ollaan ihmisiksi

 

Kuva on vuodelta 2019. Juseliuksen mausoleumilta, Sigridin sarkofagi joka on nähtävissä kaiteen yli katsoen. Otin tämän kuvan esiin, nähtyäni fb-ryhmässä Albin Aaltosen ottaman kuvan. Se oli otettu sarkofagin viereltä, alakerrassa jonne ei ole yleisöllä pääsyä.

Menin kommentoimaan kuvaa, että olisi "kova juttu" päästä kuvaamaan sinne alakertaan.
Olin  ihmisiksi - omalla tavallani  ja poistin kommenttini ja sen saamat jatkokommentit, mikä ei ole hyvää tapaa noudattavaa. Mutta ellen olisi tehnyt niin, en olisi yleisen näkemyksen mukaan ollut ns. ihmisiksi vaan ikävä ihminen.
Sanottiin ettei siellä alakerrassa ole mitään nähtävää, mielenkiintoista nähtävää eikä varsinkaan kuvattavaa, kun se on ennenmuutakaikkea hauta. Toinen kommentti oli rohkaiseva, että kyllä varmaan pääsen sinne kuvaamaan kun olen kuvannut vaikka ja mitä. Olenkin; päässyt aina pyydettyäni kuvaamaaan joitakin paikkoja varsinkin silloin kun niissä ei ole muuta väkeä tai yleisöä.
Olisin voinut ja mieleni teki kommentoida. Kertoa miksi minua kiinnostaisi päästä ottamaan kuvia paikasta jossa ei ole mitään nähtävää tai kuvattavaa. MItä minä siellä kuvaisin, ja mitä niillä kuvilla tekisin, jos tekisin. Mutta mitä siitä, mitä se sille kuuluu?

Ihmisiksi oleminen, tai tavallisen ihmisen tavoin käyttäytyminen saa jatkoa. Ylläpitäjä peräänkuulutti eräässä toisessa fb-ryhmässä apua ylläpitoon. Laitoiin viestin, että olen kiinnostunut. Pääsin ylläpitäjäksi 12 000 jäsenen ryhmään joka on puskaradioryhmien jälkeen varmaankin kaupungin suosituin. Olen saamastani tehtävästä ja oikeudesta otettu ja mielissänikin. Ellei muuta niin ajankulua, ja onhan minulla kokemusta ryhmien ylläpitämisestä. Aiemmat olen antanut adoptioon, hyvällä menestyksellä ja ne jatkavat elämäänsä hyvien ylläpitäjiensä toimesta. Ja tietenkin jäsentensäkin.
Ensivaikutelma nyt saamastani hommasta on myönteinen. Mutta saattaa olla että haastettakin tulee.

Mausoleumista on tullut kirjoitettua pariinkin otteeseen tässä blogissani. Hakuruutu toimii, mutta linkitän silti: Hyvin suosituksi osoittautui tämä julkaisuni.  Jolle tein mutkan kautta jatkoa. 

 

Nörttiosuus

Tämä on kirjoituksena yhdenlainen merkkitapaus, minulle. Otin pöydälle sen tehdäkseni koneen jonka olen avannut harvoin. Tehdäkseni jotain muuta kuin blogia.
Kone on näytöltään suurempi kuin ikivanha applen macbook joka on yleensä kirjoituskoneenani ja photoshoppinakin.
En pidä kovasti windowsista, jos haluan tehdä muutakin kuin surffata netissä ja somessa. Eikä nykyään sitäkään, kun puhelin riittää melko hyvin siihenkin.

Mutta koneet eivät ole ikuisia. Vaikka rauta kestäisi niin ohjelmien yhteensopivuus kuolee päivityshelvetin vuoksi. Se on nörttimurretta, josta olen tainnut kirjoittaa ennenkin. Laitevalmistajat ovat yhteistyössä ohjelmistovalmistajien kanssa luoneet päivityshelvetin, joka pitää huolen siitä että kauppa käy vaikkei kuluttajan kannalta tarvitsisi. On pakko jossain vaiheessa hankkia uusi kone tai puhelin tai muu vehje jossa on käyttöjärjestelmä sekä sen ohjaamat ohjelmat joilla vaikkapa painetaan peukkua facebookissa. Kuvitellaanpa auto. Se toimii bensalla. Mutta pitää hankki uusi auto, kun bensanvalmistaja yhdessä autonvalmistajan kanssa on juoninut bensaan uudistuksen, jonkun kemikaalin jolla vain uudemman mallinen auto käynnistyy. Jos sitä bensaa laittaa vanhaan autoon, niin tulee virheilmoitus joka kehoittaa päivittämään auton käyttöjärjestelmän; moottorin.

Painoin virtanappia, ja kone käynnisti itsensä sillävälin kun pistin kahvia tulemaan, kävin aamusavulla, ja tein lääkinnällisiä toimenpiteitä. Se käynnistyi suht' sujuvasti, eikä alkanut tekemään omiaan: päivittämään jotain mielestään tärkeää mutta käytön kannalta tyhjänpäiväistä asiaa.
En laittanut konetta "narun päähän", kun olin ladannut sen akun täyteen edellisenä päivänä.
Puoli tuntia myöhemmin jouduin kaivamaan laturin esiiin, kun koneen akku hupeni kriittiselle tasolle. Tekemiseni oli akkua kuluttavaa. Tiedoston siirtoa ja kopiointia, kuvankäsittelyäkin.
Kone toimii ja homma etenee nyt aika sujuvasti. Vaikka tuuletin humiseekin moninkertaisesti macciin verrattuna.

Koneen sielunelämä parani huomattavasti, kun tein siihen toissapäivänä rautapäivityksen. Tilasin netistä (muistikauppa.fi - suosittelen ja suosin) 8 gigan muistikamman. Se tuli postiluukusta aika pian, ja pääsin päivittämään ja testaamaan.
90-luvun painiotteluihin verrattuna muistin lisääminen oli melkein naurettavan helppoa. Yksi ruuvi auki, luukku pois ja naps. Kampa paikalleen ja luukku kiinni. Kone käyntiin ja siinä kaikki. Se oli lisännyt 8 gigaa muistia järkeensä ilman mitään käyttäjän tekemää näppäin- tai hiirityötä.
Koneessa oli tyhjä muistipaikka, se ainoa. Kone on silleen fiksu, että siinä on "kiinteää" muistia 4 gigaa, ja laajennusvaraa tuo 8. Maksimimuistimäärä tuli täyteen 8 gigaa lisäämällä. Yhteensä sitä on nyt 12 gig.

Valokuvankäsittelyyn vihkiytyneet päivittäjät nauravat, ettei se mihinkään riitä: Pitää olla vähintään 32 gigaa tai mmieluummin 64. Minulla ei ole koskaan ollut näin pajoa. Iso kone joka hajosi vuos sitten oli varustettu 8 gigalla, vanha sotaratsu-macciläppäri edelleen 4 gigalla.
Mutta olin ja olen viilannut ne sellaisiksi että neljäkin riittää työskentelyyn. Photarikin on mallia romppu, jota ei mikään pilvipalvelu voi pilata. Siinä on vähemmän valmiita filttereitä, mutta en tekisi niillä mitään.
Tämä nörtteilystä. Eteenpäin !

Porissa: 14.2.2024

____