30.10.17

Ärsytystä ja ärtymystä


Minun maisemani kilpailu satavuotiaan Suomen kunniaksi, on päättymässä. Huomenna; lokakuun päättyessä se menee kiinni. Samalla päättyy varmaankin kaikkien aikojen spammikilpailu, johon muutamat osallistujat ovat jaksaneet osallistua useita kertoja päivässä, huonokuntoisemmat vain kuukausien vaihtuessa.
Kilpailun säännöt sallivat spämmäämisen joka paikkaan, vieläpä rohkaisten ja kannustaen siihen.
Muutama, esimerkiksi FB:n maisemakuva-ryhmä on kieltänyt kyseisen toiminnan, josta annan peukun.
Laitoin nyt, melkein viimeisenä hetkenä kilpailuun kuvan, joka on yläpuolella. Eihän se "tykkäyksiä" kerää, kun ei ole naminamia, lapista, tai meren rannalta. Se on mielenmaisemani, vaikk'ei jokapäiväinen maisemani olekaan. Kuvassa kerrostuvat kaupunkinäkymän ja rakentamisen vaiheet pitkältä ajalta. Sen nimi voisi olla muuttuva kaupunkikuva, mutta laitoin nimeksi "rakennusmonttu vanhan hautausmaan paikalla".
Montusta löytyi kalloja ja luita, koska sen paikalla on ollut Porin ensimmäinen hautausmaa. Ne haudataan nykyiselle Käppärän hautausmaalle, asiaankuuluvin menoin.


Toinen asia

Naamakirjassa (FB, Face Book) puhutaan säännöllisesti   suomen kieleen pesityneistä ärsyttävistä sanonnoista. Mikä tuottaa ärtymystä minulle?



Nykyään on vallalla tapa lisätä kysymyssanojen perään päätteitä: vokaaliin päättyviin lisäys -S. Ja konsonanttiin päättyviin -kas -kos tai -käs.
Lisääjät toimivat omasta mielestään, elleivät hyvää tarkoittaen, niin tietämättään. Mutta saavat aikaan ainakin minulle mielentilan jota ei voi kauniisti kuvailla.
Minkä takia pitää kysyä mitäS, kukaS, milloiKAS, jne. ?
Kyseenalaistaen usein aivan selvän asian, halveeraamalla alitajuntaisesti aloittajan avauksen johon tämä ei kaipaa lisäkysymyksiä, ainakaan esitellyllä tavalla !
 

Hyvää päivänjatkoa(kos) !

29.10.17

Saa nukkua pidempään

Kello näyttää aamuyhdeksää. Eilen se olisi näyttänyt tähän aikaan kymmentä. Eilen oltiin kesäajassa: Daylight saving time. Tänään ei säästellä tässä ollaan ns. normaaliajassa.
Tänään saa nukkua tunnin pidempään. Herätessäni tähän päivään, painoin yöpöydällä olevan tabletin nappia. Sen kello näytti että 8. Se oli säätänyt aikaansa tunnin taaksepäin aamuyöllä. Puhelin ja verkossa elävä tietokone niin ikään.



Kun heräsin, olisin saanut nukkua tunnin pidempään. Mutta nousin ylös, keitin kahvit, suoriuduin muista aamu- tai heräämistoimistani. Istuin koneen ääreen ja tein niin tavanomaiset toimet kuten aiempinakin päivinä. Sähköpostia, uutisia, säätietoja, sosiaalista mediaa.
Nyt, tätä riviä kirjoittaessani kello on 9. Normaaliaikaa. Olisiko pitänyt nukkua tuo tunti, kun olisi saanut. Kaikki mitä saa, pruukataan ottaa (pruukataan = tavataan, on tapana, kuuluu,
pitää: suom.huom
.)

Päivän puheenaihe, kuten eilisenkin, tulee huomattavassa määrin olemaan kellojen siirtäminen. Sen kurjuus, inhottavuus, turhuus ja käsittämättömyys. 
Onko kyse siitä, että on valitettava silloin kun siihen on mahdollisuus. Yövuorolaista ottaa aivoon kun joutuu olemaan tunnin pidempään töissä, ja vielä enemmän vituttaa, kun aamuvuoro tulee päästämään pois tunnin myöhässä. Aammuvuoro nukkuu pommiin, kun kellot ovatkin tuntia aiemmassa. Keväisin sitä ei tapahdu. Kukaan ei tule tuntia etuajassa töihin,  kun kelloa on siirretty tunti juhannuksen suuntaan.

- Saivartelu ja vastaava kitkutus päättyy tähän. Itseäni kellojen ajan siirtely ei ole koskaan heilauttanut puoleen eikä toiseen. Työelämässä olen usein ollut yövuorossa silloin kun aikaa on liipattu tunti taakse, ja aamuvuorossa kun eteen päin. En ole nukkunut "pommiin".
Enkä herännyt liian aikaisin. En tänäänkään, vaikka olisi kuulemma saanut nukkua tunnin pidempään kuin eilen.

Ylläolevassa kuvassa on puhelin, kiinnitettynä käsigimbaaliin joka on pitkästä aikaa paras vekotin mihin olen tarttunut. Sain sen "apuvälinelainaamosta", koska olivat todenneet ettei tuon äijän vapisevia videotekeleitä kukaan jaksa.




Otin tämän kuvan toissapäivänä. Minulla on usein tapana nimetä kuvat jotka ovat itselleni merkityksellisiä. Nimeän niitä usein jälkikäteenkin, jopa vuosia myöhemmmin.
Tämä sai heti nimekseen: "Liike on lakannut"
 
olin sitä katsoessani ajatuksissani FB-tuttavani tapahtumissa; Hänen veljensä poismenon ja pian tapahtuvan hautaamisen herättämissä ajatuksissani.
Samana päivänä kun hautauksensa, Suomessa vietetään hallowenia. Aivan järkyttävän typerää amerikan matkimista. Kauppiaat tietenkin kiittävät, niin kuin isänpäivästä.
En jatka enempää näistä. Tiedätte muutenkin että olen kireä ja ikävä äijä.

Hyvää pyhänjatkoa. Pyhäinpäivä on ensi kuussa. Katsokaa kalenterista.





Porissa: 29.10.2017.
klo 9:30
- normaaliaikaa
.
..
...
..
.









25.10.17

Lokakuun lokaa


Edvard Munch:  Kristiania-Boheme II

Yli kaksi viikkoa on kulunut edellisestä päivityksestäni (9.10.2017).
Nyt on 25. päivä lokakuuta, sen aamu. Olen taas herännyt kuuden jälkeen ja pompannut saman tien ylös. Aamukahvia pari pannullista, puolikasta, käyntiin lähtemisen mahdollistajana ja migreenin ehkäisijänä.

Mitä on tapahtunut näiden kahden viikon aikana? Tai oikeammin, mitä olen kuvannut. Mitä on jäänyt talteen?


Yksi kuva / päivinä joina kuvia on syntynyt. Alkaen 10.10. Kuvissa päivämäärät

Puuvillatehtaalla, kauppakeskuksen  itäpäässä, siellä hiljaisemmassa. Puhelin ja gimbaali.



Pihan haravointi ei ole mielihommiani. Mutta täytyy siihen ryhtyä. Pihallamme tammi, omenapuu, salava . . .



Kahvilla itäpuiston varrella, uudessa (tai en minä tiedä) paikassa. Selfiekameralla otettu sumea räpsy. Linssissä ehkä jotain. Myyjätär: "eikö muuta kuin kahvi ?" Minä: "ei tällä kertaa". Tuleeko seuraavaa kertaa? Ehkä. Jyrkkä ehkä.



Netti pursuaa ruskakuvia. Ruska on joka vuosi, ja sitäkin taas kuvannut. Mutta "päivän kuva" on mustavalkoinen, kuten aiheensakin.


Kuvan aihe liittyy  sään seurantaan, joka minulla on ollut harrasteena kolmattakymmentä vuotta. Mittailin sademittaria, laskeskelin tilavuuksia ja suhteutin suurempiin pinta-aloihin. Päädyin lopputulokseen, että euron hintainen sademittari on hyvä.



Kävin jokirannassa. Mittasin veden lämpötilaa infrapunalämpömittarilla. Verasin sen antamaa arvoa tarkan analogisen antamaan. Täsmää.



 Löysin viimein ns. nato-rannekkeen,  kauan ilman hihnaa olleeseen kellooni. Menin lopulta kultasepänliikkeeseen, johon en uskonut koskaan meneväni. En laittanut pukua päälleni, vaikka muut paikassa asioivat 90% sellaisessa liikkuvat. Punavuoran ranneke, jälleenmyyjänä kultasepänliike Lindroos.




Kävin rautatieasemalla, bongauspaikallani. Nimesin kuvan: "kulunut deeveri". Deeveri on rautatieharrastajien antama nimi Dv12 dieselveturille.



Laitoin pitkästä aikaa kameran "taivaalle". Syksyisen aamun kuvauskohteena Harjavallan kirkon ympäristö. Matkalta Harjavaltaan tuli kuvia monestakin aiheesta, mutta kun päätin laittaa vain yhden, niin se on tämä.



19.10.2017
"Lipsasen talo" Porin Antinkadun varrella. Talo josssa Ilkka "Danny" Lipsanen vietti lapsuutensa. 
Tein kuvan arkkitehtuuri mielssäni, yhdistämällä 12 kuvaa ja korjaamalla perspektiivin kohdilleen.
Olen kuvaan tyytyväinen.



20.10. -vastainen yö oli ensimmäinen tänä syksynä, kun lämpötila laski ulkona nollan alapuolelle. Useat käytössä olevat lämpömittarit, rakennuksen eri puolilla, näyttivät kukin omaa lukemaansa. Keräsin kaikki pöydälle, perinteistä "putkimittaria" lukuunottamatta. Muodostin "kuvan" itselleni mittareiden eroista, jonka mukaan jatkossakin osaan laittaa kalenteriini suhteelisen oikean lämpötilan muistiin.



24 tuumainen tietokoneen ulkoinen näyttö sai tehtävän toimia tarvittaessa tai näytösmielessä kuvauskopterin lisänäyttönä, kun sain  sen testattua ja toimivaksi todettua keittiön pöydällä. Vein kopterin terassin kaiteelle kuvaamaan, ja kytkin ohjaimen HDMI- kaapelilla (ja adapterilla) näyttöön.
Virtalähteenä starttiboosteri ja invertteri.
Aiemmin näyttönä ollut päätyi makuuhuoneen seinälle televisioksi.



Häiritsin somen valokuvausryhmää kuvaparilla, johon yhdistin kaksi näkemystä maisemasta Porin Karjarannan alueesta. Kerroin laittaneeni ylemmän kuvan someen "tykkäys-magneetiksi", ja myöhemmin alemman jota kutsun luomukuvaksi. Ansa laukesi; ylemmästä "sinisestä hetkestä" pidettiin paljon, alempi ei herättänyt mitään eikä ketään.
Mutta "valokuvaajat" "photographerit" melkein pillastuivat. Tuli kommenttia paskasta editistä, molemmista kuvista. Tuli kommenttia siitä, ettei luomukuvaa ole olemassakaan.
Aihe ja asia on ikuisuusaihe, josta on väännetty vuosikaudet. Lopputulosta ei ole.
-tämä kuva, johon kaksi kuvaa yhdistin, on kuvankaappaus koneen ruudulta. Kumpikaan ei ole alkuperäinen. Laatu ei ole vertailukelpoinen, mutta kuvien erot ovat.



Aloitin lintujen talviruokinnan. 3viikkoa myöhemmin kuin edellissyksynä. 



Palasin maaliskuussa kuvaamaani ravirata- tiedostokansioon, taiteilija Markku Mäkelän "innoittamana". Pidän kovasti ottamistani kuvista, uljaista hienoista, suurista eläimistä, ja niiden taitavista ohjastajista. Raveista en ymmärrä pajoakaan, hyvin vähän. Mutta niiden kuvaminen on mielestäni hyvin antoisaa.
Porin Raviradalla on merkittävä ravitapahtuma tulevana lauantaina (28.10.2017), johon ajattelen mennä kameran kanssa, yrittämään toisen kerran. Minulla kun on pressikortti, jolla ei kuitenkaan kaikkiin paikkoihin pääse, kysyin asiaa toimittajatuttavaltani/ ystävältäni; pääseekö. Hän kertoi että pääsee.
Turhaan tai ehkä piruuttani kysyin samaa valokuvaajaryhmässä, somessa. Sain pari asiallista vastausta, mutta kysymyksestäni heräsi keskustelu, jossa ihmeteltiin muunmuassa; eikö minulla ole rahaa maksaa halpaa lippua, ja eikö raveihin pääse ilmaiseksi, ja etteikö autopaikkamaksulla pääse samalla sisään.
No ei v**tu pääse!!! Mutta ei sittenkään mennyt jakeluun. Olen perin tympääntynyt näihin besservisser- ryhmiin ja ylipäänsä koko someen (lue: FaceBook). Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta "facesta" on tullut pelkkä piruilufoorumi, kauniisti sanottuna. Ja jos menet kritisoimaan niin olet, ellet ilkeä ja ikävä ihminen, niin ainakiin huumorintajuton.
Ihmettelen mitä huumoria siinä on jos kysyy, pääseekö pressikortilla raveihin vai EI!




Lopuksi: Tänä aamuna.
Otin ensin kuvia aamuruskosta, joka enteilee iltapäiväksi ja illaksi ennustettua säätä. Länsi-Suomeen on ennustettu ensilunta tulevaksi tänä iltana, sateen jatkuen huomisen aamun puolelle.
Saatuani aamuruskon ikuistettua, tuli Porin Linjojen "kakkonen", kääntyen kaupunkia (porissa sanotaan keskustaa kaupungiksi) kohti. Nappasiin tilanteesta äkkiä kuvasarjan, ja koneelle palattuani hävitin tusina-sarjaan kuuluvat aamuruskot ja kävin tämän "kimppuun".
Omakehu haisee taas sinne asti, mutta taitaa olla yksi parhaista aiheeseen ryhtymistäni kuvista.


Tämä tästä kuvapostauksesta. Nauttikaa ensilumen riemuista. Se ei kauaa säily.


Porin Toejoella: 25. lokakuuta, päivän jo valjettua
.
..
...


....
...
..
.



9.10.17

Kamerapuhelinvalokuvauksesta ja muutama muu rutina



Kommentoin taannoin Suomen freelance-journalistien kamerapuhelinkurssia koskevaa facebookpäivitystä kitkerään sävyyni. Sain kitkerän vastauksen. Mikä oli odotettavissakin.



Lainaan tähän nyt törkeästi osan tekstistä joka minut närästi:
" Mobiilipuhelimien kamerat ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina. Kännykkä kulkee aina mukana, silloinkin kun tapahtuu jotakin yllättävää, eikä kamera ole käsillä. Miten puhelimen kameralla saisi julkaisukelpoisia kuvia tarvittaessa?
Illan kurssilla löydät kamerapuhelimesi oikeat säädöt ruoka-, henkilö-, tilanne- ja maisemakuviin. Opit hallitsemaan valotusta, tarkennusta, värintoistoa ja liikettä kaikissa olosuhteissa sekä käsittelemään kuvat  julkaisukuntoon jo kuvauspaikalla."

Kun tekstiä tulkitsee, selviää että kohderyhmänä on uusi ammattikunta; kuvaava toimittaja. Kuvaavaksi toimittajaksi ovat ovet auki taivasta myöden. Toimittavaksi kuvaajaksi harvemmin. Tästä joku vetää herneen, mutta sama se. Kuvajournalismi on kuoleva ala, vaikka "liitto" puolustelee sillä että jäsenistössä on kuvaajakin. Niin olen minäkin.  Rutina tästä asiasta päättyy tähän. Aiheesta se tulee kyllä jatkumaan.


Onko kamrapuhelimesta, puhelimen kamerasta kameraksi ?


Totta kai siitä on, mutta kameralla kuvaamaan tottunut joutuu asennoitumaan siihen eri tavalla kuin muusta tietämätön some-selfiepäivittäjä.
Totta on, että puhelin on useimmilla aina mukana. Ja siten samalla kamera aina käden ulottuvilla ja tarvittaessa käytettävissä.  Jos sellainen tilanne tulee eteen, että pitää saada kuva, ei ole monimutkainen tehtävä pistää kamera kännykästä laulamaan. Videotakin tulee tarvittaessa, ja se onkin mielestäni nykyisten puhelinkameroiden paras anti.

Ylläolevassa kuvassa on kaksi puhelintani. Vasemmalla Sony Xperia Z5, jonka kameraa kehutaan erääksi parhaista puhelinkameroista. Sen hankein, kun edellinen putosi mereen. Lähdin silloin etsimään mahdollisimman hyvällä kameralla varustettua, ja pädyin tuohon. Ajattelin että jospa minäkin kuvailisin vähän jotain pelkästään puhelimella ja jättäisin kameran kotiin.
Oikeanpuoleisen: Samsung Galaxyn, S6 edgen, hommasin kun olin ostanut halvalla puhelinten kanssa kuvassa esiintyvän panoramakameran, joka ei toimi muiden kuin tiettyjen Samsungin kameramallien kanssa.
Megapikselien määrän perusteella Sony on "parempi" 23 megallaan, kun Samsungissa niitä on 16.
Sonyssa on siis megapikselejä enemmän kuin käyttämissäni DSLR-järjestelmäkameroissani. Käytän kolmea runoka: Parhaassa on 13 "megaa" (Canon 5D classic),  toisessa 18 (Canon 60D)  ja kolmannessa 16 (Nikon D7000).

Sanoin että parhaassa, mutta ei noita kolmea oikeastaan ehdottomaan paremmuusjärjestykseen voi laittaa. Käyttötarkoitus ja tilanne ratkaisee, mikä milloinkin on hyvä. Kennon perusteella 5D täysikokoisellaan hakkaa joissakin tilanteissa muut. Ja classic- mallin, siis mark-0:n värintoisto on monessa yhteydessä todettu kaikkien aikojen parhaaksi.




Kumman puhelimista otan autiolle saarelle jolla ei ole kenttää ?

Samsungin. Sen kamera on parempi kuin Sonyn. Sillä on helppo kuvata, säätö ja käyttö laukaisinta lukuunottamatta parempi kuin parhaaksi kehutun Xperian.
Oltuaan ensin kamerakuvausyritykissäni kameran virkaa tekevänä, Sony jäi suurimmaksi osaksi "vain puhelimeksi" 4K- videostaan huolimatta. Se on melkein aina mukanani, puhelimen vuoksi. Kuvankin voin ottaa jos on pakko saada jotain tallennettua.
Mutta Samsungin (jossa ei ole sim-korttia),  otan mukaan, kun tarkoituksena on ottaa nimenomaan valokuvia ja videotallennettakin johon sen 1080- resoluutio riittää aivan hyvin. Molempi parempi, jos varma haluaa olla. Näissä tilanteissa tai tapauksissa olen tarkoituksella jättänyt järjestelmäkameran kotiin. Mikä on usein harmittanut, mutta olen voinut jälkikäteen paikata asian, palaamalla kuvauskohteelle uudelleen.



Puhelinkuvauksen suunnanmuutos





Kolme ylläolevaa kuvaa laitteesta joka on merkittävä  askel eteenpäin kamerapuhelimella kuvaamisessani. Kyseessä on käsigimbaali: Dji Osmo mobile, johon puhelin laitetaan, ja paritetaan Dji Go- hjelmalla joka ladataan puhelimeen.
Valmistaja on sama kuin kamerakopterillani. Myös toiminta on sama kuin gimbaalissa jonka varassa kopterin kamera roikkuu. Gimbaalissa on pienet moottorit, jotka pitävät kameraa vaakatasossa käden asennosta huolimatta. Kahvassa on nappulat videokuvaukselle ja valokuvan ottamiseen. Lisäksi pieni joystick, joka ohjaa kameran asentoa: tilttiä ja panorointia. Lisäksi "liipasin" jolla kameran voi lukita seuraamaan kohdenäkymää, ja jota tuplaklikkaamalla kamera (siis puhelin) kääntyy nopeasti perusasentoonsa.
Softan ominaisuuksia riittää: valitun liikkuvan kohteen seuraaminen, viiveet, timelapset, panoraamat ja stitsaus eli 9 kuvan automaattinen kuvaus ja yhdistäminen. Saman voi tehdä tietokoneella photoshopissa, mutta toimivana tuo ominaisuus säästää siltä hommalta.

Kertakaikkiaan loistava laite, joka tekee kamerapuhelinkuvauksesta melkein valokuvausta. En olisi sitä itse ehkä ostanut, koska ei ole aivan edullinen. Mutta sain sen käyttööni, erään kuvausalalla saamani tunnustuksen ansiosta. Sanotaan nyt vaikka apuvälinelainaamosta koska käsissäni on tärinää ja epävakautta, hermotaudin takia.


Kuvia, jotka ovat muuttaneet nyt käsitystäni kännykkäkuvaamisesta






360° - 1





Loppukevennyksenä "robotin" ottama kuva:
Asennan jalustaa autoon, takapenkiltä käsin.





Porissa: 9.10.2017. klo 12:30

.
..
...






Ooks vähä onnelline

Olen. Monessakin suhteessa. Kaikihan on suhteellista. Otsikon kysymys on porilainen, porilaiseen tapaan. Ei tarkoita varsinaista onnellisuut...