Laiskurin päiväkirja: Grillataan lähiössä

Otsikkoni viittaa kirjoituksen loppuosaan laittamaani kuvasarjaan. Mutta mennään ensin hiukan järkevämpiin asioihin ja näkymiin joita on kertynyt viime viikon ja viikonlopun aikaan. Olihan tapahtumallinen viikonloppu Porissa.

Satakunnan museon vaihtuva näyttely

Porin päivää vietettiin, tai viettivät viikonloppuna. Lauantai oli "pääpäivä", jolloin torilla ja kävelykadulla teeman mukaiset markkinat. Ohrankryynivelliä ja jonkun teema-henkilön valitseminen vuoden joksikin. Kiersin torin ja kävelykadun kaukaa jo perjantaina, kun siellä ei ilmeisesti kovin ruuhkaista vielä ollut. Mutta Satakunnan Museon vaihtuva näyttely käytiin toteamassa, kun porinpäivän perinteiseen tapaan sinne oli vapaa pääsy. Puhelimessani on kyllä "vapaalippu" museoihin, kun liityin keväällä takaisin sen ystäväyhdistykseen. Syystä tai toisesta, mutta sitä toista jälleen kerran ihmettelen, ja itseäni.
En pitänyt tämän kertaisesta vaihtuvasta näyttelystä. Visuaalinen toteutus oli toki näyttävä, hillityn kliininen, mutta aihe ei vaan sytyttänyt.

Tämän aamun lehdessä oli juttu porinpäivänä torilla liikkuneesta ihmismäärästä. Sensori rekisteröi torilla käyneiden ihmisten määrän. Kertoivat että 47 000 ihmistä kävi torilla viikonlopun aikana. Heillä oli puhelimessaan, tabletissaan, tai jopa tietokoneessaan bluetoothi päällä, jonka se sensori huomaa. Kuinka paljon torilla kävi porukkaa jolla ei ollut bluetoothi päällä, tai ei ollut puhelinta jossa sellainen on. Tablettia tai läppäriä senkään vertaa. Monet pitävät bluetoothin koko ajan päällä puhelimessaan, tai eivät ajattele että sellainen siinä on olemassa. Minulla ei ole bluetoothi päällä muulloin kun silloin kun sen täytyy jostain syystä ola päällä. Torilla sen ei tarvitse olla päällä. Kyllä nyt on niin päällänsä, mutta ei bluetoothi.

Jokikeskus-rakennuksen toinen vaihe etenee. Museoreissulla sitäkin katsomassa. Oli oikein järjestelmä-digikamera mukana matkassa, kun museossa halusin saada tietynlaista kuvaa talteen. Kuvateknisesti järjestelmäkameran tuottama kuva on joissakin piireissä arvostettua, ja huomauttavat jos ottamansa kuva on "vain" pokkarilla tai peräti kännykällä otettu. Järkkärikuvassa on syvyytensä ja dynamiikkansa, ja zoomaus tai muu vastaava onnistuu kuvassa paremmin tai vain.
Harvemmin pistän kuvateksteihin sitä millä tai millä arvoilla kuva on otettu, mutta nyt kun asia tuli mieeeni niin olkoon.

Porinpäivän mentyä, menin kaupunkiin. Minulla oli filmikamerassa värifilmi, jonka otin täyteen ja vein Isokarhun Tunnin kuvaan kehitettäväksi. Kehittävät filmejä Kouvolassa, skannaavatkin. Mutta tilasin vain filmin kehityksen, ja skannaan kuviksi itse. Kinofilmin kehitytin siellä alkukesällä, ja skannauksenkin otin silloin. Vertaillakseni oman skannerini tuotoksia kaupalliseen. Kohtuullista oli.
Nyt on kyseessä 120 koon rullafilmi, 6 senttiä leveä johon mahtuu 12 kappaletta 6x6 senttistä ruutua. Kutsutaan keskiformaatiksi. Isoformaatti on suuri, jota kuvataan sellaisialla isoilla haitarikameroilla joilla kuvaavat vetävät kuvaa ottaessaan säkin päälleen. Ylätyin kun tunninkuvassa kerottiin että kehittävät kinon lisäksi myös rullakokoa. Skannaavatkin, mutta käsityönä, mikä on hinnakasta hommaa. En sellaista tarvitsekaan. Värifilmi on poikkeustapaus, mutta haluan katsoa millaista jälkeä sille tulee.

Ylläoleva kuva on Isokarhun pohjakerroksessa toimivasta Kaupunkiolohuoneesta. Mukava paikka. Menkää katsomaan ja kokemaan taide-elämyksiä.

Näköharha tai sattuman tuottama kuvajainen toripavilijongilla. Räpsy puhelimella tuotti "jännän" kuvan. Heijastumia ja pavilijongin kattorakenne kuin ruskea taivas. Huomaa tai ei.

Intoilin edellisessä postauksessani kirjasta jonka löysin Kirjallisuuden seuran nettikaupasta ja pistin oikopäätä tilaukseen kun myivät 80% alennuksella. Se tuli ja onkin erinomaista luettavaa, vaikka enemmän hakuteos ja tietopuolinen.
Löysin kirjasta kuvan, jonka toivoin siinä olevan. Reliefi joka herätti horroksesta kiinnostukseni ensin Cedercrutziin, Juseliuksen mausoleumin ja siitä edelleen Cygnaeuksen koulun kautta. Noin kuukauden kuluttua tiedän missä tämä relieffi nykyään on, tai onko näkyvillä. Kysyin oikein lupaa mennä katsomaan ja kuvaamaan paikkaa, ja sain nopeasti vastauksen ja ajan jolloin mennä ja kuvata. Jatkoa seuraa.

Kamera- ja kuva-asiat

36 kuvan rulla on ärsyttävä. Se on liian pitkä, liian monta ruutua. Kaksi joulua samalla rullalla oli tavallista, kun niitä kaupallisesti ajat sitten kehitin ja kuviksi tein.
Edelliset kaksi rullaa jota kuvasin, jaoin yhdestä pitkästä pimiöpussissa. Nyppäsin kamerasta puoliksi kuvatun rullan kelaamatta ulos, kehitin kuvatun osuuden ja leikkasin jäljelle jääneen toiseen kameraan.
Homma sujui niinkin, mutta toinenkin tapa on josta yllä vaihekuva. Pitkä kuvaamaton fimi on oikealla, ja vasemmanpuoleisessa kasetissa pelkkä häntä johon kuvaamaton on teipattuna. Tämän jälkeen pimeään; Vedin fimin ulos kasetistaan, pistin roikaleen poikki puolestavälistä, kelasin uolikkaat kasetteihinsa ja sain kaksi 16 kuvaista -miinus jokunen ruutu vetopuolan kavennuksille ja tyhjälaukauksille.

Kuitenkin hieman työlästä räpellystä. Ajatukset ajautuivat toiseen tapaan.

Filmiä myydään edelleen metritavarana, 30,5 metrin keloissa. Sellaisesta saa noin 20 36 kuvaista fimiä. Aikoinaan paljon kuvaavat ostivat sitä, säästääkseen hinnassa. Niin siinä säästää jonkin verran edelleenkin, mutta toinen etu on siinä että saa haluamansa mittaisia rullia. 36 kuvainen on nykyään ainoa koko jota kinofilminä myydään. 24 kuvainen ja 12 kuvainenkin olivat vakiotavaraa silloin kun digi oli vasta pikselirunkkaajien märkä uni johon eivät itsekään uskoneet.

Filmin lataaminen metrikelasta kasettiin onnistuu ilman ylläolevassa kuvassa esiintyvää latauslaitettakin, mutta on kamalaa hommaa. Minulle on juuri nyt tulossa tuollainen laturi, jonka hienouksiin kuukuu laskuri joka raksuttaa ruutumäärän kun filmiä kelaaa veivillä isolta kelalta kasettiin. Homman voi tehdä huoneenvalossa. Riittää kun ison kelan asentaa latauslaitteeseen pimeässä.
Ensi kesän kuvaukset filmille, kinokoossa, tulevat olemaan samalle filmityypille otettuja. Valinta ei ole vaikea, kun olen montaa lajia ja merkkiä testimielessäkin tarkastellut.

Kun tämä idea on jokseenkin toteutunut, niin "uusi" hautuu jo mielessäni. Kinofilmin käyttäminen rullafilmikamerassa. Kinoruutu on 35 milliä "leveä", tai pystykuvassa korkea. Rullafilmin ruutu omissa kameroissani 6x6 senttinen. Kinofilmi rullafilmikamerassa tuottaa panoraamaa: 2,4 senttiä korkeaa, 6 senttiä leveää, ja valottuu koko filmin leveydelle perforointien päällekin. Adapteria täytyy alkaa kehittelemään. 3D tulosteena tai teippailemalla. Palaan asiaan.

Grillaukseen

Lähiön jossa asun ja asumme, sisäpihoilla on lasten leikkipaikkoja, keinuja, penkkejä, hiekkalaatikoita, joissakin leikkimökki, ja muutamissa grillikatos. Lähtiessäni pyöräilemaan, on huomioni kiinnittynyt niihin; siis grillikatoksiin joita näytti olevan melkein joka pihalla. Heräsi ajatus että menen ja kierran kaikki sisäpihat tällä alueella ja otan filmille rouheat kuvat niistä kaikista. Rouheat, koska useimmat niistä vaikuttavat olevan hyvin pienellä käytöllä jos ollenkaan.

Kun menin ja otin kuvat asiaan sopivalla kameralla, ei niitä kovin montaa ollutkaan. Viisi. Mutta olihan niitä, kun useimmat olivat pihoilla joita ympäröi neljä tai viisikin kerrostaloa. Omassa tapauksessammekin neljä. Laskin joskus ilmakuvasta lähiömme kerrostalojen määrän. Kolmattakymmentä. Melkein kaikilla on grillikatoksensa. Mutta niiden käyttäjiä aika harva. Yhteisöllisyyttä peräänkuuluttavat jossain. Mutta yksityisyys on nykyään halutumpaa. Ukot ei enää jaksa, ja ruuhkavuosia elävä polvi katsoo kännykästä tiktokkia. Ja syö salaattia. Ilmastokin pelastuu kun ei tule savua savustuksesta tai grillaamisesta. Sytytysnesteestä ja hiillosmakkarasta tulee karsinogeeniä.

Muta ne katokset, ja kuvat. Neljä kuvaa kinarilla ja yksi rullafilmille (viimeinen) Laadusta näkyy minkä taloyhtiön sisäpihalla, joka on näkemäni mukaan parhaiten puunattukin, on idyllisimmän näköinen grillikatos.