Porvarillinen hämärä ja kohinaa

Seuraa kuivaa löpinää auringonlaskusta, tuosta kaikkien ihailemasta ilmiöstä joka toistuu joka päivä jollain tavalla  - ja näkymänä. Ääripäinä toisessa huikea valoshow ja toisessa auringon antaman  päivänvalon päättyminen paksun pilvipeitteen taa, niinä päivinä jolloin aurinkoa ei ole taivaalla ollut ihmissilmän nähtävänä ollenkaan. 
Kaunis tai näyttävä auringonlasku on takuuvarma kestoaihe kaikille jotka jollain tavalla harrrastavat valokuvaamista. Se saa usein heidätkin jotka eivät kuvausta varsinaisesti harrasta, kaivamaan puhelimensa esiin ja ikuistamaan näkymän. 

Auringonlasku ei ole omissa kuvatouhuissani ensisijainen kiinnostukseni kohde, ei läheskään. Muutaman kerran olen siihen "ryhtynyt", mutta en ohimennen. Täällä saaressa asuessani, minulla on aitiopaikka lähellä. Olen odottanut marraskuuta, jolloin aurinko laskee sopivaan kohtaan horisonttia, Reposaaren takarannalta katsottuna.  
Lähdin tämän lopuillaan olevan viikon maanantaina rantaan, tarkkaan aikataulutettuna jotta olisin "hollilla" auringonlaskun hetkellä. Se oli tällä leveysasteella kello 15:39. 

Horisontissa oli jonkin verran pilviä, mutta melko lailla selkeääkin taivasta . Auringon laskiessa näkymättömiin, alkoi "näytelmä" jota olin lähtenyt hakemaan, tai ainakin toivoin kohtaavani olosuhteet juuri haluamaani lopputulosta varten -siis kuvassa. 

 

Sain mitä hain: laskevan auringon valaiseman, ensin tasaisen pilviharmaan taivaan, johon tuli eloa ja erottelua. Tämän kuvan syntyhetki on kello 15:44. Viisi minuuttia hetkestä joka katsotaan auringon laskun ajaksi. Aika jolloin auringon yläreuna laskee horisontin alle, kuvassa oikealla. 
Siitä alkaa porvarilliseksi hämäräksi nimetty aika ja näkymä, joka kestää vuodenajasta ja paikasta riippuen noin tunnista puoleentoista tuntiin. 

Auringonlaskun, hämärän vaiheet sen jälkeen kun auringon yläreuna on laskenut horisontin alle. 
Tein illustratorilla kuvan, johon otin mallin ja tiedot Ursan sivulta. Aiheeseen voi tutustua linkistä tarkemmin. Myös nauttinen ja astronominen hämärä selitetään sivulla tarkemmin. 
Hämärän kestoon voi perehtyä Turun yliopiston julkaisemalla nettisivulla. Suosittelen valokuvauksesta tai tähtitieteestä kiinnostuneiden lisäksi myös matematiikkaa harrastaville

Provosoivasta nimestään huolimatta porvarillinen hämärä ei liity käsitteenä oikeistolaiseen politiikkaan. Porvarilliset poliitikotkaan tuskin kiinnostuvat termin esiintymisestä niin paljoa, että alkaisivat sen käyttöä kritisoimaan, niin kuin viime aikoina on intersektionaalisesti näkynyt tapahtuvan milloin minkäkin saamelaisasian tiimoilla.




Kuva siltä minuutilta kun aurinko laski. Ennnen porvarillisen hämärän näkymiä. Meri oli turkoosin sininen kuten taivaskin sillä hetkellä. 
Vihreää tai vielä harvinaisempaa sinistä välähdystä en nyt nähnyt. 

Paleltuani perusteellisesti rantaviivalla hyisessä pohjoistuulessa, ja saatuani haluamani näkymän kuvattua. lähdin jatkamaan matkaa. Menin rantaan metsän kautta, poistuin Junnilan leirikeskuksen pihapiirin kautta. Halusin samalla ottaa "hämärän kuvia" siellä, kun puiston lamput syttyvät ja näkymät hiljalleen tummuvat. 
Selkäni taakse kehittyi punainen taivaanranta ja taivas, auringon laskiessa syvemmälle horisontin alle. Iltarusko oli erityisen punainen, ja sitä esittävää kuvatarjontaa on ollut netti ja somet "pullollaan". 
Tämä kuva rannan ja auringonlaskun suuntaan, 15 minuuttia auringonlaskun jälkeen. 

Kohinaan

Laitoin otsikkoon toiseksi aiheeksi kohinan. Tarkoitan sillä tässä yhteydessä kuvissa esiintyvää kohinaa. Merikin kohisi, mutta se on oma lukunsa. 
Kohina on monen megapikseliuskovaisen kauhistus, jota pitää kammoksua ja välttää kaikin keinoin. Se pitää pitää poissa, tai katu-uskottavuus menee, kun lajitoverit meinaavat ettei tuolla ole älyä tai rahaa hommata hyper-multi- kennolla varustettua kamerarunkoa tai / ja alle 2 valovoimaista lasia sen nokalle. 
Siitä sitten vaan, ihan vapaasti. En koe kohinaa ongelmana tai kuvia "pilaavana". 
Kohinaa syntyy, kun kameran kenno alkaa tehdä omiaan: Tulee rakeisuutta ja värikohinaa, eli eri värisiä pisteitä kuvaan. Pisteet ovat pienenpieniä ja näkyvät kun kuvaa katsoo pikselitasolla - siis reippaasti suurentaen. Myös näyttö jolta kuvaa katsoo, vaikuttaa kohinan näkymiseen. Puhelimen näytöllä kohinaa ei välttämättä huomaa, mutta tietokoneen ruudulle suurennettuna varmasti, jos ja kun sitä on. 
Kohina vähentää tietysti kuvan ääriviivaterävyyttä. 

Kun valoa on vähän, pitää säätää kameran säätöjä. Aukkoa, valotusaikaa, ja ISO-arvoa. Niillä on omat määräävät tarkoituksensa. Isoarvo on jäänne filmiajalta, myös asa-lukuna tunnettu. Oli olemassa 100 asan/ison filmiä, joka oli tavallisin ja eniten käytetty. Sitä herkempi oli (ja on) 200 tai 400 iso-filmi, jotka toimivat himmeämmissäkin valaistuksissa. Huippuja olivat  iso-3200 filmit, joilla saattoi kuvata lyhyemmällä valotusajalla tosi vähävaloisissakin tilanteissa. Mutta kuten digikuvauksessakin, isoarvon suurentuessa, kuviin tuli rakeisuutta ja sävyalakin huononi. 
Viimeisimmissä digikameramalleissa korkeimmat isoarvot ovat jo sadoissa tuhansissa, ja jokin 12800 isoinen kuva ei nykyisillä kennoilla paljoakaan eroa vanhempien kameroiden iso-1000:sta. 

Otin auringonlaskukuvia varten objektiiviksi melko iäkkään zoomin, jonka valovoima ei ole kummoinen. Siinä ei ole kuvanvakaajaa, enkä ottanut jalustaa mukaani. Pidän sen väritoistosta. 
Kun objektiivin polttoväli on esimerkiksi 100 milliä, on käsivaralta kuvatessa valotusajan oltava sekunnin sadasosissa  lyhyempi kuin tuo 100, siis 1/100 sekuntia tai nopeampi. Mieluiten tuplasti: 1/200 sekuntia. Jos linssissä piisaa valovoimaa, eli se on vaikkapa f 1.8 tai jopa 1.4, saa sillä kuvattua nopeammilla valotusajoilla ja pienemmillä isoarvoilla. 
Mutta omassa tapauksessani, kun valovoima oli 3.5, täytyi isoarvoa nostaa jotta valotusaika ei kasvanut niin pitkäksi että olisi tarvinnut jalustaa. 
Päätin että nyt saa kohista, ja valkkasin kameran valikosta iso-auto asetuksen. Esimerkkinä ylläoleva kuva Junnilan ankkalasta, syntyi 1/320 valotusajalla ja f 5 aukolla, ja automaatti pisti isoarvoksi 3200. 
Valotuksen mittaustavasta, yli- tai alivalotusarvosta, pitkän valotuksen kohinanvaimennusasetuksesta, haarukoinnista, jälkikäsittelystä, ja parista muuustakin muuttujasta voisi vielä laittaa, mutta olkoot.  

Lopuksi päiväkirjaa

20.11. oli lasten oikeuksien päivä, liputuspäivä. Naapuri-rivitalon tangossa liehui navakassa tuulessa lippu joka on kovasti menettänyt sineään. Virttynyt. Nappasin kuvan ikkunan läpi. Tarkennus käsin, kun muutoin kuvassa olisi näkynyt vain ikkunaan kertynyttä likaisuutta. 
Täytyy varmaan kevään tullen hankkia talouteen ikkunalasta ja muuta tarviketta, ja jopa pestä ikkunat. 

5 euroa ja viisi senttiä. Pistin "pennit" jonooon. Minulla ei ole enmpää raha-rahaa. Tilillä toki, mutta ei fyysisesti. Tämä määrä on ollut kuukasia, kun en ole mennyt mihinkään missä käteistä tarvittaisiin kahvin, pullan ja muun tortuun maksamiseen.

Käteistä ei ole Reposaaressa saatavana, ellei ole S-ryhmän asiakasomistaja; vihreän kortin ja S-pankkitilin haltija. S-ryhmä on rajannut käteisen nostomahollisuuden kaupan kassoillaan vain edellämainitulle kansanosalle. K-kaupasta voi nostaa kun ostaa, muidenkin pankkien korteilla ja tileiltä. Mutta sellaista K-kauppaa ei Reposaaressa ole. 
En tiedä, voiko rantakioskilla ostaa ja nostaa. Mutta kuten sanottu; tarve käteiselle on nyky-mobilepay aikoina aivan satunnainen. Yksi konsti on ottaa pullonpalautusrahat rahana, eikä hyvityksenä ostosten loppusummaan. Kyllä siitäkin ajanoloon kilisevää kertyy, ja sitten jossain vaiheessa voi oikein repäistä. 

"Sääkuva" johon ymppäsin pikkukuvan lämpömittarista ja kellosta. Olen vuosikaudet räpsinyt tällaisia, parissa edellisessä asuinpaikassani ja nyt tässä nykyisessänikin. Sama näkymä päivästä toiseen, tai melkein joka päivä. Vuodenaikojen kuluessa muuttuvaa näkymää. Kuvia on kertynyt satoja, tuhatkin on varmaan jo ylittynyt. Tapa ja ajankulu joka pitää "kartalla". 

Syksyn vaihtuessa hiljalleen talveksi, jokapäiväinen ulkoilu on vaihtumassa satunnaiseksi. Seuraan finnpilotin sivuilta sataman liikennetilannetta. Jos ja kun jotain kiinnostavaa ilmenee, kuten tässä kuvassa, laittaudun rantaan katsomaan. Pyörällä liikkuminen korvautuu kävelemisenä, mutta aallonmurtajalle on kuitenkin matkaa sen verran että sen kulkee mieluummin pyörällä, niin pitkään kuin kelien puolesta on mielekästä ja mahdollista. 
FaceBook:in laivabongaus-albumini kasvoi taas kahdella "havainnolla". 

Ensimmäinen adventti on ylihuomenna. Tänä vuonna se sijoittuu marraskuun puolelle, 28. päivään. 
Aloitan joulukuun alussa kokoelmassani olevien joulukorttien skannaamisen ja julkaisemisen Facebook-sivuni filatelia- ja korttitaide-albumissani, jatkaen päivittäin jouluun saakka. Tein samoin vuosi sitten, joulukuussa 2020. 
Tässä näytteeksi ensimmäisen päivän kortiksi tuleva. Tapaus jonka skannasin tähän moöemmilta puoliltaan, koska leima- ja merkkipuolikin kiinnostava. Kortiin taiteilija; Jenny Nyström on "vanha tuttu". Yhteen hänen korteistaan, sekä myös poikansa korttiin voi kurkata vuoden takaisessa latauksessani; tässä. 

Kortti on leimattu 23. joulukuuta 1947, niinsanotulla siltaleimalla, jossa myös postitorvet.
Osoite on yksinkertainen: Asemaravintola joka toimi pitkään: 1937, aseman valmistuttua, vuoteen 1980, jolloin se muutettiin VR:n henkilökunnan ravintolaksi. Asemaravintola toimi Porin rautatieasemarakennuksen luoteen puoleisessa siivessä. 
Kuten usein postimerkkeilyssä ja filateliassa, mielenkiinto siirtyy aiheesta toiseen. 

Hyvää tulevaa ensimmäistä Adventtia, eli pikkujoulua !

Reposaaressa: 26.11.2021
... osittain 25.11.
... korjaus ja pieni päivitys 1.12.

____

___

__

_

-

.

()