23 lokakuuta 2026

Valokuvia museossa ja polemiikkia somekanavilla

Uutisvirta kuluneen viikkoni aikana on ollut paria piikkiä lukuunottamatta enimmäkseen samaa kuin jo pitkän aikaa. Maailmanpolitiikkaa ja sisäpolitiikkaa. 
Jokin asia nousee vähäksi aikaa pintaan ja sosiaalinen media niinsanotusti kirkuu. Niin tälläkin kertaa. 
Siitä loppupuolella, mutta ensin ajankohtaisia, itseeni jotenkin vaikuttaviin aiheisiin ja asioihin. 


WLan

Tablettini, tietokone ja televisioon kytketty elisa viihdelaitos ovat saaneet nettiyhteytensä ikkunalaudalla vilkutelleesta modeemista joka on kytketty kaapeliverkon rasiaan. Eilen aamulla ihmettelin, tai en ihmetellyt 13 sekuntia pidempään, kun tabletin näytöllä näkyi edellispäivänä selattuja asioita ja kuvia niiden joukossa, mutta näkymä ei päivittynyt. 
Ilmoitus tuli; ettei internet yhteyttä. Internet ei ollut rikki, mutta yhteys sinne oli poikki.

Syy selvisi. Odotettavissa ollut oli tapahtunut. Dna:n sopimus oli päättynyt. Irtisanottu liittymän haltijan suunnalta edellisenä päivänä. Niin pitikin. 

Laitoin puhelimestani asetuksen mobiili tukiasema päälle. Puhelin alkoi jakaa nettiyhteyttään, ja tabletti heräsi ulkomaailmaan. Samoin tietokone. Ajoin läppärillä nopeustestin. Latausnopeus näytti hiukan vajaata 250 megabittiä sekunnissa, lähetysnopeus 12,4. Puhelinliittymäni siirtonopeus on nimellinen 1000 megaa sekunnissa. Vaikuttavaa - jolla jopa myydään nopeaa tiedonsiirtoa. 
Nopeus ei ole niinkään ratkaiseva, mutta "nopea" nettiyhteys mahdollistaa useamman verkkoa käyttävän laitteen sujuvan ja vakaan yhtäaikaisen käytön. Hidas yhteys menee tukkoon ja verkkomaailma pätkii tai pysähtyy ajoittain kokonaan. 


Elisa-viihde boksi, tuossa television edessä, löysi puhelimen jakaman verkkoyhteyden automaattisesti. Koska sitä on käytetty ennenkin, kun dna: kaapelinetti oli jossain vaiheessa liian hidas ja kuva pätki ja jäätyi ajoittain. Jostain syystä se alkoi riittää, ja otettiin uudelleen käyttöön. 
Nyt ei tarvitse enää laittaa televisiota kaapelitelevisioksi, kun lähden puhelimeni kanssa pois huoneistosta ja talosta. Koska asun yksin, sammutan television ja viihdeboksi sammuu itsestään. Poistan puhelimen nettijaon käytöstä ja palautan sen toimintaan kun sen jakoa tarvitaan. Televisiokin herää eloon kuten ennen sammuttamista. 


Kaapelimodeemi siirtyi kaapeleineen  kaappiin. Huomasin että sen tyyppitarrassa luki että valokuitu plus kaapelimodeemi. Ilmeisesti laite toimisi valokutuyhteydessäkin. Asunnossa ei ole valokuitua, mutta niinsanottu talonetti joka on ollut melko edullinen. Riittävä ellei tee netillä jotain paljon kaistanleveyttä vaativaa. 





Museossa



Kävin eilen Satakunnan museossa, jonka parveksi nimetyllä vaihtuvien näyttelyiden osastolla oli vielä pari päivää valokuvanäyttely joka kiinnosti minua. Luvialaisen 1900/1910- luvulla vaikuttaneen nais-valokuvaajan kuvia. Nykyään on vain valokuvaajia - ja vaikuttajia. Silloin oli toisin. 



Näyttelyn opastetaulu, jossa tietoa kuvaajasta ja hänen elämästään. Klikkaamalla isoksi, saattaa tuon lukeakin



Yksi kuvista kiinnitti huomioni. Laitakari vuonna 1913. 
Pieni sydäntarra kertoo, että sen on joku ostanut omakseen. 



Kuvaajan omakuva - sen ajan selfie. Hän katsoo peiliin, kuvaa katsovan silmiin. Nykyselfieissä katsotaan puhelinta ja siinä näkyvää omaa kuvaa. Että se on edustava. Katsojasta viis. 



Museosta parkkipaikalle. Hotelli Otavan takana on alue joka on muodostunut parkkipaikaksi. Sitä ei ole laitettu maksulliseksi tai aikarajoitetuksi. Vielä. 



Museon Laaksola-salissa on Maila Talvion lahjoittama veistoskokoelma, jota olen kuvannut parikin kertaa aiemmin. Tämä pieni pronssivalos on jäänyt huomaamatta mutta nyt. 
Mikähän tarkoitus sen olalla roikkuvalla pienellä kellolla lienee. Jokin täytyy olla, kun museo ei noin vain mitään aseta mihinkään. 



Opastenäytöltä selvisi veistoksen tausta. Kuuluisimpia ellei kuuluisimman suomalaisen veistostaiteilijan teos. Bukovskilla on ollut huutokaupoissa samoja. Vasarahinnat 4000 euron luokkaa. 



Viikon polemiikki



Sanoma-yhtiön digilehtien sivuille ja appeihin ilmestyi tuollaiset. Sai valita antaako evästeiden olla, vai maksaako 4 euroa kuukaudessa etteivät ne seuraa paskapaperisi kulutusta tai muuta minkä voi myydä mainostajille tai jollekin tutkimus- tai tilastolaitokselle. 
Minulla on Satakunnan kansan +kaikki tilaus. Näen ja luen kaikkia sanomakonsernin tai yhtiön tuottamia lehtiä. Enimmäkseen "kansan" lisäksi hesaria mutta joskus aamulehteäkin, ja jotain pienempää paikallislehteä. 

Asiasta nousi meteli. Eräällä somekanavalla kymmenittäin uhoamisia, että digilehden tilaus loppui tai loppuu nyt! He jotka naureskelevat muulloin foliohattuja. Ymmärrän hyvin että 4 tai yhdessä tapauksessa 4,5 euron kuukausittainen lisämaksu tilaukseen ärsyttää tai on jopa liikaa. En minäkään maksa. Mutta minun kulutus ja nettiselaustottumuksiani saa puolestani käyttää. Pystyn elämään mainosvirrassa. Minulla on hiiressä rulla, ja padin kuvaa saa rullattua sormella. 

Ellen ole hakoteillä, meteli vaimenee viikossa. Ja tilauksensa lopettaneista suurin osa uudistaa tilauksensa ennen pitkää. 

Linkki hesarin pääkirjoitukseen jossa asiaa selvitetään syyskuun alkupäivinä. Ei ollut ainakaan eilen maksumuurin takana. :linkki

Tuo ei minua heilauta, mutta se ottaa aivoon kun varsinkin Satakunnan kansan digi pakottaa melkein kerran viikossa päivittämään apin. Muuten se ei aukea. No minähän päivitän. Tapahtukoon ohjelman sisuksissa sitten mitä tahansa. 


Ajankulua kuviksi



Seurailen orkidean ilmajuurien kasvua



Ruokakuvat ovat typeriä. Mutta tein painekattilalla siskonmakkarasoppaa - ei kun keittoa, pitää sanoa tai joku hipster närkästyy. 
Sen verran harvoin kattilaa kuumennan, että tapahtuma täytyy pistää kuvamuistiinpanoksi. Airfryer humisee useammin. Ja joskus mikro(aaltouuni)



Porissa: 23.10.2026


________________________________________

18 lokakuuta 2026

Neljäs viikko - elämää hiljaisesti

 tämä julkaisu on  poikkeuksellinen, kun en jaa sitä sosiaalisessa mediassa. Se saa lukijansa heistä jotka kulkeutuvat blogiini, tai lukevat sitä säännöllisesti. 
Alku on tavanomaista kuvapäiväkirjaani. Lopussa muutama kuva, joiden taustan ja merkitykset te tiedätte, jotka tiedätte. 


Friitalan nahkamuseolla 17.10.2026


Cafe Helman on viikonloppuisin suljettu. Arkisin hyvin vilkas ja suosittu lounaspaikka oli hiiren hiljainen. 



Entisen nahkatehtaan, nykyisen Friitalatalon pienoismalli. 



Kävin museossa tämän vaihtuvan näyttelyn takia. 



Pentti Rajala oli sukua. Kansanedustaja ja herätysliikkeen maallikkosaarnaaja. 



Vilkaisu lähtiessäni



Radioasemalla



Nyt käynnissä oleva näyttely. Nurkka jota olen kuvannut monta kertaa



Sama aiemmassa näyttelyssä.  Filmikuvana. Rouhea



Vuosia sitten samassa paikassa. Muitakin on kuvissani, mutta en viitsinyt enempää ottaa esiin. 



Päiväkoti



Väinölän päiväkodin purkutyö on tullut valmiiksi. Kuva dronella. Syksyn matalalla oleva aurinko luo oman värisensä valon. 



Toimitin paperikuvaparin porilaiselle keräilijälle, kaverilleni - ystävälleni. Heitä ei ole paljon. 



Lopuksi uvia - vain vähän sanoja



Tein kierroksen kameran kanssa. Puhdistaakseni, selkeyttääkseni mieltäni. Onnistuin.
Sairaala - metsäkappelin krematorio - muistolehto. 



Muistolehto Käppärän hautausmaalla.  Filmille kuvasin



Mielleyhtymiä


Maunulan muistolehdossa,  Helsingissä. Kuva jostain julkaisusta. Sanojen tähden



Unohtumaton kuolinilmoitus, jonka muistovärssy on palanut mieleeni ja johon palaan aika-ajoin. Nytkin. MInulla oli vainajaan ammatillinen side. Hän oli kaksikielinen, äidinkieleltään ruotsin-  . 
Mitt skepp..... lausetta ei tarvitse suomentaa. Se menettäisi luonteensa, henkensä. 
Nimi, päivämäärät ja asianomaisten nimet pyyhitty. 
Krist kyrie - kristus armahda



Kuvakaappaus päivän lehdestä, atrikkelista Satasairaalan palliatiiviselta osastolta. 
Saattaa olla maksumuurin takana, johon linkki tässä







Tämä rukousneliö tuli mukaamme Ahlaisten kirkosta jossa kävimme 30.6.2026


Ahlaisten kirkossa      




Yritän lopettaa tästä viimeisestä aiheesta. Mutta kirjoittaminen on minulle terapeuttista




Porissa: 18.10.2026


_____

10 lokakuuta 2026

Uusikuu


Kirjoitin aamuvarhaisella kalenterikirjaani säämuistiinpanot: lämpötilan ja kellon ajan. Lämpötila oli viiden jälkeen +5. Pilvistä, vielä pimeää. Päivän kalenterisivulla: 10.10.2026 oli uuden kuun symboli, musta pallo. Sanotaan että kuu syntyy. Päivään sisältyy sääenteitä, mutta en nyt muista niitä. Lokakuun sää on mitä todennäköisin, mutta saattaa jokunen selkeämpikin päivä joukkoon sattua. 


Sääaseman ulkolämpötilaa mittaava anturi on parvekkeella. Maan pinnassa on asteen-pari alempi lämpötila. Mutta tuo kuun vaihetta kuvaava pallo päivämäärän ja viikonpäivän perässä. Miksi se ei näytä uutta kuuta vaan inan vajaata sellaista. 



Kuukalenteri netistä näkyviin. Kyllä; tälle päivälle on merkitty uusikuu. Edellinen oli syyskuun 11. 
Samalla tuli kerrattua kuun kierron kesto. 


Toisella sivulla on tarkemmat ajat kuun vaiheille. Tämän päiväinen uusikuu syntyy vasta illalla. Tarkalleen kello 18:50. Tampereen aikaa. 
Jos muistan, niin katson silloin sääasemaa uudelleen. Mutta en laita tänne kuvaa siitä. 



Kuusta muuhun, kuluneen viikon varrelle



Itäkeskuksen, Mikkolan Prismassa oli tai on "museo kylässä". Pari vitriiniä tuotu museon kokoelmista näytille. Menin sen takia Prismaan ruokakauppaan jotta näkisin mitä sinne on laitettu näytille. Olematonta, mutta joku tietysti tykkää. 





Promenaditunnelin bussikaistan pinta laitetaan uusiksi. Noppakivet pois, pohjan parannus ja asvaltti päälle. Kuva on reittioppaasta ja punaisella pohjalla tiedote: 

"Linja 1 kulkee vain välillä Kauppatori-Paratiisinmäki 3.-12.10.2026
Linja 1 ajaa reittiä Kauppatori-Paratiisinmäki 3.-12.10.2026. Matkakeskuksen ja Satasairaalan välillä on poikkeusreitti Porttaalitunnelin päällystystyön takia. Linja 1 ei liikennöi lainkaan Kauppatorin ja Puuvillan välillä. Ajantasaiset aikataulut ja bussien sijainnin kartalla löydät reittioppaasta."



Kevyen liikenteen osa tunnelista on käytössä korjaustyön aikanakin. 



Samalla kun kävin katsomassa tunnelia, kävin tietysti katsomassa olisiko uusia veturinumeroja bongattavaksi. Yksi oli, vai oliko kaksi. Neljä siperian sutta (Sr1) peräkkäin. Eivät ole menossa romutukseen, vaan odottavat tehtäviä tavarajunien vetäjinä. 



Sain pitkän tekstiviestin, johon halusin vastata enemmällä kuin kahdella - kolmella lauseella. En pidä varsinkaan puhelimen kosketusnäytöllä kirjoittamisesta. Mutta keino on. Liitin puhelimeen näppäimistön. Kirjoitin puhelimen Notepadiin tekstin, ja kopioin siitä tekstiviestiksi
Kiitos viestistäsi, johon tuossa olen vastaamassa. Laitoin tämän blogini nimen vastaukseeni. Jos seuraat tätä nyt, niin kiitos vielä uudelleen. 



Koneet ja skanneri ruokapöydällä. Saavat olla jonkin aikaa, kun on skannattava pdf-dokumentteja, ja lähetettävä niitä pankiin ja muille byrokraateille. 
Valokuviakin voisi skannailla paperikuvista digiin. Mutta ei meinaa voimat riittää. Ehkä jonain päivänä jaksan. Filmikuvaustakin olisi mukava harrastaa, mutta sekin on kiven alla. 



Pitkästä aikaa: Itse tehtyä lämmintä ruokaa, pariksi päiväksi. Valmisruokia tulee syötyä useammin, mutta onhan tämäkin tekeillä oleva valmis-aineksista tulollaan. Tuolle peruna&keittokasvis sekoitukselle annan kyllä varauksettoman suositukseni. Mausteita maun mukaan. 
Painekattilaa suosin monessa. Air fryeria myös. 



8.10.2026 Lähti kaksi kuukautta kasvanut tukka. Menetelmällä jota olen käyttänyt edellisen kerran Reposaaressa, yli 4 vuotta sitten. 
Nyt täytyy pitää ulkona jonkin aikaa pipoa, ettei pää palellu. Sukkiakin olen joutunut jo kerran jalkaan pistämään. 
Olen ollut helposti kuumeneva kropaltani. Mutta nyt viikon aikana on tullut ajoittain vilu. 




Oikolukematta,  Porissa: 10.10.2026


____________________________________________________

06 lokakuuta 2026

Isokarin tilalla - 11 vuotta sitten

 

50 kuvaa satunnaisessa järjestyksessä. Isokarin tilalta elokuussa 2015. 
Tuolloin tilaa ylläpiti ja vuokrasi Käppäräpartio. Vietimme tilalla viikonlopun.

Tila on nykyisin yksityisomistuksessa. Sen elämää voi seurata Instagramissa:  #isokarin_kalastajatila @isokarin_kalastajatia  tili_ isokarin_kalastajatila

Tämän blogijulkaisun kuvat ovat vapaasti käytettävissä, jos jotain kiinnostavaa löytyy.
Kuvat suurenevat klikkaamalla, ja kuvan voi tallentaa hiiren kakkospainikkeella tai täppäämällä sormella pidempään, jos puhelimella tai tabletilla selaa. 

























































email:  jorma.lindqvist@saunalahti.fi

Porissa, yksitoista vuotta myöhemmin: 6.10.2026


_____________________________________________________________
 

Unen aikaa, ruutuaikaa ja kynttilöiden aikaa

Tässä numerossa on enimmäkseen henkilökohtaista tilastolöpinää, mutta muutakin.  Ja pyhäinpäivän maisemaa ja tunnelmaa.  Kuvassa on jo vuosi...