sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kyttäyspaikka



Laitoin toissa viikolla parvekkeemme kulmalla olevan pihlajan oksalle linnuille pari omenaa. Ihan vain kokeksi, jos tulisi muitakin lintuja kuin talitinttejä siihen.
Kuvasarja kertoo oleelliset, kuvien nurkissa päivämäärät ja viimeisenä tämän aamun havainto.
Joku on taas nähnyt vaivaa ruokinnastani, ja päättänyt lopettaa sen. Linnuilta jäisi omenasta rääppeet spiraaliin, eikä omenaa syöviä lajeja tullut siitä nauttimaan. Talit katsoivat ensimmäisenä päivänä omenaa pari kertaa, ja sen jälkeen se si olla rauhassa.

Ehkä olen jo kertonut, mutta kertaan: Taloyhtiön parvekkeilla lintujen ruokkiminen on kielletty, aivan ymmärrettävistä hygieniasyistä. Pihlajassa on ollut talvisin erään naapurimme linnuille laittana ruokintapaikka.
Kysyin luvan, josko voisin myös laittaa "pömpelin". Sain luvan, mutta ukaasin että sitten vain kuorittuja siemeniä, ettei pihanurmi suttaannu kuorista.




Laitoin, mutta joukossa oli kuorellisia. Ja kehtasin laittaa vieläpä talipalloja.



Pari päivää sai ruokinta olla ihan rauhassa. Mutta sitten; eräänä iltana istuessani parvekkeella paheillani, näin luvan antaneen henkilön esittelevän ruokintaani taloyhtiön pj.:lle. Olivat kuopineet tuon paikan jossa naakka nurmikkoa putsaa, puhtaaksi. Tarkastaneet tuleeko pömpelistäni roskaa nurtsille. EI TULLUT, tai ainakaan jäänyt joska naakat ja muut "pahikset" hoitavat siivoamisen.

En jäänyt ihmettelemään, vaan poistin ruokinnan, ja perustin toisaalle uuden joka ei häiritse ketään.
Kun se on kuitenkin kaukana, ja haluaisin kuvata mahdollisia uusia lajeja kotoani käsin, kokeilin laittaa omenan. Ja kävi niin kuin kävi -jonka alussa kerroin.

Nyt kun ilta hämärtyy

Menen hakemaan spiraalin pois.
Laitan siihen uudet eväät; talipalloa ja palan omenaa. Lisäksi omenaa maahan lohkoina.
Ja sijoitan "atrappini" suoralle linjalle työhuoneeni ikkunasta; aitaan pensaan kohdalle, jossa on linnuille suojaa syödäkseen. Ja laitan spiraalin "kaupungin puolelle", siis yleisen puiston puolelle, en taloyhtiön tontille.
Puistoissa ei saisi lintuja ilmeisesti ruokkia. Mutta kokeilen ihan piruuttani. Se ei maata kaada jos joku vie spiraalin ja eväät.

Testasin kuvakulmat työpöytäni äärestä, ajattelemaani ruokinnnan sijoituspaikkaan:




Tämä ensimmäinen kuva on otettu 18 (-55mm zoom @ 18) millisellä objektiivilla. Muut lintuputkella, eri  polttoväleillä. Merkkasin polttovälit kinovastaavuuksineen kuviin. Ruokinta tulee siis tuohon aitaan, joka näkyy ikkunassa, tietokoneen näytön (oikean) reunan puolivälin korkeudella.








Lajimääritykseen riittävä kuvanlaatu täyttyy. Ja pitää ottaa huomioon että on marraskuun loppu, ja päivä miltei lyhyimmillään, ja hämärimmillään.



Pori: 1. adventtina, 29.11.2015



.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivepuisto

Porin kaupunki asetti haettavaksi 150 000 euroa rakkaudella porilaisille-hyvinvointirahaa. Saajat julkaistiin kaupungin verkkosivuilla ke...