16 helmikuuta 2026

Mitä tapahtuu laskiaisena - ja tapahtui

Eilen oli laskiaissunnuntai, huomenna laskiaistiistai. Kumpi niistä, ja missä mielessä on niinsanotusti tärkeämpi. En tähän hätään tiedä enkä ala selvittämään. Laskiaisena laskeudutaan paastonaikaan joka päättyy pääsiäisenä. 
Nykyhenkilö syö laskiaisena laskiaispullaa ja laskettelee pulkalla menemään. Sillai kai. 

En paastoa, vaikka aihetta tai syytä olisi. Huominen laskiaistiistai on jollain tapaa merkittävä. Menen erikoislääkäriin. Endokrinologille, sisätautien poliklinikalle. Diabetekseni on rempallaan, kolesteroli taivaissa ja varsinkin triglyt kamalat. Lääkitystä määritellään varmaankin uudelleen. Sairaalaan, osastolle en suostu. Mutta tuskin ehdottaakaan sentään. 
Pitäisiköhän mainita lääkärille hoitotahdosta. Mille ja kenelle lääkärille. Viikon kuluttua on ylimääräinen lääkäri. Kysyin hyvinvointialueelta että mitä tehdään, kun minulle on varattu päällekäiset ajat. Kumoaako toinen toisen. Ei. 
Ensi viikolla pohditaan kipulääkitystä. Ja katsotaan että olisiko jopa reumapoli aiheellinen. Se on Raumalla. En mene ennen kun koivuissa on hiirenkorvaa. En aja pikateillä talvella. Minun ei enää tarvitse. 
 Tällä viikolla ilmeisesti statiineja ja sitä kuuluisaa diabeteslääkettä jonka ovat laihduttajat ostaneen aika ajoin loppuun. Suostunko statiineihin; kolesterooliläälkkeisiin. Aika näyttää. 

Sairaskertomus päättyy tähän. Se ei ole kuulunut tapoihini, mutta olkoon tämän kerran. Jos muutoin kaikonneet face"kaverit" ovat ajatelleet että paskaa se puhui kun viimeisen kerran nähtiin. Estin, blokkasin mokomat. Ja listalla on edelleen tilaa.
 

 

Mennäänpä nyt jo  kuviin. 


Tai aluksi video, youtubessa johon pääsee katsomaan isompaa ja parempaa,  kuvaan ilmestyvän logon kautta. Tämä eilinen laskiaisluistinbaana ja lintujen ruokintapaikka tallentui kokeeksi 4K resoluutiolla. Normaalisti ole kuvaillut 1080 FHD:na tai mitä lie. 
4K on turha, ellei katso valmista teosta ljollain 100 tuumaisella töllöllä. Pienempiin, pieniin näyttöihin riittää vanhanaikaisempikin. 




Kuvakaappaus sieltä YouTuben puolelta. Siinä näkyy videolaadun valitseminen. Tube voi näyttää videon oletuksena  jollain huonommalla laadulla,m kun meinaa että ihmiset käyttää edelleen lankapuhelinmodeemia. 


Yksi käytännöllinen hienous isolla resolla kuvatussa (4K) videossa on. Siitä saa melko hyviä kuvakaappauksia, melko isolla resoluutiolla.  Tämä on esimerkki. 
Vie tarvittaessa  "moottoriperiä" kuin pässiä narussa. 60 kuvaa sekunnissa

Vertailun vuoksi: kameralla otettu. 




Ristiriita risteyksissä





Kun Lemminkäisentien ylittää Väinönraitilta, tie vaihtuu Maljantieksi. On kuitenkin ilmestynyt uusi katuviitta, että väinönraitti jatkuu päkintien suuntaan. 




K
Ristiriita tai keskeneräisyys Päkintien päässä, uutta väinönraittia. Maljantien viitta on revitty liikennemerkistä. Mutta erään talon seinässä on edelleen Maljantien kyltti. Vanha ja kulunut.
Saivartelu päättyy tähän. 



Maisemakuvia



Tiilimäelle tulee uusi Kuumasairaala. Sille tehdään tilaa,purkamalla vanhoja. Tornitalo jää maisemaan.
Seuraan tilanteen kehittymistä.  



Sampolan pallo- tai jalkapallokenttä saa siirto-  tai tekonurmen. Sen pohjia on kaivettu monen koneen voimin jo pari viikkoa. Tulee varmaan hyvä. 



Käytiin Kallossa. Meri jäätyi tänä talvena. Tuulivoimalat pyörivät, vaikka muuta on väitetty ja sähkön hinta karannut. Tuon voi käsittää vitsinäkin. Mutta asia on vakava. 





Muuta hommattua





Dronelle nousu- ja varsinkin laskeutumisalusta. 



Puuvillassa on tuollainen.  Jatkan tiedon etsintää



Putkimittari näyttää pakkasta. Jota on riittänyt. Ei hirmu- mutta kuitenkin



Samoin uusi ja vanha sääasema. Tai tuo vanha on oikeastaan ulko- ja sisälämpömittari ja kello. 
Päivä on eri kuin edellisessä kuvassa. Sääaseman hommasin kosteusmittareiden vuoksi. Vanhallakin olisi pärjännyt muuten. Onhan siinä ilmapuntarikin. 

Tekstiin ilmestyi muutamia linkkejä, vaikken sellaisia tehnyt. Saatoin painaa vahingossa jotain uutta, minulle tuntematonta nappia. En kaikkia linkkejä poistanut, ja oikolukeminen saattoi muutenkin olla vähän sinne päin. Mutta olkoot. Ei ne ihan huonoja ole. 

Liukasta laskiaista



Porissa: 16.2.2026

...
 


01 helmikuuta 2026

Tammikuu meni - helmikuun avaus

 Kaikki näkee kalenterista mikä päivä nyt on. Sitä ei tarttisi julistaa blogin otsikkona tai aiheena. Mutta se on silti sen verran tärkeää että siitä päästään helmikuuhun joka ei ole niin ikävä kuin tammikuu jolla ei ole mitään virkaa. Ei paljoa helmikuullakaan, mutta on sekin jo jotain vuodentuloa ajatellen - hienosti ilmaistuna.  

Tänään on  Septuagesima- sunnuntai.  Aika harva tietää mitä se tarkoittaa tai merkitsee. Latinasta suomennettuna se on seitsemäskymmenes. Se on kaksi viikkoa ennen laskiaissunnuntaita ja yhdeksän viikkoa ennen pääsiäistä



Yhdessä tapahtumassa, ja ennenkokemattomassa paikassa



Teljäntorilla ja osin Promenadikeskuksessa järjestivät kaupunkimessut- nimisen tapahtumasarjan. 
Siihen kuului sen viimeisenä ja tammikuun viimeisenä päivänä kirppupori niminen tapahtuma Teljäntorilla. Mentiin katsomaan, ja samalla pääsi katsomaan pitkään suljettuna ollutta Sampotalon sisäpihaa. 
Kuoro esitti suosittuja ja tunnetttuja kappaleita, ei varsinaista kuoromusiikkia. Mutta voihan kuorokin esittää mitä musiikkia tai ääntä tahansa. Onhan miskuoro huuutajatkin. Tai on ollut.
He olivat Viikkarin veto ja veisu -  niminen. 


 



Sampotalon ovankahvaa jossa Lipsin logo. 
Lips oli jo kauan sitten tavaratalo. Nimi tuo mieleeni Aug Lipasasen. 
Jollen väärin muista niin sampotaloa kutsuttiin kuparitaloksikin. Tämä kahva ei kuitenkaan ole kuparia. 



Sampotalon tai tässä tapauksessa Teljäntorin sisäpihalla on aikoinaan ollut suihkulähde ja muistaakseni rullaportaatkin. Sisäänkäyntejä useisiin liikkeisiin. Kirpputoritapahtuma ja muuta tapahtumaa järjestettiin entisessä askarteluliike Sinooperin tiloissa. Sinooperi muutti aikoinaan Puuvillaan. Jossain vaiheessa sen nimi muuttui Taitavaksi. Siis Taitava-nimiseksi. Kun konkka tai joku järjestely siinä tapahtui. 



Mutta mitä ainetta nuo ovet sisäpihalta Teljäntoriin ovat. Eivät alumiinia ainakaan. 

-

Kaupunkiolohuoneella. Joku nukkuu sohvalla, tuolla kauempana. Kamerassa oli 10-20mm zoomi. 
Ehkä hyvä niin. 



Uusi verenpainemittari. Minulla oli lähete labraan, jonka jälkeen lääkäri. Puolivuotiskontrolli diabeteksesta ja muusta sellaisesta josta en paljoakaan välitä.
Käydessäni verikokeella, hoitaja keroi että sitten sydänfilmiin. Kun lääkäri pistänyt sinnekin lähetteen. 
Hyvä kun sanoi,  kun en itse sellaisesta tiennyt. 
Lääkäri joka minulle joskus syksyllä soitti, oli näitä 100 sanan suomen kielen sanavarastolla siunattuja maahanmuuttajia - lääkäreitä. Sillä ei pitäisi olla merkitystä. Mutta kyllä sillä on.


Koska rikos on jo vanhentunut:  


Uutisissa rääkyy lööppejä, kuinka 11 kertaa hoitajakutsun laittanut vanhus kuoli attendon hoivassa Espoossa. 
Minulla on kokemusta hoitoalalta jossa hoitaja ylpeili sillä ettei mennyt 10 kertaan hälyttäneen asukkaan vontia varmistamaan, kun se on tai oli hankala tai haastava asukki. 
Minä menin. Kun minäkin oli siellä oikein töissä ja yökkönäkin. 
Tiimipalaverissa olivat toiminnastani siinäkin tapauksessa näreissään. Mutta menin silti, kun puhelimeen tuli hälytys. Joka kerta ja aina. Kun kävin aluksi aika monta kertaa, hälytykset siitä huoneesta harvenivat järkevälle tasolla ainakin minun yövuoroissani. Hän oppi luottamaan. 
Vieläkin vituttaa jotkut natsihoitajat joita on joka ikisessä paikassa. Yksityissektorilla varsinkin. 



Ostin uudet langattomat. Heitin vanhat ja napit roskiin. Kun eivät toimineet eivätkä sopineet, korviinikaan. Eikä Ipadissa ole kuulokeliitäntää. Sellaista johdollista liitäntää. 
Mutta ovat nuo hyvät. Edullisetkin.
Paljon vastinetta rahalle. 


Josko tässä kuussa Fiiniin. Sekin on jo auki. 

Oikolukematta





Septuagesimana, Porissa: 1.2.2026

 

.. 

23 tammikuuta 2026

Perspektiiviä asioihin ja paikkoihin

 

 

Satasairaalaan rakennetaan merkittävä uudisrakennus: Kuumasairaala (kvg), jonka paikalta puretaan melko paljon vanhaa rakennuskantaa pois. Saatan seurailla tilanteen kehittymistä. Kuten ennenkin olen joitakin paikkoja seuraillut kameran kanssa. 

 

 

SKiB:in uusi kulturhuset Fiini on valmistunut ja siihen pääsee tutustumaan, juomaan leivoskahveja ja muuta  fiiniä.  Kuun lopussa on viralliset avajaiset ja avoimien ovien päivä, jolloin ilmeisesti pääsee opastetusti katsomaan tiloja jotka eivät tavallisesti ole niin avoimia. 
Menen kun menen, mutta menen varmasti. Sitten kun ensihumu on vaiennut ja mediapersoonat ja muut vaikuttajat ovat siirtyneet seuraavaan. 
Kuva on kolmen kuvan stäkki. Vähän tynnyriä, mutta olkoon. 



Perspektiiviharhaa

Karjalankadulla on pysäköintirajoituksia, merkittyinä liikennemerkkien lisäkilpiin. Ne kumoavat toisensa ja pysäköidä voi huoletta, kun asettaa kiekon ja siihen ajan oikein.
Niitä kuvaamaan, lehden artikkelin ajamana. 

Kuva tietysti someen. Ja herättäviä ihmetteleviä kommentteja. Joku tietysti vihjaili että valehtelen, eikä tuo mistään Karjalankadulta ole, kun horisontissa siintää ihan outoa taloa. 
Ihmettelin itsekin, mutta ennen kun ehdin katsomaan paikan päälle, sain vastauksen. Menin silti. 



Karjalankatu päättyy Asema-aukioon, haukutulle matkakeskukselle - linja-autoasemalle. 
Tässä kuvassa näkyy sinisellä pohjalla numero 7. Se on laituri jolla esimerkiksi citylinja pysähtyy. Se erottuu edellisessä liikennemerkkikuvassakin, kun tai jos tarkkaan katsoo.
Mennään vielä vähän matkaa. . . 




Matkakeskuksen yli  Ratalinnankadulle, jonka perällä on alkuperäinen Ratalinna, kuvassa vasemmalla. 
Ja kuvassa myös liikennemerkkikuvan horisontissa näkyvä mysteeri. Se on poliisiaseman matala osa. Laitoksen korkea osakin kuvassa, edelleen ilman miekkatunuusta. Mihin lie miekka viety olemaan. Oliko se liian väkivaltainen näinä hurskastelun aikoina. 

Ensimmäisen kuvan kaltaisia kuvia syntyy kun zoomaa tarpeeksi tai käyttää pitkää kiinteää objektiivia. Kuva jossa perpektiivi meni lyttyyn oli zoomilla, noin 400 millisellä otettu. Kamerassa on zoomausvaraa 1200 milliin asti. 

Taustaa tuolle liikennemerkkiasialle, Satakunnan Kansassa 4.1.2026

Autoliiton koulutuspäälikkö Vesalainen kertoo, että Karjalankadun tienvarsipaikat on ristiriitaisesti merkitty. Pysäköintimerkin lisäkilvistä 8–18 ja 10 h johtuen paikoilla on Vesalaisen mukaan mahdollisuus pysäköidä rajattomasti, jos hallituksen esitystä HE 17/2020 tulkitaan tarkasti:

”Kun enimmäisajan rajoitus tulee uudelleen voimaan esimerkiksi seuraavan vuorokauden puolella, edellisen aikarajoituksen aikana käytetty aika ei vähennä pysäköintiaikaa.”

Vesalaisen tulkinnan mukaan Karjalankadulla kymmenen tunnin laskenta käynnistyy seuraavana vuorokautena aina alusta ja täyttää siten molempien lisäkilpien ehdot, kunhan pysäköinnin alkamisaika on ilmoitettu oikein.

Hän kuitenkin muistuttaa, että viime kädessä lakia tulkitaan tapauskohtaisesti eri oikeusasteissa ja niissäkin näkemykset saattavat vaihdella.

”Sitkeästi kaupunki kuitenkin haluaa pitää mitään tarkoittamattomat merkit paikoillaan”



Muuta - nähtyä  ja uuden kuvauskohteen aloitus




Jauhopojat on toiminut Sirkustorilla jo jonkin aikaa. Sen kahvi ja pullatarjonta tuli kokeiltua. Ja kokeillaan melko  varmaan toisenkin kerran.
Näitä pienempiä leipomoja on hyvä kannattaa. Mutta ei ole pakko. 



Koskiskara oli minulle ennennäkemätön lintulaji. 
Mutta ei ole enää. Mentiin Noormarkkuun, myllykoskelle. Ajatuksena nähdä ehkä se tai niitä. Yksi näkyi.
Kuva on kaukaa ja sää suttuinen. Mutta en minä ainakaan enää mitään lintukuvausta vakavissani harrasta. Omin päin ennenkin kuvaillut. 


Rekisteriin



Vuoden 2021 jonkun kuun alussa astui voimaan asetus, että kaikki dronet joissa on kamera, on rekisteröitävä. Tai oikeammin niiden kanssa touhuavien on rekisteröidyttävä operaattoreiksi. 
Minä silloin paskat nakkasin mokomalle rahastukselle, vaikkei suuresta summasta ollut kyse. 
Mutta nyt jostain oikusta päätin rekisteröityä. 
En tullut synnintuntoon, mutta ehkä joku yleisönosaston höpöttäjä sai minut ajattelemaan asioita. 

Nyt on asianmukaiset numerot dronessa. Kun tulisi lennätysilmoja - ja motivaatiotakin. 


Se on pienikokoinen. Paino garaman alle rajan jonka ylittävillä operoivat joutuvat suorittamaan jonkun kurssin. Tälle riittää edellä kertomani. 




Hankin tämän mavic minin (Dji) toukokuussa 2020. Lentoa sillä on kertynyt hyvin vähän. Vaikka sen kuvanlaatu on kyllä hyvinkin kohtuullinen. Ehkä tänä vuonna innostun. 
Kuva toukokuulta 2020. Vertailuna aiemman droneni propelli. 
Näissä puhutaan propeleista. Veneissä ja laivoissa on potkurit. 





Päähäni johtui jostain Akuankan sarja jossa oli tai on tulikiven katku- nimien coctail. Kysyin tekoälyltä, missä. Mutta se puhui lööperiä. Niin on käynyt aivan viime ikoina muunkin tiedon kohdalla. 
Mutta ei se mitään. Muistimni syövereistä kaivettuani löysin etsimäni. Kun tilasin digi-ankan. Jossa on kaikki ilmestyneet lehdet ja taskukirjat. 
En halua kerätä hyllyyn täytettä, kun se menisi taas överiksi. Olen oikein tyytyväinen siihen että voin lukea ja tutkia näitä ruudulla. 
Tintti-albumit ovat eri juttu. Ne haluan fyysisinä.

Palaan kun on helmikuu. Ellei jotain ihan erityistä ilmene. 
 
 
Porissa: 23.1.2026
 
 

10 tammikuuta 2026

Välipäivistä uuteen vuoteen

 

2026. Jo kymmenes päivä tätä vuotta. Enää ei tarvitse kirjoittaa päivämääriä, varsinkaan kynällä. Silloin kun niitä kirjoitti työssä päivittäin, tuli monta kertaa vanha vuosi paperiin.
Mutta joka aamuinen lämpötilan laittamiseni kalenterikirjaan on mennyt nyt pari kertaa  plussan puolelle vaikka viime ajat on pitänyt pakkassäätä. Tänä aamunakin kello 6 oli -16. On talvi. 


Kalenterikirjan  aloitus lienee kahdeskymmenesneljäs peräkkäinen, jos varastossa oleva ensimmäinen on vuodelta 2002. Vai miten se menee. Laskinko oikein. Pitääkö kysyä tekoälyltä. Se on muuten aika hyvä asiallisissa asioissa. Jotkut kissavideot joita sillä on luotu 7 miljoonaa, ,alkavat kyllä tympiä. 

 

 

Kalenterikirja on hentonen, verrattuna tähän lecaharkon painoiseen välipäivä- kirpputorilöytööni 
Kotonani oli moinen, jonka kuvitus jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. 
 

Tapaninpäivää, toista joulupäivää vietetään hänen muistokseen. Stefanuksen joka oli ensimmäinen marttyyri. Tai on vietetty alunperin. Miten nykyään kukin sitä viettää on oma lukunsa. 
Itämaan tietäjät seurasivat tähteä vasta loppiaisena, joka oli kuudes päivä tätäkuuta. 
Nuutti vie joulun mennessään 13. päivänä. Silloin pannaan kyntteliköt kaappiin ja sammutetaan muutkin jouluvalot. Yleensä. 


Perheraamatun kuvituksesta on vastannut Gustave Doré. Löytämäni kirja on aivan "mintti"
Ei kirjoituksia, korostuksia, ei mitään. Voi sanoa että lukematonkin. 
Maksoin 10 euroa. Netissä pyytävät viidestäkympistä sataseen. Kirpputoreilla, muillakin, olen nähnyt. Mutta niissäkiin hintaa vähintään 50. En minä niin paljoa. Mutta kympin kyllä. 

Tinttiä ja muuta tavaraa


Kun maksoin kympin raamatusta, maksoin tästä harvinaisuudesta vitosen + postit. 
Kyseessä on yksi neljästä WSOY:n koemarkkinoimasta 1962 painoksesta. Enempää WSOY ei painanut, kun ei saanut suosiota. 
Otava kokeili 70-luvulla, ja loppu on sarjakuvahistoriaa.
Tämä sarviaisen salaisuus ilmestyi Otavalta nimellä Yksisarvisen salaisuus. Suomentaja oli eri, mutta kuvat samat. 
Keräilijät maksavat virheettömistä albumeistaan paljon. Tästä pyydetään sellaisena satasen verran. 
Keräilijöillä on keräilykappale johon ei kosketa,  ja sille lukukappale jonka voi jopa avata lukeakseen. Minulle sopii tällainen tussia saanut vitosen lukukappale. 



Vertailuna sarvianen ja yksisarvinen. Mutta se mikä pisti tutkimaan, on tuo laivan lippu, joka on sarviaisessa valkoinen ja uudemmassa painoksessa Englannin. Tintti tai Haddockin esi-isä- kavaljeeri ei tietääkseni ollut britti tai englesmanni. Nyky-britanian lippukaan ei tosin ole tarkalleen tuollainen.





Tämä on ranskalainen voikello. Vettä kippaan ja voita toiseen. Tiukkaan tampattuna ettei jää ilmaa. 
Ruotsalaisesta keittiötarvikeliikkeestä saapui se.  Vuorokaudessa Suomeen, ja kymmenessä Poriin


Kello kiinni ja huoneenlämpöön. Veden vaihto joka toinen tai kolmas päivä. 
Ohjeessa vettä 1/3 kuppia, joka on suomeksi 80 millilitraa. 0,8 desiä. Säilyy huoneenlämmössä 2-3- viikkoa tai kunnes loppuu. Levittyy hienosti. 



Sotaleikit - War Games

 

Elokuvassa pisti silmään 17 vuotiaiden käsitys vanhuudesta.  







kaksi uutta ja yksi vanha tuttu. Suosittelen noita italialaisiakin. Alkossa. Edullisia. 


Porissa oli Valon Pori tapahtuma loppiaiseen saakka. En jaksanut tämän enempää innostua. 



Hannesmyrskyksi nimetty puhuri kaatoi Porin torin joulukuusen. 
Fingerporissakin kävi niin. Kuusi kaatui. 


Hyvää loppuvuotta!


Porissa: 10.1.2025...  eiku  26!!!


..

  







Mitä tapahtuu laskiaisena - ja tapahtui

Eilen oli laskiaissunnuntai, huomenna laskiaistiistai. Kumpi niistä, ja missä mielessä on niinsanotusti tärkeämpi. En tähän hätään tiedä enk...