Sanomista tulee, varsinkin jos tai kun pistää jotain johonkin sosiaalisen median puskaradioryhmään. Ne ovat täynnä jäseniä jotka odottavat pääsevänsä sanomaan kaikesta ainakin jotain. Ja harvemmin mitään positiivista tai mukavaa. Näistäkin viikon varrella syntyneistä kuvista on tullut sanomista. Positiivistakin, mutta myös iänikuista muka hauskaa suunsoittoa johon jossain vaiheessa vähän tympääntyy. Mutta jatkan silti. Ainakin kuvaamista.
Mutta julkaisua vartenhan kuvat ja niiden taustajutu ovat. Että muutkin pääsevät niistä jotain... sanomaan.
Mennään asiaan. Pyöräilin ensin pallokentälle ja sitten Etelärantaan.
Kuva dronella, 11 metrin korkeudelta. Tai oikeastaan kolme kuvaa jotka yhdistin yhdeksi panoraamaksi. Mastojen kenttä, Sampolan kenttä. Sanottakoon miksi vaan. KarhuFutiksen kotikenttä on saanut hiekkapohjaisen tekonurmen ja aidat ympärilleen. Homma on vielä valaistusta ja parkkipaikkoja vaille valmis. Hieno on tullut. Hintaakin on, mutta sen ymmärtää kun on seuraillut työn edistymistä. Nafti miljoona euroa on mennyt.
Huonompaan tai järjettömämpäänkin voi rahaa hassata. Että tulisi ELINVOIMAA ja kaupunki ELÄVÖITYISI!
Noista kahdesta asiasta on saanut lukea melkein päivittäin lehdestä ties kuinka kauan. Kaikenmaailman lobbarit ja jeesustelijat ovat vuoron perään äänessä. Että keskusta kuolee ja näivettyy ja niin edelleen.
Mitä sitten? Puuvilla ja Mikkola porskuttaa. Sehän sopii.
Jonkun Suomiareenan ja jatsin takia on pistetty katua kiinni että saavat myydä kaljaa. Jatsit on heinäkuussa. Katu suljettiin toukokuun alussa. Että tulee elinvoimaisuutta. Ja paskan marjat.
Suomi areena on tänä vuonna etelärannassa. Kamalaa. Mutta ranta on muutenkin pilalla. Täynnä kaikenmaailman pömpeliä ja koppia.
Olen asustanut, lähinnä pitkäaikaiskyläillyt joskus keskustassa. Sen elinvoimaisuus näyttäytyi silloin niin, ettei parvekkeen ovea tai ikkunaa kannattanut jättää yöksi auki. Kun jossain vaiheessa varsinkin jääkiekko-otteluiltoina myöhemmin yöllä alkoi joku tai jotkut huutaa puistoissa ja kaduilla. Huutaa jotain äläämölöä mistä ei mitään selvää pitänyt saadakaan. Pääasia että elävöittäminen syntyi.
Samaa elävöittämistä toistui kesällä. Enennvanhaan porilaiset häipyivät kaupungista kuka minnekin, ainakin jatsien ajaksi. Muuta maalle. Tulee kommentiksi jos johonkin...
Motkottavat nuo lobbaajat, että keskustaa pitäisi saada sitä ja tätä tapahtumaa ja keskusta. Että konepajanrantaan ajateltu joku tapahtuma-areena ja mikä liekään näivettäisi keskustaa entisestään.
Eikö siinä kuitenkin ole se järki, että voisivat siellä rymytä sydämensä kyllyydestä. Eikä olisi turhaa asutusta samassa paikkaa.
Tavallista porilaista ei välttämättä kiinnosta vähääkään joku osala. Ei sen rahoittaminen eikä muukaan. Tuokoon sitten verotuloja kaupungille tai mitä kaikkea. Yleensä yrittäjät rahoittavat tilansa ja toimintansa. Onko kaupungin perustehtävä tuottaa tapahtumia. On kai sitten, jostain syystä.
Etelärannan sähkökaappeihin on pistetty museon kokoelmista vanhoja valokuvia.
Kuvien ylänurkissa on QR-koodit joita seuraamalla pääsee lukemaan ihan mielenkiintoisia juttuja rannnan historiasta.
Koodi kuvataan puhelimen qr-lukijalla ja siitä pääsee eteenpäin.
Ellei ole älypuhelinta tai tablettia koodin lukemiseen, voi sen tallentaa kuvana vaikkapa tietokoneelle ja avata käänteisellä kuvahaulla.
Mutkikasta???
No tässä tuon qr:n linkki
Sillankorvassakin
Kirjurinluodon Viksu-kahvila. Sen terassilla vitriini. Sommitelmaa on muutettu.
Asiakkaita terassi täys. Me syötiin pehmikset sisällä. 4,50 € / hlö.
Kallista? Ei sillä saa tuoppiakaan baarissa. Niitä harva kauhistelee. Ne jotka niitä hankkivat.
Jatseilla purkki kaljaa kympin. Semmonen pieni. Jatkakaa
Vuosi sitten näin sen ensimmäisen kerran.
Lyseon musiikkipainotteisen linjan oppilaat pääsivät tututstumaan optimistijollilla purjehtimiseen.
Lentokentälle ja asemalle - autolla
Ilmavoimien Pilatus saapui juuri kun olin spottailemassa. Pörisi vähän aikaa asematasolla ja lähti pois.
Koulutuslento varmaankin. Kun Jokioisissa on menneen viikon ajan ollut valtatie (2) suljettuna ja varalaskupaikkana monelle hävittäjälle. Ehkä tällekin.
Joku äijä ihmetteli somessa, että osaavatko makaroonit laskeutua valtatielle. Kun siellä on italialaisia lentelemässä F-35-silla. Mikä mikin on.
Harvoin ainakin Porissa nähty Saab 2000. Outoa on, ettei tässä ole lentoyhtiön tunnuksia. Vain "rekisterinumero"
Kuva on asematasolta. Pistin tyhmyyksissäni kuvia kentältä erääseen someryhmään. Tärkeimmät kommentit olivat että "saa odottaa bongauksia porissa", ja "kaikki samana päivänä porissa?"
VMP
Asemalla käynti ei tuottanut uusia veturinumeroita bongauksiini.
Katsoin että näitä deevereitä excelissäni on tällä hetkellä luetteloituna ja nähtynä 86 numeroa.
Siis kahdeksankymmentä kuusi. Muut veturit, käkikellot ja sudet oma lukunsa.
Ahlströmin salonkivaunua vetänyt museo-verneri-huru-myymäläautokin oli mennyt menojaan.
Mutta tämä kuitenkin.
Ja tämä laite, jonka googlasin kuvahaulla rikkaruohontorjuntalaitokseksi. Kuumavesipesri on myös se.
Muuta matkan varrella

Ratsula jonka kuvasin Teljäntorin pysäköintilaitoksen keskikerroksesta Kuvasin muutakin, mutta niitä ei voi ainakaan Suomessa julkaista.
MIni ja vesisukset.
Minullakin on ollut joskus kauan sitten; 1983-4 mini. Mikä on erityisen tärkeä asia muistaa ilmoittaa!
Tunnuksilla ja ilman. Yamaha ja Kawasaki.
Vielä pari kuvaa "pyörän sarvesta"
Joukahaisenpuiston leikkikenttää kohennetaan kalevalateemaisemmaksi tänä kesänä.
Sinne tulee esimerkiksi jokin juttu jossa lapset voivat laulaa Joukahaisen suohon. Eikös semmonen ole vähän arvelutttavaa nyky-wokwtuksen aikaan.
Väinölän Olohuone- niminen baariravitsemusliike meni kiinni. Samoin meni vanhan linja-autoaseman tilassa toiminut Tullibaari. Molemmat paikoissaan suosittuja. Konkurssi iski.
Joku kysyi, kun pistin paikalliseen puskaradioon, että oliko isokin menetys. VMP jälleen. Monelle se on menetys. Ellei kysyjälle. Mutta sanoa täytyi jotain.
Itse en ole käynyt kummassakaan. Eikun tullissa kerran aika kauan sitten. Mutta täytyi paeta äkkiä, kun silloinen kurssi-tai koulukaveri oksensi pöydän alle.
Tilasto kertoo että eniten taksikyytejä viime vuoden aikana on tilattu Tullibaariin. Mihin nyt.
Helmentiellä. Eeppisen autokoulun auto olisi ajanut päälleni tai minä sen kylkeen, ellen olisi vähän jarrutellut. Tiesin ennakoida jostain syystä.
Autoa ajoi autokoulunopettaja. Opetettava ajoi sen edellä moottoripyörällä.
Auto vilkutti oikealle, kääntyäkseen eteeni. Kun autolla käännytään, väistetään muita.
Mieleni teki mennä sanomaan. Mutta en mennyt, kun en olisi varmaankaan sanonut mitään rakentavaa tai kohteliasta. Joltain siikaisten sikalan isännältä ymmärrän mokoman puusilmäisyyden. Autokoulunopettajalta en! Eeppistä.
Laitoin sähköpostilla palautetta autokoululle. Mutta tuli automaattiherja, ettei osoite ole käytössä.
Nettisivuiltaan sen löysin. Olkoon.
Kolme edellistä kuvaa ovat peräisin pyöräretkeni loppupuolelta. Mastojen kentältä ajelin kaupunkiin, sen läpi Etelärantaan ja sieltä Puuvillaan jossa oli kahvi tarjouksessa. Sieltä sitten kotiin.
Koko matka: 14 kilometriä ja 58 minuuttia tallentui videolle. Pysähdysajat kamera oli paussilla. Tuuppasin tallentuneen kokonaisuudessaan Youtubeen, jossa sen voi katsoa kokonaan, osittain tai nopeutettuna. Tuosta ylläolevasta ruudusta tai siinä olevaa Youtubekuvaketta painamalla, Youtubessa.
Porissa: 23.5.2026
.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti