Vuoden ensimmäinen osuma

Ollaan helmikuun puolivälissä. Elän ulkoilmaelämän suhteen edelleen hiljaiseloa enkä paljoa nokkaani ulos pistä, työpaikalle siirtymistä ja kaupassakäyntiä lukuunottamatta.
En pidä talvesta, enkä etenkään talviliikenteestä. Ajamista talvella en pelkää, mutta jonkin verran kanssakulkijoiden käyttäytymistä.

Eilen kuitenkin lähdin katsomaan, joko joku lintu olisi jo kuvattavissa. Variksia, naakkoja, tali-  ja sinitiaisia riittää kotipihan piirissä. Mutta jotain muuta jo haluaisi saada kameran okulaariin ja edelleen "elämänpinnaksi".
Lähdin eilen: 13.2. matkaan vähän ennen puoltapäivää, kun sää oli kaunis ja valoakin tuntui riittävän. Aikomukseni oli mennä Kirjurinluotoon tai ennemminkin Polsan- tai kvistiluotoon, mutta pikkutiet oli huonosti tai kokonaan auraamatta. Suuntasin Luotsinmäen kautta Toukarin "aukeelle".

 

 Lintutornille en viitsinyt lähteä rämpimään. Jokunen auto oli parkissa, mutta niiden kuskit olivat muilla asioilla liikkeellä; haulikot olalla ja piiput kiinni kuten tapaan joka minua ottaa aivoon kuuluu.
Niille pitäisi huutaa että katkase pyssys! Mitähän odottivat pellolta saavansa? Variksia?

...niitähän siellä, jokunen naakkojen joukossa ihmetteli jäätyneiden rapakoiden vaiheilla. 

Meinasin Toukarista kaupunkiin päin ajellessani poiketa vanhalla vinttikoiraradalla katsomassa josko punatulkkuja näkyisi. Mutta sielläkin oli joku äijä pyssyn kanssa. Kiipesin sen sijaan jokitörmälle ja ikuistin jonkun edesmenneen sohvakaluston. Noita riittää syrjäisissä maisemissa. Lumipeitteen perusteella melko tuore kierrätystapahtuma. 

Ajelin Isojoenrannan kautta Kalaholmaan, ajatuksena napata joku kuva vanhasta rautatiesillasta. Mutta ajauduin umpikujaan, josta en jälleen viitsinyt jalkautua.
Koivistonluodon ja Väinölän kautta kulkeuduin tuttuun paikkaan, vanhan radioaseman liepeille. Matkan varrella oli mielenkiintoisen näköistä kuvattavaa, joen sivujuovan varrella, mutta ehkä joskus toiste. 

Löysin yhden etsimistäni

Hyvin tavallisten ja runsaslukuisten talitiaisten ja sinitiaisten sijaan olen toivonut näkeväni muitakin tiaislajeja. Nyt "tärppäsi". Sain kuusitiaisen kuvaan. Se on pienin tiaislajimme. Melko yleinen ja elinvoimainen laji, mutta minulle ensitapaaminen. Sain yhden "elämänpinnan" lisää, vaatimattomaan bongauslistaani.
En tosin ole niinsanottu bongari, sanan varsinaisessa merkityksessä. En listaa sellaisia lajeja julkisesti, joita en ole saanut kuvaan. 

Kuvaan puoli-aktiivisesti rakennuksia, muun muassa kirkkoja. Meinasin samalla kuvata pari "puuttuvaa": Väinölän ja Teljän kirkot. Mutta en pitänyt valosta joka oli jonkin verran huvennut siitä mitä se oli matkaan lähtiessäni.
Mutta muistin erään paikan jossa saisin kuvia sorsista. Lopuksi siis sinne. 

Paikka ja sijainti

Linkki karttalähteeseen tässä

Hyvää ystävänpäivää!
Mitä se kullekin merkitseekin. Tänään on sellainen.