"Sääasema" vuodelta 1973
Taustaa ja historiaa, joka kiteytyy tähän ilmapuntariin
Olin 8-vuotias kun äitini meni paikalliseen kellosepänliikkeeseen, ostamaan juuri peruskorjattuun kotiimme uuden seinäkellon. Samalla hän hankki olohuoneen toiselle seinälle, ikään kuin kunniapaikalle tämän siihen aikaan arvostetun esineen: Lämpömittarin, ilmapuntarin ja kosteusmittarin sisältävän; nykyään sitä tai vastaavaa kutsuteen sääasemaksi.
Vanhempani asuivat äitini vanhempien, siis isovanhempieni kanssa samaa taloa. Huoneistot erotti yhteinen vessa. Talo lämmitettiin uuneilla. Vanhempieni makuuhuoneessa oli kaakeliuuni, jonka tulipesään oli asennettu petroolilämmitin, johon polttoaine tuli vintillä olevasta säiliöstä.
Muistiini on jäänyt elämään se, kun isäni töistä tultuaan haki pihan perällä olevasta tynnyristä kanisterilla petroolia, ja vei sen vintin säiliöön. Ja pumppasi säiliöön painetta käsipumpulla.
Keittiössä oli puuliesi, mutta sähköliesikin. Jääkaappikin oli, mutta myös kylmäkomero.
Isäni menehtyi synnynnäisen sydänvian korjausleikkauksen komplikaatioihin vuonna 1972. Kesäkuussa, kun itse aloitin koulunkäyntini syksyllä. Suomen peruskoulu-uudistuksen ensimmäisenä ikäluokkana joka kävi peruskoulua kouluaikansa alusta loppuun: 9 vuotta.
Kevättalvella 1973 aloitettiin talossamme melko laaja peruskorjaus. Remontti painottui minun ja äitini asumaan päähän taloa. Uunit saivat mennä, keittiö modernisoitiin sen ajan mittapuun mukaan hyvinkin viimeistä huutoa olevaan muotoon. Liesituuletin, jääkaappipakastin, nelilevyinen liesi. Nykyisin itsestäänselvyyksiä, mutta silloin eivät.
Kellarikerrokseen tehtiin sähkösauna ja pesuhuone, sekä kylmiö tavallisen perunakellarin rinnalle.
Pienviljelytilan navetta, talli, varikeittiö ja sauna jäivät "kylmilleen". Samalla jäi rapistumaan eräs elämäni parhaista saunoista; uunikiukaalla varustettu kertalämmitteinen.
Mutta palataanpa tähän ilmapuntariin, joka on kulkenut mukanani melkein koko elämäni ajan.
Äitini otti minut mukaan kellosepäliikkeeseen ostoksille. Hän halusi että olemme yksimielisiä seinäkellon ja tämän ilmapuntarilaitoksen ulkonäöstä.
Samaa metosia hän noudatti hankkiessaan taulun olohuoneen seinälle -siitä seuraavassa blogipäivityksessäni, koska se liittyy tähän.
Olin lapsuudessani ja varmaan edelleenkin melko neuroottinen. Ehkä liian vilkkaalla mielikuvituksella siunattu. Ennen remonttia, olohuoneemme seinällä oli joku painokuva- taulu, jonka sävyala oli melko tummanpuhuva. Se esitti lapsia retkellä, syömässä eväitään, ja koirakin oli kuvassa mukana. Sanoin taulua "sikatauluksi", ja pelkäsin sitä aivan tosissani. Huone oli iltaisin hämärä. Television ohjelmat alkoivat silloin iltakuudelta; lastenohjelmat varttia yli. Saimme siihen mennessä päivällisen syötyä ja pääsin katsomaan televisiota jos olin syönyt lautasen tyhjäksi.
Televisio oli yksikanavainen mustavalkoinen putkitelevisio, johon ilmestyi kuva vähän äänen jälkeen sitten kun putket olivat lämmenneet. Lämpiämiseen meni viitisen minuuttia.
Vanhempani koettivat siedätyshoitaa minua mielikuvituseni teettämistä sikataulu-peloista, antamalla minun tehtäväkseni television päälle laittamisen.
Joka kerta juoksin kiireesti pois hämärästä olohuoneesta, jonka taulusta uskoin sian lähtevän perääni.
Kun huonetta sisustettiin uudelleen, remontin valmistuttua, äitini halusi varmistua siitä ettei sinne tule mitään liikaa mielikuvitusta ruokkivaa elementtiä.
Tämä ilmapuntari on yksi niistä. Mielikuvitukseton, mauton ja kuiva puusta muotoiltu italialainen mittalaite.
Nyt se on taas seinälläni. Mutta pari kalibrointia piti tehdä.
Lämpömittarin putki oli liikkunut kiinnikeissään, ja mittarin näyttämä oli mitä sattui.
Keräsin pöydälle kolme lämpömittaria, ja asetin "sääaseman" lämpömitarin putken niin että lukema on oikea.
Seuraavaksi tärkein, eli ilmapuntari. Se näytti lukemaa 1030 hehtopascalia, kun todellinen lukema oli 1003.
Säähavainnothan näkyvät reaaliaikaisina netissä. Sen takia tällaisia menneisyyden jäänteitä ei tarvita, mutta mutta...
Ilmatieteen laitoksen havainto
---- ja Forecan vastaava
Ilmapuntarin sai kalibroitua vastaamaan ITL:n ja Forecan lukemia, takapuolella olevasta ruuvista.
Jää nähtäväksi näyttääkö se jatkossa "oikein".
Ilmanpaine sinänsä arvona ei paljoa merkitse säätilan suhteen. Mutta paineen muutokset ja muutosten nopeudet kertovat tulevasta säästä.
Sää on mitä todennäköisin, ja sen näkee kun katsoo ikkunasta ulos. Tai menee oikein ulos ja kokeilee kropallaan miltä tuntuu.
Kolmantena mittarina on kosteusmittari. Laitoin kuvaan alle toisen mittarin, jonka huutelin joskus Porin Kristillisen koulun keväthuutokaupasta (takuuvarma kevään merkki).
Ota noista selvää . . . täytyy viedä allaoleva huomenna ulos, ja verrata kosteusarvoja ensin siellä ja muutaman päivän kuluttua sisällä.
Miten?
Puntari ilmestyi seinälleni tänään. Kun tyttäreni perheineen kävivät luonani isänpäivää toivottamassa.Töiden ja muiden menojen vuoksi meillä vietetään isänpäivää silloin kun yhteinen aika löytyy.
Ilmapuntari sekä eräs toinen esine josta lupasin kirjoittaa seuraavassa blogipäivityksessä, jäivät aivan tarkoituksellisesti kuormasta, kun muutin 2013 helmikuussa "omiin oloihini".
Joskus on hyvä palauttaa mieleen elettyä elämää pidemmänkin ajan takaa. Minulle se on helpointa tai antoisinta jonkun tavaran tai tapahtuman kautta.
Olen koneromantikko, esine-estetikko, ja vekotinhullu. Kaiken muun hulluuden lomassa.
Porissa, melko myöhään illalla: 16.11.2016
.
