maanantai 29. tammikuuta 2018

Seinämaaluksia ja edellisen jutun täsmennystä

 

 

Seinämaalauksista eli muraaleista


Viimeisimmässä (26.1.2018) Suomen Kuvalehdessä on artikkeli surista seinämaalauksista eli hienommin sanottuna muraaleista: linkki verkkoartikkeliin.  
Tyypillisen pääkaupunkikeskeisyyden jälkeen jutun loppupuolella päädytään Poriin, joka otsikon mukaan esiintyy suomalaisen katutaiteen alkupisteenä: "Se alkoi Porista..."

Haastatellut porilaiset leimaavat tavalliseen tapaansa Porin katukuvan DDR:sta mallinsa saaneeksi Karl Marx- stadt:iksi. Kaikki on harmaata, rumaa ja kenkälaatikkoa jne.
Mainitaan että porilainen katutaide-buumi alkoi vuonna 2012.
Niin varmaan, kun helsinkiläiset löysivät kaupungin ja pääsivät tekemään taidettaan.

Mutta ensimmäinen taiteellinen kuva, kun ei oteta huomioon jo 30-50-luvulla hallitalon päätyyn maalattuja mainoksia, ilmestyi Liisankadulla olevan Asunto Oy Ahkeraliisan päätyyn. Sen tekeminen aloitettiin 1989, ja valmistui vuoden lopulla:


Valokuva jonka otin filmille 1990. Tässä digikuvassa on vesileima, joka on ilmestynyt siihen 2017. Olen palannut tämän kuvan äärelle monta kertaa. Siitä on monta kokeellista versiota arkistossani. Myös paperikuva fyysisessä albumissa, kirjahyllyssäni.
Kuva on toiminut eräänlaisena referenssinä skannaukselle, koska sävyala on melko kattava.

Otin kuvan "esille" ja laitoin someen (FB) viikonloppuna, tietämättä siinä vaiheessa mitään Suomen Kuvalehden artikkelista. Kyseinen artikkeli sai minut jälleen tarttumaan tuohon diaraamiin taltioituun negaruutuun, ja muihin kuvan versioihin.



Seuraavaksi teknistä vertailua eri valmistusvaihtoehdoista, mikä lienee suurelle osalle lukijoista tylsältä tai mielenkiinnottomalta. Hypätkää yli: sen jälkeen on kuvia ja asiaa muista aiheista

 

 

Negatiivi kehyksessään.


. . .  ja asetettuna filmikannella varustettuun tasoskanneriin




Ensimmäinen skannaus, asetuksella "color negative film". Joka antaa suoraan digi-värikuvan, kääntäen negatiivin positiiviksi. Kuva on suoraan skannerin antama, ilman mitään värikorjailuja. Pölyä esiintyy ja värit ovat karkeat ja melko jyrkät.




Toinen skannaus, jonka asetukseksi laitoin "color positive film". Eli kerroin skannerille kyseessä olevan diakuva. Skannaustulos on negatiivi, eli sellainen kun filmiruutu on suoraan katseltuna.
Tämän kuvan kanssa voi kokeilla, millaisen tuloksen kuvankäsittelyohjelman invert- eli toiminto jolla tavallinen kuva käännetään haluttaessa tehosteella negatiiviksi.



Invert- toiminnolla käännetty kuva on kamala. Värikuvassa sen käyttö ei ole järkevää.






Toinen tapa tehdä filmikuvasta digikuva, on kuvata se kameralla. Käytän päivänvaloa antavaa pientä kirkasvalolamppua.  Kinokoon värinegatiiville menetelmä on huono, mutta keskiformaatin 6x6 senttinen mustavalkokuva syntyy tällä tavalla jokseenkin yhtä hyvin kuin skannerillakin.




Valopöydältä kameralla kuvattu negatiivi. Valkotasapainon säädössä on tullut esiin vinjetointia.
Paremman tuloksen saisi lähilinssillä tai loitoilla, tai makropalkeella. Tätä kuvatessani en niitä käyttänyt.


Valopöydällä kuvattu nega invertillä positiiviksi käännettynä. Samanlaista kuraa kuin skannerista saadunkin kanssa. Saahan tästäkin jotain irti, kun tarpeeksi säätää. Mutta loputulos ei ole sittenkään kovin "häävi"




Pari muuta muraalia Porista, digikuvina otettuina


Postitalon pääty. Pauligin sponsoroima



Antinkadun ja Gallénkallelankadun kulma: Liikekulma. Taiteilija on ilmeisesti nähnyt ympäristön DDR-mäisenä, kuten monet porilaisetkin. Ja tehnyt sitä myötäilevän teoksen seinään, tyyliä jatkamaan.


On Porisssa jokunen muukin muraali, mutta en ole nimennyt niistä ottamiani kuvia. Siksi etsiminen on työlästä. Joten lähden kuvaamaan ne lähipäivinä uudelleen, ja jälleen aiemmista eroavalla menetelmällä.
Erityisesti edellä kuvatun Ahkeraliisan pääty kiinnostaa nykyasussaan.




Lopuksi korjaus edelliseen blogikirjoitukseeni


Edellisessä kirjoituksessani tai päivityksessäni noiduin polaroidfilmini happamaksi.
Niiin ei ollutkaan. Hölmöiliin itse, kun en muistanut enää polaroidin "kehitysaikaa".


Kertasin ohjeet ja asiat, ja yritin uudelleen. Samalla "iso mörkö" pääsi ensimmäisen kerran ulkohommiin, vietettyään ensimmäisen kuukautensa minun hallussani sisätiloissa testi- ja opettelukäytössä.


Ja tulihan se sieltä: Paperimuodossa katsottuna hyvinkin laadukas kuva piha-salavastamme. Kuva-aiheena tylsä, mutta teknisenä kuvana itselleni merkittävä.


Polaroid-kuvan, tai siis filmin taustapaperista joka revitään kehittämisen jälkeen irti kuvasta, saa tehtyä negatiivin kotikonsteilla. Mutta se on oma lukunsa, jolla en lukijoitani rasita. Ja siitä negatiivista saa edelleen.. .. .. huh


Tämä tällä kertaa. Olihan tuossa jo aika lailla. Suunnittelin blogikirjoitusta useamman päivän. Aiheita on "jemmassa" paljonkin, mutta tämä aihe sai innostumaan koska liitteeksi sai Suomen Kuvalehden artikkelinkin.

Flunssa on vaivannut pari päivää sitkeänä, muttta alkaa hellittää.
Sitä odottaessa: siedettävää alkuviikkoa kaikille!


Porissa: 29.1.2018
.
..


.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista ja palautteesta

Infrastruktuuria ja huveja

Aloitan tämän kirjoitelmani ja kuvantuputukseni, palaamalla edellistä blogikirjoitustani (18.5.2019) edeltävään päivään: 17.5. jollo...