12.8.19

Betonikesä





Porin vanhalla lyhytaaltoasemalla Väinölässä, eli radioasemalla oli tänäkin kesänä T.E.H.D.A.S. ry:n järjestämä näyttely. Yhdistyksen voi tutustua nettisivullaan: http://tehdasry.fi/wordpress/info/
Näyttely koostuu "aina auki" olevasta veistospuistosta, joka kehittyy ja muuntautuu ajan kuluessa, ja vaihtuvasta näyttelystä; osin veistospuistossa ja osin radioaseman sisätilassa.

Parina aiempana kesänä olen käynyt katsomassa näyttelyn kokonaisuutena sisätiloineen, mutta tämä kesä jäi sisätilassa olleen näyttelyn osalta väliin. Näyttely päättyi toissapäivänä; kävin paikalla tänä aamuna (12.8.2019). En jättänyt sitä tarkoituksellisesti väliin, en vain toimertunut menemään, kun oli muka niin paljon kaikenlaista menoa.
Alleviivasin ja lihavoin tuon väliin- sanan, koska se kuuluu kirjoittaa tismalleen ja täsmälleen noin!
En siis jättänyt sitä   v ä l i s tä   -kuten viime aikoina on saanut kaiken maailman toimittajanputsikoiden kirjoittavan milloin mistäkin ja missäkin, niinsanottua laatujournalismista tunnettua mediaa myöden.




Mutta nyt näyttelyyn, sen 24/7 avoinna
olevaan osaan veistospuistossa





Tämä teos on saanut pinnalleen värikkäät kaakelit. Tämä versio siis vuoden 2019 näyttelyssä.
Palataanpa vuosi taaksepäin:



Heinäkuussa 2018, samassa paikassa. Sama veistosrunko, mutta toisenlainen toteutus. Liiketunnistin käynnisti vesipumput, kun teosta lähestyi. Oletan että tekijä joka muokkasi teoksen uuteen tyyliin on sama.



keväällä 2018 - mustavalkofilmille




Toinen kuvapari


    - 2019: taustalla näkyy edellinen veistos . . .


    . . .   vuosi sitten; 2018




Mökki


Radioasemalle johtavalta tieltä erkanee polku mökille, joka on ympäristöineenoleellinen osa näyttelyä.


Polun päässä on mökki, ja sen tuntumassa muutama teos. Mökki itsessään on teos. Tämä ja seuraavat kuvat: 12.8.2019.














palataan vuosi taakse päin:







Ja kaksi vuotta taakse päin, vuoden 2017 heinäkuuhun:



mökin terassi oli näin "herttainen"


Sisustasta puhumattakaan






Takaisin tähän päivään, ja vuoteen


Mökin lähellä on linja-autopysäkki, jolla matkustaja odottaa...




Betonikesä on ohi. Niin alkaa kallistua lopuilleen tämä kulunut kesäkin. Kuvia olisi näytettäväksi vaikka kuinka paljon, runsaudenpulaksi saakka. Mutta keskityin nyt vain tähän radioasemateemaan.
Kun päivät lyhenevät ja ulkoilukelit harvenevat, on aika käydä läpi kuvasatoa jota pyöräilyretkilläni on tosiaan kertynyt enemmän kuin varmaan minään aiempana kesänä.
Yritän jälleen hieman useammin päivittää tätä blogiani, ainakin itselleni lupaan niin





Porissa: 12.8.2019
illan jo hämärryttyä

.
..
...
..
.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...