16.11.22

Herralahden kaupunginosasa

 

Marraskuun harmaus, paria auringonpaisteista päivää lukuunottamatta. Osasyynä viime viikon hiljaisuuteen blgissa ?  Saattoi olla, tai ei vain ollut sanottavaa parin edeltävän hieman synkkäsävyisen kirjoituksen jäljiltä. Yleensähän kirjoitetaan ja paistatelaan somessa mukavien ja täydellisen mukavien asioiden ympärillä. Kuvien pitää olla värikkäitä ja teräviä. Kylmä dokumentti ei saa osakseen peukkua, joita monet haluavat nähdä.
 

Ellei joka pävä, niin melkein päivittäin on kertynyt kuvia kovalevylle hiljaiselon ajaltakin. Niitä tähän nyt uutisomaisena katsauksena. Enempiä analysoimatta ja taivastelematta.

 

 

Käytiin Herralahden S-marketissa eilen ruokakupassa. Niin kuin ruokakaupassa käydään. Milloin missäkin ruokakupassa. Tällä kertaa koukattiin hiukan ohi, Herralahdenpuiston kulmalle. Näin edellisenä päivänä, toisella kauppareisulla Lidlistä pyöräillessämme, että puiston pallokentän laidalle oli noussut Angry Birds- rakennelma. Leikkipaikka aiemman leikipaikan yhteyteen. En ehtinyt tuoreeltaan sitä puhelimen kameralla tallentamaan. Mutta eihän se aivan heti mihinkään karkaa.

 

 

Kierrettiin puiston toiselle laidalle, ja sieltä lähikuva.
Laitoin tapahtuasta nämä kaksi kuvaa someen, ryhmäänkin. Sitä ennen varmistin asemakaavakartata paikan oikean ja virallisen nimen, etten puhuisi lööperiä. Äkkiajateltuna se voisi olla herralahden kenttä. Mutta sen niminen kenttä on Aittaluodon kupeessa, olisiko jopa Aittaluodon kupunginosassa. Paanakedonkadun varrella, Tammiputken risteyksen jälkeen kirkolle päin. Siellä on katsomo ja kaikki. Joku Porin jalkapalloseuroista pelaa siellä matsejaan säännöllisesti, kun kausi on päällänsä.

Näitä kenttiä on Porissa lukuisa määrä. Virallisisa ja vähmmän virallisia. Pallokentiksikin kutsuttuja. Niillä voi pelata potkupaloakin ettei turhan virallista ole. Mutta se siitä: Tämä on Herralahden puisto, ei  -kenttä. 
Otin tämän kuvan torilla 11.4.2020. Herralahdenpuistoon nyt laitettu Angry Birds oli tuolloin torilla, silloisen Stapaskana tunnetun torirakennuksen nurkalla. Satapaskakin on kadonnut, ja tilalle tullut hieno torirakennus jota ei enää kutsuta satapaskaksi.


Porin kaupunki ylläpitää nettikameroita, joista pari seuraa torin elämää. Niiden kuvia voi katsoa tällä sivulla. Päivittyvät kun painaa oikeaa nappia tietokoneella, tai lataa näkymän uudelleen. Odotellessamme jatkoyhteyttä, mieleeni tuli että tällainen "kaukoselfie" nettikamerasta. Kuvassa oleva nuoli osoittaa .  . .
Kuva 7.11.2022
 

 

Linja-autojen lähtöä odotellessa on tullut tavaksi kahvitella toripavilijongin R-kioskilla, joka on kaukana kioskimaisuudesta. Kahvin lisäksi ei ole tulut aiemmin mitään syötyä, mutta nyt pari kertaa pieni suolainen sen kanssa on maistunut. Hinta on kohtuullinen ja maku sopiva. Kahvikin hyvää.



Twitterissä dissattua (edellinen kirjoitukseni) boomeri-konvehtiakin löytyi viimein. Yksittäin myytynä eikä kolmea kympillä tuputettuna. En odottanut joulua, vaan söin heti.

 

Tämäkin on tietenkin twitter-somessa naureskelun aihe. Talouteemme ilmestyi tulevaa talviaikaa ajatellen,  ja muutenkin hyvin kytännöllinen kuljetusratkaisu. Pyöräkelien loppuessa tulee tehtyä ruuanhankintamatkoja kaupunkiin, ja kävellen lähimpään kauppaan joka on Sampolassa. Sampolan kauppa on kuitenkin sen veran kallis hintatasoltaan, että samalla hinnalla matkustaa bussilla "parempiin" kauppoihin.
Väinölän kaupunginosassa ei ole tällä hetkellä ruokakuppaa, vaikka asiakaskuntaa varmasti riittäisi. Siva lopetettiin aikoinaan, eikä uutta ole tullut. Ehkä pitäisi vihjata asiasta Porin uudelle kaupunginjohtajalle, joka on vielä vuoden loppuun K-ryhmän aluejohtajana. Mainitsin puutteesta jossaiin lähiöuutissivulla, josta sain kommentin että perusta itse kauppa. VMP!!!



Tiekarhut ovat katoavaa luonnonvaraa. Mutta bongasin yhden, ja otin kuvan parvekkeelta. Koska asia ei minule kuuu en kommentoi muuta kuin että mitähän järkeä tuossa oli, kun pihakäytävä oli aivan hyvässä kunnossa. Nyt siitä tuee kuraränni, ellei homma ole vielä keskeneräinen.
 


 Hämärän kuvia

 

Olen jo jonkin akaa ajatellut, että Väinölän liikenneympyrän keskiössä olevan radioasemalinkkiä kuvaavan taide-elementin valoa pitää mennä kuvaamaan. Liikumme harvoin pimeään vuorokauden aikaan, mutta toissapivänä tuli tilanne ja hämärä oli jo laskeutunut. Auringonlaskusta puolisen tuntia.
 

Kuvasin puhelimella videonkin, joka Youtubeen. Saa auki siellä, kun klikkaa tuosta Youtube-kohtaa. Alku hyperlapsena 15 sekuntia, ja loppu; noin minuutti normalivaudilla.
 

 

Suhruinen kuvakaappaus videolta; hyperlapse-osuuden lopusta. Saapuvasta 8-linjan bussista jota olin vastassa. Tai sen matkustajaa  :)



 


Pimeä- ja hämärän ajan kuvaaminen ei ole tullut tavakseni, vakavammassa mielessä. Tähtikuvauksen tulokset ovat enimmäkseen ylisaturoitua sokeria, johon en oe innostunut. Mutta linnunradasta haluan jossain vaiheessa saada kuvaa. Sitä ajatellen otin puhelimeeni ursan tähtikarttasovelluksen ja hahmotin linnunradan sijainnin itäporin taivaalla. Kuvakaappaus kartalta, ja kuva kuusta taivaalla jonka mukaan on helppo paikallistaa linnunratakin. Uudenkuun aikaan siten joskus jalustan ja järkkärin kanssa vaikkapa Koiviston ukoilupuistoon (radioaseman ympärillä)  taivaankantta tähtäilemää. Vaikka vilu tuleekin. Käsiin.

 

 

Kauppareissun varrella on Eämän Eliksiiri, jonka kuvain Googleen (maps). Tein itselleni muistutukseksi version, etten koskaan unohtaisi. Unohtaisi sitä kuinka arvokasta hommaa he tekevät. Kyse ei oe synkistelemisestä eikä tämän julkaiun pakollisesta loppukurjistamisesta. Aika aikaansa kutakin.


Tässä tämä, oikolukematta. Lisää ja jatkoa taas, kun on lisättävää ja sanottavaa

 

 

Porissa: 16.11.2022
____
___
__
_
-
.



________________



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...