Oikeustaloilla retinan kanssa

 

Suuntasin kulkuni oikeustaloille. Kun niitä on vielä kaksi; vanha edelleen toiminnassa, ja uusi sen eteen noussut pian valmistuva. Rakennustyön kohteita on tullut kuvattua, mutta tätä vähän harvemmin, kun se ei ole säännöllisemmin kulkemieni reittien varrella. Sitä kuten rakentumassa olevaa kulttuurikeskusta tai -taloa pitää näin talviaikaan mennä erikseen katsomaan. Pyörällä tulee kierreltyä enemmän. Talvi on ollut melkein lumeton mutta  ei aivan jäätön. Mutta otan polkupyörän esiin ja käyttöön vasta sitten kun lämpömittarin lukemat päiväsaikaan alkavat olla kaksinumeroisia. En viitsi palella.

 

Menin paikalle filmikameran kanssa, mutta puhelimella muistiinpanot missä kuljin ja mitä kuvasin matkallani. Tämän kuvan tein panoraamaksi neljästä puhelinotoksesta. Samalla tutustuin pilvi-photoshopin perspektiivityökaluihin. On se kehittynyt niidenkin osalta melkoisesti, verrattuna tähän asti käyttämääni vanhaan romppuphotariin.

 

Filmi joka toimi ensimmäisenä, juuri hankkimassani kamerassa, on tai oli Fomapan 400:aa. Rakeista ja sävyiltään jyrkkää. Jyrkkää on kehitysmetodinikn, ja skannauksessakin voi tulla jyrkkää jälkeä. Kuvien sävy- ja valaistusalaa kutsutaan jyrkäksi, loivaksi, tai joksikin niiden välillä. Filmikuvauksessa ja vielä jos kuvat vedostaa paperille, on monta vaihetta joissa voi tai pitää vaikuttaa tuohon. Kuvaushetken sää ja päivänvalokin vaikuttavat lopputulokseen.

Laitoin someryhmään ja pariinkin digikuvan oikeustalosta. Palaute tai kommentit olivat niin kuin odotinkin. Talon ilmiasu ja väri ovat tietenkin kauhistuttavaa. Pilaa kaupungin kauneutta ja pitäisi olla värikkäämpi ja arkkitehtoonisesti aivan mikä tahansa muu kuin tuo mikä on.
En tullut mokomaa ajatelleeksi. Mutta kun puheeksi tuli, niin minun silmääni tuo sopii ihan hyvin. Tai en välitä. Se ei ole missään torinvarren tai raatihuoneenpuiston kulttuurimaisemassa. Se on kaupunkimaantieteellisesti syrjässä. Sinne pitää mennä jos haluaa sen nähdä. Älkää, älkää menkö!

 

Kamerasta

 FIlmi oli ensimmäinen ja tavallaan testifilmi, että saako hankkimallani kameralla kuvia. Kun se on vuosimallia 1956, eli ensi vuonna 70 vuotias. Ulkoisesti hyvin siisti, jokseenkin uuden veroinen. Mutta ajan kuluessa muutama osa saatta mennä ja meneekin jumiin. Käyttämättömänä varsinkin. Kamera tykkää siitä että sillä kuvataan.

 

Oma erikoisuutensa kamerassa on sen objektiivi joka vetäytyy sisään, luukun alle. Laukku, kotelo tai mikälie  (N)everready on nätti mutta hieman tökerö, kun virityskammen liike on mahdoton ellei väännä kameraa ylös kotelossaan sillä laidalla. Jalustakierre ja samalla koteloon kiinnittävä ruuvi on onneksi kameran pohjan toisessa laidassa, eikä keskellä jossa tapauksessa kameran viritys ja filminsiirto olisi mahdotonta ellei ottaisi sitä pois laukustaan.

 

 

Siinähän tuo malli näkyy. Retina IIc. Kodak. Valotussäädöt objektiivissa.

 

 

Tarkennus tapahtuu onneksi luistimaisella liipasulla, eikä linssin osaa kiertämällä. Muutoin se olisi voinut olla juuttunut johonkin asentoon. Tällä voi edelleen tarkentaa, mutta etsin on melko sumea.

 

 

Kodakin mainoslause: "painakaa nappia - me hoidamme loput" pätee johonkin laatikkokameraan, mutta ei tähän jossa on erikoisuuksia useammassakin asiassa. Mutta hienoja oivalluksia sen suunnittelijalta.
Kuvan ylempi nappi on laukaisin.
Kuvalaskurin alapuolella on laskurin vapautusnappula jota pitää painaa vain toiselta laidaltaan kynnellä, kun se on toislta laidaltaan kauluksen ympäröimä. Tarkkaan katsovat näkevät filmipakkauksen action-tekstin yläpuolella ohuen kuvajaisen kamerassa. Siinä on nappi jota painelemalla asetetaan kuvalaskuriin filmin pituus; ruutumäärä. Olen tuossa laittanut filmin kameraan, laukonut alkutyhjät ja asettanut laskurin niin että seuraavan kerran virittäessäni kameran, laskuri siirtyy lukemaan 36. Filmi on siis 36 kuvainen kaupallisesti kasetoitu fomapan. Itse bulkkifilmistä ladattavia ei suositella tämän kanssa. Ne pakkaavat olemaan "piukkoja" ja kameran filminsiirron rattaat saattavat repiä filmien perforoinnit. Kylmän varustekengän alapuolella näkyy sarjanumero. Niitä on objektiivissa ja muuallakin, mutta tuo on se varsinainen.

 

 

Kuvasin filmin tuohon lukemaan: jäljellä parikymmentä ruutua.

 

 

En kuvannut rullaa täyteen. Avasin kameran pimiöpussissa, leikkasin filmin poikki. Painoin virityskammen alla olevaa vapautusnappia, vedin kuvatun filminosan pois ja pujotin sen kuvassa näkyvään rapidkasettiin (spiraalin vieressä tuo jossa häntä näkyy). Kuvaan lopun filmin joskus jollain.
FIlmin poisto on toteutettu nerokkaasti. Kun filmin kelaa tavalliseen tapaan takaisin kasettiinsa kamerassa, vapautusnappi pyörii. Se lakkaa pyörimästä kun filmin alkupää irtoaa vetopuolalta. Kun kelaamisen lopetttaa siihen, niin filmin pää jää kasetista näkyviin, eikä kasettia tarvitse avata pullonkorkin avaajalla sipiraalille laittaakseen.

Virityskampi on kameran pohjassa, mikä on esin vähän outoa kun ne ovat yleensä kameran päällä. Mutta siihen tottuu heti, eikä se tunnu ollenkaan huonolta paikalta. Filmikannen avauspainike on piilossa, eikä sitä voi vahingossa painaa. Jalustakierteen yhteydessä on "kiekko" jota kiertämällä tulee esiin filmiluukun avaava nappi.

 Kamerahistoriasta ja tästä mallista lisää: linkkejä nettisivuille ja toiseen blogiin on tämän kirjoitelman lopussa.

 Kuvan tekoa ja pari kuvaa

Sääsin skannausasetuksia tavallista enemmän. Ennakoiden lopputulosta, skannaten loivemmaksi. Jotta säätövaraa jäi. Kone jota käytän skannerin kanssa, enkä enää muuhun, täyttää tänä vuonna 20 vuotta.
Nykymittapuun mukaan jotkut pitävät 3-5 vuotta vanhoja koneita vanhoina, joilla ei "tee mitään".

 

 

Yksi kuvista rajautui katukuvagenreen sopivaksi. Hallitornin seinällä Antti Suomisen valokuvat.
Yhtymäkohta varsinkin keskimäiseen.

 

 

Sama puhelinmuistiinpanona

 

 

Porin levykaupassa on loppuunmyynti. Harmi, mutta ymmärrettävää.
Vieressä Parhaat Ruat

 

 

Liikekulman kattotyömaa tuolla korkealla. Etenee pussin suojissa.

 

Lisää edellä esittelemästäni kamerasta, ja polkuja muualle netin syövereihin

  Filmikuvausryhmästä saatua:
"Retina IIc. tyyppi 020. S/N.584543 Lähti Stuttgartin tehtaalta kevättalvella 1956, eli aika myöhäinen kamera. Tulomaa oli todennäköisesti Ruotsi jonne vietiin paljon Heligon objektiiveillä varustettuja Retinoita. Niitä löytyy nykyään aika harvakseltaan muualta kun pohjoismaista."

 Sekametelisoppaa - blogilinkki.
Jossa teksti:  Kodak Retina II c on kinofilmiä käyttävä täysin manuaalinen mittaetsinkamera. Se on Kodakin ja saksalaisen Nagelin yhteistyön tulos vuosilta 1954 – 57. Kameroita valmistettiin Stuttgartissa noin 136 000 kappaletta.  Ja paljon muuta

 
Muuta lisätietoa Retina rescue- sivulla

 

Otin lopuksi  tätä kirjoitustani oikolukiessani kuvan sivusta, sen oikean laidan avatusta hakemistopuusta jossa tämän vuoden bloggaukset ja kokonaismäärät. 9 kirjoitusta tänä vuonna: yksi per viikko. Niin on hyvä tahti.
 

 

 Laskiaiseen

Porissa: 4.3.2025

..