16.10.15

Jam Session ja hyllyni vanhin kirja

Torstai-iltaisin Rattiksessa on jamit; elävää Jazzia, jonka sinne järjestää Porin Jazz-yhdistys nimeltään The Jazz Society of Pori. Olemme asuneet pian kaksi vuotta baarin tuntumassa. Torstaijameja on tullut ja mennyt, mutta en ole toimertunut tai jaksanut lähteä kuulemaan ja aistimaan.

Nyt oli viimein sen aika. Somen tietovirrassa vilahti tieto, että Jaxsix:
Ilkka Karumo, sax        
Greg Note, trpt
Kari Sarpila, sax
Jyrki Kangas, bs
Pekka Homeri, pn
Zoltan karpati, dr

on soittamassa.

Tuumasta toimeen ja menoksi paikan päälle. Kävelymatkaa noin 5 minuuttia / meno. Paluumatkan kesto saattaa vaihdella, mutta se sujui yhtä lyhyessä ajassa. 



Jätin kameran kotiin, tietysti; eihän se kuulu asiaan. Mutta yhden kuvan räpsäisin kännykällä, jonka olin ottanut kaiken varalta mukaan. Koska olin yksin "liikenteessä"
Tuo yksi räpsy, joka on aivan autenttisessa muodossa tuossa yläpuolella, onnistui mielestäni hyvin. Vaikka sen tekninen laatu on melkoista suttua, tunnelma välittyy. Sommitelma on kohdallaan ja hetki osuva.



Hyllyn vanhin

 

Sain haltuuni 1899 Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kirjapainossa (SKS) painetun kirjan.
Kirjan liitteenä on asemakaavakartat Porin kaupungista 1600-luvulta 1800-luvulle. Olen karttafriikki; keräilen karttoja tietyistä kohteista, joskin keräily on ollut viime aikoin hyvinkin satunnaista ja tauolla.


Otin kuvat parista kartasta; vanhimmasta ja viimeisestä. Niiden ajanjaksojen väliltä kirjassa on puolisen tusinaa karttaa kaupungin kehityksestä 200 vuoden aikana.
Kuvat suurenevat klikkaamalla mutta tarkemmin karttoihin pääsee tutustumaan, avaamalla ne hiiren kakkosnappulalla omaan ikkunaansa  -ja suurennuslasikursorilla loput.

Vanhin Porin asemakaavakartta - vuodelta 1696





Ja lopuksi pari kuvaa kirjasta itsestään. Kirjassa on kuvitusta niukalti, mutta paljon historiallista tietoa. Muunmuassa useita sukutauluja, tilastoja, piirroksia, muotokuvia ja maisemiakin.
Valokuvia ei sattuneesta syystä tässä kirjassa ole.





Pikaisella "googlauksella" löysin myöhempiä painoksia ja täydennettyjä laitoksia tästä kirjasta. Myyvät niitä antikvariaatit parilla kympillä.
Tämän "ensipainoksen" arvo on minulle henkilökohtainen, enkä ole oikeastaan kiinnostunut sen rahallisesta arvosta. Lisäksi keräilijät jotka tuijottavat painoksiin ja painoaikoihin, edellyttävät hankintojensa olevan kunnossa jossa ne olivat kirjapainosta ulos tullessaan.
En aio käyttää valkoisia puuvillahanskoja tämän kirjan kanssa. Jonkinlaista varovaisuutta kuitenkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...