perjantai 8. tammikuuta 2016

Valkotasapainoilua

Valkotasapaino on yksi valokuvan ominaisuuksista, jonka kanssa henkilö tulee jossain vaiheessa kuvaustaipalettaan teutaroimaan.
Kameranvalmistajat tai niiden ohjelmistojen kehittäjät ovat tehneet paljon töitä, saadakseen tuotteensa näkemän värit oikein, siis oikeassa valkotasapainossa. Voi olla etteivät he ole koskaan nähneet lunta tai pohjoista ulottuvuutta eli talvea muutoinkaan. Siksi päin seinää kameroiden automaatit välillä tai useimmiten valkoisen näyttävät.

Ainoa varma konsti saada värit oikeaan balanssiin, tai joskus tarkoituksellisesti mihin sattuu, on käyttää omaa silmää. Värisilmää, kuten sanotaan. Ellei sellaista omaa, niin olkoot kuvat minun puolestani minkä värisiä tahansa.
Tähän voisi tietysti lisätä eri näyttöjen ja kännyköiden, tablettien, televisioruutujen, jopa videotykkien värikalibroinnit, tietokoneiden näytönohjaimista puhumattakaan.



Tapaukseen liittyvä pokkari-kamera
Mutta: menin ja otin parvekkeeltamme kuvan päivän tai aamun säätilanteesta. Kylmä on, vaikka jo lautunut melkein puoleen menneiden parin vuorokauden paukkupakkasista.
Isommat kamerat odottavat pakkaskuvaukseen lähtöä akut täysinä, joten tyydyin pokkariin.
Päätin kokeilla  sen valkotasapainoasetuksia: automaatilla, pilvisellä, jopa vedenalaisella asetuksella esikatselu näytti erialisia värimaailmoja. Vaikutti lupaavalta, jälleen kerran.




Tällainen "lopullinen" kuva tallentui koneelleni, tämän päivän sääkuvana. Se on saanut osakseen suoristusta, hivenen perspektiivikorjausta, valkotasapainon, ja päivämäärän sekä kuvausajan alanurkkaansa.


Entä ne muut?

Tekisi mieli lopettaa tähän, mutta laitetaan näytille. Selvitykset kuvien alla
 
 Kameran automaatti-valkotasapaino- asetuksella otettu, muokkaamaton kuva, josta tein päivän kuvan lopullisen version. Muuten melkein ok, mutta vino ja vääristynyt.


Valkotasapainoasetuksena "pilvinen". Ehkä hetki oli vielä vähän sininen, mutta ei noin sininen.
Kokeilin "vedenalainen"- asetustakin, kun sellainenkin kamerasta löytyy. Tulos oli jokseenkin sama kuin tällä pilvisellä.


Sitten tietokoneasiaa, ohjelmien toiminnasta:

Jos ja kun kuviin täytyy tehdä muutakin kuin suoria rajauksia, teen hommat photoshopilla. Versio näkyy kuvassa, älkää naurako ja vähätelkö!
Käsittelemätön AWB (automaattivalkotasapainoasetuksella otettu) -kuva näytti ja näyttää edelleenkin photarissa väreiltään ja valotukseltaan siltä kuin pitääkin. . .


Mutta Picasassa!
- jota olen alkanut käyttäMÄÄN kuvien kevyemmässä säätelyssä ja katseluohjelmana, sama kuva näyttää samalta kuin kolme muutakin, eri ohjelma-asetuksilla kuvatut.
Ohjelman toimivuus, siiis tämän Picasan, on aivan mitä sattuu, kun kyseessä on vähän "haastavampi" valkotasapaino tai värimaailma.
En ymmärrä, miksi pelkällä kjatselutoiminnolla kuviin tulee muutoksia. Kun toisessa ohjelmassa homma on kohdallaan.

Voisihan näitä testailla ja certailla kymmenessä muussakin ohjelmassa, mutta parempi on luottaa silmiinsä.
Joskus voi kuitenkin käydä niin että hävuittää kuvia joiden luulee näkemänsä perusteella olevan "paskoja", vaikka toisella ohjelmalla katsottuna ne olisivat OK.



Lopuksi

kirjoitin eilen illalla someen:
"Kamerat latauksessa: Taidan tehdä poikkeuksen, ja lähteä huomenna "ulkoiluttamaan" noita kahta pakkaseen, vaikka sitä -siis pakkasta- inhoankin. Toisessa kuvassa esiintyvä kolmas; täyskennoinen "vanha vitonen" saa jäädä kotiin lämpimään.
Eräs lintulaji on hakusessa, mutta jääköön sanomatta. Koska silloin se ainakin jää saavuttamatta."

-vanha vitonenkin lähtee mukaan. Mutta saa tehdä mahdoillisen tehtävänsä auton lämpimässä.
Vaatetta päälle ja rantaan. Pakkastakaan enää "kuin" -14°  (klo 11), verrattuna eiliseen -26:een se on jo melkein lauha.


Porissa: 8.1.2016




-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilmakuvia

toim. huom. Kuvat suurenevat klikkaamalla. Mutta eivät kovin suuriksi. Tallensin ne 1920 pikselin levyisiksi "normaalilaadulla&qu...