30.9.17

Tähdet tähdet; miten ne näkyvät?

 

 

 

  

Mennään asiaan




Kamera jalustalle, itselaukaisineli vitka  päälle ja painetaan nappia. piip-piip-piip...  klok ja 10 sekunnin kuluttua räps. Kuva tuli. Kamera sääsi japanilaisen jpg-insinöörin sinne ohjelmoimat säädöt kohdalleen ja lopputulos on tämä. Jälkikäsittelemätön peruskuva. 




Kameraan tallentui jpg-kuvan lisäksi myös raw- eli raakakuva, jossa kaikki informaatio ja dynamiikka on tallessa. Siis eräänlainen negatiivi digitalisessa bittimuodossa. Käytän melkein poikkeuksetta raw-tiedostoja, kuvia tehdessäni. Niissä on kaikki säätövara mitä tarvitsen. Jpg-kuvaakin voi jälkikäteen korjata, mutta siinä on rajoituksensa.




Olimme kuvan ottaessani Yyterissä, viettämässä pitkää viikonloppua. Mukanani oli kameroiden lisäksi vain tabletti sekä loppuuajettu läppäri jonka otin mukaan vain kuvien tallentamista, en muokkausta tai julkaisemista varten.
Halusin kuitenkn heittää someen jonkun kuvan viikonlopunkin aikana. Päädyin siirtämään kuvat myös tablettiin, ja käyttämään Snapseed- nimistä suosittua "karkkiohjelmaa" otavaa esittävän kuvan auttavaan säätämiseen.
Sen tuottama lopputulos on yllä. Melko lähellä "totuutta" jota minulla on tapana kuvissa tavoitella.




Nyt: viikko kuvan otosta, otin sen uudelleen käsittelyyn. Samalla laitoin tämän blogipäivityksen jonka aihe hautui muutaman päivän.
Ensimmäinen versio rawin pohjalta on tässä. Raw Therapee niminen ohjelma jota käytän useimmiten raw-tiedostojen käsittelyyn, antoi tällaisen kuvan tiff-muodossa, pienillä perussäädöillä. Se on kuitenkin välivaihe.


Tähän minulla ei ole enää lisättävää eikä pois otettavaakaan. Tein 16 bittisestä tiffistä Photoshopin ARC:lla muutaman värisäädön, saturaation ja vibranssin. Poistin inan kohinaa, ja terävöin lopuksi kuvan melko rajusti ennen pienennystä verkkojulkaisukokoon. Pienennyksen yhteydessä lisäsin blurria eli pehmensin yliterävöimääni kuvaa noin puolella. Se on oma konstini joka on hioutunut ajan kuluessa. Toimii joihinkin kuviin, joihinkin ei.

Lopullinen kuva on junkattu ja makeloitu perusteellisesti kahden ohjelman tai oikeastaan kolmen kanssa. Mutta tavoitteena jonka saavutin itselleni mieleisenä, on jokseenkin aito muistikuvaan perustuva digi-valokuva hetkestä jona viikko sitten kameran kanssa vuokramökkimme läheisessä männikössä koin, ja taivaalla näin.

Kuva on ensimmäinen valmiiksi asti tekemäni "tähtikuva", pimeäkuva tai jotain sinne päin. Olen niitä ennenkin koittanut ottaa, mutta roskiin ovat päätyneet.
Olen harvoin kuvasaas.....   ei kun VALOsaasteen ulottumattomissa. Siksi aiheena tämä on minulle melko vieras. Mutta netissä voi ihailla tai inhota muiden ottamia räkä poskella saturoituja yliteräviä show-kuvia.

Ai niin "speksit":

runko: Nikon D7000
lasi: 18-105mm kitti-zoom (mulla ei ole muita Nikoniin)  @18mm
aukko: täysi, 3.5
aika: 10 sek
tarkennus: käsin
jalusta: Sirui, kevyt mutta tukeva, ilman lisäpainoa.



Jatkakaa!



Porissa: Syyskuun viimeisenä iltana 2017


.
..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...