sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kuulunko museoon

Olen penkonut jälleen kuva-arkistoani ja vanhoja paperikuvia, hyvinkin vanhoja jotka sain äidiltäni tutkittavaksi. Joukossa myös negatiiveja kuvista joita ei ole paperille saakka vedostettu tai ovat kadonneet jonnekin vuosien varrella.

Löysin negatiiveista tämän mielenkiintoisen kuvan, jota katsellessani päädyin parin vuoden takaiseen käyntiini Killinkosken valokuvaus- ja kameramuseossa. Otsikko tälle kirjoitukselleni oli helppo keksiä.


Kyseinen negatiivi on vuodelta 1991, ja siitä skannattu kuva eiliseltä: 17.2.2018. Välissä 27 vuotta.
Olen kuvassa 26-vuotias ja 30 kiloa laihempi. Äitini vieraili fotokaupasssa, jonka perustin Raumalle loppukesällä 1990. Välissämme on ns. minilabbiksen valokuvatulostin. Käsissäni on juuri filminkehityskoneesta tullut värifilmi, ja koneeseen menossa edellinen.
Koneen toisesta päästä tulee ulos 10 x 15 senttisiä paperikuvia, jotka on luvattu toimittaa asiakkaalle tunnissa.
Ensimmäisen vuoden aikana: 1990-1991 niitä tehtiin ja myytiin 162 000 kappaletta.




Tämän kuvan on otin 25 vuotta myöhemmin, Valokuvaus- ja kameramuseossa Killinkoskella. Kuvassa on filminkehityskone, täysin samanlainen kuin oli fotokaupassani kuvapritteriä vastapäätä huoneen toisella puolella.


Osasuurennos edellisestä kuvasta kertoo koneen historiasta. Kone on otettu käyttöön ajankohtana, jolloin olin jo pari vuotta maksanut lama-ajan oppirahoja. Ja poistettu käytöstä 12 vuotta ennen tämän kuvan ottoa, 2015. Esittelytekstissä kerrotaan että filmejä on kehitetty 60 kpl päivässä.
Omalla koneellani kehitettiin kiireisimpinä päivinä melkein kolminkertainen määrä. Mukaanlukien "ylitöinä" tehdyt.
Tässä kohtaa elettyä elämää ja tehtyä työtä, tuntee itsensä "museokamaksi", kun parhaan iän työkalut ovat olleet museossa jo 14 vuotta.


Visionääri?




Kun perustin valokuvaamon ja fotokaupan, hommattiin valomainos kauppakeskuksen ja liikkeen sisäänkäynneille. Valomainoksen toimittaja pyysi lähettämään logon.
Tietokoneista saati grafiikkaohjelmista ei tuolloin vielä ollut tietoakaan kotikäytössä. Mainstoimistoilla oli koneita, lähinnä Applen tekemiä. Valokuvaa ei koneiden näytöillä nähty.
Pirsin logon tusseilla, lähetin kirjepostilla valomainostoimittajalle, joka teki siitä tietokonegrafiikan ja sitä myötä kalvot ja mainokset.
Ylläoleva kuva on skannattu paperikuvasta jonka sain hyväksyttäväksi. Kuvassa myös yritykseni leima.

Tunnen itseni jonkinlaiseksi visionääriksi, kun katselen logon elementtejä ja liiikkeen nimeä.
Kun piirsin tuota logoa, ei internetistä ollut Suomessa vielä tietoakaan. Linkkejä oli vain rediomastoissa. 5 vuotta myöhemmin vilahti uutisissa sana hyperlinkki. Silloin minulla oli jo tietokone, ja pari vuotta myöhemmin modeemi ja internetliittymä.

Miten fotokaupan kävi

Perustaessani liikkeen uuteen kauppakeskukseen Raumalle, asuimme Porissa. Työmatkan vuoksi muutimme Eurajoelle vuokra-asuntoon. Porin kerrostaloasunto laitettiin myyntiin. Tyttäremme sai yksityisen päivähoitopaikan.
Tuli kuuluisa 1990-luvun lama. Porin asunto ei mennyt kaupaksi, ei halvallakaan. Elettiin markka-aikaa. Asunnon yhtiövastike oli 800 markkaa, lainan kuukausierä 2200 markkaa. Vuokra-asuntomme vuokra muistaakseni 1000 markkaa. Päivähoitomaksu 1000 markkaa. Liikehuoneiston vuokra 7200 markkaa. Yrityslainan ja koneiden leasingmaksujen kuukausierät yhteensä 5000 markkaa. Lisäksi yrityksen sähköt, kirjanpito, vakuutukset, ja muut kulut noin 1000 markkaa.
Yhteensä 18 000 markkaa kiinteitä kuluja.

Ensimmäinen vuosi meni hyvin, ja tienattiinkin. Mutta kun lama iski, devalvoitiin ja kellutettiin markkaa, meni kymmeniltätuhansilta ihmisiltä työt, ja lopuilta luottamius talouteen ja tulevaisuuteen.
Mikään ei mennyt kaupaksi, asuntokauppa ei käynyt ja valokuvien kaltaisista ylellisyyshyödykkeistä pidättydyttiin ymmärrettävästi ensimmäiseksi.

Kova radio- ja lehtimainonta toi asiakkaita, mutta katteet hupenivat eikä riittävää volymia ollut.
Löin hanskat naulaan. Kun ilmoitin kirjanpitäjlleni että lopetan, hän kehoitti ottamaan rauhallisesti. Hänellä oli firmalle jatkaja, ostaja. Veljensä oli juuri kotiutumassa armeijasta ja tarvitsi työpaikan.
Kaupat tehtiin, firma myytiin ja Porin asunto myös; äidilleni joka vuokrasi sen meille.
Moni voi arvata loput, mutta rikos on vanhentunut.
Menin takaisin tehtaaseen töihin, josta olin siipieni kantavuutta lähtenyt kokeilemaan. 11 seuraavaa vuotta maksoin oppirahoja ulosottoon. Mutta joka penni tuli kuitattua.

Sittemmin pääsin tehtaassa päivävuoroon, työnopastushommiin. Mutta järki ei toimi kun jonkinlaiseksi yrittäjäksi on syntynyt. 2006 lähdin tehtaasta jälleen "omiin hommiin". Mutta ei niistä tässä kannata alkaa sepustelemaan.



Ajankohtaista

Tein eilen päätöksen: en tarvitse omia verkkosivuja. Lopetan kuvauksien kauppaamisen, kun ei niitä kukaan kaipaa tai tarvitse. Jatkossa kuvaan vain "itselleni". Jos joku kuvia kaipaa käyttöönsä, ottaa yhteyttä. Niin on ennenkin tapahtunut. Markkinoimalla homma ei toimi.

Olen edelleen journalistiliiton jäsen, ja sen alaisena toimivan osuuskunta Mediakunnan jäsen. Minun ei tarvitse yrittää myydä kuvia tai palvelua "pimeästi". Jos kuvaustyötä teen, teen sen edelleen sääntöjen mukaan. Face Bookista löytyy edelleen ns "photographer"- sivuni, kun pistää sen hakukenttään sanan luomukuva.




Päivän sääkuva, ja miten ne syntyvät

 

Olen ottanut pian neljän vuoden ajan "sääkuvia". Samasta paikasta melkein joka päivä. Menetelmät ovat muuttuneet ja kamerat vaihtuneet niiden kehittyessä. Kehitys on hyvin nopeaa.
T'ss' tämän päiväinen.



 Olen ottanut sääkuvat jo muutaman kuukauden ajan puhelimen kameralla. Lisävarusteena on gimbaali jaapuna puhelinta ohjaava kuvausohjelma joka tekee automaattisesti yhdeksästä kuvasta laajakulmapanoraaman.









.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirkossa

Kävin sunnuntaina Keski-Porin kirkossa Tämä on Keski-Porin kirkon sakariston puoleinen pääty. Se osoittaa itään. Kuvaa katsoessamm...