16.12.20

Vältä jouluruuhka


16.12.2020
 
Joskus vitsinä kuulemani iskulause: "Vältä jouluruuhka, mene kirkkoon jo nyt", tuli mieleeni kun menin kirkkoon sumuisena keskiviikkona, aamupäivällä. Kolmatta adventtia eletään, vuoden hämärintä jopa pimeintä aikaa. Korona-covid19 on perunut jumalanpalvelukset yleisön tai seurakunnan osalta. Ne striimataan, eli videoidaan suorina nettiin josta niitä voi seurata, jos haluaa. 



Liikkeellepaneva voima, olivat nämä lasimaalaukset kirkon kuorissa. Niin; kyseessähän on Keski-Porin kirkko, elleivät kaikki sitä jo tienneet tai arvanneet. Näin somessa  #kirkkoporissa sivun julkaisun jossa esiteltiin näitä lasimaalauksia. Ja samalla näin tiedon, että kirkko on jouluun asti avoinna, maanantaista perjantaihin klo 10-15. Pappi paikalla klo 13-15. Menin ajoissa "välttääkseni papin". No- en minä pappeja vierasta tai vieroksu. Halusin vain olla ihan itsekseni ja silleen rauhassa, vaikka pääpaino oli taas kerran kameran räpsyttämisessä. 

Lasimaalaukset on luonut Magnus Enckell (1870-1925). Ne ovat valmistuneet vuonna 1925. Nimiltään:  Neitsyt Maria, Lohduttaja ja Ylösnousemus. Lasimaalaukset ovat vuodelta 1925, ja ne jäivät taiteilijan viimeisiksi teoksiksi. Enckell valvoi niiden valmistusta Pariisissa, aina tarkkoja värivalintoja myöten, mutta ei valitettavasti ehtinyt nähdä niitä valmiina.


Enckell:in Luonnokset Keski-Porin kirkon lasimaalauksia varten. Sekatekniikka. 49,5x19 cm x 3.
Triptyykin osat alkuperäisiltä nimiltään: "ilmoitus", "Jeesus lohduttaja" ja "ylösnoussut". 




Porin Taidemuseossa: marraskuussa 2018
.
Olen "aina" ollut kiinnostunut Enckelistä taiteilijana ja hänen teoksistaan joista jotkut ovat hivenen abstrakteja, minimalistitia tai symbolisia,Enckelliä pidetäänkin yhtenä Suomen merkittävimmistä symbolismin edustajista. Hän on luonut monenlaisia maalauksia,  ja tienannut leipäänsä myös julkisillateoksilla. Yksi tunnetuimmista on Tampereen tuomiokirkon alttaritaulu. 


_____________



Palataanpa kirkkoon, sen alttarille joka on verhottu violetilla. Liturgisena värinä violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla. Violetin rinnalla voidaan käyttää myös tummaa sinistä, joka violetin tavoin symboloi katumusta ja odotusta.
Krusifiksin alla oleva "ic xc ni ka" pisti silmääni, ja pääsi kuvaan joka taitaa olla käyntini tärkein tai minua eniten kiinnostava. 
Vaimoni "kilautti kaverille"; emerita-suntiolle, joka tiesi kirjaimien merkityksen oikopäätä: "Jeesus Kristus on voittoisa". Tutkin asiaa lisää, ja ajauduin jopa 1200-luvun kreikkalaiseen rahaan, jossa samat. Mutta jääköön numismatiikka tässä julkaisussa pois. 



Kuuluisat urut, joiden ääntä en parista syystä ole koskaan kuullut.
















Kirkon pienoismalli


Jouluasetelma - seimi














Vilkaisu taakse, lähtiessäni




Kotona:
Kirkon eteisessä oli tarjolla monenlaista esitettä ja julkaisua. Otin mukaani kolme. Joulun aika- lehdessä on hinta 5€, mutta en nähnyt sen läheisyydessä rahalipasta. Ajattelin etten syyllisty näpistykseen; olen ehkä kirkollisveron muodossa sen maksanut. Kirkon esite on jo antikvariaa, vuodelta 1999. Vuoden 2020 kauneimmat joululaulut vihkosta on peräänkuulutettu somessa; että mistä sellaisen saisi? Kirkon eteisestä. Ja varmaan muualtakin. 
Vasemmalla kamera joka synnytti kuvat. Ja sen takana stressilelu.



Jouluaatto on viikon kuluttua. Luulisin kirjoittavani vielä ennen sitä. On elämää ennnen joulua ja joulun jälkeen. Uskon molempiin. Mutta ellei "nähdä", niin Hyvää ja rauhalista joulua itse kullekin!




Porissa: 16.12.2020
____
___
__
_
-
.



_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jälkipiktorialismia

Tämä julkaisu on kömpelö tablettiräpellys, ei oikeastaan ”mikään”.  Kytkin tablettiin näppäimistön ja näppäimistön liittimeen hiiren. Ihme k...