31.12.20

Vuoden yhteenveto - ja kiitokset




Vuosi 2020 kuluu loppuun 18 tunnin kuluttua, tätä kirjoitusta aloittaessani. Oikeastaan aloiitn jo eilen, mutta pyyhein kaiken pois ja aloitin uudelleen. 
Olin kerännyt kuvia vuoden varrelta, ja laitoin päivityksen otsikoksi vuoden kuvat. Kävin pikaisesti läpi kuvat, joita on vuoden 2020 aikana jäänyt talteen 8273 kappaletta. Plokkasin niistä toistasataa, joista edelleen 95 kuvaa, jotka latasin julkaisuun liitettäväksi. Nukuin yön yli, ja deletoin luonnoksen. Kukaan ei  viitsi tai jaksa sellaista määrää katsoa. En itsekään. Siksi otin tyhjän sivun ja aloitin alusta. Ajattelin että jätän mokoman kokonaan, sikseen. Mutta jotain kuitenkin, ikään kuin muistoksi kuluneelta vuodelta joka on ollut poikkeuksellinen mutta merkittäväkin. 

Vihje: "lopussa kiitos seisoo", niin tämänkin pitkäksi venyvän julkaisun lopussa. Jos jaksatte rullata  sinne asti. 


Jos kulunutta vuotta katsoo kuvien määrän perusteella, niin se oli ennätyksellinen. Verrattuna edelliseen, niitä jäi talteen 226 enemmän. Pari erityistä tilaisuutta; penkinpainajaiset ja ylioppilasjuhlat perhepiirissä tuottivat tuon määrän. Muutoin kulunnut vuosi kului kuvauskohteiden ja -aiheiden osalta edellisen vuoden tapaan. Määrä vaikuttaa varmasti ensivaikutelmana suurelta, mutta olen valokuvausharrastajana maltillinen, nyky-ammattikuvaajista puhumattakaan. Kun lukee valokuvausfoorumien (fb-ryhmien) juttuja, niin puhutaan äkkiä tuhannesta kuvasta / jokin tilanne, kohde tai tilaisuus. Porukka käyttää "moottoriperää" joka paukuttaa 10 kuvaa sekunnissa. Mikäs siinä: tulee varmasti jokunen talletettavan arvoinenkin kuva. Kukin tavallaan ja tyylillään. 




Vuoden lopun kuvia   - pari mieleen jäänyttä vuoden varrelta
   - ja jokunen sana niiden tueksi



Mietin jonkin aikaa, mitä laittaisin aloituskuvaksi, joka näkyy myös blogikirjoituksen "kansikuvana" some-jaoissa. Kuvana jota 87% somen käyttäjistä pitää vain kuvana, eikä linkkinä tähän julkaisuun. Yleensä ja ymmärrettävästi kuvaksi pitäisi valita sellainen, joka mainostaa positiivisessa mielessä blogia ja houkuttaa katsomaan lisää. Somessa surffataan puhelimilla, kovalla vauhdilla rullaten. Painellaan tykkää-nappia ja mennään eteenpäin. 
Siksi päätin laittaa tämän tummasävyisen kuvan tähän alkuun ja "kanneksi". Se ei ole niin kaunis, mutta sanomansa siinä on. Kun tarkemmin katsoo. 
Edellinen postaukseni, 16.12. painottui kuvan laatuun ja jonkinlaiseen kauneuden tavoitteluun. Tämä on toista maata. Sellaista materiaalia jonka saattaisi ennemmin pistää roskiin, mutta säästin kuitenkin. Onhan nyt pimeä, kuvien ajankohdan aikana pimein aika vuodesta. Mitä niitä "sokeroimaan". 



Raatihuoneen puiston ympärillä olevat rakennukset; kaupungintalo, teatteri, raatihuone, merikapteeni Heinen talo, ja joku muu hallintorakennuskin valaistiin joulun hämärien ajaksi: 21.12. - 29.12. Menin ja kuvailin dronella 22.12, mutta taisi olla jo 21. pivä kun ne sytytettiin ensimmäisen kerran. 
Sää ei suosinut enempää kuvaamista varsinkaan dronen kanssa, kun se ei vesisadetta siedä. 


Pistin Youtubeen pätkän

Kaupungin järjestämä vuodenvaihteen ilotulitus on peruttu. Tai sitä ei tänä vuonna pidetä. Syyn tietävät kaikki. Samasta syystä ei ollut joulurauhan julistamista raatihuoneen ovella. Se oli katsottavissa netissä. Striiminä, kuten nykysuomeksi sanotaan. Jätin senkin väliin. En jättänyt sitä VÄLISTÄ, niin kuin sanasokeat toimittajat nykyään kirjoittavat tai sanovat radiossa. 




Raatihuoneen edustan niinsanottu Porin ykköskuusi tuotiin paikalleen tänä vuonna muutama 4-5 päivä myöhemmin kuin aiempina vuosina joina olen asiaa kyttäillyt. Pisti dronen taivaalle 17.12. kun kuusi oli pystytetty, ja lamppujen asennus alkamassa. 



Video lennätykseltäni





Värivaloilla valaistuista rakennuksista silmääni sopi parhaiten teatterin osakseen saama valon värisävy. 
Odotin että tulisi vähän lunta, mutta kun ei sitä suotu, otin toiseksi viimeisen valaisupäivän iltana pienessä pakkasessa kuvat talteen. Tein photoshopilla sävy- ja valkotasapainosäädöt, mahdollisimman vastaaviksi sitä mitä oma värisilmäni hetkellä näki. 



Kaupungintalon seinällä pyöri jonkinlainen monogrammikuvio, jonka saaminen still-kuvaan oli vähän mutkikasta jos halusi myös talon piirteiden näkyvän kuvassa. Alivalotettuna se näkyisi selvemmin, mutta muu olisi puuroutunutta mössöä. 
Valaistukset päättyivät 29.12. iltana. Seuraavana päivänä satoi lunta. 




Juhlavalaistuksen sammuttua, arjen ja välipäivien "koitettua", palasin tylsään dokumentointiini. Kauppakeskuksen katolle, samoille jalansijoille kuin varmaan 44 kertaa aiemminkin. Seuraamaan Juhana herttuan palaneen talon tilalle nousevan kerrostalon rakentumista. 
Muutamaa filatelista työpöytäkuvaa lukuunottamatta tämä näkymä päätti vuoden 2020 kuvaussessioni. Sanoin somessa, että kamerat loppuvuodeksi "naulaan". 
Olen reaalielämässä oppinut tai anakin pyrkinyt olemaan vaiti tekemisistäni, koska suurin osa menemisistäni perustuvat kameran kanssa kulkemiseen. Menen sinne tai tänne, tai poikkean kulkiessani jossain kaupassa tai muussa vastaavassa, niin melkein aina "kuvaan". Tuo sana on kieltämättä alkanut tympiä itseänikin. Mutta miten sen sanoisi muulla tavalla. Vaikeneminen on kultaa, mutta ilman loputonta puurtamista ei tule jatkumoa. 



"Vuoden kuvat"


Perkasin ja tiivistin. Jäljelle jäi edelleen melkein 70 kuvaa. Epäjärjestyksessä ja hyvin pelkistetyillä kuvateksteillä tai kommenteilla  Klikkaamalla suurenevat. 



Eteläpuistossa


Sain erinomaisen Kowa-merkkisen kaukoputkiokulaarin. Sain viimein mikroskooppikuvauksen onnistumaan, kun teippasin sen paikalleen


Anniksen pihalla


Asemalla junaa odottaa



Aseman kello. Mäntyluoto




Aurinkolähde ja Niittäjänsilta. Karjarannan asuntomessualue. 























Kuntoportaat, mestarien portaat. Porin metsä




Reposaari










#borisjaborelia




Oliivit ja otin





Joen vesi korkealla





Veturitalli, kääntöpöytä





Lähteellä join vettä. Mierontien varrella





Kaavamuunnos vireillä. Purkuun ja ruokakauppa tilalle





Ahlströmien sukuhauta-aluetta. Noormarkku





Yyterin mänty





Taidemuseossa





Kunnallisvaaiehdokasrekrytointiteltta. Eetunaukio










Sinivalas




Pyörätiellä Söörmarkusta Noormarkkuun




Käppärän hautausmaalla





Haventojärvet. Yyteri





Himmeli, Sampola



Merimetsot järvellä. Enäjärvi









Kauppakeskuksen korona-hiljaisuutta huhtikuussa














Vanhalla hautausmaalla





Keskuskartano










Torin kukkakauppiaan viimeinen työpäivä





Kuparinen puhelinkoppi, kuparitehtaalla





Kuunnousu Kallossa - ja . . . .





Kirjurinluodon labyrintti





Mäntyluodon asemalla





Kollaasi. Ei manipulaatio




Horilan maire















leikkipuiston soitinpuisto





Puhdistus





#saveandjoy  uusi liiketilansa Pohjoiskauppatorilla










Noormarkkua















Hämmästynyt. Poriginal Galleria









Radioaseman veistospuistossa, viisi metriä maasta

Ryssäntorni uudella paikallaan, Kallonlahden kainalossa




säätiloja




ohikiitävä hetki videolta poimittuna




Yyterin rannalla. Sienieliö




Puistojen risteyksen toimintansa lopettanut kukkakioski sai uutta elämää



Teos taidemuseossa




Terassinäkökulma





Niittäjänsillan asentaja




Kuvakulma Eteläpuiston tiiliveistokseen




Vaikka en keräile rahoja, numismatiikasta puhumattakaan, sain kokonaisuuden. Kuvan ulkopuolella vielä 1917- II-versio. 




Joulupostimerkit ultraviolettivalossa





Huomioni kiinnittyy huomion kiinnittämiseen. Kuva noukittu videolta. Siksi suttu. 







Kiitos!

Kuten alussa kerroin tai kirjoitin; "lopussa kiitos seisoo". 

  • Kiitän teitä kaikkia, blogiani seuraavat; kiinnostuksesta ja tuestakin jota olen saanut osakseni

  • Kiitän teitä jotka olette lahjoittaneet minulle postimerkkejä kuoria, leimoja, ja vaikka mitä mitä en ole osannut aina odottaa tai kuvitellakaan

  • Kiitän teitä, jotka olette kestäneet minua ja oikkujani, vaikka en aina ole teitä kestänytkään

  • Kiitän jotakin tästä vuodesta kokonaisuudessaan. Vuodesta joka on ollut melkein koronantäyteisenä jonkin verran haastava mutta kuitenkin siedettävä. Vuodesta joka toi minulle elämän-etapin, siirryttyäni "oloneuvokseksi" 7 kuukautta sitten, kesäkuun alussa. Pääsin, en joutunut;  työkyvyttömyyseläkkeelle, joka olii minulle tietoinen valinta ja tavoitekin. 

Hyvää, parempaa ja jossain vaiheessa  helpompaa alkavaa vuotta; 2021 


- jatkakaa




Porin Toejoella: 31.12.2020
____
___
__
_
.



2 kommenttia:

  1. Kiitos kuvistasi, näkemyksistäsi ja eritoten ystävyydestäsi!

    VastaaPoista
  2. Have a happy/happier New Year!
    And here also:
    Kiitos todella mielenkiintoisista ja hienoista valokuvista koko vuoden ajan. 😊

    VastaaPoista

Vain tilaajille - interpoloitu

Luotu 26.3.2024 Täydennys loppuun 27.3.2024 Tämä postaus kuten muutama muukin näkyy blogiani seuraaville, kun en sitä jakele somessa. Sanoma...