Jo joutui armas aika

 
Kesäkuuta kulunut kymmenen päivää, kesää parhaimmillaan. Juhannuksesta alkaa "isokesä".  Jotkut sanovat että varsinainen kesä päättyy juhannukseen, ja aletaan mennä kohti syksyä. Kalenterin mukaan on kesä. Saivartelu sikseen. 
Meri alkaa lämmetä vasta heinäkuussa, ja elokuussa lämpimimmillään. Kevät ja alkukesä ovat täällä saaressa lämpötilaltaan vähän viileämmät kuin esimerkiksi Porin rautatieaseman havaintopisteessä. Mutta syksy vastaavasti pidempään lämpimämpi, enenn kun meri taas jäähtyy. 

Jonain tyynenä aamuna Ketarassa. Horizontissa Kaijakari. Kuva dronella, 10 metristä

Asuttuani pian kolme kuukautta täällä saarella tai saaressa, olen jo ehtinyt tottumaan ilmanalaan, joka poikkeaa jonkin verran ellei melkoisestikin kaupungin vastaavasta. 
Eron huomaa varsinkin kun astuu ulos linja-autosta, kaupungista palattuaan. Ensimmäisellä kerralla, kun olin asunut saaressa vasta pari viikkoa tai jotain sinne päin, en eroa niin huomannut. Mutta pari kuukautta myöhemmin ero oli suuri: Kuin olisi happitelttaan hypännyt. 
Kaupungissakäyntini ovat jääneet noihin kahteen huvi-kertaan. Minulla ei ole ollut sinne mitään varsinaista asiaa. Ulkoilu- ja retkeilykohteitakin on toistaiseksi riittänyt, enkä ole raatihuoneenpuistoa tai muuta vastaavaa kaivannut. Kamera tai useampikin on ollut mukanani joka päivä. Kuvia on kertynyt melko lailla, ja aiheitakin jonkin verran. 

Kesäkuun alun valikoituja kuvia ja kuva-aiheita, jollain tavalla ryhmiteltynä, mutta muutoin satunnaisessa järjestyksessä. Lopussa jokunen sekalainen ja puolipakollinen kuvaus- tai kameratekninen löpinä

Aloituskuvan "selkäpuoli". Ketarat; niitä on kaksi, pikku- ja isosellainen. Taustalla Tahkoluoto

Pyöräilin metsässä, ja näin mustia lintuja. Kuulin niiden äänet, ja päättelin ne korpeiksi. Palasin pari päivää myöhemmin, kameran kanssa. Siis isomman kameran. Olivat ne siellä edelleen, vaikka yleensä käy niin etteivät ole. Tein YouTubeen diasarjan äänillä. Ja kirjoitin havaintovihkooni "elämänpinnan".

Museohinaaja Santtu. Ja lokki pesällään hautomassa

Kuva tai / ja kamera on suorassa - Santtu "väärässä"

Tiekarhujen sanotaan olevan katoava "laji". Mutta kaksi sellaista höyläili Reposaaren hiekkapintaisia katuja parin päivän ajan. Niiden jälkeen tuli säiliökuorma-auto ja kasteli kadut. En tiedä suolaako vai mitä kemikaaliota sen veden joukossa oli, mutta joltakin se haisi. Tämän Metsäkadulla etenevän bongasin parvekkeeltani.

Ja tämän seuraavana päivänä Lontoon uimarantaan johtavalla tiellä. 

Saaressa hyvin yleinen metsäkauris, parvekkeeltani kuvattuna

Tänään (10.6.) aamupäivällä tulivat taloyhtiön kukkalaatikoihin kesäkukat. Toivottavasti säilyvät. 
Metsäkauriilla on tapana pistellä poskeensa kukat, jopa terasseilta. Kuulin vinkin, että kahvinporot voivat karkotta peuroja kukkalaatikoilta. Hirvieläinkarkotteitakin on olemassa, mutta ovat melko kallista ainetta. Saapa nähdä. 

Leiriytymnisestä ja yöpymisestä

Vanhan mallin kieltotaulu takarantaan johtavalla tiellä. Tiell nimeltään Takaranta. Taustalla linja-autoja, joita parveili viimeisen kouluviikon aikana saaressa paljon ja joka päivä. Kaahasivatkin mokomat.

Ja lontoonrantaan vievän tien varrella, tien jonka nimi on Aallonmurtaja. 
Kävin tai otin tämän kuvan, koska törmäsin saivartelevaan karavaanariin. Somessa oli tai on juttua puskaparkiksi kutsutusta käsitteestä, joka tarkoittaa että matkailuautoilijat majoittuvat autoineen muualle kuin leirintäalueille tai vastaaville asiallisille paikoille. 
Saivarteleva karavaanari vetosi leiriytymisen ja yöpymisen eroon. Siellä missä ei saa hänen mukaansa tai mielestään leiriytyä, saa kuitenkin yöpyä. 
Lontoonrantaan johtavalla tiellä olevassa taulussa se porsaan mentävä reikä on tukittu. Takarannalla saa siis yöpyä. Mutta kivä ei pidä kerättämän. Avotulen teko on siellä niin ikään kielletty; olipa metsäpalovaroitus tai ei. Kertakyttögrillikin katsotaan avotuleksi. Täytyy tunnustaa, että olen kerran takarannalla vieraillessani kertakäyttögrillannut. Mutta en ole laskenut asunto- tai matkailuauton harmaavesiä takarannan kivikkoon. Kusella olen tainnut joskus jonkun puskan takana hätäpäissäni käydä.  
Nyt voin syödä kotonani, ja kusta myös. 

Eikanpuistossa

Eikanpuisto on Eino Grönin mukaan nimetty puisto. Tai betonoitu aukio Satamapuiston päässä. Seillä missä satamapuisto muuttuu tai vaihtuu Satamapoluksi. Loma-asuntomessualueen 2/3 kohdalla. Seillä on potkurimuistomerkki- tai taideteos, miten vaan. Otin siitä jokusen lähikuvan, joista yhden (tuon ensimmäisen) väänsin lomografiseksi. Alimmasta voi katsoa milloin potkurin lapa on tehty. 

Muisto ja nykyhetki

Tämän ylläolevan kolmen kuvan sarjan kuvat liittyvät toisiinsa. Ensimmäinen vuodelta 1972, ja kaksi muuta nykypäivästä - pari päivää sitten ottamiani. 
Ensimmäinen on skannattu äitini ottamasta 10x10 senttisestä paperikuvasta. Se on minulle melko merkittävä kuva. Olen siinä 7-vuotias, ja isäni 31-vuotias. Kuva on viimeinen isästäni. Hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin. Sydämensä petti, synnynnäisen vian korjaukseksi tehdyn leikkauksen komplikaatioon; sydämen laajentumaan. Olemme kuvassa Reposaaren kirkon edustalla olevan ankkurin äärellä. Äitini kertoi, että isäni saattoi aavistaa aikansa olevan vähissä. Symboliikka välittyy kuvassa. 

Toisessa kuvassa on kello, omassa ranteessani. Sama Omega Seamaster joka on isäni ranteessa, ensimmäisessä kuvassa 49 vuotta sitten. Äitini osti kellon isälleni tämän 25 vuotis-syntymäpäivälahjaksi, vuonna 1966. Se on  minua vuoden vanhempi. Hän kertoi säästäneensä kellon hankkimiseksi kauan. Se maksoi hänen kahden kuukauden palkkansa verran. Kellokauppias oli kovasti yrittänyt myydä hänelle halvempia vaihtoehtoja; Zenithiä ja leijonaa ja muuta sellaista. Mutta äitini piti päänsä. Omega piti olla. Ehkä hänen olisi pitänyt laittaa pyhävaatteet päälleen, kellokauppaan mennessään. Vähän niin kuin autokauppaan mentäessä, jos meinaa saada mersu / bmw /vag-konsernin tuotteita myyvässä kaupassa palvelua. Minulla on siitä omakohtainen kokemus, joka ei ole kolmea vuotta vanhempi. 

Alimmassa, kolmannessa kuvassa palasin ankkurille muutama päivä sitten. Halusin ottaa kuvan samasta suunnasta kuin äitini 49 vuotta sitten. Ankkuri on käännetty 90 astetta. Sijoitettu kivetykselle, ja varustettu informatiivisilla tauluilla. Menkää lukemaan mistä ankkuri on peräisin. Tiedän kyllä, mutta en viitsi sitä tähän kirjoittaa. Haluan mennä eteenpäin.

Vaasanlaiva merikokeissa - koeajolla

Sain eräänä aamupäivänä viesti-vinkin fb-kaveriltani, että Wasalines'in uusi autolautta on Porin edustalla merikokeessaan, ensimmäistä kertaa vesillä. Kiitin ja riensin rantaan, katsottuani sen sijainnin kartalta. 12 kilometrin etäisyydellä oleva laiva melkein horisontissa, ei ole kovin kiitollinen kuvauskohde. Ilma väreilee jo jonkin verran meren yllä. On auerta ja muuta sellaista. Otin kuitenkin kuvia, ja saa niistä jonkinlaisen tolkun. Ojektiivilla ja telejatkeella joita käytin, on ikää viitisenkymmentä vuotta. 

Kuva ihmissilmän näkemää suunnilleen vastaavalla näkemyksellä. Lisäsin kuvaan nuolen, joka osoittaa laivaa horisintissa. 

Laivan kulkema reitti. Lähtökohtana telakkansa Raumalla. Kuvakaappaus on illempana otettu. Valokuvat aamupäivällä. Värit kuvaavat kuljettua nopeutta. 

Kellrikarissa

Kellarikarista on muodostunut ulkoilulenkkieni yksi mielipaikoistani. Pysähdys- ei niinkään levähdyspaikka, kun tyypilliset lenkkini saaressa ovat suht' lyhyitä. Ranta on entinen yleinen uimaranta. Mutta se on poistettu kaupungin ylläpidosta. Uimiseen se varmaankin soveltuu, mutta ei avojaloin. 
En suosittele. Pois se minusta. 

Tuomi on kukkinut, ja on marjojen vuoro. 

Muuta mukavaa, sekalaista

Kävin kyttäilemässä laivaa, jonka piti lähteä satamasta. Finnpilotin sivuilla on aikatauluja ja tietoa laivoista ja niiden liikkeistä. Tämän puutavaraa kuskaavan laivan piti lähteä neljä kertaa. Aina aikataulu muuttui. Kunnes se lähti yöllä.
30 000 tonnia sahatavaraa Luvialta maailmalle. Ruuma täyteen ja kansilasti päälle. 

Kun lauta on tehdaskuivattua, voi laskea painoksi 500 kg kuutiolle. Siitä voi laskea, kuinka monta "mottia" lastissa on.  (60 000).
22x100 lauta painaa 1,1 kg/m, siitä voi laskea montako metriä tuollaiseksi laudaksi muutettuna mahtuu laivaan. Min' en viitti, enempää räpeltää.  

Karannut yksisarvinen

Katoavaa kansanperinnettä. Lajinsa viimeisiä.  Ja joku stanan itu-saivartelija oli somessa iloinen, kun tätä ei kuulemma korjata jos ja kun rikki lahoaa. Mäntysoopa tuhoaa meren, ilmaston ja kaikki. 

Merenmittausalus Kaiku, Kaijakarin nurkalla tänään: 10.6.2021

Katsoin Juliadata- sivulta hiilijunan liikkeet, ja laittauduin Kappelinsuntin sillan tuntumaan kuvaamaan. 
Uuden "bongauksen" sain veturista (numero 3080), mutta juna oli hiilijunaksi säälittävä. Vain yksi veturi, ja parikymmentä vaunua. Odotin isoa. Joku toinen kerta. 

Tuomen jälkeen vuorossa syreenit. Niitä on saaressa paljon. 

Lopuksi kamerakömmähdys

Kamerassa oli muistikortti, 32 gigaa. Formatoitu ja muutenkin aivan asiallinen. Pruukaan tsekata asiat kuntoon enenn kun liikkeelle lähden.
Mutta kun piti ottaa kuvia, niin tuli tuollainen herjaus. Sisäiseen muistiin; jotain 2 Mpix-resoa, mahtuu 4 tai 5. Ajattelin että nyt se hajosi. En sentään heittänyt mereen. Ajattelin että kai se kortti päästi savut, ei kamera. 

Kotona: 
ohjelmarulla oli mennyt tuollaiseen "leikekirja-asentoon". Aivan käsittämättömän turhaan moodiin. 
Saisi lailla kieltää mokomat!!!
Mutta en viitsi liimata kiekkoa asentoon A tai M. Kun käytän tuota mustalla pohjalla kuvattua Aatakin jonkin verran. Siis mummoasennoksi kutsuttua täysautomaattia. 
Tämä kamera kun "osaa" silläkin onnistua melkein joka kerta. Ei järki väsy, ja voi keskittyä kuvan kohteeseen ja unohtaa aukot ja ajat ja muun sellaisen. 
Kyseessä on "point and shoot"-  kamera. Suuntaa ja laukaise, suomeksi. Kun virran painaa päälle, kuvan voi ottaa noin sekunnin kuluttua. Ellei tarvitse zoomata tai jotain. 

Tilastofriikki kun olen, lasken kuvamääriäkin. Koneelle on jäänyt alkaneen kesäkuun aikana talteen 258 kuvaa. Määrä elää pitkän ajan juoksussa. Joitakin poistuu turhina tai tuplina, tai muuten typerinä. Pieleen menneitä en säästele. 

Hyvää jatkoa!

Reposaaressa: 10.6.2021

____

___

__

_

-

.

: