24.6.21

Juhannus painaa päälle

 


Huomenna on nykyisen kalenterimme juhannusaatto.
Tänään juhannuspäivä, jos se olisi alkuperäisellä paikallaan, 24.6. 
Juhannuspäivää vietetään kesäkuun 20.–26. päivälle osuvana lauantaina. Vuoteen 1954 juhannusta vietettiin viikonpäivästä riippumatta 24. kesäkuuta. 
Juhannus on myös Suomen lipun päivä, liputuspäivä jolloin liputetaan läpi juhannusyön. Aattona tankoon klo 18, ja juhannuspäivänä alas auringon laskuun mennessä. 
Ylläoleva aloituskuva on otettu 13.6.  -kun oli kunnallisvaalipäivä. Vaalit lykättiin kesäkuuhun, kaikkien tietämästämme syystä. Vaalit olivat ja menivät. Elämä jatkuu, ja harva enää muistaa niistä mitään. 



Lomarauhan julistus



23.6. siis eilen; oli Reposaaressa, Eikanpuistossa ensimmäinen tapahtuma minun täällä asumiseni aikana. Lomarauhan julistus. Ensin puhui Reposaariyhdistyksen puheenjohtaja. Liput nostettiin Reposaaren työväen soittokunnan soittaman fanfaarin säestyksellä. Sitten puhui Reposaaren talonomistajien yhdistyksen puheenjohtaja. Kyseinen yhdistys viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan, ja tarjosi tilaisuuden päätteeksi täytekakkukahvit. Oli hyvää; kiitokset yhdistykselle. 

Video:



Lomarauhan julisti, julistuksen luki Porin Sataman johtaja;  Vesa Mäkilä. Julistuksen voi kuunnella ylläolevasta videoruudusta. Tein äänitallenteen puhelimella, ja laitoin videoksi kuvan, koska YouTubeen ei tietääkseni voi tehdä "pelkkiä" äänitallenteita. Aiempiakin lomarauhanjulistuksia on nähtävissä YouTubessa, edellinen vuodelta 2019. 2020 ei tätäkään tilaisuutta sattuneesta syystä järjestetty. 

Otin melko paljon kuvia tapahtumasta, ja tein osasta niistä albumin Face Bookiin.
Niitä voi kurkata tästä linkistä joka johtaa albumiin joka on julkinen. 




Kaupparannan rappio ?






Maakuntamme valtalehden mielipidesivun tekstaripalsta on erinomaista materiaalia henkisen masokismin harjoittamiseen. Siellä on usein asiaakin, jota tämäkin jossain mielessä on. 
Rupesin tätä kuitenkin ajattelemaan, kun hyvin usein tuolla rannalla kuljen ulkoillessani. 
Katsoin koneelta, mitä olen siellä nähnyt sellaista jonka olen vaivautunut tallentamaan kameralla. 


Varvinrannan päässä Kaupparantaa on linja-auto. Yksi linja-auto. Kyseessä ei ole raato, eikä niitä ole monikossa muita kuin tämä yksi. Tekstarissa puhutaan raadoista ja monikossa. Ei niitä ole, ja tämäkin on parkkeerattu ihan siististi. Kuvassa oleva aluskaan ei ole kovin raato. 



Kaupparantaan on  kiinnittyneenä urheilusukeltajien tukialus. 



Kaupparannan laiturissa pitää sijaansa Meripartio Ruoripoikien purjevene, nimeltään Passeli. Taustalla majailee kuunari Tornator (ei se kuuluisa "tornaattori")



Edellisessä kuvassa näkyy Arje-nimisen aluksen keula.  Sen kyljessä on tällainen mielenkiintoinen. 
Täytyy googlella "koittaa", jos vaikka jotain tietoa löytyy. 




Tällaisia  alus-raatoja pistäytyy laiturissa. Kamalaa!

Mtä sillä laiturilla pitäisi tehdä. Mihin sitä pitäisi käyttää? Mitä siihen saisi laittaa?
Laituri ja ranta elää elämäänsä. On elämän merkki kun siinä käy aluksia. Niitä tulee ja menee, jotkut viipyvät kauemmin, aikansa. Tankkeri Jakil:kin meni jo.  Pitäisikö sen olla tyhjä ja eloton rantaviiva. 
Ihme paskanjauhantaa, niin kuin tekstaripalstalla useimmiten on. Trendikästä porulaisuutta!





Mieleen ja kameran kennolle painunutta




Meriveden korkeus


















24.6.2021. Kolmas kesä menossa. Kilometrejä on kertynyt. 




"alone with the misty sea"
Jotkut kuvat pitää nimetä toisella kotimaisella, kun laittaa "maailmalle". Tämä oli ja on mielestäni sen arvoinen hetki ja kuva. 


Hyvää juhannusta!





Reposaaressa:  24.6.2021
____
___
__
_
-
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...