17.9.21

Äijä lähti Poriin



oikolukematon




Tänään: Viisi kuukautta ja 17 päivää Reposaaressa. Pian puoli vuotta. Kolmas vuodenaika menossa. Otsikko kertoo, että lähdin kaupunkiin. On olemassa musiikkikappale, josta otsikon hoksasin. Tässä YouTubevideo jossa se soi:

Kertosäe kertoo äijän lähteneen Poriin, linja-autolla tai taksiautolla. Kappaleen esittää Kaseva, 
ja se on nimeltään: Äijä lähti tänään. Vuodelta 1982. Videon kuvitus on sanoitukseen sopiva.
Youtubessa on useampiakin samasta, levyn kansikuvalla tehtyjäkin, valkkasin nyt tuon.

Menin kaupunkiin, asialle asti. Siitä kirjoitelman lopussa. Tähän pari juttua, kuvauskohdetta jotka pääsin samalla tallentamaan. Huvia ja hyötyä, linja-automatkailua ja hieno tapaaminen yhdessä. 




Kuvat talteen. Ensin Itäpuiston päähän, kauppakeskus Isokarhun parkki-katolle



Omenahotelli joka toimi hotelli Juhana Herttuan talona tunnetussa talossa,  paloi kuten kaikki tiedämme ja muistamme. Talo purettiin, ja sen tilalle on noussut tuleva asuintalo. Olen käynyt paikkaa kuvaamassa sen sataan kertaan. Niin aina kun nurkille satun, ja niin nytkin. 
Tämä, ja blogin aloituskuva-tekele ovat otettu 14.9.2021. 

Aloituskuva, joka on tuolla ylhäällä -alussa -ensimmäisenä, on kameran yhdeksästä kuvasta prosessoima 3x3 panoraama. Kameralta meni sen tekemiseen noin 7 sekuntia.
Minulta tämän isomman ja ehkä vähän paremman näkemyksen tekemiseen puolisen tuntia kaikkineen. 
Kameran tekemä on pienikokoinen, mutta seiihen tallentuvat osakuvat, 9 kappaletta isokokoisia alkuperäisiä, joista voi halutessaan rakentaa haluamansa. 
Puolen tunnin hommasta puolet on odottelua ja alkuvalmistelua, kun tietokone tekee ensin hieman pienennetyistä kuvista "stäkin". Toinen puoli meneen perspektiiviin, rajaukseen, valo- ja väritäsmennyksiin. Järjestelmäkameralla tai muulla tavallisella kameralla lopputulos olisi hieman perspektiiviltään parempi, mutta meneehän tuokin. 
Panoraaman lisäksi tallentui tietysti tavanomaisiakin, mutta halusin kokeilla mihin nyt käyttämäni kamera pystyy. 



Torilla tapahtui 




Iso-Karhulta kävelin torille. Ensin torilavan portaille. Lava on nimeltään Satakieli-lava. Nuo portaat ja niihin hyvinvointirahoituksella elävöittämisen olen tainnut näyttää jo jossain aiemmassa blogipostauksessani, mutta huomioni kiinnittyi aika hienoon "lakanaan" joka on lavan taustana. 
Siinä oli pitkään joku pori-brändi-iskulause ja graafinen karhu polkemassa "vi**uun". 
Nyt pidin näkemästäni. Yyterikuvan läpi kuultaa Nortamonkatu ja Rojohoppen pääty, mutta sekin sopii. 



Kun edellisillä portailla kääntyy kannoillaan 180°, tulee tämä näkymä torille. Mutta lämpömittari ja kello ovat kadonneet. Ennen käydessäni, olen ottanut tämän näkymän talteen lämpötilan ja kellonajan takia. Nyt sen olisi voinut jättää ottamattakin, tai ainakin tähän laittamatta. Mutta kun dokumenttia pitää olla, niin laitoin. 




Päämääränäni oli tämä. Rakennustyömaan ja toriasiakkaiden sekä muiden kulkuhenkilöiden suojaksi rakennettu betoninen aita, joka on tietenkin saanut lisänimen: DDR-muuri. 
Sitä ovat graffitien tekijät saaneet aivan luvan kanssa taiteilla. Nimikin on annettu, joka näkyy kuvassa olevassa kyltissä. Kuvia tallentui useita, mutta jätän tämän nyt tähän. Menkää katsomaan, jos haluatte tai kiinnostaa. 



Katsoin muurin yli. Tai kamera katsoi, ja räpsi jälleen 3x3 kuvan panoraaman. Siis kolme kuvaa rinnakkain ja kolme päällekäin;yhteensä 9 kuvaa, joista kokosin manuaalisesti tämän.
Satapaskaksi nimetyn torin huolto- ja kahvilarakennuksen purkutyö oli jo edennyt leviämisvaiheeseen ja keskiosa rakennuksesta oli hajotettu sekä kärrätty pois. 
Satapaska, koska paikalla on ollut yleinen vessa, käymälä. Hesburger, joka piti toimitilaansa rakennuksessa loppuun saakka, rakentaa tilalle uuden modernin arkkitehtoonisen kkokonaisuuden, johon siihenkin tullee ehkä paskahuusi. Mikä sen nimeksi vakiintuu, jää nähtäväksi. 




Tänään iltapäivällä paikka näytti ylhäältäpäin katsoen tällaiselta. Pohjakerros on revitty auki ja niin edelleen. 



Kuukausi sitten, 14.8. rakennus oli vielä "kohmollaan". AngryBirds- leikkipaikkakin etualalla vielä kuosissaan. Satapaskassa kävivät paskalla, Angrybirdsissä kuulemma kusella. Siis yön kulkijahenkilöt, baareista ulkoistauduttuaan. Joku jopa oksensikin, mokomat houkat!
Nämä lintuperspektiivikuvat ovat kotoisin Porin kaupungin webbikamerasta. Googlaamalla löytää, kun kirjoittaa hakusanoja. Mutta reaaliaikaiseen kuvaan pääsee niinkin, kun avaa tämän linkin. Kuva päivittyy minuutin parin välein, ja tuoreimman saa ruudulleen painamalla F5 (wintoosat) tai omppu-r (applet). Puhelimista ja muista mobiilivekottimista en sano mitään. 



Havainnekuva Porin kaupungin verkkosivulla antaa osviittaa siitä mitä on tulossa. 



 

Aiemmat saaresta poistumiseni


Seuraa tylsää ja kuivaa arkistokuvaa lähihistoriastani. 
Halusin tehdä itselleni selväksi, kuinka monta kertaa olen poistunut saaresta maantieteellisesti, kuluneen viiden kuukauden ja 17 päivän aikana. Pistin päivämäärät "jonoon"; alusta tähän päivään. Ja kun tämä on kuvapainotteinen blogi laiskurin elämästä, kuvin vahvistettuna. 


Santaviiki 16.4.2021. Keväinen polkupyöräily ennennäkemättömään ja -kokemattomaan paikkaan. 
Pyöräilylenkki nähtävissä Tracker-sivulla (<---linkki)




Paluumatkalla Santaviikista, Kappelinluodolla  16.4.2021




Isokarin tila  18.4.2021
-huom: Eilisessä Satakunnan Kansa- lehdessä kerrottiin että tämä minullekin muistorikas paikka ollaan panemassa myyntiin. Jollekin matkailualasuuntautuneelle sopivalle taholle. 
Reittini Isokariin ja muuallekin, katsottavissa Tracker-sivullani  (<---linkki)


Pääsin lukemaan "vain tilaajille"- suunnatun jutun, kun olen tilaajana vielä viikon ajan. 
Tilaukseni päättyy 24.9. koska peruin tilaukseni. En koe tarvitsevani lehteä, jonka jutut ovat pääasiassa kolumneja, pakinoita, ja muita toimittajien asenteellisia näkemyksiä ja olettamuksia. Olen joidenkin asioiden suhteen denialisti sekä lihansyöjä, enkä ole kiinnostunut pätkääkään kenenkään ruokailutottumuksista tai saunan pesän ympäristöystävällisestä sytytysmenetelmästä. 
Palaan varmaankin jossain vaiheessa lehden lukijakuntaan, mutta nyt tuko tekee hyvää mielenterveydelleni. 




Ensimmäinen käyntini linja-autolla kaupungissa  22.4.2021




Polkupyörällä Kallossa, Uniluodossa; Luveeni ja ryssäntorni.  11.5.2021
33 kilometrin pyöräilyni reittiin voi tutustua Tracker-tallenteessa (<--- linkki tuokin)




Toinen kerta linja-autolla kaupunkiin. Museopäivänä:  18.5.2021




Kappelinsuntin mattolaiturilla, hiilijunaa bongaamassa. Melkein saaresta pois:  9.6.2021




Linja-autolla saunomaan ja iltaa viettämään Enäjärvelle 11.6.2021.
Googlen aikajanalta. 




Kolmas kerta linja-autolla kaupungissa. Maisemamatkaa lauantaivuoron reitillä:  19.6.2021
Edellä käsittelemäni rakennus lämpömittareineen vielä neitseellisenä ja koskemattomana. 
Torilavassa oleva kompassiruusu kertoo, että länteen päin katson okulaarini läpi. 




Palaan alussa mainitsemaani asiaan, miksi kaupunkiin
- kuvien lisäksi ?



Näiden rivien myötä vielä suuret kiitokset, saamastani postikortti- / -leima  ja postimerkkilahjoituksesta, jonka sain kaupunkimatkallani mukaani. Lukumääräisesti melko iso josta riittää puuhaa pitkäksi aikaa, syksyn ja rospuuton pimeneviin iltoihin. Viehättävien postikorttien lisäksi saan niinsanottuja reiänpaikkoja "uudempaan Suomeeni": Euroaikaa ja joulumerkkejä. Ynnä muuta sellaista. 


Edellisen kuvan joulukortin taustapuolen leimat ja merkki. Wammala -Tampere, joulukuun lopulla 1915. Vaaleanpunainen leima on arvoitus. 



Mielenkiintoisia postitoimipaikkoja. Eurooppa-cepti ns. loistoleimattuna, mutta harmi: merkki revennyt.  Filatelistit heittävät tällaiset armotta roskiin. Ja somen postimerkkeilyryhmissä vallallla olevien arvotiedustelujen tekijät pettyvät. 
Minä en ole filatelisti, enkä ole kiinnostunut rahallisista arvoistakaan. Siksi tämäkin menee talteen.


Siinä se. Neljäs kerta kaupungissa tuli käsitellyksi kirjoituksen alkuosassa ja täydennettyä tähän. Milloin seuraavan, viidennen kerran?  Porin päivänä saattaisi ajatella...
Ja joskus talvemmalla ajatellaan menevämme kahville.  
Mikä parasta, kun lähtee - voi palata. Olisi siellä voinut yhden ylimääräisenkin tunnin viettää, mutta kuten joka kerta; ryntäsin ensimmäiseen paluusuuntaan lähtevään bussiin. Olen hyvää vauhtia vieraantumassa kaupungista. Tai mökkihöperöitymässä. Samapa tuo, viihdyn joka tapauksessa. 

Päätän katsaukseni tähän. Perjantai-ilta painaa pääälle  (hah)


Reposaaressa: 17.9.2021
____
___
__
_
-
.




()








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykuvia

 Pictures at an Exhibition   tai  Tableaux d'une exposition : Englanniksi ja ranskaksi, tämän julkaisun otsikoksi asti heränneelle ajatu...