Laiskurin päiväkirja: Omin toimin kirjastossa

Edellisestä postauksestani on päivää vaille kolme viikkoa. Elokuu on vaihtunut syyskuuksi, loppukesä alkusyksyksi. Helteet pohjoistuulen kylmentämäksi koleudeksi. Viides kuukausi saaressa tuli täyteen. Pian puolen vuoden "etappi", ja kaksi vuodenaikaa koettuna.
Mitä kuluneen kolmen viikon aikana?
Siitä tässä, käänteisessä järjestyksessä; tämänpäiväinen aluksi, ja siitä taakse päin ... jotain.

Kävin tänään kirjastossa, Satakirjastojen Porin kirjaston - Reposaaren sivukirjastossa. Otin kameran mukaan, koska oli mahdollista ja melko todennäköistäkin, ettei kirjastossa ole muita. Jos olisi ollut, kamera olisi pysynyt taskussani.
Tapaus oli minulle ensimmäinen: Omatoimikirjaston käyttäminen. Kirjastosta saamassani kirjanmerkissä, sellaisessa joka laitetaan kirjan väliin siihen kohtaan josta jatketaan lukemista tai muuta selailua seuraavalla kerralla, lukee että kirjasto on avoinna maanantaina ja torstaina. Siis noina päivinä siellä on henkilökunta paikalla palvelemassa asioivia. Muina arkipäivinä kirjasto toimii omatoimikirjastona klo 8-19 ja viikonloppuisin 8-16. Netistä voi tarkistaa aukioloajat, jos ne ovat muuttuneet tuon kirjanmerkin valmistumisen jälkeen.

Laittauduin matkaan, katsottuani kirjastosysteemistä etsimiäni kirjoja.
Saavuin kirjaston ovelle, käveltyäni kotoani noin 200-300 metriä. Asun miltei naapurissa, joka on erinomaista.

Omatoimikirjastoon mennään siten, että laitetaan kirjastokortti viivakoodi ylöspäin tuollaseen lukijaan joka on oven pielessä. Näytössä lukee ohjeita ensikertalaisille, kuten minulle tänään. Kysyin tosin neuvoa edellisellä kerralla kirjastossa asioidessani, aivan valloittavan iloiselta ja mukavalta kirjastonhoitajalta.
Kun kortti on laitettu lukija-rakoon, näppäillään pinkoodi joka on saatu kirjastolta ja liittyy käytössä olevaan korttiin. Samalla "pinnillä" lainataan lainauslaitteella aineistoa, ja kirjaudutaan netissä verkkokirjastoon. Kun pinkoodin olin näppäillyt, näyttöön ilmestyi että tervetuloa ja ovi loksahti auki lukosta. Siitä sitten sisään, ja asioimaan omin toimin.

Tämän opostauksen aloitus- ja kansikuvana on ottamani panoraama näkymästä joka avautuu sisään tulijalle ensimmäisenä. Palvelutiskiä ja lastenosastoa.
Tämä toinen ottamani miljöökuva on syvemmältä kirjastosta. Lehtiä voi lukea, aineistoja etsiä tietokoneella, ja seinustalle on koottu lehtien yläpuolelle erityinen Reposaari-aineisto. Oikein mukava ja mielenkiintoinen sellainen. Selailin joitakin, mutta lainasin tällä kertaa muuta.
Oli melko eikoinen tunne asioida paikassa jossa ei ollut ketään. Mukava. Menen toisenkin kerran. Ajan kanssa, vaikkei nytkään mikään kiire ollut. Minulla ei ole ollut eikä tule enää kiirettä mihinkään.

Vilkaisu taakseni, kirjastosta lähdettyäni. Taloa jossa kirjasto toimii, kunnostetaan ulkoa päin. Merimiehenkatu "alas", Satamapuistoon päin. Kuvan perällä talo jossa apteekki.

Muuta - kolmen viikon varrelta

Kaukolämpöverkkoa laajennetaan. Kuva Satamapolulta erkanevalta kevyenliikenteenväylältä, joka menee kirkon sivutse ja yhtyy Luotsikatuun.

Ihmettelin, mitä Reelingin nurkalla olevalla kentällä touhutaan. Sain vastauksen somessa, että kaukolämpökaivantojen maat kasataan tuohon ja kaivannot täytetään "uudella" maa-aineksella. Samaa tavaraa ei saa laittaa takaisin.

Otin kaukolämpökaivuujättteen joukosta mukani yhden kiven. Laavakiven tapaisen möhkäleen, joka on saattanut kuitenkin olla savuhormissa tai muussa vastaavassa paikassa, koska sen parilla sivulla oli sileä pinta ja jäänteitä laastista.
Löydettyäni myöhemmin "oikean" laavakiven aivan muualta, heitin tämän takaisin maisemaan.
Laivojen painolastien mukana on tullut vieraiden maiden kasvillisuuden lisäksi myös paljon painolastikiviä. Niistä on olemassa näyttelykin, jonka näin ohimennen reposaaripäivillä, vanhalla puukoululla. Toivottavasti pääsen tarkastelemaan sitä toisenkin kerran; jälleen "paremmalla ajalla".
Kiviasiat ovat mieltäni lähellä, kuten kasvienkin kuvaaminen. Olen "harrastanut" kiviä joitakin vuosia sitten enemmänkin, mutta tämä kuva saa riittää aiheesta tällä kertaa.

Veturikansioni täydentyi parilla numerolla. Niistä yksi "deeveri" Tahkoluodossa, odottamassa järjesteltävää.

Sain junabongausreissulla videon, Tahkoluodosta tyhjänä lähtevästä hiilijunasta. Vetureina kaksi "siperian sutta" (Sr1). 8 minuuttia, 47 vaunua, 700 metriä junaa. Youtubeen.

Hieno salonkivene Kaupparannan laiturissa. Sama jonka olen pariin otteeseen kuvannut Porin Etelärannassakin. Tästä oli lukijan kuva paikallislehdessä, jonkun muun kuvaamana. Typerryin lähettämään erään toisenlaisen kuvan lukijan kuvaksi, mutta se ei ollut tarpeeksi mediaseksikäs julkaistavaksi. Samapa tuo; ensi vuonna uudelleen.

Venetsialaisia vietettiin elokuun viimeisenä lauantaina. Niin täälläkin. Seuraavana aamuna oli jälkiä nähtävissä. Muunmuassa tämä melkoinen "padan rääne" aallonmurtajan juuressa.
Venetsialaiset päättävät tavallaan mökki- ja veneilykauden. Niiden varjolla myydään raketteja kaupunkilaisillekin. Ja antaa juhla aiheen ryyppäämiseenkin. Aivan kuin rapuaikakin.
Omat venetsialaiseni päättyivät noin klo 23, kun löin ikkunan kiinni ja menin nukkumaan. Asuntoni äänieristys on mainio. Ei pihaustakaan.

"Bongasin" mielenkiintoisen retkeilyauton. Itävaltalaisvalmisteisen Steyr 12M18 merkkisen- ja mallisen sota-ajoneuvon, josta sveitsiläinen maailmanmatkaaja-pariskunta on laittanut kulkuneuvon ja majoittumispaikan. Löysin bloginsa ja facebook-sivunsa, joissa kertoivat matkoistaan muunmuassa Austraaliaan.
Ihmetyttää, että mikä oli tuonut heidät Reposaareen. Tänne ei tulla vahingossa, vai tullaanko sittenkin.

Myös muistomerkki- ja patsaskansioni sai täydennystä. Reposaaren siestan muistokivi, jota jossain vaiheessa etsin, enkä löytänyt. Nyt se löytyi aivan "helposta" paikasta. Helpot paikat ovatkin liian helppoja kun jotain etsii.
Klikkaamalla kuvan ensin isoksi, ja sitten hiiren kakkosnapilla "näytä kuva", niin pystyy lukemaan kuvassa näkyvän esittelypaperin tekstinkin.
Puhelimien ja muiden mobiililaitteiden kanssa toimimisesta en tiedä.

Sain elokuun loppupäiviksi skannattavakseni melkoisen määrän negatiiveja. Joukossa dioja ja muutama keskiformaatinkin nega. Homma eteni sujuvasti, ja valmista tuli noin viikossa. Enimmän työn teki automatiikka, mutta hiukan käsityötäkin tarvittiin.
Tein joskus tuota melko paljonkin. Nykyään en juuri lainkaan.
Pistin joskus elokuun puolivälin paikkeilla ihan kokeillakseni kepillä jäätä; mainoksen kuvien digitointihommista someen. Pariin paikalliseen ryhmään. Ja omalle seinällenikin, että jos joku tarvitsee digikuvaa vanhoista negatiiveista ynnämuista sellaisista, niin täältä "pesee".
Otin kuitenkin mainokset pois aika vilkkaasti, kun sain melko oudon ja kitkerän yksityisviestin kahdelta henkilöltä joiden mielestä mokomaa ei täällä tarvita, kun tekijähenkilöitä on jo riittävästi.
Kiitos ja hyvästi. Ehkä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua uudelleen, mutta tuskin. Keskityn omiin tekemisiini. muut hoitakoot omansa.

Kurtturuusu

Se kamala vieraslaji joka tulee ensi vuonna laittomaksi, rehottaa siellä täällä. Lontoonrannassakin, jossa tämä esiintymä. Kurtturuusu on kuvan punainen, mutta kukkii valkoisenakin. Sen lehdet ovat ominasen muotoiset, samoin marjat. Samoin terälehtien jakautuminen. Kaikki ruusut eivät ole kurtturuusuja.

Kurtturuususta voi varmistua tai sen voi varmistaa siksi, laittamalla lehti mikroskooppiin. Kurtturuusun alapinta on karvainen. Siis karvoja siinä. Muissa ruusuissa ei ole.

Samoin kurtturuusun lehden yläpinta on oman laisensa.
On muitakin tunnusmerkkejä. Niihin voi tutustua osoitteessa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/14/nain-tunnistat-kielletyn-kurtturuusun

Sivu on informatiivinen, vaikkakin typerän tietovisan muotoon laadittu.