Mitä voi talvella harrastaa

Käytiin eilen kaupungissa. Ruokakupassa. Kun aikaa oli niin kahvilla. Tällä kertaa Sokoksen yhteydessä toimivassa Coffee House:ssa.
Sieltä tämän  aloituskuva, jonka nappasin puhelimen laajakulmatoiminnolla, vaikken ensin meinannut kuvaa sisätilassa ottaa.
Kahvila on viihtyisä ja hyvällä paikalla, mutta vähän kallis hinnoiltaan.

Tässä blogissa taas kerran valokuvan venytystä, mutta lopussa pari ajankuvaa kaupungista - kävelykadulta Sokoksen kohdalta

 

 Mitä voi talvella harrastaa

Jos ja kun ulkona on kylmää ja päivä lyhyt, voi harrastaa kuvanluomisvälineiden säätämistä ja vertailukuvia eri linsseillä tai muulla kuvaan vaikuttavalla osatekijällä.
Inspiroiduin ties monennenko kerran ja syystäkin, ottamaan digikameraan adaptoiduilla vanhoilla m42 ruuvilinsseillä testit. Lisäksi digikameraan tehdyllä zoomilla yhden. Kuvia kannattaa katsoa isossa koossa, jos eroavuuksia hakee.

Kamerassa,edellisessä  kuvassa kiinni olevalla cosinalla. Makuuhuoneemme ikkunanäkymä lasin läpi. 

58 millisellä m42 Helioksella (Lomo), joka ryhmäkuvassa oikealla etualalla

Viimeiseksi vertailukuvaksi  Tokinan 24-200 zoomilla, 50 millisenä.
Samalla aukolla kuin m42-linsseillä ottamissani.

Liikkeelle pannut voima. Alkuinspiraation seuraus ja syy kameran esiin ottamiselle ja vertailukuviin 

En muista mikä pisti aamulla menemään netin toreille, ja lopulta Kameratorille(.fi). Mutta googlasin m42 rungot, ja päädyin pistämään tilaukseen - siis ostin tämän Cosinan.
Vaikka taas kerran rikoin lupaukseni itselleni; olla hommaamatta lisää päänvaivaa ja kaapintäytettä. Mutta perustelu tähänkin on käytettävyys, ei keräilyesineellisyys.
Kamera on metallia, ennen seuraajiensa muivisuutta - tämän valmistajan tapauksessa.
Muutaman m42 linssin ja loittosarjan vuoksi niille filmirunko. Digikameraan sovitettuna saa kyllä kuvaa niilläkin aikaan, mutta tunnelma on kaukana. Eilen illalla oli läheltäpiti, kun olin melkein haalia netistä Moskva-2 folderin, aiemman 6x9: muka-kaveriksi. Siitä kun pidetään super-ikontan veroisena. Tulin järkiini, mutta ajatuskulku johti tähän.

Digikamerat jostain 2000 luvun alusta kuuluvat olevan nyt huudossa, nuoremman polven ja kameraintoilijoiden keskuudessa. Samaa muotivillitystä kuin filmikameroidenkin kohdalla. Markkinataloutta. 

 loppukevennykseksi

Alkutalven kylmin - tähän mennessä



Menen minä - ehkä jo huomenna, itsenäisyyspäivänä. Ulos, kameraa ulkoiluttamaan. Ja itseäni.
Vaikka talvi olisi parempi viettää sedaatiossa.

 

 Porissa: 5.12.2023

 

_____

Melkein sanaton

 

1.12.2023

 

Matkakorteille kausiliput

Kirjotin Timo Sarpanevasta aiemmassa blogipäivityksessäni.
Televisiossa on menossa dokumenttisarja: Muotoja
Kuvakaappasin sen toisesta jaksosta näkymän joka on tuttu.

Folderit

 

 

 

 

 

Porissa: 4.12.2023

_______________

Havaintoja Aurinkokelloista

 Sibeliuspuistossa on aurinkokello joka on Wikipedian Porin julkiset taideteokset ja muistomerkit- luettelossa. Luettelossa johon olen joitakin niitä kuvannut, ja jonkun lisännytkin.
Wikipedian sisällöntuottaminen on hyvin kontrolloitua. Se on myös melko mutkikasta ja työlästä, varsinkin jos sitä ei tee säännöllisesti ja aktiivisesti. Mutta tietolähteenä luettelo, kuten wikipedia nykyään muutenkin on; sanoisinko mainio.

 

Sibeliuspuiston aurinkokello,  josta  somessa näkemäni kuva ja taustoista kirjoitettu herätti minut etsimään kuvia siitä, mutta myös parista muusta vastaavasta.
Tämän aurinkokellon ovat tehneet Poikien Ammattikoulun oppilaat vuonna 1930. En ole paikalla käydessäni tutkinut sitä ja sen jalustaa tarkemmin; olisiko niissä merkintöjä.

Kirjurinluodossa on hyvin saman tyylinen aurinkokello kuin Sibeliuspuiston. Sen taustojen selvittely on minulla kesken. Olen saanut joitakin vinkkejä, ja kokeillut tekoälyäkin. Tekoäly viittasi vuoteen 1928, mutta sen uskottavuus kärsi, kun kertoi samaan syssyyn että luodon kello on suomen suurin, korkeudeltaan 12 metriä...  ja niin edelleen.
Olen ottanut tästä useita kuvia, mutta en jaksanut enempää kaivella arkistoani ja tyydyin liittämään nämä kaksi kollaasiksi. Mustavalkoinen filmiltä.

d

Noormarkun kirjaston pihalla on kolmas saman tyylinen. Entinen kunnantalo, ellen väärin muista tai tiedä. Noormarkku saa minulta eräänlaista antipatiaa osakseen, mutta tämä tapaus on hyvä johtolanka näihin aurinkokelloihin. Joilla ei varmaankaan kannattaisi päätään vaivata vähääkään vaan tehdä tai ajatella aivan mitä tahansa muuta!

Noormarkun kellon jalustassa on tietoa antava teksti, jossa tekijän nimi: Pentti Rauhalammi (Brunfelt).
Joka on lahjoittanut aurinkokellon Noormarkun kunnalle helmikuussa 1970.

Aurinkokellojen jalkojen malleista voi päätellä Kirjurinluodon ja Noormarkun kelojen olevan samalta tekijältä. Siis Pentti Rauhalammin "pajasta". Muukin työn jälki tukee päätelmää.
Jos Kirjurinluodon aurinkokellon taustasta on lisätietoa, kiitän siitä jo etukäteen.
Myös mahdollisista muista Aurinkokelloista, näiden kolmen lisäksi.

Kuusi kuvaa viikon varelta - epäjärjestyksessä, lyhyesti kuvateksteissä

Puuvillan joulusomistusta. Mietein miltä kulmalta kuvaisin talteen. Tämä voitti

Puuvillan pysäkillä. 2 metriä tuonempana, kuvan ulkopuolella oli toinen tuhkakuppi-putki johon tumppasin. Se oli tyhjä.

Kuva on kuvan takia, ei kannanottona

Zonta on pukenut tänäkin vuonna veistoksille oranssit kaulahuivit, liinat, äh.

Ikontan "urheiluetsin" mietityttää. Miksi se on tuollainen kaksiosainen. Kuvaamalla se tietysti selviää, mutta silti. Kuvausimoja odotellessa. 6x9 on uusi minulle.

Pyöräilykausi päättyi tänä vuonna 9.11. Kun kelit menivät talvisiksi ja naama jäätyy, pistin homman pakettiin ja kävin kuvaamassa trippimittarin lukeman. Kulunut vuosi kasvatti lukemaa 1350 kilometrillä. Keväällä on aika huollattaa pyörä voimansiirron osalta. Ketjut ja rattaat ovat alkuperäiset, samoin eturengas. Olen tietenkin ollut holtiton ketjujen suhteen, kun ne venyessään pilaavat takapakan rattaat, eivätkä uudet enää istu niille. Pakka menee vaihtoon samalla kun ketju. Ei se "maailmoja" maksa.

Vuosi 2023 taulukossa

Adventti on lähempänä kuin viimeksi. Ja hoosianna

Porissa: 30.11.2023

________________

 

Konepajasta lasitaiteeseen

Porissa on pari-kolme hienoa teollisuusarkkitehtoonista paikkaa joista yksi on Konepajanrannassa sijaitseva entinen Rosenlewin konepaja, jossa toimii nykyään leikkuupuimuritehdas. Niiden lisäksi siellä tehdään muutakin "harvesteria". John Deere on Sammon lisäksi sen brändejä.
Rosenlewia edelsi joku jonka tiedon juuri luin, mutta en painanut mieleeni. Google löytänee senkin, jos kiinnostaa. .

Tämä päivitys on kuviin painottuva. Kuvia muutaman vuoden takaa ja tämän vuoden elokuulta, jolloin menimme konepajalle kun sinne pääsi siäänkin. Lasitaiteilija Teemu Kylvön näyttelyyn. Lasitaide on aina koskettanut ja palasi mieleni pinnalle, kun televisiossa pyörii (miten se siinä pyörii??) dokumenttisarja Timo Sarpanevasta. Siitä tämän kirjoituksen lopussa.

Konepajalle:
Otin ja otin pari kuvaa ulkopuolelta, ja useamman sisätilasta filmille. Sen tuotosta tuolla vähän alempana.

 

Pohjoisranta kadunnimenä alkaa toisesta päästä Puuvilatehdasta, vaihtuu linnansillan alitettuaan Konepajanrannksi. Konepajan kuvatuimman julkisivun osan kohdalla, josta lähtee myös ramppi Valajankadulle. Rampilta pääsee myös Linnansillalle, kun jaksaa odottaa vuoroaan. Risteys on Porin hankalimpia, mutta minun ei enää tarvitse sitä murehtia.

 

Linnansillan alta Toejoen suuntaan, tulee konepaja. 

 

 

Kun konepajanrantaa menee eteenpäin, aukeaa konepajan "takapiha". Rannan puolella paikkaa parkkeerata, vaikkei virallinen sellainen ole. Kuva on muutama vuosi sitten, kun asuin Toejoella ja liikuin autollakin.

Konepajalla toimii puimiritehtaan lisäksi pari muutakin yritystä. Mekaniksi nimetty juhlatalo kuvassa oikealla.

Alueen rakennuksia on monelta vuodelta. Niiden seinillä vuosilukuja. Aluperäisen konepajan julkisivulla tiilillä toteutettu; 1903 (seuraavassa kuvassa). Tämän osan katolla koristeena ilmatorjuntatykki.

Illan pimeydessä joulukuussa 2020. Tämä kuva saattoi olla alkuunpaneva voima tämän bloggauksen näkyviin laittamiselle. Kun näin somessa samalla kompositiolla otetun kuvan. Julkaisussa joka aiheutti tavallista enemmän keskustelua.

Joen vastarannalta "pitkällä putkella" tai laajemmasta kropattuna. Maaliskuussa 2020.

Mekani, josta aiemmassa kuvassa. Sen takaosassa näkyy kulku taustalla olevan

rakennuksen katolle, jossa se tykki.

 

 

Kauppakeskus Puuvillan kattoparkilta otettu.

Toinen, jota ottaessani kiinnitin huomion tehdasrakennusten vuosilukuihin.
Nämä kuvat aukeavat isompina, kun niitä klikkaa tai täppää tai osoittaa, tai miten sanotaankaan. Niin kuin kaikki muutkin.

 

 

Mustavalkoiseen - filmikuviin

 

Hain esiin tämän digikuvan. Laitoin siihen päivämäärän. Siksi tähän, kun olen ottanut sen samoilta jalansijoilta kun seuraavan, nyt elokuussa (2023) kun pääsimme näkemään konepajan sisätilaa ja lasitaidenäyttelyä. En etsinyt kuvaustietoja; millä kameralla tai linssillä tämän olen ottanut. Kuvaparista näkee jos haluaa, perspektiiviä ja käytetyn objektiivin vaikutusta. Innostuin siitä, miten hyvin moni kuvateoria - kuvaustekninen juttu näissä kahdessa kuvassa saa konkretiansa. Olipas hienosti sanottu! Hah.

Tästä alkaen konepaja-filmikuvat elokuussa 2023. Tämä ensimmäinen vertailuna edelliseen, värikuvaan.

kännykällä valopöydältä napattu räpsy, joka joutaisi roskiinkin,
mutta joku tuossa sopii silmääni

Kuien joukosta pidän eniten tästä "putkistosta". Mutta pidän usein kummallisista kuvista. Ja pyrinkin sellaisiin. Vähemmän risukuvia, enemmän näkemyksellisyyttä.
Mitä ovat risukuvat? Kuvaajat kutsuvat sellaisiksi kuvia joita on otettu, kun jotain on täytynyt kuvata. Kun ei ole ollut muuta kuvattavaa nin on kuvattu risuja. Sitä voi verrata siihen, että ottaa kuvan raatihuoneesta tai kirkosta (keskiporin - mieluiten), vaikka niitä on ottanut aiemmin 22+n kappaletta.

 Kuvan pääobjekti on bluetooth-kaiutin. Kuvanlaatu on harkittu.

Väriin ja muuhun

Rannan puolella

Korjaustelakan muistolaatta. Olen bongaillut lukuisia muitakin

Muistolaatta on kivilaiturissa. Jossa on myös havaintoasema vedenpinnan korkeudelle.

Laiturilta konepajan suuntaan . . .

. . . ja laituri, taustanaan Linnansilta - kirkkoineen

Toinen muistolaatta. konepajan seinällä. Silloin otin kuvan, sain hetken ihmetellä. On "nurkan takana".

"Kohtalona"  Sarpaneva

Konepajalla ollut laisitaiteilijan näyttely ajoi ensisijaisesti näkemään sen sisätilaa. Mutta lasitaidekin on kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen. Sen suomalainen kultakausi sijoittuu 50-60- luvulle, kun Wirkkala, Tynell, Franck ja muutama muu mutta varsinkin Timo Sarpaneva, tekivät suomalaista lasitaidetta ja muotoilua maailmankuuluksi. 80-luvulla rikottiin huutokauppojen hintaennätyksiä Sarpanevan teoksilla. Kallein oli kajakki. Se syntyi Milanon triennalessa 1954 maailman kauneimmaksi esineeksi valitusta orkideamaljakosta, sen puolikkaasta hiomalla tehdystä.

Orkidea on lasitaideteos, jolle annettiin maljakko- lisänimi kun piti jotenkin perustella esineiden käyttötarpeellisuuskin. Voihan tuohon kuvitela ujuttavansa kukan, mutta ei se mikään vaasi ole.
Otin tämän kuvan juuri äsken, puhelimella. Väänsin sen mustavalkoiseksi ja muljasin kontrasteja ja muuta, saadaksenin lasin olemuksen paremmin esiin. Taustalla osa Leonardon minitaulusta. Marian ilmestys. Orkidea on kulkenut mukanani vuodesta 1986, jolloin ostin sen Iittalasta. Oli siinä anopeila ja muila päivittelemistä, että kuinka ja miksi tuo maksaa tuollaisesta melkein itsensä kipeäksi. Ei se mikään hirmuhintainen ollut mutta koskenkorvaindeksillä kuitenkin monen pulon verran.
Syvennyin ja perehdyin siihen aikaan suomalaiseen ja muuhunkin lasitaiteeseen ja sen historiaan omimaani tapaan: perusteellisesti.

Elämäntilanteideni vaihtuessa, on paljon lasi- ja keramiikkatavaraa jäänyt matkan varrelle. Olen jättänyt. Muutama harva on jäänyt. Tämä on niistä yksi. Sen pohjassa on numerointi ja signeeraus. Se on pienin malliaan. Siksi minulla oli silloin varaa siihen.

Timo Sarpanevasta on parhaillaan dokumentteja televisiossa. Viime viikolla tuli ohjelma nimeltään Sarpaneva Sarpanevasta, jossa hänen toinen vaimonsa; Marjatta Sarpaneva kertoili miehestään, mutta jotenkin enemmän itsestään. Se siitä, mutta kannattaa katsoa sekin. Löytynee Yle Areenasta, nimellä.
Hyvinkin laajalta vaikuttavaa dokumenttisarjaa on nyt katsottuna yksi jakso: Sarjan nimi on Muoto.
Sekin tietääkseni Arenassa.
Yllättäviä, mutta toisenkautta ymmärrettäviä asioita Sarpanevasta, hänen luonteestaan ja käyttäytymisestään, kerrotaan sarjassakin. Vaimoja oli kaksi; ensimmäinen nimeltään Pi.
Suosittelen katsomaan, jos aihe kiinnostaa enemmänkin kuin sen verran että kuinka paljon jostain vaasista voi saada rahaa.

Kaikki myötämieli ja kunnioitus nykypäivänkin  lasitaiteilijoille. Heidän rohkeudelleen tuoda teoksiaan esiin, ja rohkeudelle laittaa niille näyttelyissään hintoja jotka hämmentävät kulkijaa, mutta joku kultturelli design-persoona hankkii vitriiniinsä. Esteettisen hyvän kokemisen tai arvostuksen saadakseen. Perikunnasta puhumattakaan. 

Jätän oikoluvun lukijoilleni. Teitä on, vaikken kaikkia päivityksiä somessa jokapuolelle jakele.
Kiitos.
Adventtia ja hoosiannaa odotellessa

Porissa: 26.11.2023 

____